Katselen joskus öisin TV7-kanavaa. Muinainen kaimani tapasi niin ikään yöllä Jeesuksen (Joh 3:1-21), joten voisi olettaa minunkin kohtaavan. Säädän aina telkkarista äänet pois, etten herättäisi koko taloa.
Kanavan tarjonta antaa varmaan aika hyvän kokonaiskuvan Suomen kristillisyyden konservatiivisen siiven kiinnostuksen kohteista. Tietenkin siihen vaikuttavat kanavan omistajien omat korostukset, mutta tarjonta vastannee kysyntää.
Kaksi aihetta on ylitse muiden. Sairaiden parantaminen ja Israel. Onhan siellä vähän muutakin, mutta nämä aiheet nousevat tarjonnasta selvästi esiin. Sitten on sellaisia yhden julistajan esiintymisiä valtavissa halleissa Amerikassa. Ne muistuttavat stand up –koomikoita, joita on öisin muilla kanavilla. Sananjulistaja kävelee edestakaisin lavalla ja rytmittää puheensa niin, että naurulle ja taputuksille on säännöllisin hetkin tauot.
Viime yönä tuli myös Leif Nummelan Café Raamattu. Sitäkin voi seurata usein ilman ääntä, koska Nummelan vieraat ovat ulkomaalaisia ja ohjelmissa on tekstitys. Viimeöinen vieras oli Uuden testamentin tutkija, ja keskustelu hyvin mielenkiintoista.
Mutta asiaan. Ruumiin parantuminen näyttää nousseen sielun pelastumisen kanssa tasaveroiseksi asiaksi. Etten jopa sanoisi, että ohittanut. Lausetta ”Jeesus pelastaa” ei sanota ilman jatkoa ”ja parantaa”. Monet ovat varmaan tottuneet siihen, mutta minua tuo hätkähdyttää.
Kun pelastus ja paraneminen sulautuvat lähes samaksi asiaksi, voi herätä vaikeuksia uskoa siihen pelastumiseen, jos ei parane sairauksistaan. Jos Matti ei parane, mahtaako pelastuakaan, jos paraneminen ja pelastuminen ovat yhtä ja samaa Jeesuksen toimintaa?
Mistä johtuu niin suuri kiinnostus parantamiseen ja paranemiseen? Eikö tavanomainen kristillisyys, jossa uskotaan ja kilvoitellaan, ole enää mitään ilman paranemisosiota?
Ovatko erot kristillisen ja uuspakanallisten parantamisilmiöiden välillä vain hiuksenhienoja? Kristillisessä puhutaan tietenkin Jumalasta ja varsinkin Pyhästä Hengestä, mutta maailmankuva ja näkemys elämästä on hyvin samanlainen.
Ongelma onkin paranemisjulistuksen ohut ja yksipuolinen kuva Jumalasta. Sen mukaan Jumalankin on vaikea sietää sairaita ihmisiä ja heidän sairauksiaan. Sellaiseen moderniin muotiajatteluun, jossa terveys, nuoruus, kauneus ja rikkaus ovat korkeimpia elämän arvoja, liitetään Jumalakin. Julistajille ei näytä tulevan mieleenkään, että sairaudella voisi olla sanoma.
Nyt moni lukija saattaa arvioida, ettei blogisti usko Jumalan mahdollisuuksiin. Siitä ei ole kysymys, vaan haluan sen sijaan lukijani pohtivan, millaiseen Jumalaan hän itse uskoo.
Jumalakuva ei toki saa olla toisinkaan päin yksipuolinen. Seurakunta ei tee väärin, kun se rukoilee sairaiden puolesta, eivätkä väärin tee ne sairaat, jotka tuovat esirukouspyyntöjään yhteiseen messuun. Jumala on varmasti parantanut Raamatun aikojen jälkeenkin epänormaalilla tavalla. Olen itsekin pappina rukoillut sairaiden puolesta ja kerran jättänyt pyynnön omasta puolestani, kun olin menossa silmäleikkaukseen, jota jännitin.
Ymmärrettävää ja luonnollistahan se on, että ihmiset haluaisivat olla terveitä. Kun saa tiedon vakavasta sairaudesta, menee maailma nurin. Kun Uudessa testamentissa kerrotaan Jeesuksen parantaneen sairaita, ei ihmeiden ainoa tarkoitus ollut olla vain tunnustekoja. Jeesus paransi sairaita myös siksi, että hän oli empaattinen näiden kärsimyksiin. Mutta itse hän suostui kärsimyksiin ja kuolevaisuuteen. Siinä on esikuvaa meillekin.
Jeesus kantoi meidän sairautemme. Siksi saamme turvallisin mielin sairastaa. Sairautemme takia meitä ei Jumala hylkää.
Inhimillinen elämä ei ole täydellistä. Tähän maailmaan kuuluvat epäonnistumiset ja pettymykset. Unelmien kartanon sijasta saakin hometalon, lahjakkaiden lasten sijaan ongelmanuoria. Raitistumisyritykset valuvat viemäriin, puoliso on kuin painajaisunista. Nuori ja kaunis vie kypsältä ja kokeneelta viran nenän edestä. Harmiton kysta paljastuukin pahanlaatuiseksi kasvaimeksi. Öiset pelkotilat eivät väisty, tuskat hellitä ja kamppailu katkeroitumista vastaan ei pääse edes alkuun. Toinen jalka klenkkaa, selkäkivut pahenevat, migreeni ei hellitä, vauvaa ei tule, opiskelupaikka ei avaudu useankaan yrittämisen jälkeen. Lapset eivät soita ja seurakunnassa on huono ilmapiiri, eikä kumpikaan pappi usko Jumalaan.
