Tyttöraasu ja tiskirätti

Tuo tyttöraasu on tottunut ikänsä pyörittelemään kotonaan tiskirättiä, keittämään isolla kattilalla pottuja, kurittamaan valtaisaa pyykkivuorta, juoksemaan sinne sun tänne perheen perushoidollisissa asioissa ja siitä kaikesta, kodista kotitöineen on muodostunut hänen turvallinen mukavuusalueensa, josta on ajoittain ollut jopa pelottavaa lähteä pois. Neljän seinän sisältä ei ole ollut helppoa lähteä ulos avaraan maailmaan kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät elä vaippahöyryjen keskellä ja pää sumussa kaikesta ”tiskirätin” pyörityksestä.

Tuolle tyttöraasulle muodostui jossakin vaiheessa erinäisistä syistä johtuen pakottava tarve kirjoittaa neljän seinän sisältä kaikesta kokemastaan ja se homma ajoi hänet lopulta kertakaikkisen totaalisesti pois hänen mukavuusalueeltaan.

Toki oli monta harjoittelukokemusta tiellä ja matkalla kohti epämukavuusaluetta, mutta kyllä jännitystä siltikin lopulta piisasi H-hetken koittaessa.

Cafe-Ekbergin toisen kerroksen juhlatilat ja Tieto–Finlandia-palkinnon ehdokkuus yhdessä toisen Tyttöraasun kanssa. Kaikki palkintoehdokkaat ohjattiin nk. vihreään huoneeseen odottamaan tilaisuuden alkua ja kuuntelemaan protokollaa tilaisuuden aikana. Tunnelma tuossa huoneessa oli jännittynyt, mutta mieleenpainuvan lämminhenkinen. Esittelykierroksen jälkeen jutustelu kirjailijoiden välillä kävi vilkkaana ja välillä sai kuulla myös iloisia naurunpurkauksia. Tilaisuus oli siis kaikille huoneessa olijoille ilmeisen mukava ja mieleenpainuvan ainutlaatuinen. Lopulta myös minulle, tiskirättiä ikäni pyörittäneelle Tyttöraasulle, kun pahin jännitys hellitti hieman otettaan.

Jokainen palkintoehdokas kutsuttiin vuorotellen ”näyttämölle” kelloa kilistämällä. Kun meidän vuoromme tuli vihdoin astua esiin, sydämeni hakkasi niin että ajattelin sen näkyvän kilometrien päähän. Noh, eihän siinä auttanut muu kuin yrittää vaan olla mahdollisimman asiallisena ja jämynä.

Sinä kun seisoimme kaksi Tyttöraasua ylen wiisaitten ihmisten edessä arvioitavina kirjamme tiimoilta, viimeisetkin jännityksenrippeet katosivat kuin höyhen kanalanovesta tuuliin ja pilviin, kun yksi valintalautakuntaan kuuluvista henkilöistä aloitti lukemaan kriteereitä, joidenka perusteella kirjamme tuli valituksi kuuden parhaimman joukkoon.

”Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirja kuljettaa lukijansa voimakkaalla otteella keskelle vanhoillislestadiolaisten arkea. Se käsittelee herätysliikkeen nykyisten ja entisten jäsenten ajatuksia ja kokemuksia perheestä, yhteisöstä ja uskosta ja kysyy tuleeko avioparin todella ottaa vastaan niin monta lasta kuin Jumala suo. Autenttisen haastatteluaineiston kuljettaminen läpi kirjan hiljentää miettimään perustavanlaatuisia kysymyksiä elämästä, perheestä, naisen asemasta ja lapsen oikeuksista. Kirja on poikkeuksellisen rohkea avaus kipeästä aiheesta.”

Suuri kiitos valintalautakunnalle noista sanoista. Niitä kuunnellessa tuli vahva tunne siitä, että he olivat ymmärtäneet keskeltä kirjamme sanoman. Enää en ollutkaan yhtäkkiä epämukavuusalueella, vaan minulla oli harvinaisen hyvä olla. Meitä, Ailaa ja minua oli kuultu ja meidät oli otettu vakavasti, jopa arvostusta osoittaen. Harras toivomukseni on, että myös vanhoillislestadiolaisuudessa otettaisiin kirjan aihepiiri vakavasti ja liikkeen painostavasta ja pelottelevasta opetuksesta ottaa kaikki lapset vastaan luovuttaisiin. On yksinkertaisesti väärin painostaa ja pelotella ihan ketään synnyttämään, sillä ei ole kuin huonoja seuraamuksia. Vapaaehtoisuus on asia erikseen.

