Vähän skitsofreniasta

Monet ajattelevat, että kaikkien, jotka ovat joskus sairastaneet skitsofreniaa, kuuluukin pysyä eläkkeellä ja naimattomana koko ikänsä. Mitä te bloggaajat, kommentoijat ym. ajattelette tästä? Varsinkin ns. vanhan kansan uskovaiset tuntuvat olevan sitä mieltä!

Tutkimusten mukaan vain 10% niistä, jotka ovat sairastaneet skitsofrenian on mukana työelämässä. Ja tämäkin luku on ollut seurantatutkimusten mukaan viime aikoina pienenemään päin. Näin on todennut Tampereen yliopiston osa-aikainen psykiatrian professori ja Kelan asiantuntijalääkäri Jukka Hintikka. Esim. yhdelle ystävälleni tarjottiin eläkepapereita, mutta hän kieltäytyi siitä ja on edelleen mukana työelämässä. Psykiatrit siis usein nykyään ajavat heidät eläkkeelle.

Yleinen käsitys on myös se, ettei skitsofreenikko pysty vaativaan työhön. Edellä mainitsemani ystävä on hyvä esimerkki siitä, että kyllä pystyy.

Toisaalta psykiatri Erkki Ritola on joskus todennut: Jos on vaikeaa päästä sairaseläkkeelle, niin vielä vaikeampaa on päästä sieltä takaisin työelämään.

  1. ”Avioliittolakialoitetta vastustavista edustajista paikalle oli uskaltautunut vain Muutos 2011 -puolueen James Hirvisaari.” uutinen.

    Tuo ”uskautunut” taitaa olla toimittajan oma tulkinta poissa olon syyhyn. Ehkäpä poissa olleita ei yksinkertaisesti kiinnostanut tulla tai heillä oli muuta kansanedustajantehtävään kuuluvaa työtä?

    • Kuvaa hyvin sitä, kuinka suuri osa kansanedustajia kulkee kuin ravihevoset, laput silmien sivuilla. Samaa ilmiötä olen havainnut vaaliteltoilla, jossa osa ehdokkaista karkaa pois, kun tiukille laitetaan. Olen harkinnut jo lassoköyden mukaanottoa, jotta nämä veijarit saisi ahdistettua ”sanan ääreen”!

  2. ”Vasemmiston Silvia Modig ilmoitti, että mikäli keskustelu poikkeaa asialinjalta, hän on ensi viikon sairaslomalla.”

    Vastuuntuntoista käytöstä kansanedustajalta. Modigin edustaman ”suvaitsevaiston” näkemys asialinjalta poikkeamiselta tarkoittanee suomeksi, että joku on asiasta eri mieltä.

    Luottamus Suomen evl kirkkoon palautuisi monella, jos sen piispat ilmoittaisivat etukäteen, että vaikka samaa sukupuolta olevien liiton vahvistava laki säädettäisiin, kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia.

    • Kari-Matti Laaksonen: ”Luottamus Suomen evl kirkkoon palautuisi monella, jos sen piispat ilmoittaisivat etukäteen, että vaikka samaa sukupuolta olevien liiton vahvistava laki säädettäisiin, kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia.

      Tämän asian päättäminen kuuluu kirkolliskokoukselle. Se ei ole piispojen päätettävissä.

      Toisekseen enemmistö kirkon jäsenistä kannattaa lakimuutosta ja myös homoparien kirkollista vihkimistä. Tässä mielessä Laaksonen ei puhu niinkään luottamuksesta kirkkoon vaan penää sen perään, että piispat ottaisivat Laaksosta miellyttävän kannanoton enemmistön mielipiteestä poiketen.

    • Kirkolliskokouksen päätökset puoleen tai toiseen eivät onneksi sido eläkepappia. Hän saa itse päättää, vihkiikö vai eikö vihi tai olla kokonaan vihkimättä yhtään ketään. Virassa vielä oleville kysymys on vaikeampi.

    • ”Toisekseen enemmistö kirkon jäsenistä kannattaa lakimuutosta ja myös homoparien kirkollista vihkimistä.”

      Mihin tilastoon tämä perustuu?

    • Se perustuu Yleisradion Taloustutkimuksella teettämään mielipidemittaukseen, joka tehtiin vuonna 2011. Valitettavasti en löytänyt siihen linkkiä.

      Sen sijaan googleen osui Aamulehden taloustutkimuksella teettämä kysely vuodelta 2008. Tuolloin kirkollista vihkimistä kannatti 49% ja vastusti 35%.

    • Kiitos linkistä. Minä kiinnitin huomiota siihen kun sanoit, että ”enemmistö kirkon jäsenistä kannattaa lakimuutosta”. Siis kirkon jäsenistä. Nuo tutkimukset on kai tehty suomalaisista yleensä, ei siis valikoidusti vain kirkon jäsenistä?

