Niin monta on mieltä kuin miestäkin, sanoo vanha sananlasku. Ja jos otetaan vielä lukuun naiset ja lapsetkin, niin sitten niitä mielipiteitä alkaa olla jo enemmänkin kuin tarpeeksi. Mihin niitten kanssa joudutaan, mihin tuo suunnaton ylitarjonta pitäisi tunkea? Pitääkö kaikilla olla mielipide joka asiaan? Pitääkö kaikkien päästä sopivalla ja sopimattomalla hetkellä toitottamaan oma näkemyksensä julkisuuteen?
Villeimmillään mielipiteenilmaisu oli mielestäni silloin, kun uusi keksintö nimeltä ilmaisjakelulehdistö innostui julkaisemaan sivukaupalla ihmisten kyseisten aviisien toimituksiin lähettämiä tekstiviestejä. Niitä uteliaisuudesta ensi alkuun lukiessa ei aina tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Se aika taisi olla mielipidekirjoittamisen aallonpohjaa. No, olihan se tietysti helppo keino täyttää ilmaiseksi jakoon laitettavien lehdyköitten palstoja ilman toimituksellista vaivannäköä.
Vaan mitä muuta järkeä kuin ajan tappaminen on siinä, että lueskelemme maksuttomista ja tätä nykyä myös maksullisista aviiseista toisten enemmän tai vähemmän heppoisesti perusteltuja mielipiteitä? En minä ainakaan halua maksaa toimittajien mielipiteistä, jotka esimerkiksi erityisesti kirkkoon kohdistuessaan tuntuvat usein ankeilta, alkeellisilta ja etenkin alan ammattilaisten näkökulmasta katsottuna aivan erinomaisen asiantuntemattomilta.
Olen päätynyt viestintäpäällikkö- journalistiikan tohtori Kimmo Mäkilän kanssa samaan päätelmään siitä, että media tarvitsee vähemmän mielipiteitä.
* * * * * * * *
En jaksa enää juurikaan innostua kaiken maailman mielipiteistä, mutta uutisia myönnän kaipaavani. Ja sitä, että saan itse muodostaa oman näkemykseni ilman että minulle yritetään tyrkyttää jotakin valmiiksi pureskeltua näkemystä. Minulla on vielä omat hampaat suussani, joten ei ole tarvetta niellä mitään pureksimatta.
Mäkilä näkee, että mediamyllyt jauhavat uutisten sijaan koko ajan aina vain lisää toimittajien tekemää mielipiteellistä aineistoa, kuten kommentteja ja kolumneja. Kriittinen uutistyö olisi kuitenkin journalismin ydin, sillä mielipiteitä kyllä riittää ilman toimittajiakin.
Sisällöntuotannon määrä on räjähtänyt käsiin ja silmille. Lähestulkoon jokainen kynnelle kykenevä organisaatio suoltaa verkkoon blogeja, videoita ja haastatteluja. Ihmisten aika ei riitä kaiken seuraamiseen, aika on kortilla ja tuosta hupenevasta ajasta kisaa myös ns. kristillinen media. Klikkausjournalismista vapaa alue ei näyttäisi tämä Kotimaa24-sivustommekaan olevan.
Blogeissa kärjekkäällä mielipiteellä on helppo pistää pystyyn kunnon mekkala sekä saada puoltajat että vastustajat kuohuksissaan kohisemaan sosiaalisessa mediassa. Mielestäni siinä on jotakin halpahintaista. Kunnon keskustelun sijaan ihmiset saadaan napit vastakkain toistensa kanssa ja voittaja on se, joka kovimmin karjuu, sillä viisaammat lopulta tajuavat antaa periksi.
Mäkilän mukaan mielipiteellisten juttujen on vanhastaan ajateltu tarjoavan toimittajalle enemmän liikkumavaraa kuin uutisten. Rajuja heittoja on hänen mukaansa pyritty perustelemaan pakinamaisuudella tai vaikka hyperbolalla (kielikuva, jossa kohdetta kuvataan vääristellyissä mittasuhteissa; voimakkaan liioitteleva ilmaisu, suom. huom.).
Uutisformaatti puolestaan asettaa tarkat ehdot sille, miten näkökannat pitää perustella ja miten kertoa lukijalle mistä tiedot on saatu. Mielipiteellisempi tapa houkuttelee laajentamaan journalismin tuotannon niin sanottua mustaa laatikkoa, jonka sisään lukija ei näe, mutta jonka lopputulokseen pitäisi silti luottaa.
