Laista voidaan tehdä evankeliumi kätevästi. Asettamalla Kristuksen sovitustyön lisäksi jokin muu vaatimus. Mikä tahansa. Vaikkapa kaste, parannus, tai jotain muuta. Ajatuksena on silloin se että, Kristuksen uhri ei ole täydellinen pelastusteko, vaan meidän on tehtävä oma osuutemme. Ikään kuin Jumalan työ olisi jäänyt kesken ja meidän pitää hoitaa se loppuun.
Toisaalta evankeliumiksi voidaan käsittää myös koko Mat, Mark, Luk ja Joh. Sisältö, Siellähän on vuorisaarna ja paljon muuta vaatimusta ja lakia joukossa.
Jopa 5Mos 28: 15-16 sanoo että Jos ette tarkoin noudata kaikkea hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka minä teille tänä päivänä annan, niin teitä kohtaavat nämä kiroukset: Te olette kirottuja kaikkialla minne menettekin….
Gal 3. 20 Näyttää sanovan päinvastaisesti: ”Ne jotka luottavat lakiin ovat kirouksen alaisia.”
Ristiriita näiden kahden välillä on kuitenkin näennäinen. Lain tehtävä on ainoastaan osoittaa meille synti. Sen noudattamisesta ei saa tehdä pelastuksentietä. Niinpä vuorisaarnan jokaisen kohdan kirjaimellinen noudattaminenkaan ei meitä pelasta. Meille jää yksin usko.
Usko siihen, ettei mitään ponnistelumme riitä. Olemme vailla Jumalan kirkkautta, joten en omilla teoillani voi asiaa yhtään auttaa. Joten olemme kadotettuja syntisiä, jollemme luota yksin Kristuksen sovitustyöhön.
Joten jäämme uskossa jatkuvasti kadotetuiksi syntisiksi, jotka ovat täysin armon varassa. Laki osoittaa se päivittäin ja hetkittäin täysin selväksi. Sen täyttäminen jää meiltä aina vajaaksi.
Tällainen usko tuottaa silti, juuri sen valtavan ilon, jonka Raamattu lupaa. Koska se vapauttaa meidät kokonaan lain vaatimuksesta. Pyhä Henki sen sijaan ohjaa meitä oikeaan. Hänet on meille annettu oppaaksi ja avustajaksi uskon vaikealla matkalla.
Lain tarkka noudattaminen voi saada meissä myös iloa aikaan, koska huomaamme kykenevämme parantamaan elämäämme omilla ponnisteluillamme. Tämä ilo ei tule ristin sovituksesta. Vaan oman onnistumisen kokemuksesta.
Näin lyhykäisesti olen asiaa vasta tässä pohtinut. Ari tuskin tähän tyytyy. Minulle tuottaa kuitenkin suurta iloa, jo pelkkä asian pohdiskelu. Lain ja evankeliumin erottaminen on kristityn suurin haaste ja vaikein taito.
Olen siis oikeassa Arin suhteen. Hän tekee laista evankeliumin. Se on aivan sama, jos joku yrittäisi pakottaa puolisoaan rakastamaan itseään. Pakko ei rakkautta synnytä. Vain vapaus voi saada aikaan rakkautta. Kristus on vapauttanut meidät kaikista lain vaatimuksista. Laki tahtoo tuomita meidät kadotukseen. Nyt Kristus on siitä tuomiosta vapauttanut ja se synnyttää meissä rakkauden Kristukseen. Nyt meillä on yllättäen mahdollisuus täyttää laki. Jopa tehdä enemmänkin. Silti olemme yhä ansiottomia palvelijoita. Ts. kelvottomia. Lain alla elävän on sisäinen pakko, pakottaa sinne kaikkia muitakin. Siksi Kristuksen tuoma vapaus lain vaatimuksista muissa, ärsyttää aivan älyttömästi. Silloin voi olla turvallisin mielin liberaalien ja ateistien seurassa, mutta ei oikeassa uskossa olevien kassa.
Pekka keitä ovat nämä mainitsemasi ”oikeassa uskossa” olevat?
Kirjoitat myös ” Nyt Kristus on siitä tuomiosta vapauttanut ja se synnyttää meissä rakkauden Kristukseen. Nyt meillä on yllättäen mahdollisuus täyttää laki. Jopa tehdä enemmänkin.”
Siis pystyt sittenkin elämään lain mukaan, jopa siis rakastamaan vihollisiakin ja myös toisuskoisia kuten Jeesus Sanoo. Missä siis meillä on erimielisyys kun minä sanon että minulla on Jumalan voima voittaa kaikki synnit? Samaahan tuo sinun ”Nyt meillä on yllättäen mahdollisuus täyttää laki. Jopa tehdä enemmänkin” tarkoittaa.
En muuten ”ärsyynny” teidän ”oikeassa uskossa” olevien seurassa, voin tarjota sulle kahvit ja jutella, en välttele teitä.
