Tarkoitukseni oli istuttaa isoon pulloon jokin köynnöskasvi ja sopivaa sellaista menin etsimään kukkakaupasta. Hetken niitä katseltuani ja ihailtuani, kerroin myyjälle mitä etsin. Hän vastasi hymyillen, että kakki nämä kukat ovat muovia.
Mietin jälkeenpäin miten oikean näköisiä ne kasvit oli. Ainoa näkyvä ero oikeisiin oli tietenkin siinä, ettei muoviset kukat kasva. Sitä taas ei helposti huomaa, jollei tutustu niihin lähemmin. Pelkkä kosketus olisi riittänyt kertomaan, ettei niissä ole mitään elämää.
Tämä tapaus tuli mieleeni, kun pohdin tekojen ja hedelmän välistä suhdetta Paavalin ja Jaakobin kirjeissä. Jaakobin kirjeessä, kun kovasti painotetaan tekojen ratkaisevaa merkitystä ja Paavalin kirjeissä taas väitetään, ettei teoilla ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä. Monissa keskusteluissa on tullut esiin tämä ristiriita ja niissä on painotettu pelastuksen riippuvan myös teoista, eikä pelkästään armosta.
Joten onhan siinä melkoinen ristiriita näiden välillä.
Tämän aamun teksti hartauskirjassa käsitteli Vapahtajan sanoja hedelmistä : ”se joka minussa pysyy kantaa paljon hedelmää”. Niinpä. Siinä on vastaus tuohon ristiriitaan tekojen ja niistä riippumattoman armon välillä.
Jaakobin ja Paavalin välillä ei tässä ole mitään erimielisyyttä. Pelastavan armon saamme vastaanottaa pelkästä armosta Vapahtajamme sovitustyön tähden jolloin kiinnitymme Jeesukseen, aivan kuin oksa ympätään runkoon kiinni. Sen seurauksena oksa saa kasvun ja elämän.
Pihalleni istutin päärynäpuun eikä se lähtenyt oikein kasvuun. Runko oli kyllä kylmä, joka kertoi siitä, että puu oli elävä, mutta kasvua ei ollut. Tarkempi tutkimus osoitti, että myyrä oli popsinut pääjuuren parempiin suihinsa. Puu näytti elävältä, mutta kasvun edellytyksiä sillä ei ollut.
Tuo tekojen ja armon välinen ristiriita avautui näiden muisteluiden kautta. Se joka on kiinnittynyt vahvasti Kristukseen kasvaa tietenkin ja tuottaa jopa paljon hedelmää. Syy kasvuun on se mehu joka kulkee puun rungosta oksiin. Elävä puu ei voi olla kasvamatta. Jos kasvu puuttuu, niin elämää ei ole.
Ulkoapäin kristitty voi näyttää täysin muiden kaltaiselta. Hän rukoilee, tuntee Raamattua ja toimii hengellisessä toiminnassa aktiivisesti. Tuntee oikean opin ja pelastuksen tien, mutta arveluttava merkki on hengellisen kasvun ja – hedelmän puuttuminen. Kristukseen kiinnitetty, kun ei voi olla tuottamatta hedelmää. Hedelmää ei siis tuoteta vaatimuksen tähden, vaan siksi, että se on luonnollinen seuraus oikeasta uskosta. Paavali siis puhuukin eri asiasta, kuin Jaakob, joten mitään ristiriitaa näiden välillä ei oikeasti ole. Paavali kirjoittaa siitä mistä usko alkaa ja Jaakob oikean alun luonnollisesta seurauksesta. Jollei usko vaikuta seurauksia, niin oikeaa uskoa ei oikeasti ole. Näytti ulkoisesti miten hyvältä tahansa. Siinä meille miettimistä; onko sitä hedelmää ihan oikeasti?
Artikkeli: ”Korkeammalle luottamuksessa ylsivät kärkikolmikon lisäksi esimerkiksi terveydenhoitojärjestelmä, Kela ja Yleisradio.”
Halutessaan tämän voisi vaikka tulkita niin, että kirkkopyhä helatorstain voisi vaikka muuttaa KELAtorstaiksi, niin paljonhan se KELA kuitenkin vaikuttaa ihmisten elämään, Kyseinen torstai olisi tietysti arkipäivä. 🙂 Myös niin, että YLE veroa maksetaan mieluimmin kuin kirkollisveroa.
