Ajattelu ja toiminta ovat yhteydessä toisiinsa. Tapahtumat virittävät keskustelua. Mietitään esimerkiksi, millä tavoin kotouttaminen hoidetaan. Pohditaan myös sitä, millaiselta on näyttänyt äskettäin esitetty eduskunnan verokeskustelu. Kiinnostuneina mietitään eduskunnan koostumustakin, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Pohditaan tarkkaan, mitä kyselyjen tulokset kertovat harjoitettavan politiikan sisällöstä.
Nuorten jääkiekko on ollut hyvin esillä turnauksissa. Pelaajat ovat ”itse, omin käsin, ilman apua” saavuttaneet tuloksen. Pelaamisen työmotivaatio on ollut korkealla. Aikuisten jääkiekkoa on myös seurattu. Jääkiekosta ja muista asioista keskustellaan tähänkin tapaan:
– Ihmetyttää, kun merkittävässä jääkiekkopelissä toisella joukkueella oli kentällä maalivahti ja kuusi kenttäpelaajaa, yksi liikaa. Tuomari ei puuttunut peliin viheltämällä.
– Tuomarin on oltava tarkka tuomarityöskentelyssään ja työmotivaatiossaan. Selkeät pelisäännöt on kehitetty ja ovat ennustettavia. Jotkut ovat vähätelleet syntynyttä tilannetta.
– Sinä olet puhunut monessa yhteydessä työmotivaatiosta, josta asiasta olisi mukava tietää lisää.
– On motivoivaa kuulla, että toimintani kiinnostaa enemmänkin, jopa vapun lähestyessä. Vappu on liputus- ja työn päivä, jota vietetään perinteisesti.
– Aikaisemmin olemme todenneet antiikin aikaan liittyvissä keskusteluissamme, että vuoden alussa oli tapana luvata asioita ”kaksikasvoiselle jumalalle, jonka ajateltiin pystyvän näkemään menneitä ja tulevia tapahtumia”, joita ovat muun muassa vapun sään ennustaminen.
– Olisi hyvä, jos työmotivaatiota pidetään yllä ja tehostetaan hyvällä johtamisella ja päätöksenteolla. Työolot ja työpaikan ilmapiiri ovat tärkeitä työmotivaation kannalta.
– Vappu on tulossa, kevennykset lienevät paikallaan, vaikka on kysymys arvostetusta suomalaisen työn päivästä. Sinulla lienee mielessä huumorisävytteinen kysymyssarja, jonka esitit Itä-Puijon asukasyhdistys ry:n yhteislaulutilaisuudessa viime sunnuntaina 24.4.2016.
– Niin, minulla on työmotivaatio korkealla. – Haluan tietää, miten korkealla. – Se on toisessa kerroksessa, sillä teen huoneremonttia. – Työmotivaatiosi on aika korkealla. Minulla on taas instrumentin soittamiseni työmotivaatio korkealla. – Voitko kertoa, miten korkealla? – Soitan toisella tasolla. Mitenkähän kukin vastaukseni tulkinnee?
Historiasta on vaikutusyhteyksiä nykyaikaan, esimerkiksi vappukokkojen polttaminen. Vappuna käydään usein toreilla kuuntelemassa puheita ja tapaamassa tuttuja. Mielenkiintoista on kuunnella, mitä poliittiset tahot esittävät Suomen hyväksi tekemästään työstä.
Viime vappuna kerrottiin melko voimallisesti sisäpolitiikan alueella tapahtuvista ratkaisuista, miten Suomea tullaan kehittämään: velkaantumiseen puututaan, työttömyyttä vähennetään, sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus menee eteenpäin ja koulutuksesta ei leikata. Päätöksenteon työmotivaatio näytti olevan korkealla. Sisäpolitiikan ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekoa seurataan tarkoin.
Hyvää suomalaisen työn päivää.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
Kuopio
Korjaus edelliseen: …halutaan uusi normi, joka perustuu ihmisen seksuaaliseen…
Minun mielestäni on ihan ok, että kirkko keskustelee keskuudessaan, millaisia aviopareja se tunnustaa aviopareiksi myös kirkon silmissä. Tällaista sosiaalista keskustelua voi hyvin emerituspiispa Huovinen alustaa.
