Uskonpuhdistus!

 

Tämä käsite tiivistyy Lutheriin. Muista puhdistajien ja puhdistettavien hengen päälle käyvistä toimista selvinneistä voidaan mainita Zwingli ja Calvin. Jokaisella kolmella oli raamatullisia ehdotuksia katoliselle kirkolle (myöh. RKK). Luther tietysti ensin loi nimeä anekaupan paljastavilla, 95 teesillä. Sitä kieltä kansa ymmärsi, ja ties vaikka tuolloin sanonta, “Money talks”, olisi syntynyt.

Kukaan näistä kolmesta ei tiettävästi pystynyt puhdistamaan RKK:n epäraamatullisia oppeja ja omatkin oikeat opit hyvin pian paketoitiin autuuttavaan kasteeseen. Tässä kirkkopoliittisesti oikeassa kääreessä oli lujia lausuntoja henkilökohtaisesta uskosta ja liturgioiden karttamisesta ja ehtoollisen ‘voimattomuudesta’, mitä sen vanhurskauttavaan vaikutukseen tulee.

Puhdistuksen kohde piti Trentossa lähes 30 vuotta kestäneen kirkolliskokouksen. Siellä tehtiin tähän mennessä huonoin latinankielinen Raamattu, jonka merkityksen paavi julisti ainoaksi oikeaksi alkuperäiseksi Raamatun tekstiksi. Itseasiassa Trenton Vulgatan erehtymättömyyden takasi kolmen paavin ex-catedra julistukset.

Trenton kokouksessa niitattiin kaikki edellisten, 18 kirkolliskokouksen säätämät harhat entistä lujemmin yhteen. Harhoilla tarkoitan oppeja, joita ei Raamatusta löydy.

Sitten RKK:n 1960-luvun kirkolliskokous, Vatikaani II, antoi loppujulistuksen, mitä Trenton oppeihin tulee. Siitä on maininta esimerkiksi RKK:n katekismuksessa, että kaikki Trenton päätökset on voimassa.

Trenton opit ja julistukset olivat vastaus reformatioon, joka suunnattiin katoliseen kirkkoon. Silloin ei mitään muutoksia ja tänä päivänä vahvistetaan, että kaikki on sellaisenaan voimassa.

Pidän tulevaa reformaation 500-vuotisjuhlintaa liioitteluna ja harhautuksena.

  1. ” Sen välimies on Jeesus ”.

    Arvostettujen tutkijoiden tutkimustulokset Jeesuksen mahdollisimman todellisista sanomista ovat perusta uskolle.

    Lontoon Jeesus seminaari 1985. Se koostui noin 200 maailman tunnetuimpien Raamatun eksegetiikan tutkijan voimin syventymään Jeesuksen sanojen uskottavuuteen. Heillä oli tiedossa kaikki 20 kirjoitettua evankeliumia, joista Tuomaan evankeliumi oli hyvinkin esillä. Esim. viittaamasi Johanneksen evankelumissa todettiin rehellistä sanomaa noin prosentin verran.

    Kaikki kirjoituksen ovat meidän ihmisten tekemiä. Kun Raamattuun valittiin tekstit niin kaikki muu kirjoitus määrättiin hävitettäväksi tulevilta sukupolvilta. Antaa hyvän ja rehellisen kuvan Raamatun rakentamisesta.

    Jos on rehellinen uskova niin hän lainaa teksteissään mahdollisimman luotettavia Jeesuksen sanoja eikä kuten esim. sinä kaikkea muuta.

    Tämä jää minun viimeiseksi kommentiksi sinulle.

  2. Matiakselle kommenttiin 17.05, klo7:40:

    Nk. valdolaiset kertoivat uskoontulostaan ensin silloisissa hengellisissä yhteyksissä, eli katolisen kirkon puitteissa.
    Katolinen kirkko edusti samaa tahoa valdolaisille kuin juutalaisuus ensimmäisille uskoontulleille Jerusalemissa ja samasta oli kysymys kun Suomessa tuli ihmisiä uskoon ja saivat Pyhän Hengen kasteen.
    Kummatkin menivät ‘temppeliin’ jakamaan innosta kokemaansa. Kaikki nämä kolme tuli tilanteeseen, että he joko kieltävät uskonsa tai heillä ei ole osaa kirkossa.