Hyvä uutinen etsii tutkimuksen yhteiskunnallisia vaikutuksia, vertailee tuloksia, kysyy näkemyksiä tiedon kohteilta, haastaa, mutta ei hae sensaatioita. Viestinnäntutkija Ulla Järven mukaan ihmiset kuitenkin lukevat mieluummin pelottavia uutisia kuin hyviä uutisia. Tämä koskee myös koronauutisointia.
Minun näkemykseni mukaan huonoa uutista ei voi julistaa hyväksi uutiseksi. Hyvä uutinen on kuin ilosanoma, evankeliumi, balsamia sielun ja mielen haavoihin. Hyvää uutista soisin kristillisenkin median levittävän mieluummin kuin kaiken maailman selostuksia kirkollisista kärhämistä taikka vaikka kirkon kuolemansairaudesta. Jos uskovaisena olemisesta ja elämisestä ei enää tohdita puhua, niin puhuttakoon sitten vaikka toivovaisuudesta.
* * * * * * * *
Tätä kirjoittaessani mielessäni pyörii yksi tuore hyvä uutinen, joka on kaikkea muuta kuin sensaatiohakuinen tai valepukuinen surusanoma. Sillä ei voi elämöidä, siitä ei voi lyödä rumpua. Siksi se menee helposti valtaosalta ohi. Silti se kaikessa arkisuudessaankin voi koskettaa, syvältäkin, jos vain sallimme niin tapahtua. Tarkoitan tätä:
Viime sunnuntaina 1.11.20 Helsingin tuomiokirkossa vietettiin juhlamessua, jossa piispa Teemu Laajasalo vihki virkaan Helsingin hiippakuntaan yhden papin ja peräti 8 diakonia. Diakonia vei koko potin, sillä tuo pappikin määrättiin Diakonissalaitoksen palvelukseen.
Olen varma siitä, että kirkon tulevaisuus on jatkossa entistäkin enemmän diakonian sävyttämää, edustaahan tämä kristillisen rakkauden palvelu luontevaa ja käytännöllistä kristillistä elämää: Kyse on henkisen, hengellisen ja / tai aineellisen avun antamisesta niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.
Tämä koronavuosi 2020 on pistänyt kaiken sekaisin ja ylösalaisin, lisännyt rutkasti avun tarvitsijoitten määrää. Onneksi onnettomuudessa on tullut myös rohkeasti esiin uusia ihmisiä, jotka tahtovat auttaa palvelemalla Jumalaa uskossa ja lähimmäisiään rakkaudesssa. Mielipiteillä ei tässä ole suurtakaan merkitystä, sillä kyse on Jeesuksen tarkoittamasta elämänasenteesta: Joka teistä tahtoo olla suurin, se olkoon toisten palvelija. Tässä ei kysytä suuria sanoja, jotka halkaisevat suun, vaan tarkoitetaan pienemmäksi kasvamista. Sillä vain pienellä ihmisellä voi olla suuri Jumala.
Kuva: Pysäytyskuva Tuomiokirkon messustriimistä 1. marraskuuta 2020
Olen samaa mieltä blogistin kanssa, että kirjoitusten pitäisi enemmän perustua elämän realistiseen ajatteluun.
Mitä ihmettä tama milloinkin tarkoittaa?
Varmaan sitä, että jokaisella on yksi ihan oma mielipide?
RR: ”Vähemmän mielipidekirjoituksia, kiitos!”
Heh, mielipide tämäkin.
Tämän taas täytyy olla ns. valeuutinen: ”Viime sunnuntaina 1.11.21 Helsingin tuomiokirkossa vietettiin juhlamessua…”
Saarnaaja: ”Poikani, ota varoituksesta vaari; paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin.”
Olen joskus hymistellyt, kun Jeesuksen yksinkertaisia sanoja ihmetellään ja arvioidaan. Kun meille sanotaan: ”Olkaa kilttejä ja kohdelkaa toisianne hyvin” niin tuhat teologia kirjoittaa tuhat sivua ja arvioi, mitä tuo tarkoittaa? Olen itse sortunut monesti samaan ja sekös vasta naurattaa…
Mielipiteistä kiisteleminen on raskasta… Kiitos ei enempää.
