Uskonpuhdistus ja minä

Kymmenen vuotta sitten masennuin. Kaikki tuntui turhalta. Jumala ja koko maailma tuntuivat tuomitsevan minut tai ainakin näin käänsin kaiken päässäni.

Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi. (Ps. 51:6)

Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. (Ps. 51:18-19)

Pro Fide: Ristin luona

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 3:23-24)

Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. (Room. 5:1-2)

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. (Room. 8:1)

Miten voimme päästä rauhaan Jumalan kanssa?

Miksi on tärkeää, että meillä on rauha Jumalan kanssa?

Koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä! (Gal. 4:6)” Miksi on tärkeää tuntea rakastava Isä oikealla tavalla?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

. . . . .

Seuraavat blogit:

Katolinen ja luterilainen (3.3.2017)

Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja minä  (10.4.2017)

  1. Tohtori Martti Lutherista ja uskonpuhdistuksesta on pyhässä Raamatussa ennustus:

    Minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: “Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet.” (Ilm. 14:6-7)

  2. Uskonpuhdistuksen ja pyhän Martti Lutherin psalmi – Ps. 46

    Minä puhun sinun todistuksistasi kuningasten edessä. (Ps. 119:46a)


    Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.
    Sentähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret meren pohjaan vajoaisivat,
    vaikka sen vedet pauhaisivat ja kuohuisivat ja vuoret vapisisivat sen raivosta.
    Virta lähteinensä ilahuttaa Jumalan kaupungin, Korkeimman pyhät asunnot.
    Jumala on sen keskellä, ei se horju, Jumala auttaa sitä jo aamun koittaessa.
    Pakanat pauhaavat, valtakunnat horjuvat; kun hän jylisee, huojuu maa.
    Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme.

    Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle niin kuin oli alussa nyt on ja aina ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Aamen.

    • Blogin kuvassa Isä ottaa vastaan tuhlaajapojan (vert. Luuk. 15). Jumala rakastaa jokaista ihmistä, muttei meidän omia tekojamme. Kaikki hyvä tulee Isältä Jumalalta mukaan lukien meidän hyvät teot. Valtava on Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan. Tosin osa meistä ei sitä hyväksy.

    • Tarkoitin, ettei jokainen hyväksy Jumalan rakkautta syntistä ihmistä kohtaan. Osa hyväksyy muille, muttei itselle ja osa hyväksyy pelkästään itselle ei muille. Pelastus on yksin armosta. Jeesus Kristus on Herra!

    • Ari, jokainen kastettu, joka uskoo Jumalaan Herraan Jeesukseen Kristukseen pelastuu. Jumalan tahto on, että jokainen tulisi tuntemaan totuuden. Tämän vuoksi tehdään lähetystyötä niin täällä Suomessa kuin muualla maailmassa. Kaste ja lähetyskäsky on osoitus Jumalan rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan.

      Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18‭-‬20)

  3. Kun on paljon lukenut Raamattua ja siitä on monet kohdat jääneet mieleen, niin siitä on paljon hyötyä kun syvä depressio on murskannut minuuden ja vain suuri kipu ja ahdistus täyttää mielen.

    Depressiossa maailma kutistuu kivussa elämiseen . Kaikki aikaisemmin opittu ja tärkeänä koetut asiat katoavat mielestä jättäen tyhjiön jälkeensä. Tällöin raamatunlauselmat, jotka ovat jotakin merkinneet, alkavat kiertää mielessä. Aluksi niistä ei ole apua . Mutta kuitenkin ne ovat lenkki ulkomailman ja sisämaailman välillä, toimien pienen pienenä henkireikänä kuolemisen valtakunnasta elämään.

    Jos on tuuri saada hyvää hoitoa lääkkeistä, terapioista ja sielunhoidosta niin ”minä” alkaa heräämään uudelleen henkiin. Kärsivälle Raamatun maailma on rakennuspalikka , peruskallio , josta uudelleen tuleminen voi lähteä käyntiin. Jos kaikki tämä toimii niin suhteet ympäristöön ja muihin ihmisiin herää uudelleen ja elämä on tullut takasin.

    Ei Raamatun opit ,vaan raamatunmaailma sellaisenaan , on se joka on pitänyt elämän kipinää sen verran hengissä että potilas on voinut tarttua terapeuttien ja sielunhoitajien tarjoamaan kontaktiin ,kontaktiin, joka on kuin ojennettu käsi hukkuvalle, käsi , jonka epätoivoisesti toivoo olevan tarpeeksi vahva jotta hukkuva pääsee kuiville. Kun omat voimat ei riitä ,niin toivoo että joku voi lainata voimiaan sitä tarvitsevalle.Raamatulla on siihen uskovalla voimia antava ”taikavoima” jonka voi antaa vaikuttaa itseensä.

    Depressio on kuolemista ja jos ei saa apua niin siihen todellakin kuolee, joko suoraan oman käden kautta tai epäsuorasti ,elimistön heikentyessä, taudit, esim syöpa , voi saada kuolettavan otteen.

    Joillekin depression kokeminen ja siitä toipuminen syventää uskoa, joltain toiselta se vie uskon, mutta antaa muun perspektiivin elämään. Depresio jättää pysyvän jäljen jonka kanssa saa monta kertaa painiskella. Mutta jos siitä on kerran toipunut, niin jos se toistuu ,niin on hyvä muistaa että toipuminen voi myöskin toistua. Depression epätoivon ei tarvitse olla viimeinen sana.

    • Markku, kiitos hyvästä kommentista. Perustus ja kalliopohja ovat tärkeitä toipumisessa. Kaikki päivät eivät ole hyviä, jolloin pitää olla jotain pysyvää, joka pitää.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.