    • Se Ylen tutkimus koski nimenomaan kirkon jäseniä. Siitä tietysti alkoi valtava nillitys siitä, että suuri osa kirkon jäsenistä ei ymmärrä uskonnosta mitään eikä osallistu kirkon toimintaan, joten vain ”oikeiden” jäsenten mielipidettä tulisi kuunnella.

      Valitettavasti en nyt tähän hätään löytänyt tutkimusta netistä.

    • Jusu,

      Kirjoitin huonosti. Tarkoitin, että piispat voisivat esittää lausumanaan/näkemykjsenään/kannanottonaan tms…On totta, että kirkolliskokous päättää asiasta. Onneksi muutokseen tarvitaan 3/4 äänistä.

    • No, Irja-piispa ei pidä kynttilää vakan alla. Murheellista. Piispat Rimpiläinen ja Malmivaara taisivat olla viimeiset ryhdikkäät mohikaanit, molemmat vielä herännyttä kansanosaa..

  3. Eduskunnassa lakiesitys saattaa mennä niukasti läpi. Kirkolliskokouksessa ei tulla tällä vuosisadalla ainakaan hyväksymään samaa sukupuolta olevien vihkimistä kristilliseen avioliittoon. Jos sellainen jostain syystä kuitenkin menisi siellä läpi, jäisi varmasti papille mahdollisuus kieltäytyä toimitusta suorittamasta. Mutta minä ainakin olen silloin jo haudassa.

    • Minä kyllä löisin vetoa sen puolesta, että homma hyväksytään kirkossakin mieluumminkin samalla vuosikymmenellä. Ne veroeurot nääs, tai missä muodossa jäsenmaksut sitten tulevaisuudessa peritäänkään;)

    • Niinpä niin. ”Papit eivät kysyneet: Missä on Herra?” Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole. Sen tähden minä vielä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn oikeutta”. (Jer.2:8-9). Näin puhui profeetallisin varoituksen sanoin profeetta Jeremia aikanaan Israelin kansalle (ennen sen joutumista pakkosiirtolaisuuteen). Mihin menee Suomen kansa tänään?

    • Eiväthän lakia vastustavat itseään mihinkään hirtä, eikös heidän kruununsa vain kirkastu? Onkos muuten tietoa, mitä hirveyksiä on seurannut niissä maissa, joissa vastaava laki on jo voimassa?

    • Risto,

      Englannissa on tällä hetkellä melko kovat tulvat. Siellä on ihan vakavasti esitetty, että ne johtuvat siitä, että maa hyväksyi viime vuonna tasa-arvoisen avioliittolain. Myös Yhdysvalloissa tornadojen tuhoja on pidetty homojen syynä.

    • Tosiaan. Meilläkin on viime vuosina ollut jonkinmoisia myrskyjä, metsiä on kaatunut ja jokia tulvinut. Odotan mielenkiinnolla, kuka keksii sen ilmeisen syyn näille ilmiöille.

    • Risto, olisiko syy tässä ”Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa. Hän hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa.”? Kuka Hän? Jumala, joka on kaiken luonut ja on maailmankaikkeuden Herra.

    • Jotkut todellakin uskovat tuollaiseen säiden ja ilmojen säätäjään. Mitään näyttöä moisesta säätämisestä ei tähän päivään mennessä ole saatu. Raamatun kertomuksia en laske näytöksi;)

    • Risto, sinä saat ihan vapaasti olla uskomatta. Toiset voivat taas vapaasti uskoa. Sådant är livet.

    • Niin ,nykyään on Valistuksen ateistien ja deistien ansiosta uskonvapaus. Aikaisemmin kristityt panivat
      Suomessakin toisin uskovilta pään poikki.

    • Valitettavasti asia on niinkuin Seppo sanoi. Onneksi nykyisin voi terveyttään ja henkeään vaarantamatta kritisoida kristinuskoa. Mutta Suomessakin on vielä paljon tehtävää, ennen kuin kirkon vallasta ollaan todella vapaita.

  4. Kaikki ihmiset ovat lähtökohtaisesti skitsoja, koska heillä on kaksi aivopuoliskoa, jotka eivät ole symmetriset ja tasapainossa ja miehellä on myös toisen sukupuolen kromosomistoa. Näin esim. ihmisten kasvot eivät ole puhtaan symmetriset vaan toinen puoli edusta toista sukupuolta; eri ihmisillä tietysti eri asteisesti.

