Uskonto ja politiikka, politiikka ja uskonto

Vaalien alla tarjosin vaaliesitettä tutulle papille vastaan tullessa. Hän toivotti kohteliaasti menestystä vaaleissa, mutta totesi samaan hengenvetoon, ettei ota mainosta, koska kristillisdemokraatit sotkevat uskonnon politiikkaan. No niinpä tietysti. Jos olisin kerinnyt, olisin huikannut perään rokkipappi Tarvo Laakson vaalisloganin: Ei sotkea ateismia politiikkaan!

Koska tilanne ei antanut mahdollisuutta jatkaa keskustelua kollegan kanssa, vuoropuhelu jatkui päässäni. Sotkevatko kristillisdemokraatit todella uskonnon politiikkaan? Toki Kristillisen liiton (SKL) alkuaikoina uskonnolliset teemat olivat paljonkin esillä, mutta puolueen vuoden 2001 nimenmuutoksen ja sen yhteydessä käydyn keskustelun jälkeen on ollut hiljaisempaa.    Päätin kuitenkin tarkistaa asian KD:n vuoden 2015 eduskuntavaaliohjelmasta.  30 sivun ohjelmassa mainittiin sana ”kristillinen” kaksi kertaa arvo-osion yhteydessä. Eipä löytynyt muistakaan käsiin saamistani KD:n ohjelmista uskontoa tuota enempää. Vaalikeskusteluissa en muista KD:n edustajien ottaneen esille uskonnollisia aiheita, ellei arvokysymyksiä lueta sellaisiksi.

Johtuuko puhe uskonnon sekoittamisesta politiikkaan sitten KD:n puheenjohtaja Päivi Räsäsestä, jonka esiintymisistä on viime vuosina noussut monta mediamylläkkää? Katsoin TV 2 Homoillan vuodelta 2010 uudelleen. Vaikka pääosa Räsäsen argumentaatiosta käsitteli muita kuin uskonnollisia kysymyksiä, ohjelmasta kävi kyllä ilmi, että Räsäsen arvot nousevat Raamatusta. Sen sijaan kun esimerkiksi pastori Leena Huovinen ja vuoden 2010 Mr. Gay Finland Kenneth Liukkonen pyrkivät ohjelmassa määrittelemään kristinuskon suhteen homoseksuaalisuteen uudelleen, he eivät ilmaisseet katsomuksellisia lähtökohtiaan. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, ettei heillä olisi ollut sellaisia.  En kuitenkaan muista kenenkään arvostelleen heitä oman uskontonsa sekoittamisesta politiikkaan.

Entä sekoitetaanko KD:ssä regimentit keskenään? 500 vuotta sitten Martti Lutherin kahden regimentin, maallisen ja hengellisen hallintavallan, oppi nousi keskeiseltä osin katolisen kirkkovaltion kritiikistä. Kirkko oli pitkään sekaantunut maallisen valtion toimintaan. Luther ei varmaankaan arvannut, että Pohjoismaissa asiat kääntyisivät päälaelleen: syntyi valtiokirkkojärjestelmä, jossa valtiolla oli dominoiva ote kirkon asioihin. Siinä missä kirkkovaltiossa paavi oli maallisen vallan pää, valtiokirkossa kuninkaasta tuli kirkon pää.

Kahden regimentin opin vastaisesti valtio määräsi ihmisten omiatuntoja hengellisissä asioissa. Varsinkin luterilaisen puhdasoppisuuden aikana ja sen jälkeen valtio yhdessä kirkon kanssa pyrki kahlitsemaan kirkon sisältä nousseita hengellisiä liikkeitä. Konventikkeliplakaatti kielsi 1726–1870 hengelliset kokoukset ilman papiston läsnäoloa.  Sen vaikutuksesta kuuluisat Kalajoen käräjät käynnistettiin herännäisliikettä vastaan. Suomessa uskonnonvapaus tuli voimaan vasta vuonna 1923.

Ruotsissa nykyinen kirkollisen hallinnon vahva politisoituminen on perua valtiokirkosta. Suomen kirkossa politiikan tunkeutuminen hengelliselle alueelle näkyy muun muassa sosiaalisen evankeliumin ylikorostumisena ja homoliikkeen ideologian ja agendan kritiikittömänä omaksumisena.