Vanhan testamentin laki vaatii voittamaan synnin. Siihen ei kukaan muu pystynyt kuin Kristus. Uuden testamentin laki kutsuu toteuttamaan Jumalan rakkautta ihmisten kesken. Jokainen pystyy tekemään siitä pienen osuutensa. Matt. 20:1-16 puhuu tästä.
Ari ei ole olemassa mitään oikeassa uskossa eläviä, on vain Jumalan Pojan uskossa eläviä ja sitten on niitä, jotka eivät usko Kristuksen yksin riittävän. He pystyttävät oman vanhurskautensa ja puhuvat, että he Herran nimissä ja voimassa tekevät sitä ja tätä. He ovat niitä, joista Herra sanoo: En tunne teitä.
He sanovat: Herra, emmekö me sinun nimissäsi tehneet… Paino on koko ajan omassa tekemisessä, eikä siinä, että Herra tekee. Usko on luottamista Jumalaan, eikä omiin voimiin.
”Herran siunaus rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää.” Sanal.10:22
En tietenkään pysty rakastamaan vihollisiani. Enkä elämään synnitöntä elämää. Mihin muuten tarvitsisin edes isämeidän rukousta. Jollen joka päivä tekisi syntiä.
Ihmettelin itsekin tuota ilmaisua: oikeasta uskosta. On olemassa väärä usko. Joten on myös oikea usko.
Galatalaiskirje ilmaisee sen oikean uskon hyvin selkeästi. Oikeassa uskossa olevat uskovat Kristuksen täyttäneen kaiken vaatimukset meidän puolestamme. Joten heiltä ei voi enää vaatia mitään lain käskyjen täyttämistä. Ei parannusta eikä kastetta, eikä mitään muutakaan.
Siltä jolla on oikea usko, ei voi vaatia enää mitään. Sillä Kristus on tehnyt kaikki vaatimukset mitättömiksi. Oikeassa uskossa olevan ei tarvitse välittää niistä mitään. Ikään kuin niitä ei olisikaan.
Samaan aikaan oikeassa uskossa olevalla on tiukempi laki kuin muilla. Joten hän voi tehdä enemmän,
kuin mitä laki vaatii. Silti hän on yhä suuri syntinen ja on täysin Jumalan armon varassa. Oikeassa uskossa elävä, elää jatkuvasti tässä kamppailussa ja sisäisessä ristiriidassa. Jatkuvasti hän lankeaa, mutta ei yritä itse parantaa itseään, vaan turvautuu Kristuksen armoon.
Juuri noin sen olen myös minä saanut uskoa, ymmärtää, elää ja kokea. Hitaasti ja varmoin käsin Jumala on Armollaan riisuu omista vaatteista ja pukee uuteen oman tahtonsa mukaan. Odottaminen on meille kärsimystä, jollemme luota Jumalan Sanaan, joka on varmasti täyttävä työnsä meissä. Sen minkä on aloittanut Hän myös saattaa loppuun.
Sanoohan myös Paavali: ”Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. Filip.1:3-6
”Luo silmäsi taivaalle ja näe, katsele pilviä, jotka ovat korkealla pääsi päällä.
Jos sinä syntiä teet, mitä sillä hänelle teet; ja vaikka sinulla paljonkin rikoksia olisi, mitä sillä hänelle mahdat?
Jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat, tahi ottaako hän mitään sinun kädestäsi?
Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.
Sorron suuruutta valitetaan, huudetaan apua suurten käsivartta vastaan,
ei kysytä: ’Missä on Jumala, minun Luojani, joka yöllä saa viriämään ylistysvirret,
joka opettaa meille enemmän kuin metsän eläimille ja antaa meille viisautta enemmän kuin taivaan linnuille?’
Valittakoot sitten pahojen ylpeyttä; ei hän vastaa.
Ei, turhia ei Jumala kuule, eikä Kaikkivaltias niihin katso, saati jos sanot, ettet voi häntä nähdä; asia on hänen edessänsä: odota häntä. Job.35:5-14
Pekka otat pari hyvää asiaa esille, pakon ja kyvyn rakastaa.
Siis kuinka on esim muslimi lapsien kohdalla, pakotetaanko heidät siihen uskoon opettamalla ja totuttamalla? Ovatko he siis Jumalan silmissä eriarvoisessa asemassa kuin luterilaiset jotka vauvana kastetaan ja lapsena opetetaan? Pitääkö siis muslimin tehdä parannus ja jättää vanha isiltä opittu usko mutta luterilaisien ei?
Kyky rakastaa, onko siis ihmisellä luonnostaan kyky rakastaa Jumalan tahdon mukaan, ensiksi Jumalaa ja toiseksi kaikkia lähimmäisiä, ei ole, siis juuri tästä rakkaudettomuudesta tunnistetaan ”väärä uskoiset” kristityt.
Entä kuinka on uudestisyntyneitten laita joilla on Pyhä Henki, onko heillä kyky rakastaa,onsillä Jumala vuodattaa rakkautensa Pyhän Hengen kautta heihin.