    Uskon kieltäminen vuonna 33 Jerusalemissa tarkoitti hyljätä Jeesuksen alkama Uusi Liitto.

    Valdolaisten olisi ollut palattava uudestisyntymättömään tilaansa lapsikastettuina.

    Helluntalaisten olisi pitänyt olla olematta uudestisyntyneitä, muusta kuin lapsikasteesta ja kieltää uudestisyntyminen Pyhästä Hengestä ja tukahduttaa Pyhän Hengen kasteen vaikutus, eli olla olematta se todistus mistä Jeesus mainitsi Apt.1:8, “vaan kun Pyhä Henki tulee päällenne, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajiani.”

    Raamatullinen kaste on aina ollut. Uuden Liiton aikana se alkoi Jerusalemissa, ja liitti uskoontulleet yhdeksi ek-klesiaksi Kristuksessa. Itseasiassa tuo raamatullinen kaste on aina ollut se vesieste sekavien seurakuntien ja Jumalan Seurakunnan välillä.
    Yrität tehdä kirjoituksestasi ‘tieteellisen’ tuntuisen maininnoilla “donatolaisuus” ja “baptistinen ..”. On harhauttavaa puhua näistä kahdesta käsitteestä harhaoppeina. Kumpikin edustaa 100-kertaisempaa (kuvaannollinen ei matemaattinen ilmaus) suurempaa raamatullisuutta kuin tuolloinen ja sen jälkeinen RKK. Toisekseen donatolaisuus vaikutti eri aikana ja eri alueella kuin valdolaisuus ja sitä edeltävä alkuseurakunnallinen liikehdintä Italia-Ranska alueilla.

    “aletaan rakentamaan omaa pytinkiä …”.
    Niin Jerusalemista alkanut ja kaikkialle levittäytynyt Jeesuksen seuraaminen kuin Alkuperäinen Apostolinen Seurakunta ei saannut sijaa “majatalossa”, vaan toimi siellä, mihin se vainottiin. Halvennat sen uskonliikkeen, joka tänä päivänäkin edustaa 100 prosenttisesti alkuseurakunnallista oppia.
    Niin helluntalaisuus, valdolaisuus, alkuperäinen apostolinen seurakunta, mennoniitit ja muut, vain uskovien kastajat ovat tätä alkuperäistä Nasaretilaisen Lahkoa, johon Paavalikin tunnustautui ja sen vuoksi kärsi.

    Kaikki herätysliikkeet, kun he saavat rauhan vainoojiltaan alkavat maallistumaan, mutta se Pyhän Hengen virta, joka Jerusalemista alkoi, on hakenut joka aikana uoman virrata. Raamattu on alkuperäinen, vaikka RKK ja ekumeniset kokoontumiset toimi vain sen hävittämisen ja sotkemisen edistämiseksi. Viittasin jo Vulgata-farssiin Trenton yhteydessä.

    • Reijo

      Historian tapahtumat eivät muutu sillä että joku alkaa puhumaan niitä vastaan.

      Terveeseen uskoon pitäisi kuulua se että ollaan avoimia sille mitä historiassa ihan oikeasti on tapahtunut.

    • En puhu historiallisia tosiasioita vastaan.

      Tässä vastauksessani kommenttiisi on olennaista se, että yhdistelet donatolaisuutta ja baptistista kastetta täysin asiaankuulumattomasti ja jopa asiantuntemattomasti.

    • Reijo

      Enpä yhdistelekään donatolaisuutta ja baptistista kastetta.

      Valdolaisuudesta on huomattava että se oli maallikkoliike. Näin ollen sen jäsenet eivät halunneet puuttua siihen mikä kuuluu papistolle elikä kasteen, ehtoollisen jne tekemisiin. Nämä he jättivät pappien toimeksi.

      Toisin kuin kuvittelet niin baptistinen kastekäytäntö ei ollut tuona aikana ajankohtainen. Koko baptistinen oppihan keksittiin vasta 1525 j.Kr.

