Työaika, tuo jokaista suomalaista koskeva termi, on jälleen uutisotsikoissa. Työaika vaikuttaa terveyteemme, toimintakykyymme sekä mahdollisuuteen sovittaa yhteen työ ja muu elämä. Tästä syystä työajasta puhumisella on väliä.
Työnantajan näkökulmasta työaika on verrannollinen työn tuottavuuteen ja sujuvuuteen. Yhtälöstä unohtuu, että ihminen ei ole kone.
Tutkimusten mukaan suomalaisilla on EU-maiden lyhin työviikko. Silti joillakin aloilla, ja etenkin korkeastikoulutettujen parissa, työtuntien venyminen yli työsopimuksessa sovitun on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Ammattijärjestöt ja useat poliitikot ovat vaatineet työajan lyhentämistä edelleen. On esitetty jopa kuusituntista työpäivää, eli 30 tunnin työviikkoa! Näin voitaisiin parantaa työttömyyttä jakamalla työ useamman henkilön kesken. Mutta monen työtä on vaikea jakaa. Miltä kuulostaisi vaikka osa-aikainen meppi?
Akavan julkaiseman selvityksen mukaan nykyinen työlainsäädäntö joutaisi jo roskakoriin. Moni työntekijä on jo pitkään tuntenut omissa nahoissaan, että tilanne on epäreilu.
Vaan miten nostaa työaika tapetille omassa työyhteisössä, kun takaraivossa on pelko kilometritehtaalle joutumisesta. Kuka uskaltaa kertoa esimiehelleen työtaakan vaativan kevennystä? Kuka pystyy asettamaan perhe-elämän työelämän edelle, kun tavoitteet ja määräajat pitävät kuristusotteessa?
Suomessa korkeastikoulutettujen työ mielletään usein joustavaksi, 24/7 tapahtuvaksi työksi. Nykyteknologian myötä työt kulkeutuvat myös vaivattomasti kotiin, kun tabletilla tai älypuhelimella on helppo tarkastaa työviestit myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Tehostunut työmaailma ja työajan joustavuus on tehnyt perheestä ja yksityiselämästä on sijaiskärsijän.
Tilanne on absurdi. Nuoria ja vanhempia korkeastikoulutettuja tekijöitä ja osaajia Suomessa kyllä riittää, mutta työt pysyvät ”piilossa” niin kauan, kun yhden työntekijän harteilla on puolentoista tai jopa kahden ihmisen työt – ja usein vieläpä ilman ylimääräistä palkkaa.
Asiantuntijatyössä on totuttu joustamaan – joko omasta tahdosta tai työnantajan vaatimuksesta. Usein todellista vaihtoehtoa palkattomalle ylityölle ei edes ole. Moni kokee sen myös vaatimuksena uralla etenemiselle.
Työaikojen järkeistämiseksi ja monen vuorotyöläisen onneksi pidän tervetulleena EU:n työaikadirektiivin uudistusta. EU:n tuomioistuimen hiljattain antaman ennakkotapauksen mukaan työntekijän kaikenlainen varallaolo on täyttä työaikaa. Ja tottahan se on – ei ihminen voi olla yhtä aikaa sekä töissä että vapaalla. Aivot ja kroppa tarvitsee lepoa, ja siksi vapaa-ajan on oltava täysin erillään työstä.
Missä olemme menneet yhteiskunnassa vinoon? Työnantajalla on osa vastuuta työntekijän hyvinvoinnista, mutta päävastuu on jokaisella meistä itse. On aika purkaa vyyhtiä ja pohtia vaihtoehtoja työajan ja työnteon järkeistämiselle. Ihminen ei ole kone, vaan tarvitsee lepoa, hiljentymistä ja muiden kanssa yhdessäoloa.
Joskus teologia ja politiikka ovat yhtä ja samaa. Vanha opetus lepopäivän pyhittämisestä on vahva poliittinen viesti – ja aina ajankohtainen!
Mitro Repo :” Yhtälöstä unohtuu, että ihminen ei ole kone.”
Erityisesti se un ohtui mielestäni mm. 90-luvun lamassa, jolloin monien yrittäjien elämäntyö, terveys ja jopa henki vietiin punapääoman tappioidien maksamiseksi. Silloin ”teurastettiin” n. 60 000 yritystä ja itsekin soitin ministeriöön yrittäjän puolesta, joka ei nähnyt ongelmiin muuta ratkaisua kuin itsemurhan, kun hänelle ei myönnetty sosiaalitoimistosta varoja edes leipään ,koska hän oli ”yrittäjä”, siis yksi meistä, jotka eivät saaneet osallistua edes heitä velvoittaviin Tupo-neuvotteluihin.