Tieto-Finlandian ehdokkuus on jo itsessään se ”täytekakku”, voitto olisi kermavaahto koristuksineen kakun päälle. Eli iloitsen suuresti ehdokkuudesta ja suon mielihyvin palkinnon sille, joka sen saa ja se selviää sitten 19. päivä tätä kuuta. Kiitos kaikille ”finalisteille” ja pitäkäämme peukkuja toistemme puolesta.

Suuri kiitos myös kaikille kirjamme informanteille ja runoilija Krista Ojalalle, jonka runo herkisti ja kaunisti kirjaamme. Kiitos myös rakkaille ystävilleni, joidenka kanssa kävin lukuisia keskusteluja kirjamme aihepiirejä koskien. Teiltä sain valtavasti tukea ja myös apua oivaltamaan monia asioita. Eli te kaikki olette yhdessä Tyttöraasujen kanssa ehdokkaina Suomen Tieto-Finlandiassa. Sydämelliset Onnittelut!

 

Ps ja jälkeenpäin lisätty kirjoitus:

Sain palautetta tästä blogimerkinnästäni, että valitsijalautakunnan perustelussa valita Tyttöraasut TF-ehdokkaiksi kirjansa kanssa, on unohdettu mainita kokonaan vl-isät. Palautteen antaja, suurperheen vl-isä, oli sitä mieltä että joskus on niinkin, että koko muu perhe hyväksyy iloiten ja sata lasissa kaikkien lasten vastaanottamisen eivätkä kärsi hommasta ollenkaan ja ainoa kärsijä onkin perheessä isä. Mutta otetaanko hommassa koskaan huomioon isän terveys ja uupumus, saati mielenterveys? Voisin sanoa, että kaikki mahdolliset helpotukset koskevat lähes aina äitiä; jos äidin terveys on uhattuna, jos äiti on uupunut tai mielenterveysongelmainen, silloin voidaan harkita ehkäisyn käyttöä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • En usko Eleniuksen ajatelleen – enkä usko kenenkään ajattelevan – että jokainen voi ihan itse päättää, mikä on oikein ja väärin. Juuri äskettäin jossain haastattelussa joku vakaumuksellinen ateistikin totesi, että ei moraali ole edes uskonnottomalle täysin suhteellista. Mikä tahansa ei ole oikein tai väärin pelkän ”korvasyyhyn” perusteella.

      Kultainen sääntö lienee melkoisen pätevä mittari hyvälle moraalille, riippumatta uskonnollisesta vakaumuksestakin. Jeesus itsekin totesi Matteuksen evankeliumin mukaan, että: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”

      Ajattelen siis, että tämän Jeesuksen sanankin mukaisesti laki ja profeetat ovat jo kirjoitettuna ihmisen sydämessä. Mieleltään terve ihminen tuntee kyllä syyllisyyttä tehdessään oiekasti väärin ja pahaa toista kohtaan.

  1. Ottavaiselle:
    Ottaisitko vastaan Jumalan sanaa raamatusta:

    Tiitus 2: 9. Neuvo palvelioita isännillensä alamaiset olemaan, ja kaikissa kelvolliseksi, ei vastaan sanojat,
    10. Ei pettäväiset, vaan kaiken hyvän uskollisuuden näyttäväiset, että he Jumalan meidän Vapahtajamme opin kaikissa kaunistavat.
    11. Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
    12. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,

    • Kun ihminen on aivan uupunut (ei kai tämä ole sukupuolisidonnainen kokemus?) niin tuskin siinä himoissa pyöritään.

      Enää ei ole feodaaliyhteiskuntaa, joten tuo teksti on aikaansa sidottu. Ennemminkin kuulen uupuneena, toivottamana ja lohduttomana Kristuksen kutsun tulla lepäämään. Hänen armossaan ja rakkaudessaan, joita ei voi aina edes käsittää, mutta jotenkin heittäytyy Hänen varaansa kohtaamalla todellisuuden siitä tilasta.

