Vaatimatonta ja nöyrää elämäntapaa ihannoiva körttikansa on katsonut pahalla silmällä uuden arkkipiispan kruunajaisia. Alatien kulkijat ovat etenkin sosiaalisessa mediassa vetäneet jotenkin jälkijättöisesti herneen nenäänsä piispojen koreista juhla-asuista. Loukkausta lisäävänä tekijänä lienee havainto, että ulkomaisten vierailijoitten vastaavat kaavut olivat suomalaisiin verraten suorastaan riemunkirjavia.Siis kaikkea muuta kuin mustia.
Itselläni ei ole herätysliiketaustaa, mutta piispoista olen digannut aina. Eiväthän nuo värikkäät kamppeet edes ole piispojen omia vaan kirkon liturgista vaatemallistoa. Niitä käytetään nimenomaan juhlatilaisuuksissa. Ja eläköidyttyään piispa todellakin jättää hiippansa, kaapunsa, ristinsä ja paimensauvansa viimeisessä messussaan alttarikaiteelle.
Näitä kirkollisia uniformuja paheksuvat voisivat kääntää ajatuksensa toisin päin ja pohtia, josko Jumala sattuisikin tykkäämään niistä. Osviittaa tähän suuntaan antaa toinen Mooseksen kirja (jakeet 28:2-3), jossa Jumala ohjeistaa ylipapin vaatetusta tähän tapaan: ”Teetä Aaronille pyhät vaatteet, jotka ovat hänelle kunniaksi ja kaunistukseksi. Neuvo kaikkia käsityöläisiä, joille olen antanut taidon ja kyvyn, millaiset puvut heidän on tehtävä Aaronille, ennen kuin hänet voidaan pyhittää palvelemaan minua pappina”.
* * * * * * * * *
Uudesta testamentista lainattu sanonta Temppelin harjalla olemisesta liitetään arkielämässä tilanteeseen, jossa on tarjolla jotain kiehtovaa, mutta tarjoukseen sisältyy kylkiäisenä jotakin pahaa. Tapio Luoma aloitti saarnansa kuvaamalla valinnan tekemisen vaikeutta. Hän päätyy siihen, että ihmisen huomioon ottaminen on Jumalan palvelemista ja Jumalan kunnioittaminen on ihmisen arvostamista.
Jeesus johdattelee arvojärjestyspohdintojamme vieläkin syvemmälle. ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?” Niin, mitä hyödyttää onnellisuuden tavoittelu, jos mikään ei riitä? Mitä hyödyttää vaikutusvalta, jos sen hintana on, että ihminen joutuu olemaan jotakin muuta kuin mitä hän on? Tai mitä hyödyttää korkea asema, jos ihminen sen häikäisemänä sokaistuu ja kadottaa sekä halunsa että kykynsä asettua toisen ihmisen asemaan? Tai mitä hyötyä on suuresta suosiosta, jos suosion osoittaja on suositulle yhdentekevä?
Uuden arkkipiispan on soveliasta heti työrupeamansa alkumetreistä lähtien miettiä näitä arvostuskysymyksiä, eikä vain ja ainoastaan siksi, että tällainen aihe hänelle saarnatekstiksi kirkkovuoden ajankohdan mukaan napsahti. Jos Jeesusta kiusattiin ennen kolmivuotisen toimikautensa alkua, niin lienee aivan halleluja, ettei sielunvihollinen jätä käyttämättä mahdollisuuttaan houkutella kirkon johtajaa harhaan.
Vanha käännös Mutta saisi sielulleen vahingon on minulle tutumpi ja rakkaampi. En tarkalleen tiedä, mitä sielunsa menettäminen tarkoittaa, mutta sielulle tapahtuva vahinko voisi olla vaikkapa kolhu, kuhmu, haava, arpi, ruhje, reikä. Luoma arvelee, että sielunsa kadottanut ei enää tunne empatiaa, myötätuntoa eikä hänellä ole valmiutta kuunnella toista ihmistä. Minulle tulee mieleen, että ykköspiispa puhuu pystyyn kuolleesta ihmisestä. Haavoitettu, repaleinen sielu voi nähdäkseni kuitenkin yhtyä kuollutta sielua paremmin Maa on niin kaunis-virteen, jossa enkelkuoron laulun kaiku sielusta sieluhun soi: ”Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon soi!”