      Vasta sen jälkeen kun valdolaisliike oli tuomittu harhaopiksi, tuli ajankohtaiseksi kysymys siitä miten toimia jotta kasteet yms tulisi hoidetuksi. Vasta silloin tuli ajankohtaiseksi että liike itse alkoi toimittaa kasteita. Samalla kritiikki katolisen kirkon papistoa vastaan, kun näitä alettiin syyttämään uskon puutteesta. Valdolaisuudessa nousi niitä jotka alkoivat kritisoimaan katolisen kirkon pappien toimittamia toimituksia. Tässä on yhtymäkohta donatolaisuuteen. Donoatolaisuudessa aikoinaan alettiin pitämään katolisten toimittamia kirkollisia toimituksia pätemättöminä, koska niitä toimittivat heidän mielestään kelvottomat papit. Tuon kritiikin aiheena ei ollut kasteikä, josta ei tuohon aikaan keskusteltu, vaan yleensä siitä että voidaanko toimituksia vastaanottaa sellaiselta papilta, jota ei omien näkemysten mukaan pidetty edes kunnolla uskovana.

    • Alkuperäisen Seurakunnan olemassaolo alueella Italia-Ranska on suvaittu aina noin vuoteen tuhat asti. Vasta kun se alkoi leviämään hengellisenä herätyksenä, sitä alettiin vastustamaan ja vainoamaan. Pietro Valdus oli tämän aallon tulos. Uskon, että aikanaan Jumala käytti nk. donatolaisuutta ja sitä vastustettiin katolisuudesta käsin, niinkuin muitakin herätysliikkeitä. Suuri ongelma näin jälkikäteen on se, että puhutaan näiden hengellisten herätysliikkeiden vääristä opeista, jotka yleisesti ottaen olivat aina vähäisempiä kuin väärän määrittelijä itse oli. Katolisuuden harhat alkoi kirjautua jo ensimmäisessä Nikejan kokouksessa. Sen jälkeen ei ollut yhtään kirkolliskokousta, missä ei harhojen määrä olisi lisääntynyt. Nämä harhat olivat juuri niiden ”kirkkoisien” tuotosta, joihin viittaat alkuperäisinä lähteinä, ikäänkuin niitä voisi ottaa huomioon kun raamatullisuuteen pyritään. Jos kirkkoisät ovat olleet Raamatun linjoilla se on vähimmäisvaatimus, muttei viitekehys raamatullisuudesta.

      On vain raamatullinen kaste. Valdolaiset pyrkivät seuraamaan vain Raamattua ja siitä syystä heitä vainottiin. RKK ei edes pyrkinyt raamatullisuuteen, vaan kun tunnustuskirjat erosivat Raamatusta, niin tunnustuskirjat pätevät. Sama on laita evlut kirkossa.

    • Reijo

      Koska kieltäydyt ottamasta selvää historian kulusta niin tietämättäsi muunnat kertomustasi historian faktojen vastaisiksi.

      Oletko tullut ajatelleeksi että Kyproksen kirkko laskee kansankirkkonsa alkaneen jo Paavalin käynnistä noin 50 j.Kr., Etiopian kansankirkko puolestaan apostoli Matteuksesta alkaen, Intiassa kahden kristillisen osavaltion tuomaskirkko puolestaan apostoli Tuomaasta jne..

      Oletko tietoinen että esim. Armenian kansankirkko perustettiin jo 301 j.Kr. elikä jo ennen kuin Rooman valtakunnassa kristinusko edes oli sallittu uskonto.

      Matteuksen lähetyskäskyssä puhutaan kokonaisten kansojen opetuslapseuttamisesta.

      Oletko tullut ajatelleeksi että jo Vanhan testamentin aikana vallisti raamatullinen kirkkonäkemys elikä että koko kansan pitää kokonaisena kansana kuulua kirkkoon.

      Valitettavasti amerikkalaisen historian tuntemattomuuden takia syntyneestä väärinkäsityksestä uskonelämän kehityksestä vanhalla ja keskiajalla on tullut helluntailaisen liikkeen parissa kulkeva urbaanilegenda, jossa yksi vaihe kirkon historiaa eli Nikean kokouksen merkitys on täysin väärinymmärretty.

    • Onko sinulla Kimmo käsitystä, mitä ja missä ja mistä reformoitiin, eli uskosta tai uskoa puhdistettiin.

      Itse nyt ajattelisin, ettei ollut tarvetta kuin alottaa raamatullisempi toiminta ja tehdä se puhtaasti.

      Mm. mennoniititkaan tuskin mitään toisten uskoa puhdisti, vaan he keskittyivät omansa vaalimiseen ja evankeliointiin.