    • Sukupuolisidonnaisuus tarkoittaasitä, että riippuisiko jokin asia sukupuolesta, eli tossa ajattelin, että onko uupumisen kokemus enempi naisilla. Onko miehillä enempi ”himon” kokemuksia, kun niihin viitataan ketjussa. Siis tällä foorumilla.

      Eihän haavoittunutta eläintäkään piiskata. Ei edes tervettä. Siitä rangaistaan.

      Raamattu puhuu paljon lohdutuksesta:”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanokaa että sen vaivan aika on päättynyt” jne jne.

  2. Nyt täytyy todeta, että pelastus ei ole pelkästään ihmis-suhdekysymys. Vaikka se siltä helposti näyttääkin. Tulee sellainen olo, että syntikäsite on kokonaan poistettu ihmiosen ja Jumalan väliltä. Vain sillä on merkitystä mitä me toisillemme teemme.

    Minua askarruttaa kovasti nämä rasittuneet ja masentuneet uskovat. Jeesus lupasi, että Pyhän Hengen myötä tulee uusi voima! Juuri olemme eläneet helluntain, mutta se ei taida paljonkaan vaikuttaa käytännössä. Jospa ne kapinalliset ovatkin saaneet uuden voiman, jota tarkoittavat jakaa toisillekkin ja sitten kirkon korkeinta jotoa myöten tasoitellaan demokraattisesti. Älkää Henkeä sammuttako, sanoi Jeesus????

  3. Lauri L.:
    Onko niin, että hurskas ja kristillinen elämä kuului jonnekin sinne menneisyyteen. Siitä kai kertoo tämä meno ja meininki nykymaailmassa.
    Suomalaiset ovat tunnetusti olleet vapaat feodalismista, mutta
    eivät Jumalan tahdosta. Nyt se tosin näyttää jäävän historiaan, ja uudistuva kirkko määrittelee itse tahtonsa. Sitä varten sillä on
    lisääntyvä joukko uudistusmielisiä edustajia kirkolliskokouksessa.

    Isännän ja palvelijan suhde ei taida häippästä mihinkään sieltä, missä on työsuhteita ja työssä johdettavia.
    Työnantajalta varastaminen ei ole monille synti eikä mikään. Jos kassasta ei nappaakaan euroja, voi aina varastaa áikaa tai
    muuten jättää jotain tekemättä, vaikkaa saakin siitä palkan.

  4. Merkillinen ajatus, että armon hukkaaminen ja turmeltuneen luontonsa johdatuksella eläminen on ”hädässä elämistä”.
    Hädässä ei armoa ole hukattavaksi, vaan hädässä sitä janotaan.

    Siksi tuollainen väittämä ei sovi ollenkaan siihen, mitä evankeliumit ja kirjeet opettavat armosta ja Jumalan tahdosta.
    Minä ymmärrän hädässä elävän etsivän apua hätäänsä, vaikka
    epätoivoisenakin.

    Silloinkaan kun hädässä elävä joutuu ponnistelemaan eteenpäin yhdestä kuopasta toiseen, ei armo ole halpaa.

    Sitten kun armoa on hukattavaksi asti, ei tunneta uupumusta eikä
    kuormia. Silloin pyyhkii hyvin. Ainakin näennäisesti.
    Silloin on varaa vaatia omat totuudet.

  5. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

    Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.

    Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.

    Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin,
    ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. 2. Kor. 1:2-9

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/2Kor.1.html

  6. On jotenkin hyvin naivi ajatus, että ihminen ei olisi Jumalan kovan puhuttelun, elämän ankaran koulun alainen ilman erikseen kirkon toimesta julistettua lakia, parannussaarnaa. Laki on ihmisen sisällä, sydämessä ja ilman armoa ihminen tukehtuu omaan itkuun. Ilman evankeliumia laki lopulta tappaa.

    Vähän kuulostaa jotkut käsitykset siltä, että raskasta taakkaa raahaavalle ihmisille pitäisi kirkon toimesta pistää vielä muutama piikkinen punnus selkään, rakentaa riittävän ahdas portti: se mikä ei tapa, sitten parhaassa tapauksessa pelastaa..

