Pariisin terroriteko pilapiirtäjien murhineen on herättänyt jälleen henkiin keskustelun siitä, pitääkö nykyaikaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa jumalanpilkasta säätää jotakin rikoslaissa vai ei. Suomessa varsinainen jumalanpilkkalainsäädäntö on jo poistettu, mutta jäljellä on yhä vuonna 1999 voimaan tullut laki uskonrauhan rikkomisesta.
Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että myös se tulisi poistaa, koska sananvapaus on arvona niin paljon tärkeämpi. On myös esitetty väitteitä, joiden mukaan ko. laki estää esittämästä purevaa kritiikkiä uskontojen ja uskonnollisten yhdyskuntien vääryyksistä. Vapaa-ajattelijoiden mukaan laki antaa usknnollisille tunteille korkeamman suojan kuin muille tunteille ja se on ongelma.
Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy Suomen lain mukaan mikäli ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.”
Itse ajattelen, että tälle lainkohdalle on yhä perusteltu paikkansa. Nykyinen Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio on todennut vuonna 2009 artikkelissaan Jumalanpilkasta viharikoksiin, että suojeltavana oikeushyvänä ei nykyisessä lainsäädännössä ole enää jonkin uskonnon tai jumalan kunnia, vaan yhteiskuntarauha. Lainsäätäjä on – mielestäni perustellusti – pelännyt yhteiskuntarauhan vaarantuvan, jos toisten uskonnollisten käsitysten tai uskonnonharjoittamisen loukkaaminen sallittaisiin täysin vapaasti.
Purevaakaan julkista kritiikkiä uskonnollisten yhteisöjen toimintaa tai oppeja kohtaan tämä lainsäädäntö ei kiellä. Perustuslakivaliokunnan mukaan uskonrauhalainsäädäntöä voidaan soveltaa vain, jos herjaus tai häpäisy tapahtuu julkisesti JA siihen liittyy loukkaamistarkoitus. Esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen epäkohtien nostaminen julkisuuteen ihmisoikeuksien puolustamistarkoituksessa ei koskaan aiheuttaisi Suomessa tuomiota uskonrauhan rikkomisesta, vaikka ko. yhteisöjen jäsenet kokisivatkin uskonnollisten tunteidensa tulevan loukatuiksi.
Yhteiskuntarauhan vuoksi mielestäni on siis hyvä, että uskonrauha-pykälä säilytetään lainsäädännössämme. Sitä voisi kenties kuitenkin kehittää laajemmin vakaumuksia suojelevaksi. Olisi ainakin syytä tutkia, miten myös sellaiset vakaumukset voisivat saada vastaavan suojan, jotka eivät ammenna minkään rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan opeista. Yhteiskuntarauhan näkökulmasta olisi syytä tarjota suojaa kaikille sellaisille vakaumuksille, mitkä herättävät vahvoja tunteita – toki kuitenkin sillä edellytyksellä, että nämä uskonnot tai vakaumukset eivät loukkaa muiden (tai oman joukon) perustavia ihmisoikeuksia.
Tämä seksuaalisen vähemmistöjen jatkuva hätä huuto alkaa saada minusta jo koomisia piirteitä.
Mikäli kaikkia ”vähemmistöt” (kulttuuriin, vammaisuuteen, köyhyyteen, oman mielipiteeseen, ympäristöön, kieleen, kansallisuuteen, uskontoon, työllistymiseen, ikään, ja seksuaaliseen suuntautumiseen jne.) pyrkivät saamaan tässä maailmassa oman ”parkki paikan” niin se ei taida onnistua, vaikka kuinka sitä vaatisivat. Yhdenvertaisia emme tule koskaan olemaan nykyisessä yhteiskunnassamme päinvastoin, eriarvoisuus tulee vaan lisääntymään. Sen pitäisi myös niin päättäjienkin, kirkkoamme edustavien ja maailmaa parantavien ihmisten ymmärtää.
Ääntä tähän maailmaan mahtuu, mutta valitettavasti ääni myös helposti hukkuu kun kaikki huutaa yhtä aikaa.
Kun lukee näitä Kotimaa24:n viestejä. Herää minulle kuka loppujen lopuksi on rasisti, oman edun tavoittelija, oli sitten seksuaalisen vähemmistöön kuuluva tai ei vähemmistön kuuluva.
Pistää harkitsemaan mahdollista ajatusta, eroaminen kirkosta. ja jättää ”juupas, eipäs hiekkalaatikko”.
Siinä ratkaisussa olisi enemmän ”munaa” kuin pysyä kirkon jäsenenä, kun antaa ”munattomien” muokata minun persoonaani ja minun sydän ääntäni.
Seppo Särkiniemelle vastaisin, että mielestäni kannaotto homoseksuaalisiin parisuhteisiin ei ole(kirkon opetuksessa) muuttumattoman uskon, vaan muuttuvan rakkauden alaan kuuluva kysymys. Käsitys rakkaudesta ja parisuhteesta ja perheestä on muuttunut tavattomasti kahdessatuhannessa vuodessa.
Paavalille homot olivat homoja, ja harrastivat homokseksiä, koska palvoivat, iljetykset ”ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden” kuvia. (em. niin kutsuttu sanatarkka tulkinta).Kuulostaa 2000-luvun länsimaisesta ihmisestä hiukan absurdilta. Raamatusta löytyy lukematon määrä vastaavia, nykyihmisestä koomisia, mielettömiä ja julmia kohtia, jotka on sordiino päällä pistetty viimeisen parinsadan vuoden aikana vaivihkaa syrjään.