Sen sijaan ei ole tahdikasta vapaaehtoisorganisaatiolle mennä määrittelemään mitä se haluaa lailta, koska lakia ei olla tekemässä niin ahtaaksi, etteikö evankelis-luterilainen aviokäsitys mahtuisi myös sen sisään.
Luterilaisena minua häiritsee avioerojen suuri määrä. Miksi evankelis-luterilaiset avioliitot päätyvät niin usein avioeroon? Onko joku vika kirkon puolella? Eikö avioliiton pyhyyttä tueta tarpeeksi seurakunnasta? Onko eroaminen maallisella kaavalla ok vai tarvittaisiinko kirkollinen kaava avioerolle?
On hyvä huomio Huoviselta, että ”avioliiton luonteesta ei ole viime aikoina juurikaan käyty periaatteellista ja julkista keskustelua”. Tämä kysymys ei liity vain sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin, vaikkakin myös niihin. Avoliittojen, avioerojen ja lyhytaikaisten sukupuolisuhteiden määrät ovat yhden sukupolven aikana moninkertaistuneet, Seksistä puhutaan yhä enemmän mutta lapsia hankitaan yhä vähemmän. Normaalin seksuaalisuuden käsite on siis mullistunut myös heteropuolella. Mistä se kertoo? Miten se vaikuttaa parinmuodostukseen, miten lapsiin, miten yhteiskunnan rakenteisiin ja kollektiivisiin arvoihin? Niin kauan kuin näitä kysymyksiä ei pohdita laajasti, myös homokeskustelu polkee paikallaan ja kaventuu yksilön oikeuksia koskevaksi juupas-eipäs-väittelyksi. Tarvitaan analyysiä koko yhteiskunnan perhearvoista ja seksuaalisuudesta, vasta sitten voimme pohtia, mikä on yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukainen lainsäädäntö. Raamattukeskustelu on sitten asia erikseen, sekin pitää käydä, mutta Huovisen puheenvuoro ei liity siihen, vaan liikkuu yleisinhimillisellä tasolla.
Yhteiskunnallisesta näkökulmasta meillä on jo kaksi parisuhdeinstituutiota, jotka eroavat toisistaan lähinnä vain sen osalta, millä nimellä niitä viranomaisten rekistereissä kutsutaan. Kun Paakkanen puhuu yhteiskunnallisesta tarkoituksenmukaisuudesta, voisi tietysti kysyä, mitä tarkoitusta varten yhteiskunta tarvitsee kaksi samansisältöistä parisuhdeinstituutiota, joilla on eri nimet.
Muulta osin toistan sen, mitä jo sanoin. Peräänkuuluttaessaan keskustelua avioliiton merkityksestä nimenomaan homoliittojen osalta Huovinen unohtaa sen tosiasian, että läntinen maailma on tämän keskustelun jo käynyt.
Muutaman vuoden sisällä valtaisa enemmistö lansimaalaisista asuu maassa, jossa on tasa-arvoinen avioliittolaki. Tietyllä tavalla on vähän naiivia ajatella, että tämä olisi jotenkin epäselvä asia joka vielä tänäänkin vaatisi hirveästi pohtimista.
”Tarvitaan analyysiä koko yhteiskunnan perhearvoista ja seksuaalisuudesta, vasta sitten voimme pohtia, mikä on yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukainen lainsäädäntö.”
Paakkasen väite kalskahtaa komealta, mutta on sisältöä vailla. Jos rehellisiä ollaan, nyt käsiteltävänä olevaa lakimuutosta varten ei todellakaan tarvita mitään ”analyysiä”. Nyt pyritään saamaan aikaan laki, joka kohtelee ihmisiä tasa-arvoisesti eikä syrji mitään ihmisryhmiä ihmisoikeuksien vastaisesti. Se on yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista.