Jeesus ei pelasta meitä elämän epätäydellisyydeltä, vaan sen keskellä ja sen kautta. Tekisikö joku tästä aiheesta ohjelmasarjan TV7:ään?
”Koirat haukkuu, karavaani kulkee” (arabialainen sananlasku).
Teemu Kakkuri: ”Se sieltä todellakin puuttuu. Sairaudella on erilainen sanoma kuin parantamiskulttuurilla. Sitä siellä taas on paljon. Mutta pelastaa¶ntaa on laajempikin ilmiö kuin vain tv-kanavan tarjonta.”
Tämä väite ei pidä paikkaansa. Kyllä tästä puhutaan paljonkin Tv7:n ohjelmatarjonnassa. Olen vuosia katsonut ja katson edelleen paljon (en vain joskus öisin) Tv7:n ohejlmia. Tunnen aika tarkkaan koko ohjelma-tarjonnan. Kannattaa mennä katsomaan vaikka ohjelma-arkistosta koko laaja tarjonta.
No tuohan olisi kiva, jos noin on. Vaikka yksi huutomerkki riittää suomen kielessä ilmaisemaan, että huutaa. Ja kohteliasta on kirjoittaa sen nimi oikein, jolle kommentoi. Varmaan jokin keskusteluohjelma on jäänyt huomaamatta, mutta se valtavirta huutaa niin voimakkaasti päälle.
Ajattelen niin, että eniten kristityt ja muutkin ihmiset tarvitsisivat sellaista sananjulistusta, joka auttaisi elämään sairauksien kanssa, ei rimpuilemaan niistä vain eroon. Suurin osa meistä kuitenkin joutuu vaeltamaan elämänsä lääkepurkki taskussa, vain aniharvat paranevat kokonaan.
Anteeksi Teemu, että kirjoitin nimesi väärin; korjasin asian. Olen kommenttisi viimeisestä kappaleesta samaa mieltä. Eri mieltä edelleen siitä, että Tv7:n ohjelmisto ohittaisi tuon asian.
Sinähän Teemu voit tarjota Tv7:lle ohjelmaa tuosta näkökulmasta näin lisäten kaipaamiasi ohjelmia. Varmasti ottavat vastaan. Toki siitä on kustannuksia ja paljon työtä, mutta aihe on tärkeä. Minun haastatteluni tuosta näkökulmasta arkistossa on; aiheesta pelastuminen ja parantuminen. Kerron ajasta rakkaan perheenjäseneni sairasvuoteen äärellä olosta. Hän pelastui, mutta ei parantunut täällä maan päällä; vasta taivaassa. Kiitos Jumalalle; Hän kuuli rukoukset; kantoi sairauden läpi taivaseen asti. Jumala pelasti ja paransi.
Kiitos sanoistasi. Noin se yleensä menee.
Kiitos Teemu!
Ne ihmeparantumiset ovat sillä lailla kummallisia, että parantuminen on näkymättömissä. Ei ole koskaan halvaantunut todistettavasti lähtenyt liikkumaan. Se on kummallisen ”valikoivaa” tuo paraneminen. Tunnen henkilön, joka on varmaan jo 30 vuotta juossut mitä ihmeellisimmissä paikoissa hakemassa parantumista ja esirukoiltavana. Koko ajan haetaan ”itselleen hyvää”. Vaivan paikka siirtyy koko ajan ja aina tulee uusi entisen tilalle. Mistä on kysymys, kun pitää aina olla hoidettavana ja hoidossa? Kun sellaisen henkilön kanssa juttelee, puhe kääntyy melkein joka kerta hänen vaivoihinsa ja ne alkavat oman keskustelunsa. Aivan kuin kaksi ihmistä olisi samassa keskustelussa. Mikä hänen elämässään jäi hoitamatta, joka sieltä koko ajan luuraa? Joku asia, jota ei näe, mutta koko ajan esiintyy eri hahmoissa näyttämöllä: naamio vaihtuu. Voi vain kuunnella, koska se jokin ei suostu tulemaan esiin, mutta on koko ajan ottamassa oman tilansa. Uskonnollisuus ei tuo muutosta. Ahdistus ei katoa mihinkään.
Heitän vain kysymyksen, että miksi hengellisessä kentässä elätellään jonkinlaisia illuusioita ja taikatemppuja, että uskonnollisuus olisi taikajuoma kaikelle muulle maailmassa: teeskennellään jotakin ja kaikki menevät siihen mukaan. Ollaan olevinaan valiojoukkoa. Fantasiamaailmaa ja roolileikkejä. Parantajat ja parannettavat, papit ja pyhät, kirotut ja kyykytettävät. Komeat kulissit joillakin. Toisilla kotikutoinen kombo. Rumba ja samba.
Meillä TV-7 on tärkein kanava. Kiitos Jeesukselle, että näin hyvä kanava on syntynyt pitämään elävää uskoa yllä.. Jeesus Elää!
Janne Onnelan kommentit ovat usein persoonallisia ja niiden sanoman tavoittaminen vaatii pohdiskelua. Tuossa ylläolevassa on kyllä oivallettu jotain oleellista.