Usko, evankeliumi, pelastus ovat kristinuskossa muuttumattomia. Käsityksemme rakkaudesta, lähimmäisen hädästä ja tarpeista taas muuttuvia.Eettinen ymmärryksemme on kahdessatuhannessa vuodessa hieman, onneksi, kehittynyt. Homoseksuaaliset parisuhteet, tasa-arvoinen avioliittolaki ovat järjellä ymmärrettäviä asioita, niiden oivaltamiseen ei tarvita erityistä uskoa, puhumattakaan Pyhän Hengen läpivalaisusta miten ikinä se sitten ymmärretäänkään.
Yleisesti näkisin, että omista kannanotoista on otettava henkilökohtainen vastuu, ei piilouduttava Raamatun (ja siitä tehtyjen omien ”kirjaimellisten” tulkintojen) taakse. Jos pitää homoutta ja homoseksiä syntinä, pitää sitten pystyä katsomaan homoseksuaalia sisarta tai veljeä silmiin ja sanoa: ”Sinä syntinen, häpeä itseäsi!” Ja kukas se häpeää tuntevassa lähimmäisessä meitä katsookaan?
Todella ikävää, että kommentit menevät minne sattuu..
Kun homoseksuaalisuus tulee lähelle, omaan sukuun, omaan perheeseen, ilmenee nuorissa, joita on lapsesta saakka rakastanut, homofobia häipyy, ainakin vaimenee.
1. Korinttolaiskirje 6
9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, [Room. 13:13+]
10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
11 Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. [Ap. t. 22:16; 1. Kor. 1:2; Tit. 3:5]
Varoitus vieraista opeista
1. kirje Timoteukselle 1
8. Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. [Room. 7:12]
9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, [2. Moos. 21:12,15,16; 3. Moos. 18:22, 3. Moos. 19:11,12]
10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. [1. Tim. 6:3; 2. Tim. 4:3; Tit. 1:9, Tit. 2:1]
11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.
AAMEN!
Jos se on totta mitä Hesarissa eilen ilmoitettiin, että 4/5 Helsingin papeista kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa, niin on todennäköistä että Helsingin hiippakuntaan ei pääse papiksi ilman tätä kantaa. Pidän tuollaista aennetta kuitenkin toisen käskyn vastaisena. Papit voivat siunata OMASSA nimessään, mutta Jumalan siunausta se ei ole.
”Askola ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä kirkon pitäisi mahdollisen lainmuutoksen jälkeen tehdä.”
Jos lainmuuutos hyväksytään, kirkolliskokous asettaa toimikunnan asiaan pohtimaan. Muutaman vuoden kuluttua toimikunta päätyy äänestyksen jälkeen siihen, että sellaiset papit, jotka haluavat, voivat vihkiä homopareja, mutta pakko ei kenenkään ole. Jo ennen toimikunnan mietintöä piispa Askola on ilmaissut, että hän kannattaa homojen kirkollista vihkimistä.
Mahtaako nuo meidän papit lukea enää raamattua nimeksikään. Tällaisen kuvan olette antaneet kun ette tunne kirjoituksia. Mitäpä se Jeesus tästä sanoo: ”Te eksytte kun ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa, Onko Irja Askolalle jo tullut selväksi syntikysymys. Kun nämä asiat selkeytyy, niin tajuaa miten armo hoitaa Jumalan lasta. Jos mahdollisesti tutkitte raamattua, niin tehkää tämä rukouksin. En tiedä naispappien suhteen, oletteko yleensä antaneet lupauksen Jumalalle mm. Raamatun arvovallalle mm. se on kokonaan totuus ja tämä totuus on meidän suojelija. Pappisvihkimys on jo sellainen lankeemus ja suuri röyhkeys Jumalan Sanalle.
Olen blogistin kanssa samoilla linjoilla.
Mitähän voisivat olla sellaiset vahvoja tunteita herättävät vakaumukset nimettyinä, joihin blogisti viittaa kirjoittaessaan ”Yhteiskuntarauhan näkökulmasta olisi syytä tarjota suojaa kaikille sellaisille vakaumuksille, mitkä herättävät vahvoja tunteita – toki kuitenkin sillä edellytyksellä, että nämä uskonnot tai vakaumukset eivät loukkaa muiden (tai oman joukon) perustavia ihmisoikeuksia.”?
Kiitos kommentistasi, Salme. Ajattelin ehkä lähinnä tuossa vasemmistolaisia ja ateistisia vakaumuksia kuten vaikkapa kommunismia tai vapaa-ajattelua.
Toki jotkut ateistit painottavat, että ateismi ei ole heidän näkökulmastaan vakaumus jne. joten määrittelemisen kanssa saisi lainsäätäjä varmaan tehdä työtä.
Ajatukseni tässä taustalla on kuitenkin se, että mikä tahansa vakaumus, joka on ihmiselle tärkeä, elämää ohjaava ja suuntaava, merkityksellinen ja erityinen – uskonnon kielellä pyhä – tulisi ottaa yhteiskuntarauhan näkökulmasta vakavasti.
Vakaumusten tasa-arvo on siis mielestäni ihan hyvä arvo yhteiskunnassa. Siihen ei kuitenkaan nähdäkseni päästä poistamalla uskonrauha-pykälä lainsäädännöstä, vaan mieluumminkin kehittämällä uskonrauha-ajattelua ”vakaumusten rauhan” suuntaan.
Erityisen vakavasti on arveluni mukaan suhtauduttava aatteisiin ja uskontoihin, joiden puolesta ihmiset ovat jopa valmiita jopa kuolemaan. On ilmeistä, että näin vahvat vakaumukset voivat johtaa ihmisiä äärimmäiseen hyvään ja äärimmäiseeen pahaan ja kaikkeen siltä väliltä – ja siksi niitä ja ihmisten suhtautumista niihin on tarpeen säädellä myös lainsäädännöllä.