Vanhan testamentin profeetat kritisoivat usein persoonakohtaisesti yksittäisiä hallitsijoita ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Heille ei ollut olemassa regimenttijakoa hengelliseen ja maalliseen. Vanhan ja uuden liiton taitteessa toiminut Johannes Kastaja menetti päänsä, kun arvosteli Herodes Antipasta tämän moraalittomuudesta. Uskonpuhdistaja Martti Luther otti aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja arvosteli tasapuolisesti sekä maanomistajia että kapinaan nousseita talonpoikia. Meidän aikanamme Martin Luther Kingin evankeliumista nouseva sanoma vaikutti voimakkaasti yhteiskunnalliseen ajatteluun.

Politiikkaa ei pidä sotkea uskontoon, mutta Jumalan ilmoitus koskee myös politiikkaa. Aikamme tarvitsee yhä kipeämmin niitä, jotka uskaltavat pitää ilmoitusta esillä. Vaikka politiikkaa voidaan tehdä ja on tehty terveen järjen ja luonnollisen moraalin pohjalta, se ei riitä maailmassa, josta terve järki on katoamassa ja moraali on korvautumassa amoraalilla. Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua.

 

Aihetta liippaa läheltä Tampereella 20.4.2015 pidetty seminaari Kirkko etsii paikkaansa, ks. varsinkin dos Niko Huttusen luento, joka alkaa ao. videoklipistä noin 30 min. kohdalta.

  1. Syntiluettelot Raamatussa kertovat ketkä eivät peri taivasten valtakuntaa ja esim. Raamattu kansalle 2012 käännöksessä jumalanvaltakuntaa eivät peri HOMOSEKSUAALISUUDEN HARJOITTAJAT, irstailijat, avionrikkojat, varkaat, ahneet, juomarit jne. (1 Kor. 6:9-10). Tuollaisia jotkut teistäkin olivat, mutta te olette antaa pestä itsenne, jne.(jae 11). On valitettavaa, että ”papitkin saastuttavat pyhän ja tekevät väkivaltaa laille” (Sefanja 3:4) eivätkä kaikki opeta oikein syntejä synneiksi, vaan valitsevat jopa poliittisesti sopivia syntejä em. luettelosta ”tikun nenään”, mutta toisia syntejä ja niillä ylpeileviä jopa suojelevat.

    • Mistä ihmeestä Risto Rautkoski ja yleensä muutkin uskovaiset ovat saaneet päähänsä sellaisen käsityksen, että kaikki ihmiset haluaisivat kuolemansa jälkeen liittyä johonkin kuviteltuun taivaalliseen harppuorkesteriin, kunhan ovat ensin osallistuneet eksoottisuudessaan vertaansa vailla olevaan uskonrituaaliin, jossa tiivistettynä on kyse siitä, että mukamas juomme verta ja syömme lihaa, joka on peräisin kosmisesta juutalaisesta zombiesta, joka oli oma isänsä.

      Ja tämä siksi, että saisimme elää ikuisesti. Kiitos vaan, mutta ainakin minä taidan jättää väliin. Ikuisuus on liian pitkä aika elämiseenkin. Mieluummin ainakin minä nukun nurmipeiton alla ikuista unta. Kun aika koittaa.

    • Miksi nämä, jotka eivät usko Jumalaan kunnioita uskovien pyhiä arvoja mm. avioliittokäsitteen ja sen sisällön suhteen eikä halua olla rehdisti sitä mitä on, kuten avoliittoon kuuluvat. Miksi kristilliseen avioliittoon pitää saada kuulumaan ilmiöt, jotka eivät sinne kuulu. Jumalan luonut ihmiset naiseksi ja mieheksi ja on Jeesus on opettanut miehen ja naisen välisestä suhteesta Raamatussa ja puolison valinnasta vedoten luomistyöhön. Kimmo Wallentin on ikävää havaita, että sinä et ilmeisesti tunne elävää Jumalaa ja Jeesusta. Ihminen, jolle Pyhä Henki ei ole tunnettua puhuu uskovasta ja uskosta kuin Freud aikanaan. Raamatun mukaan eivät suinkaan kaikki ole uskovaisia, enkä pidä edellä esittämääsi väittämää uskovien mielipiteestä ”kaikki ihmiset haluaisivat kuolemansa jälkeen” totuutena. Muslimina syntyneitä muslimit pitävät aina muslimeina. Osa kristityistä papeista pitää vauvana kastettuja pelastuneina, vaikka ko. ihmiset eivät olisi nyt uskossa eikä heidän lampussaan nyt olisi ”öljyä”. Kastettuja vedellä eivät kaikki Suomessa ole – puhumattakaan Jeesuksen Pyhän Hengen kasteesta, joka antaa voiman …

    • Risto Rautkoski :”Miksi nämä, jotka eivät usko Jumalaan kunnioita uskovien pyhiä arvoja mm. avioliittokäsitteen ja sen sisällön suhteen eikä halua olla rehdisti sitä mitä on, kuten avoliittoon kuuluvat.”

