Edeltänyt Pekka Pesosen blogi kristityistä herätti kauan oireilleen kipukysymykseni, jonka olen halunnut koko ajan kuitenkin sivuuttaa turhana.
Olin aikoinaan Teiniharjulla SKYL:n juhlavuotena pidetyssä kokoontumisessa. Pääsin mukaan sisareni kanssa, vaikkemme vielä olleet ylioppilaita. Isämme oli entinen SKYL:n pääsihteeri. Istuimme iltaa mahtavien seminaarien jälkeen aktiivisten osanottajien kanssa. Yksi heistä, sittemmin kirkon tunnettu naistyöntekijä, laukaisi yhtäkkiä minulle kysymyksen, miten olen tullut uskoon. Vastasin, että kotini piirissä kasvun kautta. Hän tivasi, enkö ollut kokenut oikeaa uskoon kääntymystä. Kun en voinut sanoa sellaista olleen, olin ainakin hänen silmissään varsin epäilyttävä tapaus.
Toki tajuan, että olen kokenut elämäni varrella useita kriisejä, kääntymisen paikkoja, etsikkoaikoja. Uskoni uuteen suuntautumista ja avartumista. En kuitenkaan koskaan lapsenuskostani (kodin hyvä perintö) luopumista! Onko se naiivia?! Saati tuomittavaa? Vanhempani olivat hyviä kristillisiä kasvattajia, jos vaikka voisin heitä arvostellakin joistakin inhimillisen elämän käytännön rajoituksista, heillä oli hengellistä avaruutta, joka antoi lapsillekin kasvun varaa yhteisessä uskossamme.
Pohjois-Korea ei suvaitse kristinuskoa. Pohjois-Korean ainoa uskonto on Kim-dynastian lanseeraama omintakeinen marxilaisen kommunismin muoto, ns. Juche-aate. Etelä-Korea taas on eräs maailman nopeimmin kristillistyviä maita, mutta käytännössä Etelä-Korean uskonto on vapaa markkinatalous, raha. Paradoksaalista kyllä Etelä-Korea elää juuri kaikessa siinä synnissä, mistä Raamattu varoittaa. Käyttövoimana etelekorealaisessa yhteiskunnassa ovat raha, ahneus, kateus, kosmetiikka, muoti, autoteollisuus, oman edun tavoittelu, nautintoaineet ja seksi.
Päivi Huuhtanen-Somero :”…miten olen tullut uskoon. Vastasin, että kotini piirissä kasvun kautta.”
Sama kokemus on itsellänikin. En ole ”tullut uskoon”, vaan usko on tullut minuun. Joku kristitty oli yhdellä keskustelupalstalla sitä mieltä, että tuo usko ei ole Jumalasta vaan sanonko-mistä. Kriisejä, kääntymisen paikkoja ja etsikkoaikoja on meillä jokaisella – ja myös epäuskon hetkiä. Noista hetkistä huolimatta lapsuuden usko siihen Jumalaan, jonka silloin olen oppinut tuntemaan, pysyy. Kun tämä usko då-och-då ”vääräoppisena” kyseenalaistetaan, ajattelen silloin, että myös minun ”isäni kodissa on monta asuinsijaa”, joihin kaltaiseni jo lapsena ”itseoppineetkin” lopulta päätyvät.
Vanhassa kirkossa kristinuskoon tuleminen laskettiin kasteesta.
Perheet kastetiin kokonaisina perheinä ja näin heidät liitettiin Kristukseen eli näin heistä tuli Kristukseen uskovia.
Edelleenkin lähetyskentillä kaste on ratkaiseva rajamerkki pakanan ja kristityn välillä.
Erilaiset psykologiset kokemukset tai elämykset voivat olla joillekin ihmisille hyvinkin tärkeitä heidän henkilökohtaisessa elämässään. Ne ovat palvelleet heidän kypsymisessään uskon käsittämisessä.
Näistä henkilökohtaisista elämänkohtaloista ei kuitenkaan pidä tehdä oppiperustaa, vaan kaiken perustana on kirkon yhteinen usko, jonka Pyhä Henki antaa lahjana, kun hän pyhässä kirkossa ylenmäärin rikkaasti jakaa sanaa ja sakramentteja meidän autuudeksemme.
