Vähäjylkkä Iltasanomissa

Iltasanomat haastattelivat vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen SRK:n viestintäpäällikköä Harri Vähäjylkkää liittyen liikkeen ohjeistuksiin. Jotain ajatuksia artikkelista.

Käsitykseen kilpaurheilukiellosta vl-liikkeessä, Vähäjylkkä vastaaa seuraavasti:

– Lestadiolaisia huvittaa ja ihmetyttää ajatusmalli siitä, että asioita saa tai ei saa tehdä. Kukaan ei halua tai voi valvoa toisen ihmisen elämää. Uskovaista ohjaa halu säilyttää sisäinen rauha ja koettu Jumalan armo, jonka usko tuo sydämeen. Toisin kuin usein luullaan, lestadiolaisilla ei ole ohje- tai sääntökirjaa sallituista ja kielletyistä asioista. Raamattu eli Jumalan sana ja siihen sidottu omatunto kertovat, mikä on oikein ja väärin.

—

– Oma kysymyksensä on suhtautuminen kilpaurheiluun. Lähtökohtana on Raamatun opetus uskon ja Jumalasuhteen tärkeydestä. Usko ja siitä nousevat valinnat nähdään ihmisen elämän ja erityisesti iankaikkisen elämän kannalta ensisijaisina. Kilpa- ja huippu-urheilu voivat nousta uhkaamaan tätä asioiden tärkeysjärjestystä. Kilpaurheiluun liittyy usein kunnian, menestyksen ja voiton tavoittelu niin, että muut asiat jäävät taustalle.

Entisenä vanhoillislestadiolaisena minua huvittaa ja ihmetyttää enemmänkin Vähäjylkän vastaus. Tosin itsekin asiaa selittelin aikoinani samalla tavalla, mutta vaivaantuneena. Sillä eihän tuo vastaus ole ollenkaan totuudenmukainen. Se on kielipeliä, jolla yritetään peittää ja kieltää liikkeessä olevaa sääntölistaa, jollainen ei ole kristinuskon mukaista. Nyt kun suviseuroissakin hypetettiin niin kovasti sitä, miten pieni lapsi on uskovaiselle esikuvana, niin se voisi olla nyt tätäkin asiaa selventämässä.

Nimittäin omat lapseni kukin vuorollaan kysyivät aina jossakin ikävaiheessa, miksi me ei saada mitä milloinkin tehdä. Miksi me ei saada katsoa telkkaria? Miksi me ei saada lakata kynsiä? Miksi me ei saada meikata? Miksi me ei saada laittaa korviksia? Miksi me ei saada käydä elokuvissa? Miksi me ei saada kuunnella rockia? Miksi meidän pitää käydä seuroissa?

Noh, vanhoillislestadiolaisen kielipelin hyvin sisäistenääni osasin vastata lapsilleni Vähäjylkän tavoin: ei se niin ole, että emme saa tehdä niitä asioita, vaan niin, että emme halua tehdä niitä. Emme halua siksi, että jos tekisimme niitä, me emme pysyisi uskomassa, emmekä pääsisi kuoltuamme taivaaseen. No eivätkö lapsemme ja me aikuiset haluttu tehdä niitä asioita? Totta mooseksessa halusimme, mutta helvetinpelossa emme uskaltaneet sitten tehdä. Välillä tuli lankeemuksia, mutta nehän sai ja piti pyytää anteeksi, mikäli sinne taivaaseen himotti.

Myös piiska oli hyvä oppinuora halulle tehdä vääriksi saarnattuja asioita uskovaisella. Minäkin pieni vaaleatukkainen tyttö sain pakaroilleni napakat piiskansivallukset, katsottuani lastenohjelmia naapurissani. Kyllähän se kotimatka naapurista kotiin oli vaikea ja raskas, kun pelotti helvetti telkkarisynnin takia ja kotona odottavat vanhemmat, jotka aina jostakin arvasivat, että syntisillä teillähän tyttö oli taas ollut.

Tuo ”pyhästä uskosta” vuotava haluttomuus olla tekemättä tai halu tehdä joitakin asioita, saatiin piiskan ja helvetillä pelottelun ansiosta hyvin iskostettua selkäytimeen.

Vaikka mitään synti- tai sääntölistaa ei olisikaan millekään viralliselle paperille laadittu, sehän on olemassa kirjoitettuna kaikkien vl-ihmisten selkäytimiin. Se tulee myös jatkuvasti esiin puheissa ja keskinäisissä kanssakäymisissä. Miten monta kertaa olen ollutkaan osallisena keskusteluun, jossa uskovaisten koululaisten vanhemmat miettivät, voiko uskovaiset oppilaat osallistua johonkin koulun tapahtumaan? Miten monta kertaa olenkaan osallistunut huolikeskusteluun, jossa pohditaan jonkun liikkeen jäsenen leväperäistä suhtautumista parran kasvattamiseen, miehellä liian pitkiin hiuksiin, liialliseen laittautumiseen, liian harvoihin seurakäynteihin? Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Vähäjylkän mielestä kukaan ei voi tai halua valvoa toisen ihmisen elämää. Mihin on unohtunut opetus Olemmeko veljemme vartijoita – olemme? Nimen omaan piti mennä juttelemaan uskossaan väsynyttä matkaystävää, jos hänessä näkyi uupumisen merkkejä. Juuri maailmallisen musiikin kuuntelu oli hyvä syy huolikeskustelulle tai mikä tahansa emme halua -listasta.