Artikkeli: ”Saman luottamuskeskiarvon sai muun muassa Alko ja media.”
Tämä on taas linjassa sen kanssa mitä se yksi entinen pääministeri kerran sanoi viinan hinnan korottamisesta valittajille: ”Viina on aina hintansa väärtti.” Itse en kylläkään käytä. Median suhteen pätee taas se vanha sanonta: ”Kun savolainen (tai media) puhuu, on vastuu kuulijalla.” 🙂
Kirkon luottamuksen määrään voisi mielestäni vaikuttaa esim. se, että sen linjasta, kannoista, opetuksista, uskon sisällöstä ja toimintavoista ei tahdo ”erkkikään” pystyä ottamaan selvyyttä. Ne riippuvat enemmänkin siitä, keneltä viranhaltijalta asiaa satut kysymään. Yhtenäistä linjaa, opetusta, toimintapaa ja tavoitetta ei vaikuta olemankaan.
Vesa: ”Kirkon luottamuksen määrään voisi mielestäni vaikuttaa esim. se, että sen linjasta, kannoista, opetuksista, uskon sisällöstä ja toimintavoista ei tahdo “erkkikään” pystyä ottamaan selvyyttä.”
Ei se teilläkään ihan putkeen mene. Jehovan todistajista hyvin pieni osa ymmärtää esimerkiksi vuoteen 1914 ja sukupolvioppiin liittyvät opilliset detaljinne. Eikä se toki mikään ihme ole. Siihen liittyy niin paljon vääristelyä, vekslaamsta ja silkkaa järjettömyyttä, että kuka siinä perässä pysyy jos ei ota ihan asiakseen.
>>Ne riippuvat enemmänkin siitä, keneltä viranhaltijalta asiaa satut kysymään. Yhtenäistä linjaa, opetusta, toimintapaa ja tavoitetta ei vaikuta olemankaan.
Ei yhtenäinen linja takaa mitään. Jos yhtenäinen linja on sama järjettömyys, niin mitä hyötyä siitä on?
Otetaanpa ote 50-luvulla käydystä oikeudenkäynnistä Skotlannista. Skotlannin oikeudenkäynnissä vuonna 1954 mukana oli Seuran lainopillinen neuvonantaja Hayden C. Covington. Asianajaja halusi Covingtonin vastaavan kysymykseen Seuran opetuksesta koskien Jeesuksen paluuta, jonka oli aikoinaan opetettu tapahtuneen 1874 eikä – kuten vielä nykyäänkin opetetaan – vuonna 1914. Oliko 1874 siis ollut väärä profetia?
Alla oieudessa käytyä keskustelua. Vastaajana siis Seuran lainopillinen neuvonantaja Hayden C. Covington. (Entinen Seuran varapresidentti)
K: Takaisin asiaan. Julistettiin väärää profetiaa?
V: Olen samaa mieltä tuosta.
K: Jehovan todistajien oli uskottava se?
V: Pitää paikkansa.
K: Jos Jehovan todistaja otti itse sen kannan, että tuo profetia oli väärä ja sanoi sen, hänet erotettiin?
V: Kyllä, jos hän sanoi niin ja itsepintaisesti jatkoi vaikeuksien luomista, koska jos koko järjestö uskoo yhtä, vaikka se olisi virheellistä, ja joku alkaa yksinään levittää ajatuksiaan, siitä seuraa hajaannusta ja ongelmia. Ei synny harmoniaa, ei marssimista yhdessä.
Kun muutos tulee, sen pitäisi tulla asianmukaisesta lähteestä, järjestön johdosta, hallintoelimeltä, ei alhaalta ylöspäin, koska jokaisella olisi silloin ajatuksia, ja järjestö hajoaisi tuhansiin eri suuntiin. Meidän päämäärämme on yhtenäisyys.
K: Yhtenäisyys hinnalla millä hyvänsä?
V: Yhtenäisyys hinnalla millä hyvänsä, koska uskomme ja olemme varmoja, että Jehova Jumala käyttää järjestöämme ja järjestömme hallintoelintä ohjaamaan sitä, vaikkakin virheitä tehdään aika ajoittain.
K: Ja yhtenäisyys, joka perustuu siihen, että väärä profetia on pakko hyväksyä?