Tapio Luoman ensimmäisen saarnan Summa summarum näyttää tältä:
Jeesuksen sanoma asioiden oikeasta arvojärjestyksestä kertoo osuvasti, mistä kristillisessä uskossa ja kirkon elämässä on kysymys: ihmisestä, joka on Jumalan luomistekoa, ihmisestä, joka tarvitsee toista ihmistä ja Jumalaa. Kyse on ihmisestä, jonka ratkaisut ja valinnat vaikuttavat toisiin ihmisiin ja myös koko luomakuntaan. Kyse on ihmisestä, jota Jumala rakastaa ja jonka kautta hän haluaa rakkautensa näkyvän kaikkialle. Kaiken tämän vuoksi on tärkeää, että emme kadota omaa sieluamme.
Arkkipiispan Luoma-sukunimi enteilee sitä, että luomakunnan asioista ja Jumalan luomistyöstä tullaan puhumaan hänen kaudellaan useammin kuin esimerkiksi Jukka Paarman aikana paarmoista. Tapio Luoma on myös kunnostautunut luonnontieteitten ja kristinuskon välisissä keskusteluissa. Siksi rohkenen kysyä arkkipiispalta: Tiedätkö, Tapio, mitä loppujen lopuksi merkitsee väite, että me kaikki ihmiset olemme Luojan luomia?
Kuusivuotias lapsikin osaa tähän vastata. Itse asiassa häneltä tämän vastauksen olen kuullutkin: Jumalalla täytyy olla tavattoman iso pää!
Kuva: Kuvakaappaus telkkarin suorasta lähetyksestä Turusta. Körttien iloksi jätin tarkoituksella kuvaan mustat sururaidat ylös ja alas…
Tuo juttu sielusta sai kiinnostukseni heräämään. Eikö Jumalan henkäys tehnyt ihmisestä elävän sielun. Jos ihminen menettäisi sielunsa, niin eikö hänestä tule eläimen tapainen, joka elää, mutta iankaikkista elämää ei olisi. Sielun vahinko olisi siis kadotus ?
Eksegetiikan proffa, TT Lauri Thuren selittää sielua näin:
Ihmisen jako kahtia ruumiiseen ja sieluun on indoeurooppalaista alkuperää. Jeesuskin saattaa puhua ruumiista ja sielusta (Matt. 10:28). Tällöin sielu tarkoittaa ihmisen henkeä ruumiin vastakohtana. Henki ja sielu merkitsivät usein samaa (Luuk. 1:46–47).
Joskus Uudessa testamentissa ihminen jaetaan kolmeenkin osaan: henki, sielu, ruumis (1. Tess. 5:23, Juud. 19). Tällöin henki viittaa kykyyn olla yhteydessä Jumalaan.
Sielu-sanan merkitys siis vaihtelee Raamatussa; yhteen määritelmään sitä ei voi puristaa. Olennainen ero kreikkalaiseen ajatteluun on, että ilman ruumista sielu ei ole juuri mitään. Siksi uskotaan ”ruumiin ylösnousemukseen”.
Vanhan Testamentin kuudennen päivän Ihmisen anomalia oli juuri tälläinen, erilainen mutta kuitenkin eläimen tapainen, yhtä luonnon kanssa, ja jolle Jumala osoitti toiminnan käskemällä. Ihmisen anomalian kahdeksannen päivän epäjatkuvuus, diskontinuiteetti, on sitten nykyisen Ihmisen ja hänen sielukkuutensa alku, minkä sitten kirkkomme ymmärtää suvullisesti siirtyvänä perisynnin substanssina, mikä sitten on surullista surullisempikin ymmärrys kun asiassa on kysymys Ihmisen Jumalalta saamasta suurenmoisesta omantunnon lahjasta mikä annettiin Ihmiselle hänen kehityttymistänsä varten niin että yrityksen, erehdyksen ja ponnistuksen kautta Ihmisen on mahdollista ajan mittaan nousta ja kehittyä henkisessä tasossaan. Tämänhän kirkkomme kieltää. Nykyinen kirkon käsitys on Ihmisarvon vastainen ja hyvinkin voi vielä kääntyä sitä itseään vastaan kun kirkon opista huolimatta ihmiset huomaavat mitä heille oikein opetetaan ja mihin heidän tulisi haluta uskoa. Edellistä voi hyvin tutkailla lukemalla asian Vanhasta Testamentista missä asia selvästi kerrotaan. Niin, ja huomaa, Jumala kielsi. Kuudennen päivän Ihmisen anomalia ei kieltoa olisi ottanut vastaan eikä ymmärtänyt.
Pekka: Pikkuisen vaikeasti ilmaiset asiasi, mutta sikäli kuin oikein ymmärsin, niin puhut omastatunnosta ja pyhityksestä.