Tämä Paavalin lause on monesti puhutellut: ”Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne; sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on.” Filip.2:20-21
”En jaksa enää juurikaan innostua kaiken maailman mielipiteistä, mutta uutisia myönnän kaipaavani. Ja sitä, että saan itse muodostaa oman näkemykseni ilman että minulle yritetään tyrkyttää jotakin valmiiksi pureskeltua näkemystä. ”
Sitä minäkin haluan mielipteen ilmaisijana, että saan muodostaa oman näkemykseni ilman , että minulle syötetään valmiiksi pureskeltuja näkemyksiä. Uskonnolliseti näissä valmiiksipureskelluissa on usein aikamuodotkin hukassa. Kun profeetta kertoo jotakin tapahtuneen, se tarkoittaakin evankeelisesti, tulevaisuutta.
Ihmetyttää sikäli kun kyseessä on kuitenkin yliopistollinen koulutus.
RR: ”Ja sitä, että saan itse muodostaa oman näkemykseni ilman että minulle yritetään tyrkyttää jotakin valmiiksi pureskeltua näkemystä.”
Niinpä. Koskee erityisesti vakaumuksellisia näkemyksiä.
Kimmo
”Niinpä. Koskee erityisesti vakaumuksellisia näkemyksiä. ”
Minulla lähinnä kieleen perustuva. Eikö totuus ole sanassa.
Kerron esimerkin. Kun Jesaja joka vaikutti 700-vuotta ennen Jeesusta, kirjoittaa: ”Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu.”
Evankeelisesti se pitäisi ymmärtää, ikäänkuin Jesaja olisi kirjoittanut tuon Jeesuksen syntymän jälkeen. Tai, että se on ennustus, vaikka sana ” syntynyt ” ilmaisee selvästi, että lapsi oli syntynyt, ei niin, että tulee syntymään satojen vuosien kuluttua.
Kristinusko sekoittaa totuuden (jos sitä on) mielipiteisiin. Mielipiteistä syntyy kiistaa. Toiset ovat oikeammassa kuin toiset. Kukaan ei enää tiedä totuutta.
Jos Jeesus puhui itsestään Jumalan/jumalan poikana, oliko se vain hänen mielipiteensä ? Samalla tavalla kaikki ovat jumalan poikia ja tyttäriä. Ne/me apinasta lähtöisin olevat, kuten he ”luodutkin”.
Herra Ruttopuiston rovasti kirjoittaa mielipidekirjoituksen päästäkseen mielipidekirjoituksista.
Eikös siinä muka ole jotain nurinkurista? Koko kirjoitushan vilisee herran omia mielipiteitä. Nekö ovat sitten niitä ainoita hyväksyttäviä mielipidekirjoituksia, jotka ansaitsevat tulla luetuiksi?
Taitaa näinä ”vaihtoehtoisten totuuksien” aikoina olla niin, että kaikki puheet ja kirjoitukset ovat vain ja ainoastaan mielipiteitä. Sen enempää on paha mennä sanomaan.
Roos: ”että kaikki puheet ja kirjoitukset ovat vain ja ainoastaan mielipiteitä. ”
Olen samaa mieltä. Pätee myös Raamatun suhteen.
Lopulta vain totuus jää jäljelle, koska totuudella ei ole mielipidettä, se vain on.
Totuus on. Kukaan ei vain tiedä mikä se missäkin asiassa todella on. Mielipiteitä on niin paljon.
Me kristityt sanomme Jeesuksen olevan totuus, kuten Hän itsekin sanoi. Mutta mitä se oikein tarkoittaakaan?
Kari, Totuus on se mikä pysyy ajasta aikaan, eikä muutu. Lopulta asiat voi olla vain yhdellä tavalla. Jumala on kaiken alkaja ja ylläpitäjä. Se, että emme ymmärrä kaikkea ei kuitenkaan tarkoita etteikö kaikki olisi Jumalan kädessä ja järjestyksessä. Näin siis saa uskoa ja Jumalaan luottaa.
Kun ”keksimme” jotain uutta, niin on se kuitenkin aina ollut jo olemassa, me vain löysimme sen olavaisesta.
”Lopulta asiat voi olla vain yhdellä tavalla.”
No kun eivät voi. Yksi valofotonikin voi mennä samanaikaisesti läpi kahdesta eri raosta …