Uskoon syntyminen – uskoon tuleminen

Edeltänyt Pekka Pesosen blogi kristityistä herätti kauan oireilleen kipukysymykseni, jonka olen halunnut koko ajan kuitenkin sivuuttaa turhana.

Olin aikoinaan Teiniharjulla SKYL:n juhlavuotena pidetyssä kokoontumisessa. Pääsin mukaan sisareni kanssa, vaikkemme vielä olleet ylioppilaita. Isämme oli entinen SKYL:n pääsihteeri. Istuimme iltaa mahtavien seminaarien jälkeen aktiivisten osanottajien kanssa. Yksi heistä, sittemmin kirkon tunnettu naistyöntekijä, laukaisi yhtäkkiä minulle kysymyksen, miten olen tullut uskoon. Vastasin, että kotini piirissä kasvun kautta. Hän tivasi, enkö ollut kokenut oikeaa uskoon kääntymystä. Kun en voinut sanoa sellaista olleen, olin ainakin hänen silmissään varsin epäilyttävä tapaus.

Toki tajuan, että olen kokenut elämäni varrella useita kriisejä, kääntymisen paikkoja, etsikkoaikoja. Uskoni uuteen suuntautumista ja avartumista. En kuitenkaan koskaan lapsenuskostani (kodin hyvä perintö) luopumista! Onko se naiivia?! Saati tuomittavaa? Vanhempani olivat hyviä kristillisiä kasvattajia, jos vaikka voisin heitä arvostellakin joistakin inhimillisen elämän käytännön rajoituksista, heillä oli hengellistä avaruutta, joka antoi lapsillekin kasvun varaa yhteisessä uskossamme.

 

  1. Matias Roto:”Kaikki myöhemmät uudelleenkastajat ovat hänen oppinsa seuraajia.”

    Yleistät kyllä mielivaltaisesti, siis kuinka voin olla jonkun opin seuraaja kun menin oikealle kasteelle täysin luterilaisesta ympäristöstä ja täysin Raamatun Sanan ja Pyhän Hengen johdattamana, siis KUKAAN ihminen ei sitä opettanut tai käskenyt/kehottanut vaan olin oppinut luottamaan Raamatun Sanan johdatukseen.

    En ollut lukenut yhtään kastetta käsittelevää kirjaa tai muuta sellaista, olin siis aktiivinen omassa (entisessä) luterilaisessa seurakunnassa.

  2. Ari

    Aivan siitä yksinkertaisesta syystä kukaan ei voi tulla baptistiseen kastekäsitykseen, että Raamatussa sanotaan selvästi että

    1) kaste pelastaa, 1. Piet. 3:21 ja

    2) että kaste kuuluu myös lapsille Ap.t. 2:38-39.

    3) Apostolien teoissa kerrotaan että kokonaiset perheet kastettiin kristilliseen uskoon

    4) jne.

    Elikä niin raamatunvastaisiin oppeihin ei kukaan voi eksyä ilman että hän ensin on tullut jonkun baptistista kastekäsitystä omaavan mukaansa vetämäksi.

    Nimittäin jos todellakin joku olisi omia aikojaan poikennut pois raamatullisesta opetuksesta niin hän olisi taatusti lähtenyt omille teilleen joissakin aivan toisissa kysymyksissä. Meillä on keskuudessamme ollut ja edelleenkin on kaiken maailman korpifilosofeja jotka omissa ympyröissään ovat keksineet jos jonkinlaisia omia sepustuksiaan, mutta näistä ei yksikään lähestulkoonkaan ole keksinyt uudestikastajain raamatunvastaisesti lukemisien ohjesääntöä, jonka Hubmeier aikoinaan esitti ja jota kaikki uudelleenkastajat orjallisesti seuraavat.

  3. Matias Roto, vai on aikuisena otettu kaste epäraamatullinen, entä Jeesus, Hän otti kasteen aikuisena, siinä on minulle riittävä esimerkki kuinka OIKEA kaste otetaan.

    Entä nykyisin kun ei ole uskontopakkoa niin vanhemmat jättävät kastamatta vauvojaan, onko tässä ”otettu” Jumalan paikka kun kerran ”päätetään” SINUN oppisi mukaan toisen pelastumisesta?

    • Aikuiskaste ei ole Raamatun vastainen, Lapsena kastetun kastaminen uudelleen on Jumalan seurakuntansa kautta tekemän työn vähättelyä.

  4. Martti Pentti, siis kuinka on niiden joita on ”pakotettu” kastamaan vauvojaan uskontopakon aikana, onko se ”Jumalan työtä”?

    Entä nykyisin kun ei ole pakko niin kuinka on niiden laita joita ei kasteta vaikka vanhemmat itse ovat kastettuja, onko nämä vanhemmat ottaneet ”Jumalan paikan” ja päättäneet Jumalan puolesta?