Onnellinen se joka jo lapsuudestaan saakka on saanut elää uskon luottamuksessa.
Hyvä kommentti, kiitos Matias. Kasteessa saamme Pyhän Hengen ja Jumala lahjoittaa meille pelastavan uskon.
Ihmiset, jotka uskovat Pyhän Hengen tulevan kasteessa antavat käsittämättömän arvos papeille, jotaka kasteessa antavat ihmisille kolmiyhteisen Jumalan yhden sektorin. Siis papit ovat käytännössä maanpäällisiä Jumalia.
Tämä ymmärrys ei anna mitään pelastusta mm. ennen Jeesusta eläneille ihmisille.
Papit hoitavat sakramentteja seurakunnan nimissä. Seurakunta on Kristuksen ruumis maan päällä, siis jumalallinen. Pappi on seurakunnan palvelija eikä sen jumalallisempi kuin kukaan muukaan ihminen. Seurakunta siis kastaa eikä pappi. Onhan kenen tahansa kristitynkin suorittama hätäkaste täysin pätevä.
Olen syntynyt uskoon, en ole tullut uskoon.
Olen koko elämäni ajan ollut kiinnostunut uskosta, ja ajatellut paremmin syventyä siihen kun tilaisuus tulee. Konkreettinen mahdollisuus tuli sitten eläkevuosien tullessa vastaan, joskin on sanottava että kyllä tässä on itselläni myös peiliin katsomisen paikka. Joka tapauksessa eläkevuosien tullessa toimin aktiivisesti useita vuosia seurakunnan palveluksessa useimmissakin vastuutehtävissä ja vuonna 2005 aloitin oman henkilökohtaisen tutkimuksen uskon perustasta.
Usko on lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen joka koskee kaikkia ihmisiä ensimmäisestä ihmisestä alkaen. Jeesus vahvisti tämän Korkeimman sanansaattajana. Se antaa Korkeimman hyväksymisen elämällemme, mitä se sitten merkitseekään.
Uskoa ja uskovaa on aika hankala mennä määrittelemään minkään ulkoisen piirteen perusteella. Paljon hallaa on tehty kuvatunlaisilla tivaamisilla. Mitä kauemmin olen uskossa ollut, niin sitä aremmaksi olen määrittelyssä tullut. Jos kohtelemme kaikkia, niinkuin he olisivat uskovia, niin heissä voi herätä halu omistaa sama usko. Mikäli taas osoitamme selvän rajan, niin käytöksemme herkästi ohjaa toisia kokemukseen , ettei heillä ole toivoa.
Uskoon tuleminen on UT:n ilmaisu, niin alkukielillä kuin niistä kullekin kielelle käännetyissä laitoksissa.
Uskoon syntyminen ei perustu Raamattuun. Uskon syntyminen ja sen ja siinä kasvaminen on kuitenkin iso juttu Raamatussa.
Ymmärsin blogistin poikkeamat Raamatusta johtuvan estetiikan, kirjallisuustieteen ja taiteiden harjoittamisesta. En kuitenkaan ymmärrä 5 kommentoijan tietämättömyyttä siitä, mitä Sana opettaa maailmankaikkeuden tärkeimmästä asiasta uudestisyntymisestä / uskoontulosta.
Jeesus selvittää Joh. 3, että luonnollinen syntymä, edes juutalaiseksi ei pelasta, on synnyttävä uudesti, Pyhästä Hengestä, Ylhäältä. Tässä syntymässä saadaan uskon lahja. Tämä syntymä tapahtuu kaikille jo syntyneille (vedestä), jotka siihen syntymään haluavat alistua, koska Jumala ei väkisin pelasta eikä edes vaivihkaa ujuta uskoa missään riitissä. Tämän sanon Raamatun pohjalta ja sitten on Augustinus-Luther-pohjat, jotka saattavat lohdutaa ajallisen ajan verran, mutta Taivasten Valtakunta on iankaikkisuuden verran.
”En kuitenkaan ymmärrä tietämättömyyttä.” Se ei ole tietämättömyyttä, jos toinen ymmärtää tiiviin kielikuvan omasta tavasta poiketen. Jeesuksen ilmaus ’vedestä ja Hengestä’ ei tyhjene yhteen tulkintavaihtoehtoon. Veden ymmärtäminen kasteen sijaan lapsivedeksi on vain yksi tapa selittää sanontaa. Miksei ajatusta voisi jatkaa niin, että kastevesi olisi uudestisyntymisen lapsivesi?