Tuula Hölttä lausut väärää todistusta sanoessasi punapääoman olleen sen 1990 luvun alun laman tekijä.
Punapääoman osuus tuon ajan lamasta ja sen tappioista oli 3%. Loput 97% tekivät porvaripankit ja postipankkikin enemmän kuin punapääoma.
Esko Aho Ja Iiro Viinanen olivat ne hallituksen voimahahmot, jotka junailivat sen devalvaation, johon viittaat itsemurhien kohdalla.
Yleensäkin pientä rehellisyyttä kaipailen teidän kommentteihin.
Mitro Repo, ammattiyhdistysliikkeen aikaansaama lakisäätinen sitova kokrkein viikkotyöaika salii vuodessa 52 ylimääräistä lepopäivää,joten mistä murehditte? Raamattun mukaan ihmisen pitää tehdä ’otsansa hiessä” työtä 6 päivänä viikossa 52 viikkoa vuodessa auringon noususta auringon laskuun ilman mitän vuosilomia.
Ymmärsinkö oikein sen, jotta Seppo tekee noin kuin kirjoittaa. Olet silloin todellinen Stahanovilainen työnsankari.
Et, ymmärsit Tikka tahallasi olkinukkesi hameen alta väärin eli missä minä harhaoppinen ’pakana’ olen sanonut noin tekeväni, mutta eikös se ole Raamatun tosissaan ottaville ohjeellista eikä nauttimien epäkristillisesti ateistis-deistisen työväenliiken aikaansamista luomiskertomuksen vastaisista vapaista?
Mityro Repo :”Raamattun mukaan ihmisen pitää tehdä ‘otsansa hiessä” työtä 6 päivänä viikossa 52 viikkoa vuodessa auringon noususta auringon laskuun ilman mitän vuosilomia”
Ja Suomen valtion mukaan pakkoluovutetuilta alueilta panneiden on ”hjiljaisesti hyväksyttävä” omaisuutensa ryöstö, jossa valtioiden velvollisuuksiin kuuluva omistusoikeuskysymys on jätetty selvittämättä. Erityisesti tämä koskee maanhankintalain korvausten ulkopuolelle jätettyjä ”yrittäjiä”, koska hehän ovat vain ”riistoporvareita”.
Tuula mitä nämä evakot tähän keskusteluun kuuluvat. Sitten kun menet tuonpuoleiseen kyseleppä näitä asioita Veikko Vennamolta.
Kuulin, että aika monet paiskivat nyt ensi lauantaina eli huomenna aikka ensi viikon lauantaina töitä, koska torstai 29.5. on arkipyhävapaa, joka monien pitää ”tehdä sisään”. Tämän suhteen on tki erilaisia käytäntöjä, eli työelämässä ihmiset ovat eriarvoisesa asemasa, toisille se on ”ylimääräinen” vapaapäivä, toisille se pitää ”tehdä sisään” jonain launataina.
Seppo Heinolalta tosiaan hyvä pointti sille uskonnottomiin kohdistuvalle vitsailulle, että miksi vietämme joulua tai pääsiäistä palkallisena vapaapäivänä…
Vapun ja uudenvuodenpäivän lisäksi sekulaaristi kansalaistoiminnalla on tosiaan hankittu 5-päiväinen työviikko sen kristillisen 6-päiväisen sijaan… 😉
Tuula Höltän harmiksi mainittakoon extrana, että kanslaistoiminta 40-tuntiseen työviikkoon miinus Pekkas-päivät on kaiken lisäksi ollut suurelta osin myös punertavaa… 🙂
Kauko Parkkinen kertoo Näin tehdään tuhopolitiikkaa –kirjassa mm. Metallityöväen liiton tilanteesta, jossa käytännössä toimi ”rinnakkain kaksi erillistä liittoa, sosialidemokraattinen ja kommunistinen. Eri toverileirien välinen kissanhännänveto oli niin kovaa, että työhuoneestaan lähtiessään kukin aina lukitsee huoneen oven, ettei kukaan pääse toverillisesti tutkimaan papereita.” Kirjoittaja puhuu työehtosopimusneuvottelujen omituisista kiemuroista ja ”kaksoisneuvotteluista” ja ”jatkuva vaikeus oli siinä, että piti olla koko ajan tarkkana, mistä asiasta oli puhuttu ja mahdollisesti jopa sovittu milläkin foorumilla, ettei mennyt kommunistien läsnä ollessa runoilemaan sellaisista asioista, joista he eivät tienneet mitään.”