  5. Ari

    Jälleen käytät milteipä sanasta sanaan samaa hokemaa jota uudestikastajat ovat jo vuosikymmeniä sitten käyttäneet. Jälleen kerran todiste siitä että olet tullut heidän vaikutustensa viemäksi.

    Koska jo yllä osoitin ne raamatunkohdat joissa kerrotaan että kaste pelastaa myös lapset niin tässä otan vielä kirkon historian varhaisimmista lähteistä pari näytettä sekä maailman vanhimman asiaa käsittelevän kirkolliskokouksen kastelinjauksesta näytteen.

    Historian asiakirjoista kaikkein varhaisimmat todistukset kasteen suorittamisen iästä ja kasteen merkityksestä uudestisyntymänä:

    Justinus Marttyyri nimittää kastetta uudestisyntymäksi: ”Sitten me johdatamme heidät paikkaan, jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymis-tavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä kaikkien Isän ja hallitsijan, Jumalan, ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen nimessä.”

    Apologia 15 luvussa hän kertoo miehistä ja naisista, jotka ”jo lapsina ovat tehdyt opetuslapsiksi” viitaten ilmauksellaan Matteuksen kastekäskyyn jossa opetuslapseuttaminen tapahtuu kasteen toimittamisella.

    Irenaeus (n140-n202) kirjoittaa: ”Kristus tuli pelastamaan kaikkia itsensä kautta, kaikkia sanon minä, kaikkia, jotka hänen kauttansa uudestisyntyvät Jumalalle, rintalapsia, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia, —”

    Irenaeuksen sanankäytössä ja teologiassa uudestisynnyttäminen oli ilmaus jota hän käytti kasteesta, esim. nimittäen kastetta ”uuden syntymisen kasteeksi Jumalalle”.

    Karthagon kirkolliskokous vuonna 253 oli ensimmäinen yhteinen kokous, jossa kastekysymystä mietittiin.

    Aiheen antoi piispa Fidus, joka mietti onko oikeampaa kastaa heti vaiko vasta kahdeksan päivän ikäisenä. Häntä nimittäin askarrutti apostoleilta peräisin olleen kasteiän eli heti syntymän jälkeen kastamisessa se että tuolloin kasteliturgiaan kuului kastetun suuteleminen ja hänestä olisi ollut mukavampi siirtää kaste niin paljon että vauvan olisi jo miellyttävämpi suudella.

    Kokouksessa tuli päätös joka vahvisti vanhan jo apostolien ajalta olleen käytännön, että lapsi on suotavaa kastaa heti mutta että kasteen voi siirtää yhteen viikkoon syntymän jälkeen eli tuon aikaisen matematiikan mukaan kahdeksanteen päivään eli seuraavan viikon vastaavaan viikonpäivään. Esikuvana tuolle myönnytykselle oli juutalaisten ympärileikkaus, joka tehtiin kahdeksantena päivänä eli viikon perästä samana viikonpäivänä.

    Näin siis kävi siinä kirkolliskokouksessa missä kasteikää ensimmäisen kerran käsiteltiin.

    Jotta välttäisimme turhaa toistoa ja tarpeetonta jankkaamista,
    niin myös Arin kanssa lopetan keskustelun tähän,
    mikäli jotkut aivan erityiset asiavirheiden korjaukset tms. perustellut seikat edellytä oikaisua tai muuta kannanottoa.

    .

  6. Matias Roto, kritisoit minua epäraamatulliseksi, tuot kuitenkin itse täysin Raamatun ulkopuolisia ”todisteita” siis kun Raamatussa ei ole yhtään lasta kastettu niin se on Raamatullista sanoa ettei lapsikaste ole Raamatullista, näin se vaan on.

    Et ota kantaa suomessakin pakkouskonnon aikaan suoritetuista kasteista tai sen jälkeen kastamatta jättämisistä, ovatko ne ”Jumalan työtä”?

    • ”He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle. Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.” Eiköhän tässäkin kastettu ihan kaikenikäiset.

      Onko kenellekään ollut isompaa haittaa siitä, että hänet on lupaa kysymättä kastettu? Kastamattomina kuolleiden kohtalo on iso kysymys. Uskallan kuitenkin turvautua Jumalan avaraan armoon siinäkin.

  7. Martti Pentti, lausahdat:” Eiköhän tässäkin kastettu ihan kaikenikäiset. ”

    Juuri näin eli joudut arvuuttelemaan iankaikkisen elämän kohdalla EIKÖHÄN.

    Siis onko haittaa vauvana saadusta kasteesta, no ei ilman mitään valheen opetusta olisikaan mutta kun opetetaan luottamaan siihen kasteeseen ja luvataan Jumalan tekevän kaikki niin hädän hetkellä sitten luotetaan valheeseen eikä käännytä parannukseen ja uskota OIKEAA evankeliumia ja oteta kastetta ja saada Pyhää Henkeä eli suomeksi sanottuna jäädään pimeyteen.