Kristinoppimme sanoo omastatunnosta näin:
”Omassatunnossamme puhuu Jumalan ääni. Omatunto valvoo mielialaamme ja vaatii meitä tekemään, minkä tiedämme oikeaksi, mutta kieltää meitä tekemästä, minkä tiedämme vääräksi. Kristitylle Jumala on sanassaan ilmoittanut, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Omantunnon toiminta osoittaa meille, että joka hetki olemme JUmalan kasvojen edessä.”
Omassatunnossamme kuulemme myös muita ääniä, nimittäin vanhempiemme, opettajiemme, auktoriteettiemme kaikuja. Omatunto voi sekä kolkuttaa että paatua. En luottaisi omaantuntoon minään suorana yhteytenä Jumalaan!
Pyhityksestä kristinoppimme sanoo näin:
”Kristitty tuntee jopa päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti samalla kertaa vanhurskas ja syntinen.”
Olet oikeassa siinä, ettei näistä lähtökohdista oikein parane yrittää omavoimaista hurskautta harjoittaa. Koska joka aamu on armo uus, niin Taivaallisella Isällämme on vain yhden päivän ikäisiä lapsia. Viisaudessa, iässä ja armossa kasvaminen on toki mahdollista.
”Osviittaa tähän suuntaan antaa toinen Mooseksen kirja (jakeet 28:2-3), jossa Jumala ohjeistaa ylipapin vaatetusta tähän tapaan: ”Teetä Aaronille pyhät vaatteet, jotka ovat hänelle kunniaksi ja kaunistukseksi. Neuvo kaikkia käsityöläisiä, joille olen antanut taidon ja kyvyn, millaiset puvut heidän on tehtävä Aaronille, ennen kuin hänet voidaan pyhittää palvelemaan minua pappina”.”
Aaronin asu on hengellinen esikuva tulevasta ylipapista, Hänestä, joka syntyi työläisperheeseen, eli köyhänä ja kuoli halveksittuna Jumalan pilkkaajana. Jotkut kuitenkin näkivät Hänessä köyhyyden lävitse ylipapin taivaallisen rikkauden tunnusmerkit.
Miten nähdä piispojen hengellinen rikkaus hienojen vaatteiden alta? Kristillisyys kun on teolgisesti samassa tilanteessa kuin Hänen aikansa juutalaisuus.
”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.”
Silmävoiteen ostaminen ei kiinnosta. Miksi kiinnostaisi piispoja, kun heillä on apostoliset isät ja traditiot ja apostolinen suksessio ja tunnustuskirjat, joiden perusteella he puhuvat Kristuksen kirkosta? Silmävoide saattaisi saada näkemään kaiken maallisen ihanuuden Jumalan silmin. Viikunanlehteä parempi alastomuuden suoja on piispallinen asu. Sen lävtse ei ole tarkoitus nähdä. Sen pitää todistaa se, mitä varten se on tehty.
Piispa Luoman kaima: Kyselet, miten nähdä piispojen hengellinen rikkaus hienojen vaatteiden alta. Oletko koskaan keskustellut yhdenkään piispan kanssa vai tyydytkö vain kyräilemään heitä matkan päästä? Älä anna ennakkoluulojesi sanella suhtautumistasi vaikkapa juuri kaimaasi.
Ehdotat silmävoiteen ostamista piispoille. Kerrohan, mistä olet hankkinut oman silmävoiteesi.
”Ehdotat silmävoiteen ostamista piispoille. Kerrohan, mistä olet hankkinut oman silmävoiteesi.”
Minä olen saanut silmävoidetta lääkäriltä ja joudun käyttämään sitä joka päivä, jottei näkö mene. Piispoille riittäisi, kun ottaisivat katoliset värilasit silmiltään ja lukisivat Ut:n kirjoitukset, niin kuin ne on kirjoitettu. Ymmärtääkseni heillä on teologinen koulutus eli paljon paremmat eväät kuin meikäläisellä. Tarkoitan huolellista tutustumista alkuteksteihin. Kirkon Ut:n käännös on teologinen väännös, mutta ei se piispoja näy haittaavan. Raamatun opin yläpuolelle on nostettu katolisiluterilainen oppi.
Piispa itsessään on kirkon keksintö. Ut ei sellaista virkaa tunne, joten mitä hienoissa vaatteissaan edustavat?
”Oletko koskaan keskustellut yhdenkään piispan kanssa vai tyydytkö vain kyräilemään heitä matkan päästä?”