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Ilman Rakkautta ns ”kristitty” on kuin:
1. Kor. 13:1
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ihmisen kyky ja tahto rakastaa on toki vajavainen. Se ei tee sitä kuitenkaan olemattomaksi. Kristittyä kehotetaan tavoittelemaan täydellisyyttä, mutta ei se ole mikään vähimmäisvaatimus. Se on tavoite, mitä kohti pyritään.
Martti Pentti :”Kristittyä kehotetaan tavoittelemaan täydellisyyttä, mutta ei se ole mikään vähimmäisvaatimus. Se on tavoite, mitä kohti pyritään.”
Niin on. Mikä on kirkon tavoite, visio, johon pyritään. Onko se ihmisen ”jumalallistaminen” ilman kilvoittelua kaikkine fyysisine vietteineen, vaistoineen ja luonnon olemassaolon taisteluineen eläimen kaltaiseksi ”lauman johtajaksi” ja onko se sitä, että meidän toisinuskovien olisi koko tuo ” riemu ” ehkäisyvälineineen, abortteineen, avioeroineen ja sosiaalisine ongelmineen kustannettava, kun ”hyvinvointivaltio” vaan nyt on sellainen.
Onko kristillinen elämä kilvoittelua omaa syntisyyttä vastaan ja lähimmäisen hyvän elämän puolesta vai oman hyvän elämän puolesta ja lähimmäisen syntisyyttä vastaan?
Arille on helppo nyt vastata kaikkiin kysymyksiin: Ei.
Häiritsee vähän tuo Arin oikeiden ja väärien Kristittyjen penkominen ja seulominen.
Eikös meidän tule Kristittyinä Rakastaa kaikkia ja antaa Jumalan yksin erotella lampaat ja vuohet. Näin olen itse asian ymmärtänyt.
Olemmeko väärässä vai oikeassa? Se kadottaa mielestäni merkityksensä, kun ja jos olemme Kristittyjä. Eikö Kristillinen Rakkaus ole juuri sitä, että opimme sietämään omaa ja toisten heikkoutta ja kurjuutta? Kuin sairaat, jotka tappelevat kuka on eniten sairas tai terve. Yhtä tyhjän kanssa koko touhu.
Jos olemme samalla matkalla, niin eikö meidän tule myös ymmärtää, että kaikki ovat saman Jumalan Pelastamia, yksi on juuri aloittanut matkansa ja toinen on matkannut jo vuosikymmeniä. Ei kaiketi näillä ole muuta eroa, kuin se, että toinen on oppinut omista kompuroinneista Jumalan kärsivällisyyden ja toisella nämä ovat vielä edessä. Ei kai meille sanottaisi: ”Armo kasvattaa teitä”, jos olisimme jo valmiit?
Kasvaminen on hidas prosessi, vaikka haluaisimme olla jo täydelliset.
Ihminen on kuin ruoho joka aamulla kukoistaa ja päivällä kukkii, mutta illalla jo kuihtuu pois. Jollei Herra meitä Armahda, niin päivämme ovat turhat ja ilman Elämää. Herra Armahda meitä.
Mitä Jumalan rakkaus saa uskovassa aikaan, karkoittaa pelon, ei tervitse pelätä pahaa eikä varsinkaan toisia ihmisiä, lähimmäistä, olipa tämä ystävä tai vihollinen. Siis kun tuntee Totuuden ei tarvitse puolustaa/varjella omaa uskoa.
Voiko kukaan tai mikään satuttaa minua ilman että Jumala sitä sallii eli Jumalan käsissä on kaikki, ei paha tai vihollinen voi tehdä minulle mitään jos Jumala ei sitä anna tehdä, tästä löytyy Raamatusta esimerkkinä Jobin kohtalo. (myös israelilaisten elämä kun he tekivät Jumalan tahdon)
Ainoa pelko on Jumalan pelko, Sanoohan Jeesus:
Matt. 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Olen oppinut pitämään Arin tekstejä tietyllä tavalla arvossa. Hän pakottaa meitä tarkistamaan suuntaa.
On oikein hyvä, että evankeliumilla on tikkaa vastustusta. Muuten emme paneutuisi uskon keskeisiin kysymyksiin. Nyt Ari pakottaa meitä jatkuvasti siihen. Näin oma uskomme saa vahvistusta ja rohkaisua.
On totta että uskovan ei tarvitsisi pelätä, mutta olemme silti usein peloissamme ja jopa aivan poissa tolaltamme.
Oman uskon varjelu on hyvinkin tärkeää. Koska meitä vainoaa jatkuvasti kolme suurta vihollista. Niistä jokainen on meitä mahtavampi ja heidän yksimielinen tavoitteensa on harhauttaa meidät pois oikeasta uskosta ja sen avulla saada meidät lopulta ansaan. Näiden vihollisten nimet ovat Perkele, maailma ja oma liha. Vaarallisin niistä on tuo viimemainittu. Se kun osaa pukeutua valkeuden enkeliksi. Jollemme tuota vihollista osaa varoa, niin usko on hyvin hataralla pohjalla. Jos usko on vain muutama kipinä sielussa, niin vihollinen kaataa helposti sen päälle ämpärillisen vettä