Edeltänyt Pekka Pesosen blogi kristityistä herätti kauan oireilleen kipukysymykseni, jonka olen halunnut koko ajan kuitenkin sivuuttaa turhana.
Olin aikoinaan Teiniharjulla SKYL:n juhlavuotena pidetyssä kokoontumisessa. Pääsin mukaan sisareni kanssa, vaikkemme vielä olleet ylioppilaita. Isämme oli entinen SKYL:n pääsihteeri. Istuimme iltaa mahtavien seminaarien jälkeen aktiivisten osanottajien kanssa. Yksi heistä, sittemmin kirkon tunnettu naistyöntekijä, laukaisi yhtäkkiä minulle kysymyksen, miten olen tullut uskoon. Vastasin, että kotini piirissä kasvun kautta. Hän tivasi, enkö ollut kokenut oikeaa uskoon kääntymystä. Kun en voinut sanoa sellaista olleen, olin ainakin hänen silmissään varsin epäilyttävä tapaus.
Toki tajuan, että olen kokenut elämäni varrella useita kriisejä, kääntymisen paikkoja, etsikkoaikoja. Uskoni uuteen suuntautumista ja avartumista. En kuitenkaan koskaan lapsenuskostani (kodin hyvä perintö) luopumista! Onko se naiivia?! Saati tuomittavaa? Vanhempani olivat hyviä kristillisiä kasvattajia, jos vaikka voisin heitä arvostellakin joistakin inhimillisen elämän käytännön rajoituksista, heillä oli hengellistä avaruutta, joka antoi lapsillekin kasvun varaa yhteisessä uskossamme.
Jeesuksen julistuksessa ei Häntä ja Häneen erottuneet. Jos uskot mitä Jeesus julisti ja sen vastaanotat uskossa olet tullut Jumalan Pojan vaikuttamaan uskoon.
Jeesus olikin ainoa, joka julisti itsestään, maailman vapahtajana, Jumalan Poikana. Ihmisetkin karismoillaan yrittävät samaa, mutta jättävät kaipaavan sielun tyhjäksi, ovat pilviä, jotka sadetta eivät anna.
Kieliopilla Sanoman / Sanan kumoaminen on kadottavaa luovuutta. Tätä on tälläkin palstalla harrastettu, koska on opiskeltu teologiaa. Syöty keitosta, jossa taivaallisia, eli Raamatun puhdasta ilmoitusta ei löydy kuin tulkintoihin ja klausuuleihin pakattuna. On ollut ’luotettavia’ pakkaajia, kuten Augustinus ja Luther, joiden nimi tuotteen päällä takaa, että sen voi niellä sisältöön syventymättä. Joillekin paavin ”ex cathedra” on se juttu, se ikuisuuteen asti totuus. Nämä excathedrat ovat kaikki harhoja, mutta jokainen niistä kumoaa Raamattua.
”Jos uskot mitä Jeesus julisti ja sen vastaanotat uskossa olet tullut Jumalan Pojan vaikuttamaan uskoon.” Tässä lauseessa on nähdäkseni juuri ne kaksi eri asiaa. ’Jos uskot mitä Jeesus julisti’ on Jeesuksen uskomista. ’Jos sen vastaanotat uskossa’ on uskomista Jeesukseen. Jeesus ei oikeastaan julistanut oppia itsestään, vaan itseään. Meitä ei pelasta se, että meillä on oikea käsitys siitä, kuka Jeesus on. Meidät pelastaa Jeesus Kristus, joka on ansainnut meille oikeuden päästä jäseniksi Jumalan valtakuntaan, Jumalan lapsiksi.
Eihän meillä ole eri mieltä siitä, että Jeesus ja vain Hän, pelastaa.
Jeesus julisti pelastusta itsensä kautta niin kauan kuin hän oli maan päällä. Sen jälkeen Hän toimii Pyhän Hengen kautta.
Julisti oppia itsestään ja itseään on Jeesuksen kohdalla yksi ja sama. Me Hänen seuraajansa julistamme pelastusta Jesuksessa, pelastusta Jeesuksen kautta.
Olemme ymmärtäneet ja pienemmiksi näitä ”klapeja” ei tarvi siivuta.
”Julisti oppia itsestään ja itseään on Jeesuksen kohdalla yksi ja sama.” Ei ole. Oppi Jeesuksesta on ajatusrakennelma. Jeesus itse on elävä henkilö.
Vielä tämä, mutta sitten ehkä riittää:
Sitten Platonin on ihmisen ”rakannelmia” kasattu, teologiaksi nimitettyjä. Ihminen rakentelee kaikenlaista tarpeellisesta ja tarpeettomasta. Siksi on olemassa kaikille tarjottu Jumalan Pojan vaikuttama usko ja vain sillä on merkitystä.
Usko on uskoa Kristukseen ja hänen pelastustyöhönsä. Jos ryhtyy selittämään, mikä on oikeaa uskoa ja mikä ei, on jo opin alueella, pystyttämässä teologian ajatusrakennelmia. Niitäkin tarvitaan. Yksinkertaisella vertauksella ilmaistuna usko on tie ja teologia on tiekartta, josta täytyy ottaa silloin tällöin uusi painos, kun vanha nuhraantuu käytössä.