En ole päässyt nousemaan piispallisiin korkeuksiin, joten joudun huutelemaan kaukaa. Eivät vastaa, kuten eivät muutkaan teologiset oppineet. Pekka Särkiö on ainoa, joka vastaa. Tosin hänkin juuttui sivuraiteelle, kun kyselin kirkon kulmakivestä, Lutherin vanhurskauttamisopista. Näin käy, kun Lutherin ja piispojen oppi on ristiriidassa apostolien oikeamielistämisopin kanssa. Dialogiin ei löydy haluja, mikäli tietävät, mistä pitäisi keskustella.
Kirkon teologiassa on pahoja ongelmia. Kyllä siihen vaivaan riittäisi maallinenkin silmävoide. Kutsuisin sitä rehellisyydeksi pyhien kirjoitusten edessä. Ei ole paljon vaadittu, mutta yhtä paljon liikaa kuin Jeesuksen aikaisilla kirjanoppineilla oli edessään.
Tapio
Piispuus on suora jatkumo juutalaiselle käsitteelle synagogassa esimies. Kukaan ei saanut toimia rabbina ilman synagogassa esimiehen lupaa, ilman asianmukaista vihkimystä. Jeesukselta oli sellainen, koskapa hän piti saarnoja ympäri Galileaa.
Kreikaksi sana episkopos on piispan nimitys Uudessa testamentissa. Tästä sanasta on peräisin monien kielten piispa -sana.
Apostoliset isät todistavat, että apostolisessa kirkossa oli selkeä järjestys. Kukaan ei saanut julkisesti opettaa kirkossa ilman piispan lupaa.
Uudessa testamentissa on myös kuvattu piispanvihkimys Johanneksen evankeliumissa. Jeesuksen Pietarille tekemät kolme kysymystä ja niihin liittyvä kolmesti lausuttu tehtävänanto jatkuu yhä meidänkin aikanamme piispaksi vihittäessä.
Kirkkomme, kristilliset, ovat niin verhottuja kaikkinaisiin statussymboleihin ja koristeisiin, ettei sitä pelkällä piispojen riisunnalla saada vaatimattoman näköiseksi. Hierarkisuus on selvä näytönpaikka. Muistutetaan asioiden arvojärjestyksestä näkyvin symbolein. Ehkä ilman niitä yleisö ei muistasi eriarvoisuutta. Mutta miten olisi, jos VT: n pukemisopin sijaan seurattaisiin Kristuksen Jeesuksen mallia: kaikkein korkein kulkisi vaatimattomassa Nasaretin miehen asussa. Minä rakastaisin silkan Jeesuksen seuraajaa.
”Mutta miten olisi, jos VT: n pukemisopin sijaan seurattaisiin Kristuksen Jeesuksen mallia: kaikkein korkein kulkisi vaatimattomassa Nasaretin miehen asussa. Minä rakastaisin silkan Jeesuksen seuraajaa.”
Juuri näin. Jeesuksen seuraaja ei voi olla enempää kuin Herransa.
”Osviittaa tähän suuntaan antaa toinen Mooseksen kirja (jakeet 28:2-3), jossa Jumala ohjeistaa ylipapin vaatetusta tähän tapaan: ”Teetä Aaronille pyhät vaatteet, jotka ovat hänelle kunniaksi ja kaunistukseksi. Neuvo kaikkia käsityöläisiä, joille olen antanut taidon ja kyvyn, millaiset puvut heidän on tehtävä Aaronille, ennen kuin hänet voidaan pyhittää palvelemaan minua pappina”.”
No voi herra tule ja puserra !!!!. Eikös tuo ole Vanhan Liitonm pappeutta, joka piti korvautuman Uuden Liiton eli Jeeuksen sillä papeudella, josatta Heprealaiskirje puhuu…? ??
Jos pappeuden esikuva on Vt.stä pitäisikö siten noudattaa muitankin Vanhan Liiton papeille annettuja määräyksiä kuin pukukoodeja ??????
Sepolta osuva kommentti.