Tämä emme saa – emme halua selitysmalli on olemassaan erittäin sekava ja ei sitä kuulkaa lapsenuskolla mitenkään käsitä. Ei edes aikuisen aivokapasiteetti riitä siihen. Ihminen siis A) haluaa tehdä jotain ja kysyy, miksi ei saa tehdä niin. Hänelle vastataan, että B) ensinnäkin sinä saat tehdä niin, mutta sinä et halua, koska uskovaisena sinua ohjaa halu olla tekemättä sitä. Mutta kun minä C) haluan tehdä just niin. Noh, sitten D) sinä et voi olla oikealla tavalla uskovainen. Nyt sinun täytyy tehdä parannus, jotta olet oikealla tavalla uskovainen, jotta sinua ohjaa halua olla tekemättä niin ja jotta pysyt uskovaisena ja pääset kerran taivaaseen.

Äiti, annatko minulle anteeksi kun katsoin eilen kaverilla telkkaria? Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. 

Ja tuo kilpaurheilukielto. Se on oikeasti kielto. Jos nuori alkaa liikaa viihtymään urheilukentillä ja häntä kerjätään seuraan mukaan urheilemaan, niin vanhemmat lyövät kapulat piikkareiden piikkeihin: sinulta menee usko jos menet mukaan seuratoimintaan ja alat kilpailla. Me ei suostuta sinua tukemaan asiassa oman uskosi tähden. Joo, mutta menestyä saa vaikka kuinka paljon bisneksissä ja muissa jutuissa, missä raha virtaa.

Kuulkaas kansalaiset, medborgare. Siitä tietää, onko kyseessä sääntö, jos sen noudattamatta jättämisestä seuraa sanktio. Pistäppä nuori vanhoillislestadiolainen kunnon luukutukset poppia kotonasi ja katso kuinka käy. Nuhdellaanko sinua? Pyydetäänkö sulkemaan jumalaton musiikki kiinni? Pitääkö sinun pyytää anteeksi luukutustasi? Tai nainen, nuori tai vanha, laitappa kunnon meikit naamaasi, korvikset korviisi, mene seuroihin ja katso kuinka käy. Jos joku tulee nuhtelemaan, vastaa, että eihän meillä mitään sääntöjä ole.

No ja nuhteluthan moisesta seuraisi ja kehotus parannukseen. Nuhtelija luultavasti ajaa itse komiasti katumaasturilla kyynärpää ulkona, eikä pidä statuksenjatketta mitenkään korskeiluna ja maailman rakkautena, vaikka se tärkeääkin tärkeämpi silmäterä ja ylpeydenaihe onkin. Mutta niinhän se eräs vanha saarnamies sanoikin, että se on täällä ajassa mersulla ajettava jos meinaa ajaa. No mutta niinhän se on meikattavakin ja korvisteltavakin täällä ajassa jos niin meinaa tehdä. Taivaassa on muut ilot riemuineen.

Aidot pelikortit – oli minun aikanani täysin pannassa ja nuoret joutuivat puhutteluihin jos niillä pelasivat, vaikka penniäkään ei rahoja liikuteltu taskusta toiseen.

Noh, voihan se olla, että säännöt tai emme halua -asiat ovat muuttuneetkin vl-liikkeessä sitten minun aikani. Kuitenkaan se asia ei ole havaintoni mukaan muuttunut, että seurakunnalle ja sen neuvoille tulee olla kuuliainen ja tottelevainen. Se se onkin koko jutun juoni. Synnit ja säännöt muuttuvat ja haalenevat, mutta aina pitää olla vallalla oleville käsityksille ja seurakunnan armoneuvoille kuuliainen. Kuuliaiset lapset Jumala hyvästi siunaa. Se on sitten eri asia, ketkä ovat oikeasti kuuliaisia neuvoille, mielestäni ne, joidenka ei nimenomaan pitäisi olla; herkät ja rikotut. Muut porskuttavat omilla versioillaan sääntölistasta.

Kuuliaisuuden ja tottelevaisuuden vaade on valtaa. Ihan silkkaa valtaa.

Lapsen pitää totella vanhempiaan – se on valtaa.

Jumalan lasten pitää olla kuuliainen ja tottelevainen seurakunnalle – se on valtaa.

Kun kristinuskon käsityksen mukaan tie taivaaseen kulkee kaistalta nimeltä Kristus, vanhoillislestadiolaisuudessa kaista on ohituskaista nimeltä seurakunta.

Lopetan tämän piiskan sivaltamilla pakaroilla istumisen ja tietokoneella näpyttelyni tähän ja yritän taas päästä normaaliin elämään ilman taustastani kumpuavia haamuja. Pyydän esirukouksia unohtaa traumani <3