      Henk.koht. käsitykseni mukaan siksi, että he haluavat rikkoa yhteiskunnan kristillisen arvopohjan. Asia tuli tutuksi jo vasemmiston 70-luvun ”pöksylähetyksessä”, josta seuraus yhteiskunnalliselle ”oikeudenmukaisuudelle” oli tämä: https://www.youtube.com/watch?v=Y96o2WJrEMg

    • Rautkoski: ”Kimmo Wallentin on ikävää havaita, että sinä et ilmeisesti tunne elävää Jumalaa ja Jeesusta.”

      Juu, enpä tunne, kun ei ole koskaan kumpikaan vastaan tullut. Etpä ole tainnut sinäkään koskaan tavata? Joitain huhupuheita olen kuullut kummastakin, mutta huhujahan maailmassa piisaa.

      Rautkoski: ”Ihminen, jolle Pyhä Henki ei ole tunnettua puhuu uskovasta ja uskosta kuin Freud aikanaan. ”

      Mikäs vika Freudin puheissa on?

      ”Freud piti uskonnollisia käsityksiä ”harhoina, ihmiskunnan vanhimpien, voimakkaimpien ja sitkeimpien toiveiden kuviteltuina toteutumina”. Kirjassaan ”Erään toivekuvitelman tulevaisuus” hän piti uskontoa ihmismielen puolustuskeinona pelottavia luonnonilmiöitä, sairautta ja kuolemaa vastaan. ”Nämä voimat luonto on suurena, julmana ja kiivaana nostattanut vastaamme ja muistuttaa mieliin heikkoutemme ja avuttomuutemme.” Ihmisen mielikuvitus muuntaa luonnonvoimat henkilöllisiksi, yliluonnollisiksi valloiksi, joihin voidaan vedota samalla tavoin kuin lapsi vetosi vanhempiinsa.” (Wikipedia)

      Viisas mies jo omana aikanaan ja ihan validia asiaa vielä nykyäänkin.

    • Kimmo Wallentin. Rationalisoinnin luentosarjaa yliopistossa 12 vuotta luennoineena minun pitäisi olla hyvin rationaalinen ja niin olenkin. Raamatussa kerrotaan Hengen jakamista armolahjoista, joita on 9 ja niitä kehotetaan anomaan ja tavoittelemaan. Valtaosasta niitä minulla on kokemusta ja siksi mm. uskon Jumalaan. Lisäksi olen kokenut ihmeellisen johdatuksen vastusteluistani huolimatta ja sain olla välikappaleena Pyhän Hengen kasteessa. Raamatun teksteillä ja opetuksilla nämä voin selittää, mutta tieteellisiä mittausvälineitä ihmisillä ei ole vielä Jumalan viestinnän taajuudella ja voiman tasolla. Jos ei usko eikä ano , niin ei saa. Sanan ja Hengen voiman valtakunta ei aukea ulkopuoliselle, joka ei ole sitä kokenut. Et näe miten viesti kulkee kännykkääsi ja jos sinä olet väärässä verkossa oleva kännykkä joka ei ota vastaan Jumalalta tulevaa viestiä, niin et sitä voi saada etkä kokea. Sanan ja Hengen valtakunta on sinulta salattu.

    • ”Sanan ja Hengen valtakunta on sinulta salattu.”

      Joo, niin on ja niinpä taitaa olla ylivoimaisesti useimmilla muillakin telluksentallaajilla. Kun tieto lisääntyy, kehitys kehittyy, sivistys sivistyy ja maailmankuvat maallistuvat. Eikä sille kukaan eikä mikään mitään mahda.

    • Miksi olet kirjoittanut veraaleila nimenoman homoseksuaaleista? Miksi et esim. korostanut sanaa AHNEET, joita ovat esim. monet liike-elämän ja pankkien edustajat?