Risto: En väitä, että mainittu lakiesitys olisi mitenkään huono yksilön tasa-arvon kannalta – en ota nyt kantaa siihen sinänsä. Väitän kuitenkin, että on naiivia kuvitella että tämä nimenomainen lakimuutos olisi erityisen kiireellinen ja ratkaisisi erityisen merkittävän yhteiskunnallisen ongelman. Sellainen ajatus syrjii lapsia, vammaisia, vanhuksia, pahoinpitelyjen ja ihmiskaupan uhreja, työttömiä, romanikerjäläisiä ja leegion muita ihmisryhmiä, joiden tasa-arvon eteen on tehtävä työtä siinä missä homoseksuaalienkin. Lisäksi on naiivia ajatella että muiden länsimaiden kehitys olisi jotenkin moraalisesti ohjeellinen ja johtaisi automaattisesti paremaan yhteiskuntaan. Olkoonkin että yhteiskuntana samastumme mielummin länsimaihin kuin Venäjään tai Afrikkaan, voimme olla halutessamme myös tiennäyttäjiä, mutta siihen tarvitaan ennakkoluulotonta ja laajaa asioiden pohtimista, joka ei ankkuroidu vain nykyajan ilmiöihin ja muotiarvoihin.
Paakkanen sortuu jälleen argumentaatiovirheeseen esittäessään sen suuntaisen ajatuksen, että tasa-arvoista avioliittolakia ei ikään kuin voi säätää sen takia, että jossain muualla on joku toinen ihminen – nuori, vanha, vammainen, sairas – jo kärsii epäoikeudenmukaisuudesta jostain aivan muusta syystä. Tällainen ”mitään ei saa parantaa ellei samalla korjata kaikkia maailman muitakin ongelmia” -argumentaatio on älyllisesti kovin epärehellistä.
Edelleen kokisin, että älykkäin tapa tuoda oma kantansa asiassa esille on esittää niitä konkreettisia ongelmia ja haittoja, mitä yhteiskunnassa syntyy siitä, jos parisuhteen nimi muutetaan rekisteröidystä parisuhteesta avioliitoksi.
Älykkäitä kannanottoja parisuhdelakia vastaan on harmillisen vähän. Esimerkiksi Amerikassa, jossa tuomioistuinlaitoksella on suuri lainsäädännöllinen rooli, homoliittojen vastustajat ovat melko systemaattisesti jääneet tappiolle, koska tuomioistuinlaitos on katsonut, etteivät he ole onnistuneet esittämään yhtään pätevää perustelua sille, miksi homoparit eivät saisi solmia avioliittoja. Silmitöntä koohottamista aiheen ympäriltä on kyllä nähty suuren veden molemmin puolin.
”Väitän kuitenkin, että on naiivia kuvitella että tämä nimenomainen lakimuutos olisi erityisen kiireellinen ja ratkaisisi erityisen merkittävän yhteiskunnallisen ongelman.”
Käsiteltävänä olevaan lakiin tai sen perusteluihin ei liity tuollaista kuvitelmaa. Sinänsä toki aivan pätevä väite, mutta tässä yhteydessä meinaa luiskahtaa hieman olkinuken puolelle …
”Sellainen ajatus syrjii lapsia, vammaisia, vanhuksia, pahoinpitelyjen ja ihmiskaupan uhreja, työttömiä, romanikerjäläisiä ja leegion muita ihmisryhmiä …”
… ja sinnehän se sitten päätyikin, kaltevaa pintaa pitkin. Kuvailemaasi ajatusta kun ei todellisuudessa ollut edes olemassa muualla kuin argumentissasi. Ja on kyllä selvää, että jonkin ihmisryhmän kohteleminen oikeudenmukaisesti ei (ainakaan tässä tapauksessa) mitenkään johda toisten ryhmien syrjimiseen.
Huovinen on toisaalta sitä mieltä, että avioliitto ja parisuhde voivat olla aivan tasa-arvoisia, vaikka niillä onkin eri nimi. Ne ovat tasa-arvoisia mutta erilaisia suhteita. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Parisuhde on samaa sukupuolta olevien liitto. Huovinen kritisoi lakialoitteen tekijöitä siitä, että nämä ovat sitä mieltä, että sama nimi (avioliitto) toisi mukanaan tasa-arvoisuuden.
Toisaalta Huovinen on samalla kuitenkin sitä mieltä, että koska miehen ja naisen avioliitossa on kysymys sukupuolten biologisesta erilaisuudesta ja täydentävyydestä sekä ihmissuvun jatkuvuuden turvaamisesta, niin sille pitäisi suoda ”erityinen arvo”. Huovinen kirjoittaa: ”voisiko tässä olla myös perustelu sille, että yhteiskunta antaa avioliitolle erityisarvon, mutta pitää samalla huolen kaikkien suhteiden tasa-arvoisuudesta?”