Minä se, joka virkaanasettamista televisiosta seuranneena kirjoitin fb:iin : ”Kovin hovimaisen oloinen oli tuop ap:n vihkimys (olisi pitänyt kirjoittaa virkaanasettaminen). Vaikea ajatella, että siinä olisi kyse Betlehemin seimeltä alkaneesta liikkeestä, tai sitten siitä Jeesuksesta, joka kulki syrjäytyneiden joukossa. Joskus huomaan kaipaavani piispa Karesta, joka ei suostunut kuin papin virkapukuun”. Tähän kommenttiini tuli 114 peukutusta ja 68 kommenttikirjoitusta. Osa oli vahvasti samaa mieltä. He kirjoittivat mm. , että juhla oli ”jännitteinen, kun kaiken kimalluksen keskellä veisattiin kärsivästä kirkosta” ja totesivat myös kuinka vieraannuttava juhla oli kaikessa pukuloistossaan hiippoineen. Itse kärjistin keskustelua sanoen juhlan muistuttaneen naamiaisia tai näytelmää, jossa vaatteet keskeisimpänä kulissina veivät katsojan keskiajalle. Jotkut loukkaantuivat tällaisista kommenteista ja totesivat, ettemme me ymmärrä juhlapukeutumisen merkitystä, kauneusarvoja, kirkollisen ja piispallisen pukeutumisen symboliikkaa jne. Osa kirjoittajista pyrki ymmärtämään kumpaakin kantaa. Eräässä kommentissa todettiin Englannin kuninkaallisten häiden herättäneen suurta kiinnostusta kaikessa juhlavuudessaan ja ihmeteltiin miksi nyt koettua kirkollista juhlaa tarvitsee kritisoida. Kirjoituksissa juhlapukeutumisen perusteita etsittiin Raamatusta (Melkisedekin pappeus, Aaronin puku, ylimmäisen papin asuste, Hesekielin kuvaus Israelista Jumalan kauniisti puettuna morsiamena jne). Vastaavasti tuotiin vastapainona Jeesuksen rabbien esiintymistä ja tupsuvaatteita ynnä leveitä raamatunlausekoteloita kritisoiva puhe vuorisaarnassa jne.
Luonnollisesti keskustelun aloittaneiden väitettiin halunneen tällä tavoin hyökätä uutta arkkipiispaa vastaan, kun taas me ilmaisimme halunneemme nostaa keskusteluun sen, millaisen kirkon virkaanasettajaisjuhlaa seuranneet näkivät, ja vastaako se luterilaisen kirkkomme näkemystä uskostamme ja etiikastamme. Muutamissa puheenvuoroissa on lisäksi esitetty, että kirkkomme solmima Porvoon sopimus on johtanut piispallisten hiippojen ja liturgisten juhla-asujen käytön vahvistumiseen. Ei kuitenkaan liene totta, että sopimus velvoittaisi tällaiseen korkeakirkollisuuteen.
Kirkkomme on saanut uuden arkkipiispan. Kaikki keskusteluun osaa ottaneet, myös kriittisiä näkökulmia itse juhlasta esittäneet, haluavat varmasti toivottaa Tapio Luomalle siunausta vaativaan tehtäväänsä. On toivottavaa, että hän saarnansa mukaisesti kykenee toimimaan omana itsenään, eivätkä vihkimyksen juhlavaatteet saata häntä kiusaukseen olla, puhua ja toimia niiden tavoin ja tyylillä. Nyt älkööt vaatteet tehkö miestä kaltaisekseen.
Alku näin: Minä olin se, joka…
Kiitos, KP, hyvästä FB-seinälläsi käydyn runsaan keskustelun kiteytyksestä. Totean tähän vain, että et suinkaan ollut ainoa, joka kirjoitti seinälleen kriittisesti piispojen tekstiiliurheilijamaisuudesta.
Yleensä on niin, että kun Jumala (jumala) alkaa ohjeistamaan (kuvitelma) jotakin ihmistä, tämä ihminen haluaa valtaa.
Mutta : odotan ohjeistusta tyhjilleen jäävistä kirkkorakennuksista.
Charlotta: Ainakin Helsingin seurakuntayhtymässä on toimintakulttuurinmuutostalkoissa visioitu paitsi kirkkosalien myös muiden kirkkotilojen monipuolisempaa käyttöä.
Edelleen baskeri kahdella nauhalla olisi oma Luterilainen valinta tämän Katolista mallia olevan hiipan tilalle. Se on kauhea.
Kun karismaatikot ovat puhuneet armolahjoista niin ovatko he ottaneet tosissaan sen että taidollisuus tehdä kauniita temppelin koristeita ja kauniita pukuja papeille on
_ J u m a l a n _
antama armolahja.
Vuoden 1948 Kristinoppi puhuu armolahjoista myönteisesti. Ottakaamme siis rohkeasti käyttöömme kauneuden tuottamisen armolahjat.
Vuoden 1933 käännöksessä ”taidollisuus” esiintyy 11 kertaa Toisessa Mooseksen kirjassa ja siellä se kuvataan Pyhä Hengen lahjana.