V: Se on totta.
K: Ja henkilö, joka ilmaisi näkemyksensä, että se oli väärä, kuten sanoitte, erotettiin ja oli liitonrikkoja, mikäli oli kastettu?
V: Pitää paikkansa.
K: Ja kuten eilen selvästi sanoitte, olisi ansainnut [hengellisen] kuoleman?
V: Mielestäni – – –
K: Sanoisitteko kyllä vai ei?
V: Vastaan kyllä, viipymättä.
K: Kutsutteko tuota uskonnoksi?
V: Se varmasti on sitä.
K: Kutsutteko sitä kristinuskoksi?
V: Aivan varmasti.”
Näin toimii Jehovan todistajien yhtenäinen linja. Se on se mitä Seura sanoo, vaikka se olisi väärin.
Mitä ihmettä luottaminen kirkkoon siis kirkkoon institutiona tarkoittaa? Että jumalanpalvelukset alkavat ilmoitettuun aikaan? Että kirkkoherranvirastosta saatu virkatodistus on oikea? Etta sovitut seremoniat toimitetaan ajallaan ja hyvin?
Ihan samaa piti kommentoida, ehdit ensin.
Ehkä myös sitä, että papit ja piispat uskovat siihen mitä puhuvat; poliitikkojen taas ajatellaan sanovan mikä miellyttää vaikka olisivat oikeasti toista mieltä.
Mitä sitten on luottamus palomieheen?
Palomies tietää, miten sammuttaa oikein.
Risto Korhonen: ”Palomies tietää, miten sammuttaa oikein.”
”Sammuttamisen” pitäisi olla tietysti se tärkein asia. Vanha vitsi kertoo kuitenkin tapauksesta jossa erään Tampereen Pispalan ”napamiehen” talo alkoi palamaan. Hälytys tehtiin. Vapaapalokunnan miehet ehtivät lyhyemmän matkan vuoksi ensin paikalle. Vähän jälkeen tuli vakituinen palokunta. Sen päällikkö oli harmissaan ettei saanut kunniaa talon sammuttamisesta ja totesi: ”Väärin sammutettu.” ”Luottamusta” meni siis VPK:n miehille, ja sekös palopäällikköä sitten vasta harmittikin. 🙂
Seppo Heinola: Mitä ihmettä luottaminen kirkkoon siis kirkkoon instituutiona tarkoittaa?”
Jos joku on joskus ajatellut, että kirkkoon kuulumisesta olisi mahdollisesti hyötyä sen oletetun ”taivaspaikan” saannin kannalta, mutta on sittemmin alkanut vähän epäilemään asiaa? Mene ja tiedä. 🙂
Kuulin joskus sanonnan: ”Niin kauan kuin kirkossa palavat valot asiat ovat hyvin.” Tällä ymmärsin tarkoitettavan sitä, että se luo turvallisuutta, kun kirkossa on paikalla joku ja se näkyy edes valojen päällä olemisena. Se ei tarkoita varmaankaan sitä, että jokainen aivan saman tien säntäisi kirkkoon. Ehkä se tarkoittaakin sitä, että erilaisten kriisien kohdatessa kirkosta on saatavissa apua. Ei tarvitse jäädä yksin, kun yksilön sisällä vellovat attentaattien tai onnettomuuksien kauhut. Hädän hetkellä voi mennä sitten kirkkoon ja olla osallisena kriisihartaudessa tms. ja saada jopa sielunhoitoa. Otaksuisin luottamuksen kirkkoon tarkoittavan juuri tätä.
Hyvä, että joku löytää kirkosta apua hädän hetkellä. Sen varaan kriisiapua ei kuitenkaan saa laskea, eikä niin onneksi tehdäkään.
Se, että valot palavat, voi merkitä myös sitä, että vielä on varaa maksaa sähkölasku.
Risto Korhonen: ”Se, että valot palavat, voi merkitä myös sitä, että vielä on varaa maksaa sähkölasku.”