      Kun Italiassa alkoi helluntaiherätys, he eivät millään tavalla puuttuneet RKK:n uskon puhdistamiseen. Sama tilanne oli Brasiliassa. Vaikka helluntaiherätys kasvoi, niin se ei koskaan puuttunut katolisuuden puhdistamiseen.

      Luuletko, että Luther olisi yrittänyt puhdistaa katolista kirkkoa raamatullisemmaksi?

    • Reijo

      Kun puhut historian liikkeistä tekisi hyvää jos edes vähän tutkisit noiden liikkeiden varsinaista opetusta ja mitä ne ihan oikeasti ovat tehneet sen sijaan että toistat joidenkin muiden keksimiä kuvitelmia noiden liikkeiden olemuksesta.

    • Sallinet, että olen täysin eri mieltä siitä, etten olisi perehtynyt tässä mainitsemiini Italian ja Brasilian helluntaiherätyksiin.

      Voit sinä Matiaskin kertoa, mihin kohdistui tuo ensi vuona juhlinnan kohde, Reformaatio, eli uskonpuhdistus?

    • Reijo Mänttäri :”…mihin kohdistui tuo ensi vuonna juhlinnan kohde, Reformaatio, eli uskonpuhdistus?”

      Subjektiivista selittelyä reformaatiosta: katolinen kirkko oli 800-luvulla päättänyt, että vain sillä oli ”henki”, joka tietää totuuden. Kun valistuksen ajan mukanaan tuonut renessanssi heräsi ja tauluihin ilmestyi perspektiivi ja ikonien taustoista alkoivat hävitä taivaskuvat, katolinen kirkko kielsi uusien ikonien maalauksen. Kirkko ja Luther muiden kirkon ihmisten mukana pelkäsi, että ihmiskunta oli kadottamassa taivaan ja vajoamassa kadotukseen, joka olisi ikuinen.

      Luther oli mielestäni ensimmäinen uuden aikakauden ihminen, joka tuossa myllerryksessä kuunteli omantuntonsa ääntä ja sanoi sekä maallisen että kirkollisen oikeuden syytösten edessä ”Hier stehe ich und kann nicht anders”, ”Tässä minä seison, enkä muuta voi”. On epävarmaa sanoiko Luther noita sanoja, mutta sanat jäivät elämään ja kertovat omalla tavallaan ihmisen tietoisuuden kehityksestä.

      Vaikka taivaskuvat hävisivät, taivas ei mielestäni ole kadonnut mihinkään, vaan muutokset tapahtuvat ihmisten tietoisuudessa ja ihminen voi henkilökohtaisesti päättää, haluaako hän sanoa Jumalalle ”tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”.

    • Reijo

      Sanot perehtyneesi Italian ja Brasilian helluntailiikkeeseen. Tästä en suinkaan halua kiistellä kanssasi.

      Sen sijaan toivoisin että voisit selkeämmin paneutua reformaation aikaiseen historian kulkuun. Samaten huomattavasti selkeyttäisi asiaa jos lukisit apostolisia isiä ja muita aitoja apostolisen ajan historiasta puhuvia kirjoja, niin että voisit saada tuntumaa alkuperäisistä lähteistä.

      Eihän nämäkään niin merkittäviä muutoin olisi, mutta kun kuitenkin lausut noista ajoista mielipiteitä tavalla joissa jatkuvasti vilisee puhtaasti tiedon puutteesta tai virheellisistä lähteistä ammentamisen takia syntyneitä väärinkäsityksiä.

    • Kimmo,

      Vaikka voisin poistaa viimeisen kommenttisi, niin laitoin ilmoituksen ”asiaton kommentti”. Tällaiset ulosteviittaukset, vaikka vain linkin kautta ovat ala-arvoisia. Viestisi on myös sekava, vaikka pyrkimyksesi on selkeä.

  3. Ismo Malinen:”Ihmisen osuus pelastuksesta suljetaan siis täysin pois ja ymmärretään, että Jumala lahjoittaa uskon kenelle tahtoo ja asettuu näin myös ylpeitä vastaan, jotka haluaisivat että ihmisellä olisi joku osuus pelastuksessa. Ei ole, vaan Jumala vaikuttaa kaiken kaikessa. Tätä ei voi luonnollinen ihminen järjellä ymmärtää, koska se ei ole uskosta.”

    Evankeliumin Sanassa taasen selkeästi JEESUS Sanoo tulleensa KUTSUMAAN SYNTISIÄ PARANNUKSEEN, siis kutsumaan, onko tämä kutsuminen pelkästään Jumalan teko vai onko ihmisen osa kuitenkin VASTATA tähän kutsuun?