    • Seppo Heinola. Ahneiden pahuudesta ja synnistä mm. arkkipiispa pitää puheissaan hyvin huolen, mutta suojeli Pride-kulkuetta Turussa. Suojelisiko hän ahneiden kulkuetta? Samansuuntaista ajattelua olen kohdannut täällä Tampereellakin. Ikävää, että yksi synti kielletään syntinä, mutta toinen otetaan esille. Toisaalta olen saanut kuulla vastauksena luettuani tuon 1 Kor 6:9-10 kohdan täkäläiselle teologian tohtorille senkin, että jos on jatkuvasti homosuhteessa niin se on ok, mutta jos on silloin tällöin harjoittaa homoseksuaalisuutta, niin se on synti. Sama logiikka johtaa siis siihen, että jos on silloin tällöin ahne, niin se on synti, mutta ei jatkuva ahneus. Syntiluettelon syntejä ei oteta tosissaan kaikilta osin ja varsinkin homojen edunvalvonta toimii uskomattomasti jopa tuon synnin julkituontia ja totuutta vastaan.

    • Risto eiköhän AHNEUDEN synnin puolustajilla (pankki- ja liikemaailma) ole miljardikertaisesti paremmat resulssit puolustaa ahneuksiaan kuin joillakin homojärjestöillä…

    • Seppo Heinola. Homot ja heidän järjestönsä ja kulttuurinsa saa noin 10 kertaa enemmän julkisuutta ja palstatilaa, kuin heterot väestöosuus huomioiden. Tämä ei ole enää mitään tasa-arvoa, vaan vinoutuma. Jopa Tampereen seurakuntien Silta -lehdessäkin on ollut 10 kuukauden aikana ainakin 20 % kansikuvista homo- tai lesbosuhteessa olevia. Ikävintä on, että kirkon vaalien alla ja valtion poliittisessa vaikutustilanteessa kirkon äänenkannattaja edisti aihetta voimalla.

    • Risto,

      miksi vääristelet Raamatun tekstiä?

      ”…Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet…” (1. Kor 6:9)

      Homoseksuaalisuus oli Raamatun synnyn aikohin tyystin tuntematon käsite. Käsitteellä ei ole ikää edes kahtasataa vuotta. Sen upottaminen Raamatun tekstiin vie vikaan asiasisältöä. Paavalilla ei ollut ihmisestä eikä ihmisen seksuaalisuudesta käytettavissaan sitä tietoa, joka meillä on, eikä myöskään vastaavaa käsiteapparaattia.

  2. kimmo wallentin :”“Freud piti uskonnollisia käsityksiä ”harhoina, ihmiskunnan vanhimpien, voimakkaimpien ja sitkeimpien toiveiden kuviteltuina toteutumina”. ”

    Kimmo ystäväiseni, samalla tavalla piti viime sotien jälkeen Suomeen ”neuvostoliiton suojeluksessa” palannut Terijeon hallitukseen kuulunut vallankumoustaktiikan kunniatohtori Moskovassa Tuure Lehén:

    ” Työväenluokan maailmankatsomus, marxilainen dialektinen materialismi, eroaa kaikista porvarillisen filosofian erinimisistä virtauksista siinä, että se torjuu päättäväisesti kaikenlaisen mystiikan ja mielivallan luonnon ja yhteiskunnan ilmiöiden tulkinnassa. Se pitää lähtökohtanaan ihmistajunnasta ja muusta ”hengestä” riippumatonta olemassa olevaa fyysillistä maailmaa, luontoa, sellaisena kuin se on, objektiivisessa, aineellisessa todellisuudessaan, moninaisuudessaan, omien sisäisten lakiensa mukaan tapahtuvassa katkeamattomassa, etenevässä käsityksessään.”

    • ”torjuu päättäväisesti kaikenlaisen mystiikan ja mielivallan luonnon ja yhteiskunnan ilmiöiden tulkinnassa. Se pitää lähtökohtanaan ihmistajunnasta ja muusta ”hengestä” riippumatonta olemassa olevaa fyysillistä maailmaa, luontoa, sellaisena kuin se on, objektiivisessa, aineellisessa todellisuudessaan, moninaisuudessaan, omien sisäisten lakiensa mukaan tapahtuvassa katkeamattomassa, etenevässä käsityksessään.”

      Tuula ystäväiseni. Näinhän se menee. Minkäs minä sille voin, jos joku Tuure Lehénkin on ollut sitä mieltä?

  3. kimmo wallentin :”Minkäs minä sille voin, jos joku Tuure Lehénkin on ollut sitä mieltä?”

    Et varmasti mitään, kuten itsekään en mahda mitään sille, että ”uskon toisin”. Ei voi muuta kuin todeta, että ”meitä olisi ollut moneen junaan”, jotka odottivat meitä kuten Leningradin ratapihalle II mms:ssa valmiiksi ”meidän” vankileireille kuljettamistamme odottamaan varatut junat.