Kaikki suhteet ovat siis tasa-arvoisia paitsi että yhteiskunta voisi Huovisen mukaan perustellusti antaa avioliitolle erityisarvon, ja rajata avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. ”Erityisarvon” antaminen avioliitolle ei Huovisen mielestä vähennä avioliiton ja samaa sukupuolta olevien puolisoiden parisuhteen välistä tasa-arvoisuutta.
Huovinen on sitä mieltä, että meidän pitäisi selvittää mitä tasa-arvo tarkoittaa. Huovinen kysyy, merkitseekö tasa-arvon toteuttaminen sitä, että ihmisten väliset eroavuudet jätetään huomiotta?
Tärkeitä kysymyksiä. Etenkin kristinuskon historiassa on paljon esimerkkejä siitä, että ”tasa-arvoisia mutta erilaisia”-ajattelutavalla (ns. komplementaarisuudella, eli sillä että erilaiset ihmiset ja erilaiset ihmisryhmät täydentävät toisiaan ihmisyhteisössä) on oikeutettu kaikenlaisia hierarkkisia kuvioita, esim. sukupuolten, etnisten ryhmien, yhteiskuntaluokkien jne. välillä. Huovisen omakin ajattelu näyttää jossain määrin jatkavan tätä perinnettä.
Huovinen sortuu kollektiiviseen oikeudenmukaisuuteen eri väestöryhmille. Tämä ajattelu ei ole valistuksen opin mukaista eikä kristillistäkään vaan perustuu vallankäyttöön.
Nimittäin kristinuskossa pelastus on henkilökohtainen ja kaikki samalla viivalla. Valistus lähtee varhaisten valistusfilosofien ajatuksista, kuten John Locken, että olemme perineet luomakunnan kaikki yhteisesti. Siis kaikki ihmiset ovat siitä yhtä paljon saamassa, myös tulevat sukupolvet. Lähtökohta on hänelläkin kristillinen.
Tasa-arvo tarkoittaa oikeuksia, jotka ovat luovuttamattomia. Joka hallitusvalta näitä oikeuksia rajoittaa, ansaitsee tulla kaadetuksi. Tästä lähtökohdasta käsin amerikkalaiset arvioivat avioliittoa ja ovat päätyneet samaan institutioon mutta kukin tehköön siitä mieleisensä valitsemalla siihen sopimuskumppaninsa itse. Vaikka samaa sukupuolta olevan.
Lähtökohta on siis erilainen kuin eurooppalainen näkökulma, jossa perinteisesti hallitsija on määrittänyt alaistensa oikeudet ja velvollisuudet, eikä Euroopan ihmisoikeussopimus tee tässäkään eroa perinteeseen.
Erilaisuus ja tasa-arvoisuus ei tarkoita sääty-yhteiskuntaa tai erilaisia institutioita ihmisilleheidän ominaisuuksiensa perusteella vaan samoja institutuioita, mutta erilaisuuden arvostamista. Itse en olisi pistänyt pahaksi kirkon tukea Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa tapauksessani 37359/09, mutta ei kukaan tullut puhumaan meidän avioliittomme puolesta. Kukaan ei sitä puolustanut ja siten ei voida sanoa, että oltaisiin puolustettu avioliittoa institutiona. Puolustettiin vaan segregaatiota, epäonnistuen siinäkin, koska säilytämme avioliittomme.
En pidä tuollaista ajattelua kristinuskon historiana, mutta yläluokkaisen keskiaikaisen katolisen kirkon mallina sitä voisi pitää. Epäoikeudenmukaisuus piti jotenkin vanhurskauttaa ja kukapa siinä paremmin olisi onnistunut kuin erehtymätön paavi.
Läntisen maailman keskuteluilla ei ole mitään tekemistä Huovisen esille nostamissa asioissa ja Avioliiton perusta miehen naisen välisenä instituutiona perustuu muhuun kuin pelkkään nimellisyyteen .
Se perustuu Biologiaan,psykofyysiseen ja sosiobiologiseen todellisuuteen .
jolla yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä merkitys.
Mahtaako Blomster tietää, mitä psykofyysinen ja sosiobiologinen käsitteinä tarkoittavat? Ihan vain sillä mietin, kun hän ei näytä tietävän, että ‘avioliitto’ ja ‘biologia’ kirjoitetaan lauseen keskellä pienellä alkukirjaimella.