Lopputulos kaikista laittomista lakoista ja ”työväen taistelutahtoa kohottavista ”me vaadimme –vaatimuksista” oli palkansaajien tulotason ja etujen lisääntyminen, jotka pienyrittäjät maksoivat pidentämällä omia työpäiviään ja luopumalla omista vapaa- ja lepoajoistaan. Parkkinen kuvaa esim. isälle annettua mahdollisuutta olla kotona äitiysloman aikana näin:
”Kun esim. isän mahdollisuutta olla kotona äitiysloman aikana lisätään muutamalla viikolla, tuntuu asia kaikin puolin hyvältä ja kannatettavalta. Mutta toteuttaakseen tämän käytännössä työntekijänsä kohdalla tarvitsee pienyrittäjän lapsen isä viisi sivua monimutkaista ohjetekstiä kaavioineen. Se vaatii häneltä myös entistä enemmän työtä – osa tästä lomalla olevan työntekijän tehtäviä – ja jättää hänelle hiukan entistä vähemmän aikaa olla oman lapsensa kanssa. Samalla määrällä se vähentää myös resursseja luoda uusia työpaikkoja toisille isille ja äideille – taikka ylläpitää entisiä.” (Kauko Parkkinen: Näin tehdään tuhopolitiikkaa, Vaasa 1981)
Hyvä että Tuula Höttä ottaa esiin tämänkin sekulaarin toimin säädetyn lain: isyysloman. Kaikkea kanssa ne punapakanat ovat menneet keksimään!?
Mitro Repo: ”Tutkimusten mukaan suomalaisilla on EU-maiden lyhin työviikko.”
Tarkemmin sanottuna se vuotuinen työaika on monia muita maita lyhempi. Siitä ”handikapista” pääsisi helpolla eroon. Siirtämällä vain pari ns. kirkkopyhää arkipäiviltä lauantaille.
Suomalaisen kristillisen kommentoijan on hyvin vaikeaa pysyä asiassa. Vielä vaikeampaa se on fasistihenkiselle porvarille tajuta, ettei tätä maata voida kunnollisesti hallita ilman sosiaalidemokraatteja.
Närästää se tuokin Mitron ortodoksitausta ja hänen papin taustansa.
Kalevi Tikka,
kieltämättä on jäänyt epäselväksi, minkälaista osaa keskuspankkien vaikeuksissa ja pankkitukitarpeessa mahdollisesti näytteli niiden clearing-tileille maksamatta jääneet Neuvostoliiton velat. Neuvostoliittohan jäi n. 600 miljoonaa euroa velkaa myös yksityiselle sektorille, ja tästä velasta saatiin takaisin vain n. 30% lopun jäädessä luottotappioksi. Tuon velan suurimpia velkojia olivat liikepankit.
Punapääoman 90-luvun touhuista löytyy tietoa täältä:
http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/punapoman-romahdus.html
Mitään uutta ei ole se, että demareita ei kiinnosta evakkojen asiat. Karjalasta sotaa paenneen ja kaikkensa menettänen pienyrittäjäsuvun jälkeläisenä se kyllä on kiinnostanut itseäni ihan oikeudenmukaisuuskysymyksenä evakkojen selvittämättä jätetyn ja valtioiden selvitysvelvollisuuksiin kuuluvan omistusoikeuden osalta. Heidän oli pakko ”pärjätä omillaan” tunteja laskematta ja lomia pitämättä kuten piti niiden 60 000 elinkelpoisen yrityksenkin, joiden yrittäjien elämäntyö ”sosialisoitiin” poliittisten virheratkaisujen kustannusten maksamiseen 90-luvulla.
Tässä Kalevi Tikalle iltalukemiseksi lisää tietoa 90-luvun puoluepoliittisista tekijöistä:
Suomen muuta Eurooppaa syvemmän 90-luvun laman syntyyn vaikutti oleellisesti Neuvostoliiton kanssa käyty tavaranvaihtoon perustuva bilateraalinen kauppa. Kun Suomi osti Neuvostoliitosta öljyä, öljyostot lisäsivät kauppasopimuksen mukaisesti suomalaisyritysten idänkaupan vientikiintiötä. Suomalaismyyjät saivat maksun viemistään tuotteista Suomen Pankista markkoina ja vastaavasti ostajat maksoivat [jos jaksoivat] laskun oman maansa rupla-clearingtilille.