  4. Seijalle tiedoksi mm. yhden ryhmän sisällä tänään kirjoittamaani. Keskustelukumppanini oli pääosin teologian tohtori. Seuraavassa omaa tekstiäni tältä päivältä.
    Pyhän Hengen kastajaksi Raamatussa ilmoitetaan ennakolta profeetallisesti Johannes Kastajan suulla Jeesus. Jeesus itse ilmoittaa, että hän kastaa noustuaan taivaaseen eli määrittää Pyhän Hengen kasteen tarkemmin, koska se on tuleva. Pietari lausuu julki, Corneliuksen kodissa, kun hän muistaa Jeesuksen sanat, että ”Johennes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä”. Pietarilla eli ihmisellä ei ollut osallisuutta tässä Pyhän Hengen kasteessa, jonka Jeesus teki kesken Pietarin puheen. On ikävää, että Raamatun JEESUKSEN antama kaste merkkeineen hylätään ja samoin uskon yhteys tähän kasteeseen.

    Opetuslapset olivat uskossa ja aiemmin vedellä kastettuja. Cornelius oli hurskas, Jumalaa pelkäävä, jonka kodissa rukoiltin alati Jumalaa ja annettiin runsaasti almuja, mutta häntä eikä hänen perheväkeään ei oltu vedellä kastettu, kun Jeesus kastoi Pyhällä Hengellä ensimmäiset pakanat, kuten oli tapahtunut 1. helluntaina. Näin Raamattu sanoo ja Sanaan sekä Pyhään Henkeen uskon.

    M:lle. Luepa huolella Efeson em. kertomus ja kastesanat (Pyhän Hengen kasteeseen liittyvät) edellä kirjoituksessani ja sanopa mitä Pietari sanoi, kun Corneliuksen kodissa Jeesus kastoi Pyhällä Hengellä. Onko tämä esittämäsi täydellisyys ihmisen määrittelemää tapaa puhua Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Olen havainnut Raamatusta ja edellä kerroin, että Herra kuulee rukouksia mm. nimillä ”Herra Jeesus” tai ”Jeesus rakastaa sinua”, jolloin Ihmisviisauden kehitelmät ja toimintatapa eivät ole koko totuus.
    Oletko lukenut, mitä Jeesus opettaa kasteesta?

    M. Oletko lukenut kaksi eri kohtaa Raamatusta, joissa puhutaan eri kasteista. Sormuksissamme vaimoni kanssa on tuo tärkeä mainitsemasi Matteuksen evankeliumin kohta. Kuitenkin Jeesus opettaa ja käskee toisessa Raamatun (Apt.t. 1:5 ja 1:8) kohdassa odottamaan Pyhän Hengen kastetta opetuslapsia, jotka ovat aiemmin vedellä kastetut. Uskovan kasteena Paavali näkee Pyhän Hengen kasteen ja tämä opetus puuttuu nyt, kuten Efesonkin aiemmin vedellä kastetuilta. Ei Jeesus kumonnut Johannes Kastajan kastetta, vaan otti sen itsekin. Johannes Kastaja ilmoitti toisen kasteen ja kastajan, joka kastaa Pyhälä Hengellä. Oletko perehtynyt tähän koko totuuteen ja Jeesuksen opetuksiin hänen antamastaan kasteesta. Paavalin kirjoitus yhdestä kasteesta on harhaanjohtava, kun verrataan sitä Johannes Kastajan opetuksiin, Jeesuksen opetuksiin ja toimintaan sekä erillisen Pyhän Hengen kasteen lupauksiin ja sen toteutumaan monissa kohdin Raamattua. Onko mahdollista, että Paavali olisi yhdessä kohdassa lausunut epätarkasti, kuten Mooses joka salli avioeron ihmisten sydämen kovuuden tähden, jonka virheen Jeesus oikaisi.
    Minulle Jeesus on ylin opettaja ja hänen kastetekonsa ovat minulle ohjeena myös kasteista opettaessani. Oppi kasteista on opin alkeita, mutta niihin on jääty kiinni valitettavasti. Paavalin yksi kohta ylittää monet muut totuudet ja tulkinta on mennyt veteen, kun pitäisi puhua Pyhän Hengen kasteesta uskoville. Markuksen evankeliumissa kerrotaan ”joka uskoo ja kastetaan”, joka viittaa Pyhän Hengen kasteeseen (vrt. Paavalin teksti Apt.t.19:2). Uskovia kastetaan Pyhällä Hengellä, mutta vesikasteen jälkeen alkaa kaiken opetus, kuten Jeesus vahvasti kehottaa Matteus 28:20. Usko tulee kuulemisesta. Jumala on Sana ja Henki. Kaste voi olla joko vedellä kastamista ihmisen voimin tai Pyhällä Hengellä kastamista, jolloin kastajana on Jeesus Raamatun mukaan.