    1 Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi:
    2 ”Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
    3 Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.
    4 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: ’Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin’.
    5 Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen;
    6 ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.
    7 Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.
    8 Sitten hän sanoi palvelijoillensa: ’Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia.
    9 Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.’
    10 Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.
    11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
    12 Ja hän sanoi hänelle: ’Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?’ Mutta hän jäi sanattomaksi.
    13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: ’Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen’. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
    14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.”
    (Matt.22)

    Toisaalta Jeesus Sanoo ettei kaikki ymmärrä näitä vertauksia:

    10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ”Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?”
    11 Hän vastasi ja sanoi: ”Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
    12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
    13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
    14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
    15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
    (Matt.13)

    Matt. 11:25
    Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

    • Ei ihmisen tarvi tehdä Jumalan osuutta. Se miten Jumala uudestisynnyttää, on Jumalan juttu, mutta se on vastaanotettava. Jos ihminen ei alistu, nöyrry pelastettavaksi, Jumala ei tee sitä vastentahtoisille.

      Vaikka lapsikaste ei haittaa uskoontuloa, uudestisyntymistä, niin se ei siihen edes johdata.
      Mitään ei ihminen voi tehdä ei itselleen eikä toiselle, uudestisyntyäkseen. On vain hyväksyttävä valmis pelastus, joka Armosta on omistettavissa. Armo ei kuitenkaan jätä uskoontullutta toimettomaksi, vaan tekee työtä hänessä.

    • Reijo

      Tiit 3:5 kertoo että kaste uudestisynnyttää. Kannattaa lukea koko yhteys 3:4-7.

      Siinä näkyy selvästi että kaste on Uudestisyntymisen kaste.

      Siinä ei puhuta uudestisynty n e e n

      eikä vastedes uudestisynt y v ä n

      kasteesta vaan uudestisynty m i s e n

      pesusta eli siis siitä kasteen puhdistavasta pesusta, missä ihminen uudestisyntyy.

    • Matias,

      Olet samaa yrittänyt ennenkin, jopa useamman kerran.
      Kaikella ystävällisyydellä, mutta sinulla on aukko kielitieteellisesti ja hengellisesti.
      Tässä tekstissä ei ole kastetta ”mailla eikä halmeilla”.
      Toisekseen Uudestisyntymä on Pyhän Hengen työ, eikä se ”liukene” veteen eikä muuhunkaan katoavaan.

      Olen kanssasi käynyt tämän Tiituksen kirjeen kohdan läpi muutaman kerran, mitä kreikan kieleen tulee.
      Ymmärrän kyllä, että toistelet, lähes jankutat (anteeksi) samaa, koska kirkot (RKK ja evlut) lakkaavat olemasta, koska pohja on uudestisynnyttävä lapsikaste. Pyytäisin, että huomioisit ja arvostaisit kantaani, että lapsikaste ei ole este uudestisyntyä. Kyllä me helluntalaisetkin olimme lähes kaikki lapsikastettuja ja
      s e n l i s ä k s i
      elimme synneissä ja katumattomuudessa, mutta suostuimme pelastettaviksi, eli otimme vastaan Armon, joka nyt tekee työtään uudestisyntyneissä.

      Annetaan tässä yhteydessä asian olla, koska kantasi on harvinaisen selkeä.

  4. Ari: ”Evankeliumin Sanassa taasen selkeästi JEESUS Sanoo tulleensa KUTSUMAAN SYNTISIÄ PARANNUKSEEN, siis kutsumaan, onko tämä kutsuminen pelkästään Jumalan teko vai onko ihmisen osa kuitenkin VASTATA tähän kutsuun?”

    Täsmennän, että Jeesus itse on se ”Parannus” kun me uskossa käännymme Jeesuksen puoleen ja kun uskomme niin olemme jo tulleet vaikutetuiksi Jumalan Sanalla. Tässä ei siis ole kyse mistään teosta, tai ihmisen valinnasta. Janoisia ei tarvitse erikseen kehoittaa juomaan, heille riittää kun joku ojentaa vettä. On jotenkin hassua ajatella, että syntinen ja sairas ei janoaisi sovitusta ja parannusta, jonka Jeesus tarjoaa. Ei terveet kaipaa parantajaa, vaan sairaat. Huomaa, tuossa parannuksen tekijä on Jeesus. Hän siis parantaa syntisen, ei ihminen voi itsessään mitään. ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä”; sanoo toisaalla.

