Ihmisen suhdetta Jumalaan sanomme uskonnoksi.
Uskontoon kuuluu siis kaikki, mitä minä Jumalasta ajattelen ja uskon, millainen mieliala minulla on Jumalaa kohtaan ja miten minä häntä kohtaan käyttäydyn sekä mitä minä Jumalalta toivon ja odotan.
Uskonto on oikeata taikka väärää uskontoa riippuen siitä, ovatko ajatukseni Jumalasta totuuden mukaiset vaiko vain oman mielikuvitukseni hahmottelemat, turvaudunko Jumalaan, kunnioitanko ja rakastanko Jumalaa vaiko en, ja toivonko Jumalalta onnea ja menestystä, vai odotanko häneltä esim. onnettomuutta ja vahinkoa.
Jokaisella ihmisellä on siis uskonto, vieläpä ns. jumalattomalla ja kieltäjälläkin, vaikka uskontonsa, se on, suhteensa Jumalaan ei silti ole oikea. Jumalan kieltäjällä on sellainen uskonto, että hän hartaasti toivoo voivansa tulla toimeen ilman Jumalaa, ja sen tähden hän koettaa uskoa, ettei Jumalaa olekaan, ja milloin hänen mieleensä nousee kysymys: entäpä jos vanhurskas Jumala kuitenkin on olemassa, niin hän tahtoo torjua luotansa koko tuon vaarallisen ajatuksen. Kielteinen uskonto johtuu lihallisesta jumalakäsitteestä, mikä hyväksyy vain sellaisen Jumalan, joka ei voi kätkeytyä meidän aistimiemme havaintopiiristä, se on, joka ei ole kaikkivaltias.
Kaikki ei-oikeat uskonnot johtavat välttämättömyyden pakosta palvelemaan epäjumalia, se on, jumaloimaan itseämme ja omia mielikuviamme tai myös toisia ihmisiä, taikka sitten yli kaiken rakastamaan maailmaa, sen nautintoja, rahaa ja tavaraa. Ainoastaan oikeassa uskonnossa vältämme epäjumalanpalveluksen, ettemme kunnioita luotuja olioita totisen Jumalan sijassa.
Kun me luontaisella ajatuksellamme emme tajua ääretöntä Jumalaa, on oikein uskoa ja ajatella Jumalasta ja hänen töistään juuri niin kuin Jumala on sanassansa meille ilmoittanut. Ja kun Jumala rakkaudesta antaa meille kaikki taivaalliset lahjat, ansaitsee Jumala meidän kiitollisuutemme, kunnioituksemme, rakkautemme, kuuliaisuutemme ja tunnustuksemme sekä täyden luottamuksemme, että Jumala näkee tilamme, kuulee anomisemme, auttaa meitä kaikissa vaiheissamme ja vihdoin vie omaan kotiinsa taivaaseen. Hänen vakava sanansa on: ”Minä olen sinun Jumalasi. Älköön sinulla olko muita jumalia!”
H. J. Pätiälä, P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 8-9, Concordia ry, 2021
SLEYN messut pidetään jatkossa Esikoiset ry:n Porin rukoushuoneella. Aatuntie 21. Sunnuntaina 9.3. alkaen klo 11:00.
”Se, joka aloittaa sodan, on väärässä. On oikein, että se, joka ensiksi paljastaa miekkansa, joutuu tappiolle, tai että häntä ainakin lopuksi rangaistaan. Näinhän on myöskin tavallisesti käynyt ja tapahtunut koko historiassa; sodan aloittajat ovat sen hävinneet, ja vain hyvin harvoin ne ovat joutuneet tappiolle, joiden on täytynyt puolustautua. Sillä Jumala ei ole asettanut maallista esivaltaa rikkomaan rauhaa eikä aloittamaan sotia, vaan Paavali sanoo Room. 13:4, että miekan tehtävänä on suojeleminen ja rankaiseminen. Sen tulee suojella oikeamielisten rauhaa ja rangaista pahoja sodalla. Jumala, joka ei kärsi vääryyttä, järjestää myös niin, että sodan kävijöitä vastaan välttämättä käydään sotaa. Ja kuten sananlaskussa sanotaan, ettei ole ketään niin pahaa, ettei hän löytäisi pahempaansa, niin antaa myös Jumala laulaa itsestään Ps. 68:31: »Dissipa gentes, quae bella volunt», s.o. ”Herra hajoittaa ne kansat, jotka sotia rakastavat”.