    Jeesus rakas avaa Henkesi kautta tämä totuus ja poista kasteriidat keskuudestamme. Jokainen evankeliumi kertoo kahdesta kasteesta. Avaa sydämemme ymmärtämään Henkesi voimaa ja kasteesi merkitystä Jeesus.

    M. On ikävää, että kirkon perinnäistulkintojen kautta et pysty lukemaan ja näkemään selvästi erillistä Pyhän Hengen kastetta ja eri kastajaa, joka kastaa monessa kohdin Apostolien tekoja ihmisiä Pyhällä Hengellä jopa ilman ihmisen puuttumista asioihin, kuten esim. 1. helluntaina ja Corneliuksen kodissa. Oma kokemukseni on myös puhtaasti Hengen johdatuksessa tapahtunut 1978. Rohkenen verrata kokemustani jopa Pietarin kokemukseen nahkuri Simonin kodista Corneliuksen kotiin ja tapahtumiin. M. V:n kanssa olen tarpeeksi keskustellut ja perehtynyt hänen tiukkoihin näkemyksiinsä. Raamatun ja Johannes Kastajan, Jeesuksen opetukset oja Pietarin kokemukset ovat minulle ratkaisevan tärkeitä. Lisäksi kiitän Herraa Jeesusta siitä, että olen saanut kokea kasteasioita asioita omakohtaisesti sekä olla välikappaleena Herran armosta.
    Monet loukkaantuivat M. V:n kasteopetuksesta saamani tiedon mukaan. Uskovien Pyhällä Hengellä kastaminen ei ole auennut valitettavasti Matti Väisäselle. Hän ei mm. opeta Pyhän Hengen kastetta odottamaan ja rukoilemaan, kuten Jeesus selkeästi opetti uskovia opetuslapsia. Helatorstain hengellinen voiman odottamisen käsky ei toimi nykypäiv änä ainakaan luterilaisessa ympäristössä riittävän laajasti. Pyhän Hengen täyteys ei ole sama kuin yksittäinen Pyhän Hengen kaste, Hengen jakamat armolahjat on oma ilmiökokonaisuutensa, johon liittyviä ohjeita eniten antaa Paavali. Hengen hedelmä on myös osakokonaisuus Pyhän Hengen vaikutusta. Monelle nämä neljä eri asiakokonaisuutta Pyhästä Hengestä menevät sekaisin. Ei Jeesus turhaan opettanut Pyhän Hengen kasteesta ja käskenyt sitä odottaa. Opetuslapsille tarkoitettu lähetyskäsky sekä Pyhän Hengen kasteen uskovia koskeva odotuskäsky on meitäkin koskevaa Jeesuksen opetusta. Vedellä kastajina voimme toimia tunnetun lähetyskäskyn mukaan, mutta Pyhällä Hengellä kastaa Jeesus kerran elämässä. Hengen täyteys on vielä erillinen ja toistuva kokemus.