Tuntuu silti hankalalta odottaa jotain tiettyä askelta keneltäkään, joka lapsesta saakka on ominut koko kristiilisen uskon sanoman omaan sisinpääsä. Henkilön joka siis uskoo Jesuksen sovittaneen hänen syntinsä ja syntisyytensä. Kärsii omasta kyvyttömyydestään Vapahtajan seuraamisessa. Lukee sanaa ja rukoilee. Vieläpä todistaa omalla elämällään uskon todellisuudesta. Paavali kehoittaa koettelemaan itseään onko uskossa. Joten kyllähän uskovan täytyy täyttää joitakin krittereitä, voidakseen todeta olevansa uskossa.
No, myönnettäköön että ilmaisuni uskoon syntymisestä oli kirjailijalle ominaista metaforiikkaa. Yhtä hyvin voisin käyttää kuvaa, että imin äidinmaisossani jo lapsenuskoni pisaroita. Toki tiedän kasteen merkityksen. Itselleni kuitenkin, kun pappisisäni kastoi minut läksiäisjumalanpalveluksessaan Jäppilän kirkossa ollessani vain 3 viikon vanha, tuo uskon syntymäpäivä on yhtä paljon muistini ulkopuolella kuin varsinainen fyysinen syntymäni. Siksikin huolettomasti käytin ilmaisua synnyin uskoon ja saatan jatkossakin käyttää. Kirjoitukseni pointti oli kuitenkin siinä, että lapsenuskoni riittävyys kyseenalaistettiin, kun sen jatkumossa ei ailahdusten ja tuulahdusten, kipukohtienkaan kautta ollut ilmennyt kääntymystä, tietoista uskonvalintaa jne.
Päivi ole rauhassa, Pyhä Henki todistaa Kristuksesta. Kun Hän tulee ihmiseen, niin ihminen saa uskon ja Voiman Kristuksen todistuksen ja ylösnousemisen kautta.
Pyhä Henki on Kristuksen Henki, joka on vuodatettu maailmaan. Henki kulkee missä tahtoo ja paljastaa ihmisen synnin, julistaa Jeesuksen Kristuksen Evankeliumin ja antaa ihmiskunnalle Toivon, niille, jotka ottavat Hänet vastaan ja kaikki jotka ottavat Hänet vastaan, hän antaa Voiman tulla Jumala lapseksi, siinä on uusi syntymä, että hän syntyy kuolemasta elämään Hengen mukaan vaeltaakseen, olkoon pieni lapsi tai iäkäs aikuinen.
Jokainen joka maailmassa todistaa, että Jeesus Kristus on Herra, Vapahtaja, Jumalan Rakkaus ja Armo, tekee sen Pyhässä Hengessä.
Usko tulee ihmiseen Sanan kautta Jeesuksen Evankeliumin mukaan ja jää ihmiseen asumaan. Ihminen tietää ja tuntee Hengen, sillä ilman Kristusta ei ole anteeksiantoa ja sovitusta ja jokainen joka on Kristuksen päällensä pukenut on Kristuksen oma, tässä ei ole yhtään erotusta.
Kukaan ei synny uskovaiseksi sen paremmin kuin ateistiksikaan. Lapsikaste perustuu uskoon, että kasteessa tapahtuu jotakin todellista, Jumala panee alulle kasvun uskoon. Onnellisessa tapauksessa tämä kasvu etenee ihmisen kehittyessä yhä tietoisemmaksi turvautumiseksi Jumalaan. Paljon on kuitenkin joukossamme niitäkin, joilta kasvu on jäänyt jossakin vaiheessa kesken tai elämänkohtalot ovat suorastaan johtaneet luopumaan uskosta. Tällainen ihminen tarvitsee kääntymyksen, herätyksen, uskoontulon, tai mitä nimitystä sitten käytettäneenkin. voidakseen uudelleen solmia katkenneen jumalasuhteensa. Olipa niin tai näin, usko on aina lahja Jumalalta, ei ihmisen omaa tekoa.