Laista voidaan tehdä evankeliumi kätevästi. Asettamalla Kristuksen sovitustyön lisäksi jokin muu vaatimus. Mikä tahansa. Vaikkapa kaste, parannus, tai jotain muuta. Ajatuksena on silloin se että, Kristuksen uhri ei ole täydellinen pelastusteko, vaan meidän on tehtävä oma osuutemme. Ikään kuin Jumalan työ olisi jäänyt kesken ja meidän pitää hoitaa se loppuun.
Toisaalta evankeliumiksi voidaan käsittää myös koko Mat, Mark, Luk ja Joh. Sisältö, Siellähän on vuorisaarna ja paljon muuta vaatimusta ja lakia joukossa.
Jopa 5Mos 28: 15-16 sanoo että Jos ette tarkoin noudata kaikkea hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka minä teille tänä päivänä annan, niin teitä kohtaavat nämä kiroukset: Te olette kirottuja kaikkialla minne menettekin….
Gal 3. 20 Näyttää sanovan päinvastaisesti: ”Ne jotka luottavat lakiin ovat kirouksen alaisia.”
Ristiriita näiden kahden välillä on kuitenkin näennäinen. Lain tehtävä on ainoastaan osoittaa meille synti. Sen noudattamisesta ei saa tehdä pelastuksentietä. Niinpä vuorisaarnan jokaisen kohdan kirjaimellinen noudattaminenkaan ei meitä pelasta. Meille jää yksin usko.
Usko siihen, ettei mitään ponnistelumme riitä. Olemme vailla Jumalan kirkkautta, joten en omilla teoillani voi asiaa yhtään auttaa. Joten olemme kadotettuja syntisiä, jollemme luota yksin Kristuksen sovitustyöhön.
Joten jäämme uskossa jatkuvasti kadotetuiksi syntisiksi, jotka ovat täysin armon varassa. Laki osoittaa se päivittäin ja hetkittäin täysin selväksi. Sen täyttäminen jää meiltä aina vajaaksi.
Tällainen usko tuottaa silti, juuri sen valtavan ilon, jonka Raamattu lupaa. Koska se vapauttaa meidät kokonaan lain vaatimuksesta. Pyhä Henki sen sijaan ohjaa meitä oikeaan. Hänet on meille annettu oppaaksi ja avustajaksi uskon vaikealla matkalla.
Lain tarkka noudattaminen voi saada meissä myös iloa aikaan, koska huomaamme kykenevämme parantamaan elämäämme omilla ponnisteluillamme. Tämä ilo ei tule ristin sovituksesta. Vaan oman onnistumisen kokemuksesta.
Näin lyhykäisesti olen asiaa vasta tässä pohtinut. Ari tuskin tähän tyytyy. Minulle tuottaa kuitenkin suurta iloa, jo pelkkä asian pohdiskelu. Lain ja evankeliumin erottaminen on kristityn suurin haaste ja vaikein taito.
Ari tee niin, se on hyvä. On hyvä rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään, siinä on kaikki laki ja profeetat, se joka niistä elää on velvollinen täyttämään koko lain.
Kristus taas on lain loppu… Sillä Hänen kauttaan maailmaan tuli Jumalan Armo.
”Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” Joh.1:17
Ismo Malinen onko armo käsitykseni väärä kun uskon sen seuraavasti, siis ensimmäiset liki 40 vuotta elin pimeydessä paatuneella sydämellä tehden omien himojen ja halujen mukaan kuulematta Jumalaa.
Sitten kun elämäni meni täydelliseen haaksirikkoon huusin Jumalalta apua ja Hän vastasi näyttämällä minun oman elämän synnin. Siis tuolloin sain armosta ennen tietämättömyyden aikaan tehdyt synnit anteeksi.
Siis senjälkeen kun aloin kuulla Jeesuksen äänen ja sain Pyhän Hengen voiman niin tässä uudessa tilassako eläisin vielä niitä samoja syntejä tehden kun siis Jeesus vapautti synnin orjuudesta?
Yhteisymmärryksen syntyminen ei ole mahdollista, mikäli keskustelemme jatkuvasti eri asioista.
Kristus sovitti syntimme Golgatalla. Syyllisyytemme on siksi pyyhitty pois. Tästä varmaankin olemme yhtä mieltä.