Tai sitten sitä, että joku on unohtanut sammuttaa valot. Tai, että ei oikein ymmärretä energian säästämisen täyttä merkitystä. Tai sitten, että ns. ”hengellisen valon” puutetta halutaan korvata keinovalolla. Mahdollisuuksia on siis useitakin.
itsekään en kyllä luota organisaatioon joka esittää olevansa hyväntekijä samalla tekee miljoona bisnestä(mm.hautaus,koululaisten iltapäiväkerhot,jne)valtio voisi hyvin vähentää kirkon rahoitusta ja osoittaa nämä rahat poliisin resussipulaan.on suorastaan sairasta että kirkon rahoituksen vähentämistä ei vakavasti edes suunnitella.kun poliisi joutuu jatkuvasti kamppailemaan resussipulassa.
Nuppola ei näköjään tiedä, että kirkko joutuu koko ajan irtisanomaan väkeään, kun kirkosta eroaminen kiihtyy. Työttömiä sieltäkin tulee, mutta ei kai minkään arvoisia Nuppolan mielestä. Käsite diakonia lienee hänelle täysin tuntematon. Tosin olen kyllä sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi tuntuvasti lisätä poliisin resursseja. Se ei kuulu kirkolle. Mutta kaikenlainen ilivalta lisääntyy koko ajan, kun poliisia ei arvosteta. Kirkko ja poliisi ovat yhteistyökumppaneita, ei vastakkaisia osapuolia.
tämän tyyppistä kommentti osasin odottaakin ja tulihan se sieltä.ottamatta kantaa muuhun(olen jo tehnyt sen)ihmettelen missä asiassa poliisin pitäisi olla kirkon”yhteistyökumppani”mitään yhteisiä intressejä ei kerran ole.kyseiset organisaatiot kuitenkin kilpailevat samoista rahoista.joten vastakkain asettelu on välttämätön.
Tais olla jossain laulussa sanat: ”Nainen, poliisi ja taksi. Siinä miehen kolme tosiystävää.”
Eikös siinä sanottu myös ”… ei niitä koskaan tarvitessa nää”.
Onko tähän tilanteeseen tultu kirkonkin kohdalla vaikkapa alla olevan toiminnan seurauksena?
Repressiivinen toleranssi on kankeasti suomennettuna tukahduttavaa suvaitsevaisuutta. Sen isä on Herbert Marcuse. Hän hoksasi marxismin frankfurtilaisessa koulukunnassa että marxismi ei ollut siihen mennessä toiminut, koska ”länsimainen yhteiskunta ja sen arvot ovat juurtuneet länsimaihin liian syvään.” Metodiksi kehitettiin repressiivinen toleranssi, jonka avulla uusi ihmisnäkemys ja ideologia saisi voittonsa.
Tässä sitaatti repressiiviseen toleranssiin kuuluvista toimintatavoista.
”1. Tehotoisto. Repressiivisen toleranssin kohteena olevasta asiasta on puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto – perinteinen manipulaation keino siis. Toistetaan joka tuutista kunnes varmasti menee perille.
2. Instituutioiden soluttaminen. Konservatiivisten instituutioiden, varsinkin kirkkojen, katsannot on muutettava ja tuettava Raamatun sanan vastaista teologiaa tai yhteiskunnallisissa instituutiossa yhteiskunnan vastaista agendaa.
3. Kompromettointi. Instituutiot, varsinkin kirkot, tulee saattaa huonoon valoon ja niiden moraalinen arvovalta tulee murenetaa – saattamalla ne naurunalaisiksi, keksimällä skandaaleja, vetoamalla suvaitsemattomuuteen jne
4. Tieteellinen sanahelinä. On vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita, sillä tieteellä on helppoa vakuuttaa suuret massat.
5. Pedigree underdog. Kohteena olevan asian edustajien on tietoisesti otettava uhrin asema vaikka ovat haastajia ja vaikka he olisivatkin etuoikeutetussa asemassa.
6. Help, help, I’m being repressed!. On vedottava kaikessa syrjintään ja suvaitsemattomuuteen. Ns. kunnon kansalaiset pitää esittää sortajina, riistäjinä ja bigotteina.
7. Valkomaalaus. Kohteena olevan asian edustajat on kuvattava positiivisesti. Mistään tämän asian edustajien kipupisteistä ei saa puhua. Kaikki tutkimukset asiasta on kiellettävä tai nujerrettava.
8. Vastustajien mustamaalaus. Vastustajat on leimattava ja heistä on tehtävä huonoja ihmisiä – asiallisilla perusteilla ei väliä, kunhan pidetään meteliä.