    USKONI kannalta, ja Pyhän Hengen kasteen ymmärtämisen osalta käytännössä Heinolan Heinäsaaren kokemus vuonna 1978, oli merkittävä. Koin selvän kolmasti automatkalla tulleen kehotuksen mennä vastusteluistani huolimatta nuorten tapahtumaan 32 -vuotiaana (ainoan kerran elämässäni osallistuin tuohon vuosittaiseen tapahtumaan). Minut johdatettiin istumaan minulle tuolloin täysin tuntemattoman nuoren miehen viereen, kehotettiin panemaan käsi hänen päällensä ja annettiin sanat suuhuni, jotka hänelle puhuin. Lyhyen viestini (Hengen jakama) jälkeen nuori mies koki Pyhän Hengen kasteen kesken Vuorisen opetuksen. Sitten tapahtui sellaisia voimallisten tekojen armolahjan ilmiö, joka säikäytti minut. Kun siitä tapahtumasta selvittiin (kasteen saanut tuli tajuihinsa ja pääsi ylös maasta) autoin nuoren puhujalavalle ja hän puhui tavalla, joka oli Hengen antamia viisauden sanoja, joissa hän ylisti poikkeuksellisin sanoin Jumalaa. Lopetettuaan Hengen jakaman puheenvuoronsa kaatui muutama kymmenen nuorta eri puolilla telttaa penkkien väleihin. Tämän jälkeen nuori mies tuli puhujalavalta alas ja alkoi voimalla puhua kielillä halattuaan ensin minua. Koin tuolloin vahvan Hengen voiman ja taivaallisen rakkauden kosketuksen kehossani. Olin rukoillut Jeesusta opettamaan minua mitä Pyhän Hengenkaste tarkoittaa ja minua ohjattiin kädestä pitäen ja annettiin sanat suuhuni. Nuori mies, jonka nimen nyt tiedän, oli myös etukäteen rukoillut Pyhän Hengen kastetta aamulla tilaisuutta vetäneen pastorin kanssa. Tässä tapahtumaketjussa esiintyi 5 Hengen jakamaa armolahjaa (Ks. 1 Kor 12:4-11).
    Mikä minä olen vastustamaan Jumalaa, sanoi Pietari ja tähän näkemykseen minäkin yhdyn. Seurakunta rakentuu yksilöiden rakentuessa ja usko on henkilökohtainen asia ja samoin Pyhän Hengen kaste voi olla joko yksilöä kohtaava tai ryhmää. Raamatussa kuvatut erityistilanteet ovat pääosin ryhmiä, mutta kätten päälle panemisen kautta tapahtuva Pyhän Hengen kaste on yksilöön kohdistuva, vaikka siitä voi seurata suuremman joukon Pyhän Hengen kaste vähitellen Herran voimasta. Tästä tavasta kertoo selkeästi uskoon tulleiden ja aiemmin Herran Jeesuksen nimeen kastettujen samarialaisten puolesta rukoileminen kätten päälle panemisen kautta Pyhän Hengen saaminen. Simon noitakin näki tämän kätten päälle panemisen kautta tapahtuneen Pyhän Hengen voiman saamisen. (Lue Apt.t. 8:14-19). Tuo kuvaus samarialaisien Pyhän Hengen saamisesta on selvästi kuvaus uskovien ja aiemmin vedellä kastettujen Pyhän Hengen kasteesta merkkeineen. Usko tähän voiman saamiseen ja kasteeseen on hiipunut vähitellen ja saanut uskomattomia piirteitä ja väittämiä kristikunnan papillisiin tapoihin. Vauvan usko ja Hengen saaminen, vaikka Jeesus opettaa uskovien saamasta Pyhästä Hengestä voimaksi erityisesti lähetystyöhön.

    A:lle. Pyhän Hengen kasteesta sinänsä sanotaan opetettavan muutamassa kohdassa. Jeesus opetti uskovia ja käski odottaa sitä sekä totesi, ettei ihminen tiedä hetkeä sen tulemiselle. Jeesus lausui, että Pyhän Hengen kaste antaa voimaa lähetystyöhön. Pyhän Hengen kaste tulee yllättäen Jeesuksen opetuksen mukaan. Näin tapahtui 1. helluntaina, Corneliuksen kodissa ja omakin kokemukseni tukee tätä yllättävää ajankohtaa. Efesossa yllättävää oli varmaan se, että aiemmin kastetut uskovat kohtasivat Paavalin ja hän opetti heille Pyhän Hengen kasteesta ja lupauksesta saada se. Tämä tapahtui kätten päälle panemisen kautta, kuten samarialaisillekin. Itse laitoin yllättäen kehotuksesta kädet tuntemattoman ihmisen päälle. En tehnyt sitä itse tietoisesti enkä tiennyt tuolloin, että hän odottaa Pyhän Hengen kastetta.. En pyrkinyt auttamaan nuorta veljeä kasteen saamisessa, vaan kaikki oli Hengen johdatusta. Opetusta Pyhästä Hengestä saadaan seuraamalla, miten se vaikutti Pietariin ja hänen rohkeuteensa opettaa kovalla äänellä.

