Tarkoitukseni oli istuttaa isoon pulloon jokin köynnöskasvi ja sopivaa sellaista menin etsimään kukkakaupasta. Hetken niitä katseltuani ja ihailtuani, kerroin myyjälle mitä etsin. Hän vastasi hymyillen, että kakki nämä kukat ovat muovia.
Mietin jälkeenpäin miten oikean näköisiä ne kasvit oli. Ainoa näkyvä ero oikeisiin oli tietenkin siinä, ettei muoviset kukat kasva. Sitä taas ei helposti huomaa, jollei tutustu niihin lähemmin. Pelkkä kosketus olisi riittänyt kertomaan, ettei niissä ole mitään elämää.
Tämä tapaus tuli mieleeni, kun pohdin tekojen ja hedelmän välistä suhdetta Paavalin ja Jaakobin kirjeissä. Jaakobin kirjeessä, kun kovasti painotetaan tekojen ratkaisevaa merkitystä ja Paavalin kirjeissä taas väitetään, ettei teoilla ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä. Monissa keskusteluissa on tullut esiin tämä ristiriita ja niissä on painotettu pelastuksen riippuvan myös teoista, eikä pelkästään armosta.
Joten onhan siinä melkoinen ristiriita näiden välillä.
Tämän aamun teksti hartauskirjassa käsitteli Vapahtajan sanoja hedelmistä : ”se joka minussa pysyy kantaa paljon hedelmää”. Niinpä. Siinä on vastaus tuohon ristiriitaan tekojen ja niistä riippumattoman armon välillä.
Jaakobin ja Paavalin välillä ei tässä ole mitään erimielisyyttä. Pelastavan armon saamme vastaanottaa pelkästä armosta Vapahtajamme sovitustyön tähden jolloin kiinnitymme Jeesukseen, aivan kuin oksa ympätään runkoon kiinni. Sen seurauksena oksa saa kasvun ja elämän.
Pihalleni istutin päärynäpuun eikä se lähtenyt oikein kasvuun. Runko oli kyllä kylmä, joka kertoi siitä, että puu oli elävä, mutta kasvua ei ollut. Tarkempi tutkimus osoitti, että myyrä oli popsinut pääjuuren parempiin suihinsa. Puu näytti elävältä, mutta kasvun edellytyksiä sillä ei ollut.
Tuo tekojen ja armon välinen ristiriita avautui näiden muisteluiden kautta. Se joka on kiinnittynyt vahvasti Kristukseen kasvaa tietenkin ja tuottaa jopa paljon hedelmää. Syy kasvuun on se mehu joka kulkee puun rungosta oksiin. Elävä puu ei voi olla kasvamatta. Jos kasvu puuttuu, niin elämää ei ole.
Ulkoapäin kristitty voi näyttää täysin muiden kaltaiselta. Hän rukoilee, tuntee Raamattua ja toimii hengellisessä toiminnassa aktiivisesti. Tuntee oikean opin ja pelastuksen tien, mutta arveluttava merkki on hengellisen kasvun ja – hedelmän puuttuminen. Kristukseen kiinnitetty, kun ei voi olla tuottamatta hedelmää. Hedelmää ei siis tuoteta vaatimuksen tähden, vaan siksi, että se on luonnollinen seuraus oikeasta uskosta. Paavali siis puhuukin eri asiasta, kuin Jaakob, joten mitään ristiriitaa näiden välillä ei oikeasti ole. Paavali kirjoittaa siitä mistä usko alkaa ja Jaakob oikean alun luonnollisesta seurauksesta. Jollei usko vaikuta seurauksia, niin oikeaa uskoa ei oikeasti ole. Näytti ulkoisesti miten hyvältä tahansa. Siinä meille miettimistä; onko sitä hedelmää ihan oikeasti?
Juuri näin Kari, Kristuksessa eläminen ei ole enää pyrkimystä, vaan elämistä täytetyssä työssä.