En pidä erityisen järkevänä käydä keskustelua sellaisilla argumenteilla, joiden merkitystä ei itsekään ymmärrä. Vaikeiden sanojen käyttäminen ei saa ketään näyttämään sen fiksummalta..
Olen ymmärtänyt, ettei ketään ole syrjitty sillä, kun mies ja nainen menevät yhteen ja saavat yhteiskunnassa avioliittolain mukaisen kohtelun parisuhteelleen, onko nyt niin, että samaa sukupuolta olevat eivät saa samaa lain suojaa? Avioliitto normi pitää avata juuri kuten Em.piispa ajattelee.
”Jos haluamme perustaa uuden avioliittokäsityksen, niin vanha pitää kokonaan hylätä, koska se perustui miehen ja naisen suvunjatkamiselle. Nyt se pitää rakentaa ihmisen seksuaalisen toiminnan perusteella.” (Aikaisempi kirjoitus.)
Parasta olisi, että kirkko luopuisi avioliitto instituutiosta kokonaan, ja jättäisi sen lain säätäjille. Kirkko voisi keskittyä muuhun.
Mainio kannanotto Huoviselta.
Itse pitäisin parhaana ratkaisuna sitä, että siviililainsäädäntö säätelisi pelkästään kahden (tai miksei useammankin) riittävästi täysissä järjissään olevan ja täysi-ikäisen ihmisen yhteiselämää. Ilman esimerkiksi sellaista avioliiton esteiden tutkintaa, jota nykyinen avioliittolaki edellyttää ja joka homoseksuaalien osalta on täysin tarpeeton. Kirkolle jätettäisiin avioliitto -termi nykyiseen käyttöön.
Suomessa voi mennä naimisiin muuallakin kuin kirkossa sekä myös muihin uskontoihin kuuluvat ihmiset. On epärealistinen (ja itsekäs) ajatus, että yksi uskonnollinen yhteisö voisi omia itselleen avioliitto-termin.
”Tasa-arvoinen avioliittolaki” -nimitys ei tälle aloitteelle ole oikea. Oikea nimi aloitteelle on” sukupuolineutraali avioliittolaki”. Ja tämä siksi että sukuneutraalit ja lukumääräneutraalit parit jäävät epätasa-arvoiseen asemaan. Heidän oikeutta avioliittoon voidaan perustella täsmälleen samoilla argumenteilla kuin homojenkin. Eikä kyse ole mistään olkinukkejutusta.
Kanniainen voi aivan vapaasti lähteä ajamaan sukuneutraalia ja lukumääräneutraalia avioliittolakia, jos kokee sen itselleen tärkeäksi.
Sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö ei ole missään länsimaassa johtanut sukuneutraalin tai lukumääräneutraalin avioliittolain säätämiseen. Sen sijaan uskonnollisia lukumääräneutraaleja avioliittolakeja on useassa kymmenessä maassa. Jos Kanniainen tosissaan pelkään lukumääräneutraalin avioliiton saapumista Suomeen, kaiken järjen mukaan hänen pitäisi alkaa vaatimaan uskontojen kieltämistä.
Lähes kaikissa maissa, joissa on lukumääräneutraali avioliittolaki, homoseksuaalisuudesta saa vankeutta. Tilastollisesti voisi päätellä, että kannattamalla homoutta vastustaa samalla lukumääräneutraalia avioliittoa.
Mutta siis eihän koohottamisessa ole tärkeää katsoa tosiasioita silmiin…
”Eikä kyse ole mistään olkinukkejutusta.”
Ilkka, olet oikeassa. Olkinukesta ei ajatuksessasi ole kyse, vaan toisesta argumentoinnin virheestä nimeltä viettävä pinta (slippery slope).
En oikein ymmärrä kaikkea tätä vouhotusta tasa-arvoisen avioliittolain ympärillä:
Noin 20% Suomen lapsiperheistä elää avoliitossa vaikka kuuluisivatkin kirkkoon. Avoliitossa vanhemmat eivät voi ottaa toistensa sukunimiä eivätkä adoptoida lapsia – ihan kuten rekisteröidyssä parisuhteessa elävätkään eivät voi. Entäs sitten – byrokratiako on elämämme johtotähti vaiko rakkaus?