    ”Parannus” tai ”parannuksen tekeminen” on ymmärrettävä sen alkumerkityksellä, jonka voisi ilmaista esim. Sanalla ”havahtuminen”, joka kuvaa paremmin sitä oivallusta, että kuljetaan väärän suuntaan ja tarvitaan oikea Tie kulkea.

    Itseasiassa ”Kääntyminen” on tuon Jeesuksen sanoman ytimessä, joka taas juontaa Hebreaan ja esim. Prof. Hesekielin ilmaisuun: ”Käännä minut, niin minä käännyn, paranna minut, niin minä parannun”

    Avunhuuto nousee uskosta ja ”kääntyminen” sanan alku merkitys on ymmärrykseni mukaan: ”Jumalasta pois päin kulkevan suunnan havaitsemista” ja tähän Jeesus meitä kutsuu. Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut. Kellä on korva, se kuulkoon mitä Herra sanoo.

    • Ismo,

      Antaisitko kohdan Hesekielin kirjasta missä on:

      “Käännä minut, niin minä käännyn, paranna minut, niin minä parannun”

    • Pekka P:lle:
      Reijo Mänttäri 17.05.2016 17:18 (Muokkaa)
      Selitin tuon lyhennyksen blokiosuudessani kolmannella rivillä:
      ”… katoliselle kirkolle (myöh. RKK).”
      Eli RKK on yleinen lyhennys Roomalaiskatolinen Kirkko.

  5. Ismo Malinen:” Janoisia ei tarvitse erikseen kehoittaa juomaan, heille riittää kun joku ojentaa vettä. On jotenkin hassua ajatella, että syntinen ja sairas ei janoaisi sovitusta ja parannusta, jonka Jeesus tarjoaa. Ei terveet kaipaa parantajaa, vaan sairaat. Huomaa, tuossa parannuksen tekijä on Jeesus.”

    Siis janoisen kuitenkin täytyy ITSE juoda, samoin kun hukkuvalle heitetään pelastusrengas niin siihenkin on tartuttava ITSE.

    Et muuten yhtään ymmärrä vertausta, siis kutsutut eivät ottaneet kutsua vastaan, siis KIELTÄYTYIVÄT tulemasta häihin. Millä verukkeella nyt sitten evlut lapsikastettu ei tee parannusta ja vastaa näin Jumalan kutsuun, KOSKA luottaa lapsikasteeseen ja LUTHERIN sanoihin ja lupauksiin, ei tarvi koska on jo sisällä vaikka on ulkona kuin lumiukko.

    • Tämä Arin kommentti tuo esille Ismon kommenttien, ajatusten ja mielipiteitten ristiriitaisuuden.

  6. Reijo. Sorry, kohta mitä lainasin väärin ulkomuistista liittyi näihin:

    PS.51:7 ”Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin.”

    Jer. 17:14 ”Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylistykseni.”

    Arille. Kyse on uskosta ja ymmärrän ainoastaan etten ole itse omasta voimastani voinut uskoa ja puhdistua synneistä, vaan sen on tehnyt yksin Jumala Kristuksessa. Usko on se käsi, joka ottaa vastaan Jumalan lahjan Kristuksessa ja usko taas on Jumalasta. ns. ”Jumalan Pojan uskoa”, jonka varassa pelastukseni on. Pelastukseni ei siis ole omassa varassani, vaan Jumalan, joka voi minussa kaiken, Henkensä kautta.

    Kuinkas tämän selittää, sellaiselle joka ei sitä itse koe samalla tavalla?Tämän uskon olen kuitenkin Jumalalta saanut ja siinä on myös pelastukseni. Usko, joka on voittanut maailman.

    • Ismo,

      Nyt, ikävä kyllä, on tylytyksen paikka. Puhut koko ajan tarkoitushakuista pötyä.

      Ef.4:25, ”Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa”

      Jaak.3:14, ”.. älkääkä valhetelko totuutta vastaan.”

      Minua on jo pitempään alkanut kyllöttämään pötypuheesi, kun viittaat oikein lainausmerkeissä Raamatussa kirjoitettuun, tai kudot omia sanoituksiasi raamatullisiksi ilmaisuiksi.