    • Menikö Kari-Mattikin nyt sitten politiikan puolelle?
      Ei oikein kiinnosta.

      Ahdas portti on usko Kristukseen syntisenä ja vajaana.
      Ei se ole mikään taakka, hyvä K-M Laaksonen.
      Se on silkkaa armoa.

      Millä perusteella Jumalan tahdosta piittaamattomuus on
      niin raskas taakka?
      Sehän o n lihan mieli, ja se tuo kuoleman.
      Moni sanoo, ettei sitä taakkaa edes tuntunut, ennen kuin
      tuli lain sana, joka sen ilmoitti.

      Ukko LLL taisi sanoa, ettei se taakka edes tunnu, kun ihminen on tottunut ja rietas itse kantaa pussia peräpuolelta, ettei ihminen tulisi vapaaksi. Eikö se ollut Kristuksen tahto, kaikkinainen vapaus?

      En oikein usko, Kari-Matti, tuohon julistamaasi sosiaali-evankeliumiin: että muka sosio-ekonomis-fyysinen ahdistus tuo pelastuksen….
      Ajatus on muotia, tiedän sen hyvin.

    • Siltä se minusta kuulostaa, siis ns. viidesläisyys ja osin ns. vapaat suunnatkin. Siksi minä en varmaan ole sotkeentunut mihinkään h-liikkeeseen, kun olen kokenut peruskirkollisen toiminnan niin armolliseksi ja hyväksyväksi.

      En pärjäisi semmoisissa piireissä. Siellä pitäisi täyttää tietyt normit, jotka hengellistetään, ja porukka tuntuu niiin ylimielisen hurskaan tuomitsevalta, että en tunnista siinä mitään Kristuksen tuoksua.

      Ehkä näihin körtteihin sopisin minäkin. Armon avaruutta tarvitsen.

  7. Nyt päästään asiaan. Jos luemme raamattua oman ymmärryksemme korvasyyhyyn, niin olet Ottavainen oikealla asialla. Jos lukisit niinkuin lukea tulee, niin et unohtaisi ensimmäistä kirjettä, jossa Paavali lupaa olla ankara tullessaan, jos on tarvetta. Kun sitten sana vaikutti siinä syntisessä parissakin oikealla tavalla, niin Paavali lohdutti katuvaa niinkuin lohduttaa tulee.

    Sitten käsitellään Laasosta jonkin verran.Jos ihmisellä on raskas taakka harteillaan, niin eikö hän haluaisi päästä siitä eroon? Tuo syntitaakka tarkoittaa sitä, että ahtalle portille saa jattaa kuormansa ja astua uskossa Kristukseen sille kaidalle tielle.. Jos nyt sitten ajatellaan, että kansa kiemurtelee synnintunnossa, niin luulisi, että alkoholin kulutus olisi pienempi. Huostaanotot vähenisivät ja kaikki maksaisivat veronsa kiltisti. Vankilat rtyhjenisivät, koska kukaan ei uskaltaisi rikkoa Jumalaa vastaan.

    • No Lahtinen, taidat nyt himoita opettaa minua. Ehkä sinun kannattaa lukea ja meditoida tuota Raamatun kohtaa, jos ymmärtäisit ahdistuksen, kuolemanpelon/toiveen ja lohdutuksen, jotta edelleen voisi toisia lohduttaa.

      Niinkö helppoa on Lahtisen elämä, ettei muita taakkoja ole ollut kuin omat synnit. Kapoinen on sinun käsityksesi.

      Ojalalle, sinun ihmiskäsityksesi on paljon puhuva. Työntekijät varastelevat…hohhoijaa. Olisiko niin, että se onkin työnantajat, jotka himoitsevat menneitä aikoja, jolloin sai piiskata työntekijöitä miten vain, kun ei ollut ay-liikettä ym. No onneksi on, vaikka tuskin kirkon ansiosta.

    • Parahin Lauri, ei aina ole kyse synnistä.

      Luen parhaillaan päätoimittaja Mari Teinilän kirjaa ’Lopun elämää’. Ei ole elämä aina helppoa, eikä kuolemakaan.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.