9. Selkäänpuukotus: asian arvostelijat on saatettava huonoon valoon, ja henkilökohtaiset heikkoudet tulee nostaa framille.
10. Vastustajien leimaaminen sairaiksi. Fobiat ovat lääketieteellisiä termejä, ja niitä ei voi antaa kevyin perustein. Siksi sellaisia käsitteitä tulee käyttää leimaavasti ja syrjivästi. Vastustaja ei enää ole tällöin vakavasti otettava.
Osmo Kauppinen: ”Tais olla jossain laulussa sanat: “Nainen, poliisi ja taksi. Siinä miehen kolme tosiystävää.”
Ihmisen (siis myös miehen) parhaan ystävän taas on sanottu olevan nainen. Vai oliko se nyt sittenkin koira siinä kyseisessä tokaisussa? 🙂
Mahdatko Salme tarkoittaa kirkkoa kohteena vai tuon menetelmän harjoittajana. Ainakin jälkimmäinen on aika totuudenmukainen tilanne 😉
Tekojen ja hedelmien välinen suhde on siinä, että jos ei hedelmiä poimita ( teko) pois, ne jäävät puuhun, mätänevät ja putoavat maahan, ja muuttuvat mullaksi ja matojen ruuaksi. Hedelmät eivät ole ikuisia,.
Ei kyllä silloinkaan hedelmästä tule ikuista, vaikka ihminen poimii ja syö hedelmän, se vain menee vatsaan ja ulostuu. Siis ulostuu…… josta…
…muistuikin mieleeni eräs Mika Waltarin hauska värssy, kun hän sanoi:
” Jos sinusta jonakin aamuna tuntuu, että olet pelkkä sontaläjä täällä Allahin puutarhassa, niin muista, että kauneimmat kukat kasvavat nimenomaan sontaläjässä, kuivassa kuumassa erämaan hiekassa ei kasva mitään. ”
( Yritin pysyä kukissa ja hedelmissä ja ainakin sivuta myös hengellisiä. )
Luterilainen ei tarvitse pelastukseen mitään tekoja, ainoastaan syntien anteeksiantamuksen. Usko yksin vanhurskauttaa ei teot. ”Raamatun Jaakobilla saa heittää vesilintua”;
” Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” ( Jaakob 2:24)
On väärin puhua hyvistä teoista, kasvusta, hedelmistä koska ne eivät tuo mitään lisää pelastukseen. Pelastumme yksin armosta ilman tekoja.
Ne vesilinnut tarvitsevat juuri sitä, jota pois heitetään. Ne tarvitsevat sen siunauksen, jonka uskova voi antaa tukena ja apuna.
Jaakobin kirjeessä sanotaan myös oikeasta Jumalanpalvelemisesta.
Olin kysymässä, että mitä se hedelmä sitten oikein on, mutta Paavalihan niistä kertoo galatalaiskirjeessä. Se ei varmaankaan ole mikään kaiken kattava luettelo, mutta antaa kyllä hyvää suuntaa siihen, millaista hedelmää Jumalan Henki tuottaa.
Kuka oli se joka todisti ymmärrättömämpien tekevän mitä Ihmisyyteen kuuluu, mutta lain alla asia olisi täydellisempi Elämän kirkastumisesksi.
Hengen hedelmien luettelo antaa suunnan siihen mihin tulee pyrkiä, ja jollei pyrkimys tuota hedelmää, niin on tarkattava syytä, miksi näin ei ole. Sanoihan Jeesus: ”ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Jos hedelmää ei siis näy, niin katse siihen sivulle. Kuljenko yhä Vapahtajani seurassa, vai yritänkö itsestäni puristaa asioita , joita sieltä ei löydy.
Eikö pyrkiminen taas viittaa omiin yrityksiin?
Pyhä Henki kasvattaa niitä hedelmiä meissä, kun Hänen annetaan tehdä se, eikä sotketa itse siihen väliin omilla pyrkimyksillämme ja yrityksillämme. Näin olen ymmärtänyt.
Ei ne mitään Hengen hedelmiä silloin ole, jos niitä itse yritämme tehdä.
Sama kuin yrittäisimme itse tehdä omenia, aitous puuttuu, vaikka joku synteettinen versio saataisiinkin aikaan.