Sen sijaan taipumustamme syntien tekemiseen ei meitä ole otettu pois. Tekisimme monia vääriä tekoja, jollemme tietäisi niiden seurauksista. Jätämme ne tekemättä rangaistuksen pelossa. Toinen, joka ei pelkää, tekee niitä. Olemmeko siis parempia, vain siksi että pelkäämme rangaistusta. Ei, kyllä me kaikki olemme taipuvaisia tekemään väärin. Riippumatta siitä miten pitkään olemme olleet uskossa.
Tai kuinka tarkan parannuksen olemme tehneet. Sama taipumus pysyy meissä. Se on se varsinainen kadottava syntisyytemme. Tämän Kristus kuitenkin naulitsi ristiin omassa lihassaan. Voimme helposti havaita tuon ominaisuuden muissa ja jopa itsessämmekin. Mikäli Pyhä Henki viimemainitun tahtoo ilmaista. Olemme siis syntisiä, siksi että meillä on taipumus toimia väärin. Ei ainoastaan siksi, että olisimme tehneet vääriä tekoja.
Taipumukseni tähden olen täysin syntinen, vaikka kaikin voimin pyrin toimimaan uskoni ja Jumalan sydämeeni vuodattaman rakkauden avulla aivan toisin. En siihen silti koskaan tule kykenemään. Siksi tarvitsen lakkaamatta Jumalan armoa. Uskon kautta sen voin itselleni omistaa. Omalla parannuksellani en taipumuksestani vapaudu. Elämä voi puhdistua muiden mielestä mallikelpoiseksi, mutta sydän ei muutu.
Tuo on taivaan tosi. Ja varsinkin, jos meillä on keskeisistä Kristinuskon käsitteistä eriäviä mielipiteitä. Yksi puhuu uskon kilvoittelusta ja yksi pyhityksestä, yksi puhuu uskosta ja toinen ihmisen tahdosta, jne.
Julkinen teologia onkin siksi arvokasta, että se avaa meille monia Raamatun sanoman merkityksiä laajemmin, kuin jos me niitä vain yksinämme pähkäilisimme.
Kun Raamatun Sana aukeaa, niin sen avaama tie osoittaa vain yhteen suuntaan, se on kuin virta, joka kuljettaa venettä oikeaan suuntaan ja se opastaa välttämään karikoita ja putoamassa kyydistä.
Kohti Taivaallista Jerusalemia, käy matkamme tää…
Kiitos taas rohkaisusta Ismo.
Hyvin toistatte samaa voimatonta julistustanne, tulee mieleen seuraava Raamatun kohtaus:
1 Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua, ja kansa itki sen yön.
2 Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan, ja koko kansa sanoi heille: ”Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet!
3 Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin?”
4 Ja he puhuivat toinen toiselleen: ”Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin”.
5 Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen.
6 Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa
7 ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: ”Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa.
8 Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä.
9 Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö.”
10 Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa.
11 Ja Herra sanoi Moosekselle: ”Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa?
12 Minä tuhoan sen rutolla ja hävitän sen perinjuurin, mutta sinusta minä teen suuremman ja väkevämmän kansan, kuin se on.”
13 Mutta Mooses sanoi Herralle: ”Ovathan egyptiläiset kuulleet, että sinä voimallasi olet vienyt tämän kansan heidän keskeltänsä.
14 Ja he ovat puhuneet siitä sen maan asukkaille; hekin siis ovat kuulleet, että sinä, Herra, olet tämän kansan keskellä, sinä Herra, joka olet sille ilmestynyt silmästä silmään, ja että sinun pilvesi pysyy heidän päällänsä ja että sinä kuljet heidän edellänsä pilvenpatsaassa päivin ja tulenpatsaassa öin.
15 Mutta jos sinä nyt surmaat tämän kansan, niinkuin yhden miehen, niin kansat, jotka saavat kuulla sitä kerrottavan sinusta, sanovat näin:
16 ’Koska Herra ei kyennyt viemään tätä kansaa siihen maahan, jonka hän oli heille valalla vannoen luvannut, tappoi hän heidät erämaahan’.
17 Osoittautukoon nyt sinun suuri voimasi, Herra, niinkuin olet puhunut sanoen:
18 ’Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen’.
19 Anna siis anteeksi tämän kansan pahat teot suuressa armossasi, niinkuin sinä ennenkin olet anteeksi antanut tälle kansalle, Egyptistä tänne saakka.”