    • ”Juuri näin eli joudut arvuuttelemaan iankaikkisen elämän kohdalla EIKÖHÄN.” Niin joudunkin. Sitä kutsutaan uskoksi ja toivoksi. ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”

  8. Martti Pentti, tuot esille juuri asian ytimen eli mitä ”usko” on, onko se sitä mitä kuvaat eli ”EIKÖHÄN”-uskoa vai jotain muuta, minulle se on aivan jotain muuta eli USKOA JEESUKSEN SANOIHIN, siis ei tarvii arvuutella vaan KUN KUULEE ne niin uskoo että ne on TOTUUS.

    Mikä estää ihmisiä kuulemasta Jeesuksen Sanoja, PAATUNUT SYDÄN eli Jeesus ei ole parantanut ihmisen sydäntä ja näin ollen ei ole Pyhää Henkeä joka kirkastaa Jeesusta ja Hänen Sanaansa.

    Jeesus selkeästi Sanoo että vain Hänen kauttaa voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, siis ei minkään ihmis teon (lue kaste), Jeesus julisti ”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” ja sitä samaa käski seuraajiensa julistaa, siis tuossa on AINOA OIKEA TIE sisälle Jumalan valtakuntaan, Jeesuksen Sanat.

    Koko evankeliumit todistaa kuinka vaikeaa on ihmisten (juutalaisten) nöyrtyä todelliseen parannukseen ja lähteä seuraamaan Jeesusta, siis luopua kaikesta vanhasta isiltä opitusta uskonnollisuudesta, siis he rakastivat pimeyttä enemmän kuin Jeesusta, he eivät antaneet evankeliumin Sanan nuhdella itseään ja nöyrtyneet parannukseen.

    Ylpeys on se voima jolla saatana pitää ihmiset kiinni valheessaan, ruokkii ihmisen oikeassa olemisen tarvetta vaikka kaikki ympärillä todistaisi toista mitä Jeesus puhui, keskinäisestä rakkaudesta.

  9. Matias Roto, tuon nyt (taasen) esille ne harhat joita väität todisteeksi kuinka Raamatussa on lapsikasteen perusta.

    Eli lausut seuraavaa:”Koska jo yllä osoitin ne raamatunkohdat joissa kerrotaan että kaste pelastaa myös lapset…”

    Siis esim 1.Piet.3:21 jossa puhutaan ”pelastuksesta” ja verrataan sitä Nooaan ja hänen perhekuntaansa, mistä nämä ”pelastuivat”, suoraan taivaaseenko vai siitä turmelluksesta joka maan päällä vallitsi?

    Vastaus on seuraavassa jakeessa jonka Pietari on kirjoittanut:

    2. Piet. 1:4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,

    Siis OIKEASSA kasteessa ihminen vapautuu kaikesta mikä häntä sitoo syntiin eli lihallisista himoista ja haluista ja saatanan vallastakin.

    Otat toisena esimerkkinä Ap.t.2:38-39, siis mikä on siinä lupaus, KUN TEKEE parannuksen ja OTTAA kasteen niin saa….. SIIS selkeä kehoitus tekemään jotain ITSE saadakseen jotain KUN JUMALA KUTSUU.

    Edellä oleva LUPAUS on voimassa myös KAIKILLE joita Jumala missä tahansa KUTSUU, siis myös KUULIJOIDEN lapsille KUN JUMALA heitä KUTSUU.

    • Pelastus jostakin ja pelastus johonkin on sama asia. Ei turmeluksesta vapautunut jää tyhjän varaan odottamaan pääsyä Taivaan valtakuntaan. ”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.”

  10. Martti Pentti, otat Jeesuksen Sanat:”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.”

    Mitä haluat niillä todistaa?

    Jeesus puhui ne juutalaisille, mutta ottivatko he ne vastaan, eivät ottaneet, siis Jumalan valtakunta oli näiden juutalaisten luona mutta he eivät nöyrtyneet ja tehneet parannusta eli eivät menneet sisälle Jumalan valtakuntaan koska eivät ottaneet JEESUKSEN SANOJA ja USKONEET HÄNEEN.

    • ’Uskoneet Häntä’ vai ’uskoneet Häneen’? Edellinen tarkoittaa kielitajuni mukaan Jeesuksen sanojen ottamista todesta. Se tekee Hänestä varteenotettavan moraaliopettajan, jonka neuvoja kannattaa seurata. Jälkimmäinen tarkoittaa Jeesusta itseään Jumalan Poikana. Kristityt uskovat Jeesukseen, eivät ainoastaan Jeesusta.

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.