    • Kasvotestin voi tehdä kuka tahansa itsekin, ota suoranedestäpäin otettu vaikka passikuva ja peitä nenälinjaa pitkin vuoroon toinen puoli ja vuoroon toinen puoli ja huomaat että etä näe täsmälleen samalaisia puoliskoja. Monella miehellä esim. toinen kulmakarva saattaa naisellisesti lentää ylös ja toinen olla suora.
      Kromosomeista voi lukea mistä tahansa biologian oppikirjasta. Ja nännisi näet peilistä omin silmin nekin..
      Tarkemmin sanottuna aivopuoliskot ovat kyllä ulkonaisesti symmetriset, muta tietellinen fakta on, että ne ovat toiminnallisesti epäsymmetriset.
      https://fi.frwiki.wiki/wiki/Asym%C3%A9trie_c%C3%A9r%C3%A9brale
      Netti: ”Jotkut tutkijat ehdottavat näiden toiminnallisten epäsymmetrioiden liittämistä muihin käyttäytymisen ilmentymiin. Näin neurologit Norman Geschwind ja Albert Galaburda olettivat, että tietyt epäsymmetriat liittyisivät sukupuolihormonien läsnäoloon, mikä johtaisi tiettyjen piirien vakauttamiseen aikaisemmin kuin toiset murrosikään asti, ja tämä, eri tavalla yksilön sukupuolen mukaan. yhteyden luominen seksuaalisen dimorfismin ja aivojen epäsymmetrian välille.”
      Se, että kaikki em. loisi edellytyksiä mm siktsoisuudelle on toki oma johtopäätökseni, muta nuo lähtökohdat ova sinänsä faktoja. Ulkonainen jakautuneisuus voi heijasta myös sisäistä jakautuneisuutta ja päinvastoin.

  5. > Monet ajattelevat, että kaikkien, jotka ovat joskus sairastaneet skitsofreniaa, kuuluukin pysyä eläkkeellä ja naimattomana koko ikänsä. Mitä te bloggaajat, kommentoijat ym. ajattelette tästä?

    Mielestäni sairaus ei ole syy olla solmimatta ystävyyssuhteita, rakastumasta tai menemästä naimisiin. Toki kumppanin kanssa kannattaa keskustella, miten vakava sairaus tulee huomioida parisuhteessa. Taudinkuvasta riippuen henkilö voi olla vaarallinen itselleen tai ympäristölleen ja monille psykoottisille tilloille on tyypillistä, että henkilö ei itse tiedosta tilannetta tai tunne itseään sairaaksi.

    Mitä tulee työelmään, mielestäni jokaisen työkykyisen ja -ikäisen tulisi käydä töissä. Ymmärtääkseni enemmistö skitsofreniaa sairastavista saadaan hoidettua siten, että työkyky säilyy. Osassa tapauksista saatetaan vaatia yhteiskunnan tukitoimia henkilölle mielekkään ja sopivan työpaikan järjestämiseksi. Ja koska skitsofrenian taudinkuva on hyvin moninainen, on myös niin että osa sairastuneista ei ole työkykyisiä eikä koskaan tule työkykyiseksi.

    • Skitsofrenia ja muut psykoottiset sairaudet eivät lisää väkivaltakäyttäytymista, toisin kuin usein ajatellaan. Syy lisääntyneeseen väkivaltaan on päihteiden väärinkäyttö. Mediuutiset 12.8.2009. Varmaankin sekin voi lisätä aggressiivisuutta, jos jättää määrättyjä lääkkeitä ottamatta.

    • Mikko Nieminen, hyvä kuvaus skitsofreniasta suhteessa työelämään. On monia erilaisia tarinoita. Sairauden ei tarvitse häiritä työtä eikä muutakaan elämää, kun se on tasapainossa.

      Lääkitys tarvitaan lähes pääsääntöisesti. Lääkkeet ja alkoholi yhdessä voivat aiheuttaa arvaamattomia tilanteita.

    • Mielenterveyslain toisessa luvussa säädellään psykiatrisissa sairaaloissa annettavaa tahdosta riippumatonta hoitoa, jota kansanomaisesti kutsutaan pakkohoidoksi.

      Täysi-ikäinen ihminen voidaan toimittaa ja määrätä psykiatriseen hoitoon, jos hän on psykoottinen, hoitamatta jättäminen vaarantaisi henkilön itsensä tai vaarantaisi muita ihmisiä ja kaikki muut mielenterveydelliset hoitokeinot ovat riittämättömiä.

      Skitsofrenian oirekuvat vaihtelevat voimakkaasti henkilöstä toiseen. Jos henkilö kärsii vaikeista harhaluuloista ja vainoharhoista yhdistettynä tunne-elämän vaikeuksiin ja neuropsykologisiin häiriöihin, sairaus voi saada muodon, jossa tahdosta riippumattoman hoidon kynnys ylittyy. Tällöin kysymys on nimenomaan siitä, että henkilö on vaaraksi joko itselleen tai muille ihmisille.

    • Parisuhde vaatii kaksi osapuolta. Varmasti se on realiteetti, että vakava psykiatrinen sairaus ei helpota kumppanin löytämistä.

      Itse haluaisin säilyttää rakkaudessa jotain mystiikkaa. Mistäpä sitä kukaan koskaan tietää, milloin se oikea kohdalle sattuu. Elämä yllättää, toisinaan positiivisestikin.

    • Elämä voi yllättää!

      Näin on meidän kaikkien kanssa. Joskus mahdottomat voivat olla mahdollisia.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.