Kun öljyn hinta 80-luvulla laski, sen ei annettu vaikuttaa suomalaisyritysten vientikiintiöön, vaan pääasiassa suomalaista suurteollisuutta ja rakentamista suosinutta verovaroista maksettua vientiä jatkettiin välittämättä siitä, että Neuvostoliiton rupla-clearingtili Suomen pankissa muuttui ”miinusmerkkiseksi”. Kun Neuvostoliitto romahti, Suomelle jäi sekä Suomen Pankkiin että pääasiassa suuriin liikepankkeihin kohtalaisen suuri ”miinusmerkkinen tili”, joka kaipasi maksajaa. Venäjä maksoi lähialueyhteistyömäärärahojen tukemana velkansa Suomen valtiolle, mutta liikepankeille jääneestä suunnilleen saman suuruisesta velasta saatiin takaisin vain n. 30%. Loppu hoideltiin sitten ”pankkikriisin” ja ”pankkituen” mukana.
Iiro Viinanen sanoi joskus ESS:n haastattelussa, että laman syntyyn vaikuttaneista asioista ei kerrottu kansalaisille, mutta ”tiedettiin mitä tuleman piti”. Näyttää siltä, että 80-luvulla markan sääntelyn lopettamisesta, markan arvon irrottamisesta reaalitaloudesta markkinoiden ”armoille” ja vahvan markan politiikasta vastuussa olleet erosivat tehtävistään ja jättivät äänestäjänsä ja sen ”mitä tuleman” piti.
Vahvan markan hallituksen valtiovarainministerinä toiminut Erkki Liikanen siirtyi Brysseliin, opetusministerinä toiminut Christoffer Taxell Partekiin ja puolueensa puheenjohtajatehtävän jätti Taxellin ohella myös Keskustan Paavo Väyrynen. Liikasen jälkeen Holkerin hallitukseen valtiovarainministeriksi valittu Matti Louekoski torjui vielä vuoden 1990 lopussa tiedot valtiontalouden tasapainon nopeasta heikentymisestä.
Paavo Väyrynen suositteli jatkajakseen Esko Ahoa, joka myös tehtävään valittiin. Holkerin hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan seurauksena oppositiossa ollut Keskusta voitti seuraavat vaalit ja Esko Aho nousi pääministeriksi.
Se vuosi ”merkitsi puolen vuosikymmenen rahailluusion haihtumista savuna ilmaan ja pelitalouden kuplien puhkeamista, kun kansantalouden korkoloukku laukesi armottomasti Suomen Pankin ja hallituksen sormille” ja vei Suomen lamaan, jonka veroista Suomi ei ollut kokenut sotavuosien jälkeen. (lainaus/STT, Heikki Rakkolainen, ESS -92)
Joulu voitaisiin siirtää viikonloppuun, niin ei tulisi ”ylimääräisiä” vapaapäiviä. Sama koskee vappua.
Mitä tykkäät Osmo,pitäsikö tosi kristityn luopua kaikista uskottomien heille räätälöimistä vapaapäivistä ja palata Jumalan säätämään 6 päiväiseen 12 tuntia/päivä ilman kesä- isyys- ja muita lomia käsittävään työaikaan?
Mistä Seppo Heinola päättelee, että Raamatussa annettu ohje 6-päiväisestä työviikosta tarkoittaa nimenomaan palkkatyössä, kodin ulkopuolella työskentelyä?
Raamatun aikaan harvempi kävi ”työpaikalla” töissä ja palasi kotiin illlalla. Enimmäkseen ihmiset tekivät töitä omilla pelloillaan ja taloissaan.
Lepopäivä tarkoitti yhden päivän erottamista erityiseksi pyhäpäiväksi, jota ei pitänyt käyttää arkiseen työskentelyyn, muuten kuin toki todellisen tarpeen vaatiessa. (Jeesuksen esimerkit lampaan nostamisesta kaivosta ym.)
Nykyisin lepopäivä on painottunut enemmän siihen pyhittämiseen, koska arkiaskareita on usein tehtävä viikonloppunakin. Silti ne voi (siivoamiset ynnämuut) suunnitella siten, että tulevat tehdyksi lauantaina, ja sunnuntai jää vapaaksi rauhoittumiselle, kirkossa käymiselle ja hartauselämälle.
Eli 5-päivää palkkatyössä käymistä (eikä tarvitse olla sitäkään, osa-aikatyö ei ole kielletty) muu aika, lauantai ja viikon vapaapäivät kotitöitä ja askareita varten. Sunnuntai pyhitettävä lepopäivä.
(Tätäkin on toki kristillisyydessä sovellettu siten, että alettiin juhlia Jeesuksen ylösnousemuksen päivää juutalaisen sapatin sijaan. Periaate sama, pyhäpäivälle vain tuli lisämerkitystä, jokaviikkoisen juhlan aihe.)