    • ”Puhut koko ajan tarkoitushakuista pötyä.”

      Niinhän sinäkin teet esimerkiksi lapsikasteen kohdalla.

    • Kimmo,
      olen yrittänyt pysyä perättömyyksistä/ei-raamatullisista asioista jopa kallistumista erossa.

      Tätä toteuttaessani on tullut esille perusteluni Raamatusta. Jumalan vaikuttama ei liihoittele Sanan ohi, yli eikä ali.

      En halua suositella ’väen laskua’, mutta voimme yrittää suhteuttaa armovälineiden vaikutuksesta pelastuminen, siihen minkä minä ja muutama sataa miljoonaa uskovaa ympäri maailman ymmärtää. En usko tekeväni väkivaltaa tosiasialliselle tilalle laitoskirkosta, kun väitän, että RKK, Evlut, Anglikaanit ymmärtävät tai noteeravat edes pelastuksensa perustan, eli kasteen.

      En myöskään usko, että esim. helluntalaisuudessa olisi yhtään seurakunnan kastettua jäsentä, joka ei ymmärtäisi uskovien kasteen merkityksen ja merkityksettömyyden, mitä pelastusoppiin tulee eli ”mutta, joka ei usko, hukkuu”.

  7. Otetaan nuhteet vastaan, ja lupaan olla tarkempi lainauksien kanssa.

    Kirjoitan yleensä kiireessä ja paljon nousee ulkomuistista, mutta Henki on se joka vaikuttaa minussa kaiken. Totuutta minä haluan salatuimpaan saakka sanoo Herra. Jumala minut tuomitkoon jos valehtelen totuutta vastaan. (2.Kor. 13:8)

    ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
    Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
    Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
    että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.” Room.8:1-4

    ”Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
    Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.
    Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni.
    Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.
    Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
    Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
    Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin.
    Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet.
    Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni.
    Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.
    Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.
    Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.
    Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat.
    Päästä minut verenvioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni riemuitsisi sinun vanhurskaudestasi.
    Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi.
    Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen.
    Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.” PS 51:3-19

    • Ei ole nyt, eikä aikaisemminkaan ollut kysymys sinun epätarkkuudestasi, vaan tarkoitushakuisesta asioiden ‘lennättämisestä’ väärin muistamisen varassa, joita sanot Hengen vaikuttamaksi työksi. Olen pariin otteeseen käynyt asia asialta läpi kommenttisi, osoittaakseni harhaannuttavan kerrontasi. Niitä et ole huomioinnut, vaan samantien suoltanut samaa lisää.

      Mainitset, että Henki vaikuttaa sinussa “kaiken”. Ilmeisesti tarkoitat Pyhää Henkeä, siis Jumalan puhetta kauttasi, kaikessa. Olen maininnut ja osoittanut, ettei kohdallasi näin ole. Jumalan Henki on aina totuus. Oikeassa ei ole mitään väärää tai epäjärjestystä, oli ilmassa kiirettä tai ei.

      Toivoisin, että voisin pysyä erossa näistä sinun henki-asioista ja olisin mielissäni, jos et tähän jatkaisi.

  8. Ihmettelen mistä tulee nämä ”bannaukset” eli komentointien poistot ja tässä kehotus lopettaa kommentointi, siis itse ymmärrän että Jeesus ei olisi näin toiminut, käytti kyllä kovaa kieltä mutta ei ottanut henkilökohtaisesti nokkiinsa vaan Sanalla toi esille asioiden oikean laidan, ei Hänen tarvinnut itseään puolustaa tai varjella.

    • Jos tarkoitat Ismoa, niin en ole bannannut. Kerroin vain mistä olisin mielissäni ja sillekin mielestäni annoin perustelut. Kommenttien poisto omilta blogeilta on mahdollista ja sitä harrastetaan, vaikken minä sitä vielä ole tehnyt. Tuolla edellä Kimmon ”sontaan” kommentointikin kököttää, enkä sitäkään aio nokkiini ottaa.

    • Ehkä oli parempi niin. Kuitenkin, mielestäni pyhät asiat on kehotettu esittämään selvästi, että ne on ymmärrettävissä kuultuna tai kirjoitettuna.

      En toisaalta ole kiinnostunut tonkimaan tällaisia kakalle haisevia kommentteja ja siksikään ymmärrykseni ei sillä alueella ole ’kehittynyt’.

Reijo Mänttäri
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.