    Opetusta Pyhän Hengen kasteesta saa lukemalla myös kuvaukset, joissa Pyhän Hengen kaste tapahtuu Raamatussa kerrottuna. Hengellisiä Ilmiöitä, joita tilanteeseen liittyy ovat; 1)humalatilaksi arvioitu tila (eli käsitykseni ja havaintojeni mukaan) kaatumiset maahan Hengen voimasta, 2)kielillä puhuminen sekä 3) Jumalan ylistäminen (tämä voi olla havaintojeni mukaan Hengen antamaa viisautta, jota ihminen puhuu). ODOTTAKAA sen lupauksen täyttymistä, niin te saatte voiman korkeudesta, sanoo Jeesus.
    Tietysti Johannes Kastajan opetus jokaisessa evankeliumissa opettaa pääeron vesikasteen ja Pyhällä Hengellä ja tulella kastamisessa. Vesikasteen tekee ihminen, mutta Pyhällä Hengellä tulee kastamaan Jeesus. Tämä oli profeetallinen ilmoitus uudesta tulevasta asiasta ja kastajasta, kuka kastaa Pyhällä Hengellä. Jeesus ilmoitti, että hän kastaa Pyhällä Hengellä noustuaan ylös taivaaseen.

  5. Juhani. Anteeksi tuo aiheelle vieras edellinen pitkä kirjoitukseni, jossa kirjoitin kommentteja M:lle ja A:lla. En ottanut heidän tekstejään mukaan, vaikka yhdessä kohdassa lukeekin M. niin se on minun pitkää tekstiäni. Yksi nimi jäi näköjään vahingossa poistamatta tai lyhentämättä tuntemattomaksi. Harmi, kun en osaa korjata sitä. Voitko auttaa?

  6. Seija. Jäi edellä vielä yksi tärkeä kohta pois tämän päivän tekstissäni, johon edellä viittaan:M:lle. Esim. Efeson tiellä kohdatut (n 12) oli kastettu Johanneksen kasteella eikä he olleet kuulletkaan Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen kasteesta, vaikka olivat tulleet uskoon. Uskoon tultuaan miehet eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä. Kun Paavali opetti heitä ja he halusivat kasteen, niin pantuaan kätensä heidän päälleen he saivat Pyhän Hengen kasteen puhuen kielillä ja profetoiden. Johannes Kastajan vesikasteen jälkeen tulee uskoville Pyhän Hengen kaste (näin Johannes Kastaja profetoi). Näin tapahtui näille miehille saatuaan uskovina oikeaa opetusta Pyhän Hengen kasteesta ja oltuaan siihen valmiita ja haluavansa ottaa sen vastaan. Tässä yhteydessä kätten päälle panemisen ja Herran Jeesuksen nimeen rukoilun jälkeen tuo Pyhän Hengen kaste tapahtui. (Apt.t.19:1-7). Vesikasteeseen sitoutuneet tulkitsevat ihmeekseni tässä kohdassa uudelleen vedellä kastamisen, vaikka sitä ei kuvata kohdassa. Minulle Raamatun kohta on auennut vain uskovien Pyhän Hengen kasteena aiemmin vedellä kastetuille. Samoin kuin 1. helluntain Pyhän Hengen kasteessa tapahtui. Erona on se, että Paavali opetti ensin ja sai uskovat haluamaan Pyhän Hengen kastetta ja sen saamista. Kun kohtasin Heinolan Heinäsaaressa ihmeellisesti kolmasti johdatettuna nuoren miehen, niin panin Herran kehotuksesta vain kädet hänen päälleen ja lausuin Herralta saamani tiedon sanojen jälkeen, että ”Jeesus rakastaa sinua”! Pyhän Hengen kaste tapahtui minulle täytenä yllätyksenä (minulle tuntematon) nuorelle miehelle, jota kohtaamaan minut oli johdatettu. Hän oli rukoillut asiaa aiemmin aamulla pastorin kanssa ja oli siis odottamassa uskovana Pyhän Hengen kastetta. Tässä Pyhän Hengen kastetapahtumassa vuonna 1978 ei ollut vesikasteella mitään tekemistä, koska se oli tapahtunut kauan aiemmin. Corneliuksen kodissakaan ei Pietari sanonut mitään aiheesta ei edes rukoillut Herran Jeesuksen nimeen, vaan opetti ja kesken opetuksen tapahtui Jeesuksen Pyhän Hengen kaste.

  7. Hän tuo esille väitöskirjassaan, ettei homouden aiheuttavaa geeniä ole tunnistettu.

    Monen monta kertaa tälläkin palstala on endokrinologeihimmekin viitaten näytetty, ettei kaikki synnynäinen ole suinkaan geneettistä vaikka kaikki geneettinen on titenkin synnynnäistä.. On vaikea käsittää etti Riston koulutuksen saanut ihminen voi näin yksinkertaista asiaa ymmärtää. Siis vielä kerran Risto: kohdunsisäisiä sikiöihin ja ihmisen loppuelämään vaikuttavia tekijöitä voi olla lukusia muitakin kuin geneettisä. !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!