Varo, sillä tämä on totta. Ota tarkoin huomioon, että sinun on erotettava toisistaan seuraavat seikat: tahto ja pakko, halu ja välttämättömyys. Älä anna sodan- ja taistelunhalun ahdistaa itseäsi, vaikkapa olisit Turkin keisari. Odota välttämättömyyden ja pakon tuloa vailla halua ja tahtoa; sinä saat sittenkin tarpeeksi tekemistä ja kylliksi sotaa, niin että saat sanoa ja kehua sydämessäsi: Miten mielelläni haluaisinkaan elää rauhassa, jos vain naapurini haluaisivat. Silloin voit puolustautua hyvällä omallatunnolla, sillä näin kuuluu Jumalan sana: »Hän hajoittaa ne, jotka sotia rakastavat.»”
Martti Luther, Voivatko sotilaatkin kuulua autuaalliseen säätyyn? Valitut teokset III,124–125. WSOY. Juva 1983.
Ei ole näet mahdollista, että me täällä maailmassa eläessämme, vaikka olemmekin saaneet armon ja Pyhän Hengen, voisimme syntisen, turmeltuneen lihamme ja veremme tähden olla kokonaan vailla syntiä ja vajavaisuuksia. Liha ja veri eivät lakkaa, ennen kuin haudassa, pahoin himoin ja haluin kiihoittumasta Jumalan käskyjä vastaan, eivät edes pyhissä, vaikka nämä saatuansa armon pidättyvätkin synnistä, sitä varoen, ja vastustavat syntihimoja, niinkuin parannus vaatiikin. Juuri sen tähden he päivittäin ovat anteeksiantamuksen tarpeessa; päivittäin he myöskin vielä itsessään, jäljelläolevien vajavaisuuksien ja heikkouksien tähden, harjoittavat parannusta, tunnustaen, että heidän elämänsä ja tekonsa vielä ovat syntisiä ja ansaitsevat Jumalan vihan, ellei tätä heille Kristuksen tähden anteeksiannettaisi ja peitettäisi.
Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 366, Sley, 1942.
Pysyttäkää itsenne Jumalan rakkaudessa. Juud. 21
Auringonpaisteessa kypsynyt hedelmä on makein.
Tuntematon, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.
Kenraali Adolf Ehrnroothin (1905-2004) viisaus:
”Me, jotka olemme olleet sodassa mukana, olemme varmasti rauhan ystävien kärkijoukoissa.”
Ilta-Sanomat, Historia, Marskin ritarit, s. 3, 2011.
Viisaus on parempi kuin sota-aseet. Saarnaaja 9:18.
On asioita joita Jumala antaa meidän nähdä. Itsensä hän pitää toistaiseksi salassa, mutta teot ovat ilmeiset. Katselepa vaikka tätä maailmaa – se on melkoinen luomus. Ehkä sanot, että se on syntynyt räjähdyksestä. Ajatteletko samoin nähdessäsi hienon omakotitalon tai virtaviivaisen urheiluauton? Et hetkeäkään usko räjähteillä saatavan sellaista aikaiseksi. Ensimmäiseksi nousee mieleen, kuka rakensi, ketkä suunnittelivat ja piirsivät. Mihin looginen ajattelu yhtäkkiä katoaa? Vai onko kaikki niin suurta, etteivät aivot suostu ymmärtämään?
Istuin kerran uimahallin saunassa erään uskovan miehen kanssa. Hän oli tullut uskoon vanhemmalla iällään ja tehnyt elämäntyönsä panostajana. Innokkaana uskovana hän ei myöskään pitänyt lamppua vakan alla, vaan kertoi uimahallin saunassa uskoontulostaan. Hetken päästä joku, jolla oli toisenlainen vakaumus, kertoi uskovansa alkuräjähdykseen. Vierelläni istuva uskova ei kuitenkaan mennyt sanattomaksi. Hän jatkoi: ”Olen neljäkymmentä vuotta ollut panostajana, enkä koskaan ole räjähdyksen seurauksena nähnyt minkään menevän järjestykseen, vaan aina on jäljelle jäänyt sekasortoa.” Lauteilta pääsi hyväksyvä naurahdus useimpien suusta ja keskustelu pääsi jatkumaan.
Harri Lampinen, Mikä oikeesti on totta?, s. 17-18, KKJMK OY, 2020.
Me kiitämme sinua, Herra Jeesus Kristus, sillä sinä olet meidän turvamme elämässä ja kuolemassa. Me kiitämme sinua, että saamme panna kaikki syntimme sinun eteesi ja sinun ristinkuolemaasi muistaen luottaa anteeksiantamukseen. Tee tilaa meidän ahtaissa sydämissämme lähimmäisillemme, että mielellämme kantaisimme heidän kuormaansa ja antaisimme heille anteeksi kaiken, mikä ei heissä meitä miellytä.
Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 150, WSOY, 1965.
Suo, Herra, meidän taistella uskossa kaikkea pahan valtaa vastaan! Muistakaa, kun taistelumme alkaa, sen etukäteen olemme voittaneet Jeesuksessa Kristuksessa. Olemme voittajan puolella, kävi miten kävi.