Kaiken lisäsi avoliitossa isyys pitää käydä tunnustamassa lastenvalvojalle narkkareita täynnä olevassa sosiaalivirastossa, jossa äiti joutuu vakuuttelemaan, ettei hänellä ole ollut muita suhteita yms. ja lopuksi lapsi saa loppuelämäkseen rekisterimerkinnän, joissa lukee ”avioliiton ulkopuolella syntynyt”.
Suomen nykyinen avioliittokäsitys on peräisin jostain 1700-luvulta ja katollinen avioliittokäytäntökin on vain pari sataa vuotta vanhempi . Jeesuksen opetuksilla on siten kovin vähän tekemistä kaiken tämän kanssa. Kuinka paljon rekisteröidyn parisuhteen kutsuminen avioliitoksi lopulta edes parantaa tasa-arvoa lasten ja heidän vanhempiansa suhteen?
Sen verran korjaan Esko Ruokosen kirjoitusta, että parisuhteensa rekisteröinyt pari voi ottaa yhteisen sukunimen. Nimilain avioliittoa koskevia säännöksiä ei sovelleta rekisteröityyn parisuhteeseen, mutta maistraatti katsoo parisuhteen rekisteröinnin hyväksyttäväksi syyksi sukunimen vaihtamiselle.
Lisäksi adoptiolaki mahdollistaa Suomessa sen, että yksittäinen ihminen hakee adoptiota. Toisin kuin avioliitossa elävä pari, parisuhteensa rekisteröinyt pari ei voi hakea adoptiota yhdessä, mutta käsitykseni mukaan mikään ei estä toista osapuolta hakemasta adoptiota yksin. Sisäinen adoptio mahdollistaa puolison lasten adoptoimisen ja laki ei muistaakseni edellytä, että lapsi on biologinen. Ainakin teoriassa homoparin toinen osapuoli voi siis adoptoida yksin ja tämän jälkeen puoliso voi hakea sisäistä adoptiota.
Avoliittoa koskeva lainsäädäntö on Suomessa sukupuolineutraalia eli laki avopuolisoiden yhteisasumisen purkamisesta koskee sekä heteropareja että homopareja. Lainsäädännöllisesti rekisteröity parisuhde rinnastuu avioliittoon ja käytännössä laki rekisteröidystä parisuhteesta viittaa avioliittolain pykäliin. Avioliittolain muuttaminen muuttaa samalla rekisteröityä parisuhdetta.
Esko osuu oikeaan, mitä näillä sanoilla on merkitystä, jos emme määrittele mitä avioliitto normi tarkoittaa? Jos se tarkoittaa, että rekisteröityä parisuhdetta kutsutaan avioliitoksi, niin se ei vielä muuta sitä tosiasiaa, että miehet ja naiset menevät eri liittoon, kuin samaa sukupuolta olevat, niitä ei voi tehdä samaksi millään ilveellä, sula mahdottomuus.
Onkin avattava käsite avioliitto, juuri kuten Huovinen ehdottaa, se miksi erilaisia liittoja kutsutaan on lopulta samantekevää. Miehen ja naisen liitto on kutenkin eri kuin kahden samaa sukupuolta olevan liitto, ei se siitä miksikään muutu vaikka miten käännetään ja sanoja väännetään. Kala on kala ja lintu on lintu, arvokkaita molemmat.
Luulen, että Ismo Malinen ei ole täysin ymmärtänyt sitä, että ei tässä ole millään tavalla edes tarkoitus tehdä kahden miehen tai kahden naisen liittoa ”samaksi” kuin miehen ja naisen välinen liitto (mitä ikinä tuo samaksi tekeminen sitten tarkoittaakin).
Lakimuutoksen tarkoitus on se, että kaikkiin parisuhteisiin sovelletaan samaa lakia ja ihmiset ovat lain edessä yhdenvertaisia. Ei ole mitään lainsäädännöllistä tai yhteiskunnallista syytä sille, miksi parisuhteita varten tarvitaan kaksi samansisältöistä mutta eri nimistä lakia.
Se on kunkin parin oma asia, kuinka samanlaiseksi tai erilaiseksi oman parisuhteensa kokee johonkuhun toiseen pariin verrattuna. Lainsäätäjän ei siihen tarvitse ottaa kantaa eikä se ole lainsäädännöllisesti tai yhteiskunnallisesti edes mielenkiintoinen kysymys.