Työaika, tuo jokaista suomalaista koskeva termi, on jälleen uutisotsikoissa. Työaika vaikuttaa terveyteemme, toimintakykyymme sekä mahdollisuuteen sovittaa yhteen työ ja muu elämä. Tästä syystä työajasta puhumisella on väliä.
Työnantajan näkökulmasta työaika on verrannollinen työn tuottavuuteen ja sujuvuuteen. Yhtälöstä unohtuu, että ihminen ei ole kone.
Tutkimusten mukaan suomalaisilla on EU-maiden lyhin työviikko. Silti joillakin aloilla, ja etenkin korkeastikoulutettujen parissa, työtuntien venyminen yli työsopimuksessa sovitun on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Ammattijärjestöt ja useat poliitikot ovat vaatineet työajan lyhentämistä edelleen. On esitetty jopa kuusituntista työpäivää, eli 30 tunnin työviikkoa! Näin voitaisiin parantaa työttömyyttä jakamalla työ useamman henkilön kesken. Mutta monen työtä on vaikea jakaa. Miltä kuulostaisi vaikka osa-aikainen meppi?
Akavan julkaiseman selvityksen mukaan nykyinen työlainsäädäntö joutaisi jo roskakoriin. Moni työntekijä on jo pitkään tuntenut omissa nahoissaan, että tilanne on epäreilu.
Vaan miten nostaa työaika tapetille omassa työyhteisössä, kun takaraivossa on pelko kilometritehtaalle joutumisesta. Kuka uskaltaa kertoa esimiehelleen työtaakan vaativan kevennystä? Kuka pystyy asettamaan perhe-elämän työelämän edelle, kun tavoitteet ja määräajat pitävät kuristusotteessa?
Suomessa korkeastikoulutettujen työ mielletään usein joustavaksi, 24/7 tapahtuvaksi työksi. Nykyteknologian myötä työt kulkeutuvat myös vaivattomasti kotiin, kun tabletilla tai älypuhelimella on helppo tarkastaa työviestit myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Tehostunut työmaailma ja työajan joustavuus on tehnyt perheestä ja yksityiselämästä on sijaiskärsijän.
Tilanne on absurdi. Nuoria ja vanhempia korkeastikoulutettuja tekijöitä ja osaajia Suomessa kyllä riittää, mutta työt pysyvät ”piilossa” niin kauan, kun yhden työntekijän harteilla on puolentoista tai jopa kahden ihmisen työt – ja usein vieläpä ilman ylimääräistä palkkaa.
Asiantuntijatyössä on totuttu joustamaan – joko omasta tahdosta tai työnantajan vaatimuksesta. Usein todellista vaihtoehtoa palkattomalle ylityölle ei edes ole. Moni kokee sen myös vaatimuksena uralla etenemiselle.
Työaikojen järkeistämiseksi ja monen vuorotyöläisen onneksi pidän tervetulleena EU:n työaikadirektiivin uudistusta. EU:n tuomioistuimen hiljattain antaman ennakkotapauksen mukaan työntekijän kaikenlainen varallaolo on täyttä työaikaa. Ja tottahan se on – ei ihminen voi olla yhtä aikaa sekä töissä että vapaalla. Aivot ja kroppa tarvitsee lepoa, ja siksi vapaa-ajan on oltava täysin erillään työstä.
Missä olemme menneet yhteiskunnassa vinoon? Työnantajalla on osa vastuuta työntekijän hyvinvoinnista, mutta päävastuu on jokaisella meistä itse. On aika purkaa vyyhtiä ja pohtia vaihtoehtoja työajan ja työnteon järkeistämiselle. Ihminen ei ole kone, vaan tarvitsee lepoa, hiljentymistä ja muiden kanssa yhdessäoloa.
Joskus teologia ja politiikka ovat yhtä ja samaa. Vanha opetus lepopäivän pyhittämisestä on vahva poliittinen viesti – ja aina ajankohtainen!
Sari darling, missä minä olen pelkästä palkkatyöstä puhunut, mutta eikös juuri uskovaiset halua pitää kirkollisina arkipyhinä ihmiset pois juuri plkkatyöstä? Miksi se siis siinä yhteydessä palkkatyöhän sidotaan?
Sitä alkuperäistä kontekstia tässä hain 🙂 Sitä mihin tuota lepopäivän ohjetta ja sen pyhittämistä olisi sovellettava.
Ei siis ole mitään syytä edellyttää että uskovaiset, tai kukaan, kävisivät nimenomaan palkkatyössä kuutena päivänä viikossa. Kotonakin riittää töitä, jotka hurskaan olisi hyvä hoitaa ennen lepopäivää.
Ei ne luomiskertomuksen jakeet työtä palkkatyöksi ja askareiksi erotele, työ mainitan yleensä työksi ja askareet mainitan erikseen eli työ kuin työ ja tarkoietaan tietysti myös sitä työtä,joka tehdään mm. leivän saamikseksi eli tänä pänä juurikin palkkatyötä:
1.Moos.3:17-19
Mutta miksi sen pitäisi tarkoittaa juuri ja vain palkkatyötä? Millä perusteella voi vaatia uskovaisia tekemään nimenomaan palkkatyötä kuusi päivää viikossa, ilman lomia?
Sari, voithan vaatia Raamatun perusteella uskovia ihmisä tekemään k a i k k e a työtä siis m y ö s palkkatyötä 6 päivän viikossa. Tuo ’vain’ sanasi pitäisi siis Sari oikeasti olla sana myös!
Siihen en ota kantaa miten kirkko on aikoinaan päätynyt toteuttamaan tuota käskyä nimenomaan yleisellä vapaapäivällä palkkatyöstä. Äkkiseltään ajattelisin jopa, että se on alkuperäisestä ohjeesta ”luistamista”, menemistä siitä mistä helpoiten pääsee.
Ajatellaan, että riittää kun ei ole palkkatyössä sunnuntaina. Ja ”that’s it”. Lepopäivä on pyhitetty, kun en ole työpaikallani sunnuntaina…
Kuitenkin, jotta käskyn, siis sapattikäskyn todellinen merkitys täyttyisi, painon on oltava siinä ensin mainitussa ”pyhittämisessä”. Muista PYHITTÄÄ lepopäivä. Erota yksi päivä muista hartauselämälle, niin etteivät työt (palkkatyöt tai arkiaskareet) sitä häiritse.
Toisaalta uudessa liitossa ei ole syytä erotella päiviä niin tarkasti. Koska se voi helposti kääntyä ulkoiseksi hurskaudeksi ja sillä pätemiseksi. Tärkeintä on että palvelee Jumalaa sekä työnteolla ja lähimmäisen auttamisella, että hartauselämällään.
Kristinuskon sanoma on vapaus, ei sääntöjen orjuus. En oikeastaan ymmärrä miksi meitä pitää ulkopuolelta, ei-uskovien taholta, ohjeistaa alistumaan uudelleen ”orjuuden ikeeseen”.
Otanpa vähän sanomisiani takaisin. Kyllä tietenkin yleisellä viikottaisella vapaapäivällä on hyvä ja hyödyllinen tarkoitus. Kahdella ja kolmellakin.
Mutta palkkatyöstä vapaiden päivien ei pitäisi määräytyä Raamatun tai lain kirjaimen mukaan.
Järjen käyttö on sallittua. Tämä oli Jeesuksen lähtökohta.