20 Ja Herra vastasi: ”Minä annan anteeksi, niinkuin sinä olet anonut.
21 Mutta niin totta kuin minä elän, ja niin totta kuin Herran kirkkaus on täyttävä kaiken maan:
22 ei kukaan niistä miehistä, jotka ovat nähneet minun kirkkauteni ja minun tunnustekoni, jotka minä olen tehnyt Egyptissä ja tässä erämaassa, mutta kuitenkin nyt jo kymmenen kertaa ovat minua kiusanneet eivätkä ole kuulleet minun ääntäni,
23 ei yksikään heistä ole näkevä sitä maata, jonka minä valalla vannoen lupasin heidän isillensä; ei yksikään minun pilkkaajistani ole sitä näkevä.
24 Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen.(4.Moos.14)
Ketähän kukin tässä edustaa?
Allegorinen selitystapa on juuri tuollaista. Otetaan jokin teksti ja keksitään sille ihan uusi merkitys.
Joten Arin kysymykseen vastausta ei voi tietää kukaan muu. Vastaavalla tavalla Raamattua selittävä, voi perustella mitä asiaa tahansa ja millä kohdalla tahansa.
Miksiköhän meille puhutaan luvatusta maasta, eikä saavutetusta maasta?
Uskon kautta olemme voittaneet synnin Kristuksessa, mutta tässä kuoleman ruumiissa on kaikki lihan vaivat ja synti on edelleen vaivoinamme, vaikka kuinka joku muuta väittäisi. Olemme matkalla Luvattuun maahan, juuri sinne minkä Jumala on Sanassaan luvannut. Olemme iloisia ja kuljemme synnistä huolimatta kohti Taivasta. Emme pelkää, vaan luotamme Jumalaan ja katsomme Häneen, emme itseemme. Kaiken me voimme Hänessä, joka meitä vahvistaa.
Matkalla luvattuun meitä vastaan nousee monia ”jättiläisiä” kuten Kaleb kuvasi Israelilaisille, tuota edessä olevaa maata vaikeuksineen. Kansa ei luottanut Jumalaan vaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkivät vain sen miten he joutuvat noiden ”jättiläisten” armoille. Kaleb kuitenkin sanoi, ettei ole syytä pelätä vaan luottaa Jumalaan.
Aaron ja Mooses olivat neuvottomia seurakunnan kanssa, joka halusi palata takaisn Egyptiin (Pimeys), vaikka Herra oli juuri tehnyt niin suuren ihmeen heidän silmäinsä nähden. He eivät siis uskoneet Moosesta ja Aaronia (joka oli kuin Herran ääni israelilaisille) vaikka olivat nähneet Jumalan valmistaman Pelastuksen Egyptistä.
Kaaleb edustaa Kristusta, joka tuo ilmoituksen Luvatusta maasta, Hän tietää mitä edessä on odotettavissa, kun vain luotamme ja jatkamme uskoen Jumalaan vaikeuksista välittämättä.
Epäusko on ainoa synti, mikä tuottaa kuoleman ja vaikka Kaaleb vakuutti seurakunnalle, että edessä on luvattu maa, niin seurakunta halusi tappaa Kaalebin.
Kaalebin usko on esikuva Kristuksen uskosta ja Hengestä. Kuten Kaalebin jälkeläisille luvattiin omaksi se maa, josta hän todisti Israelin keskuudessa, vaikka he napisivat ja tahtoivat kivittää hänet kuoliaaksi, samoin Kristus on todistanut meille Jumalan lupauksesta pelastaa kaikki omat lapsensa. Olemmeko lupauksen lapsia? Kristuksen omia?
”Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.” Gal.3:29
’Luvattu maa’ on perustelu oikeudelle maahan, jossa asutaan. Niinpä sitä käytetään jo saavutetustakin maasta.
Hyvä ja tärkeä kysymys. Jos olemme synnittömiä, niin mitään vaaraa matkalle jäämisestä ei pitäisi olla.
Arin lainaama kohta puhuu juuri sen puolesta, että meidän on kuljettava pelossa tämä muukalaisuutemme aika. Kuka tahansa voi langeta mihin tahansa ja voi olla ettei, lopulta pääse perille.
Silti olemme jo taivaallisissa. meidän on vain kuljettava kuin, pioneerit miinakentässä.
Pekka kuinkas nyt sanotkin ettei armosi riitäkkään ”” että meidän on kuljettava pelossa tämä muukalaisuutemme aika. Kuka tahansa voi langeta mihin tahansa ja voi olla ettei, lopulta pääse perille.””?
Eikö siis syntien sovitus ollutkaan täydellinen?
Tuossa kohdassa on merkittävää kuinka kansana Jumala vapautti orjuudesta, siis heitä ei ulkopuolelta voitu pakottaa olla palvelematta Jumalaa, kaikki tuli ihmisistä itsestään.