Tuomitseminen

Usko on parhaimmillaan elämää pelastava voima, joka antaa virtaa mennä eteenpäin ja antaa sisältöä ja merkitystä elämään. Ainakin silloin kun sen ymmärtää oikein. Valitettavasti liian moni kristitty käyttää uskoa ja Raamattua lyömäaseena toisia kohtaan. En tarkoita sitä, etteikö syntiä pitäisi sanoa synniksi ja etteikö siitä pitäisi ojentaa mutta kuinka sen tekee ja kuka sen tekee, on asia, josta monikaan kristitty ei välitä.

Kun itse uudistuin uskossani v. 2013 minusta tuli hyvin nopeasti kiihkeä Jumalan puolustaja. Tämä on varmasti monelle liiankin tuttua. Olin hyvin nopeasti tuomitsemassa muita ja kertomassa omaa mielipidettäni siitä kuinka asiat on. Ja tiedätkö, internetissä sen tekee ilman minkäänlaista sääliä, hirvittävän helposti. Asenteeni oli sama kuin Psalmissa 125:5 ”Herra, tuhoa ne, jotka eksyvät kierouden poluille. Hävitä vääryydentekijät!” Kuulostaako tutulta? Saatat tuntea moniakin tuon asenteen omaavia uskovia, jotka eivät paljon ihmisiä sääli.

Kun aika meni eteenpäin ja huomasin, etten itsekään pysty elämään täydellistä elämää ilman syntiä, opin armollisuutta itseäni ja muita kohtaan. Se on kypsymisen merkki. Se vaati ensinnäkin sitä, että tein vakavaa syntiä. Sen jälkeen masennuin ja ajattelin, ettei Jumala minua enää rakasta. Kun uskova, kiihkeä kristitty, sortuu synnintekoon se voi olla musertava takaisku. Ihmisen aikaisemmat asenteet vyöryvät päälle kuin valtameren aallot. Vasta silloin voi ymmärtää omien menneiden asenteiden raadollisuuden. ” Tein väärin mutta tarkoittaako tämä todella sitä, että palan ikuisesti helvetissä?” ”Jos aiot kohdella minua näin, anna minun mieluummin kuolla heti. Ole minulle armollinen ja päästä minut kokemasta enempää tätä kurjuutta.” (4. Moos.11:15) Tuo valtava omantunnon tuska omasta syntisyydestä ja omien asenteiden vääryydestä on kauhea tuska. Se on Jumalan keino kasvattaa uskovaa. Hän ikäänkuin kysyy ”Huomaatko nyt, millainen olet ollut muita kohtaan ja millainen olet nyt?”

Jesajan 32:17 kirjoitetaan: ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.” Nykyään minua hävettää oma käytökseni kiihkeänä fundamentalistina. Ei kiihkomielinen kristillisyys eroa paljoakaan sharia lakia kannattavien äärimuslimien asenteesta, vaikka kristinuskon ja islamin ihmiskuva on täysin erilainen. Asenteet näillä kahdella ovat ihan samat. Mutta kun ihminen oppii armollisuutta itseään ja muita kohtaan, tuo se mukanaan rauhan. Mielestäni yllä lainaamani Jesajan kirjan kohta kiteyttää hyvin ne tunnot joita rauha itsensä ja muiden kanssa tuo. Ennenkaikkea kyse on rauhasta Jumalan kanssa. Minun ei tarvitse olla osoittamassa toisten syntejä. Riittää kun katson itseäni ja tajuan tekeväni syntiä päivittäin, jos en muuten niin ainakin ajatuksin.

Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin nykyään synnin. Raamattu ei missään kohdin kannusta kristittyjä synnintekoon tai siihen että kannustaisimme muita jatkamaan synnillistä elämäntapaa. Kyse on enemmänkin siitä, ettei mielestäni uskovan tehtävänä ole ensisijaisesti osoittaa kenenkään syntejä vaan pikemminkin kertoa Jumalan rakkaudesta. Kyllä se lähimmäisen elämäntapa korjaantuu kun Jeesus astuu hänen elämäänsä. Ja toisaalta onko meidän odotettava ihmisen elämäntavan korjaantuvan? Onko se ehto rakkaudelle? Täydellisen synnitöntä ei kenenkään elämä ole. On oltava armollinen ja on osattava rakastaa myös heikompia koska itsekin olen heikko.

”Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!” (Jesaja 30:18)

Kun mekin oppisimme olemaan samanlaisia kuin Herra.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jeesuksen opetus on:”Ota ensin malka omasta silmästäsi, niin näet ottaa rikan veljesi silmästä,Matt 7:5.
    Voimme parhaiten toimia sielunhoitajin asilloiin, kun olemme itse parantuneet. Oman prosessin läpikäyminen antaa ”kompetenssia” auttaa muita paranemaan. Myös omien ongelmien kohtaaminen ja ratkaiseminen antaa nöyryyttä ja armollisuutta muita kohtaan. Silloin voi myös oikeassa hengessä ”tuomita” toista ja nostaa sopivalla hetkellä hänen ongelmansa tai syntinsäkin valkeuteen.

    Tässä siis erotamme moraalin ja moralismin toisistaan. Sielunhoito ei ole mahdollista moralismista käsin, koska silloin empatia ja armollisuus puutuvat, eikä niin kukaan parane.

    • Se malka omassa silmässämme on ymmärrykseni mukaan juuri tuo halumme nähdä rikkoja lähimmäistemme silmissä. Kun silmämme avautuvat, huomaamme, ettei lähimmäistemme silmissä pahempia roskia olekaan.

    • Hämäläinen: ” Voimme parhaiten toimia sielunhoitajin asilloiin, kun olemme itse parantuneet. Oman prosessin läpikäyminen antaa “kompetenssia” auttaa muita paranemaan. Myös omien ongelmien kohtaaminen ja ratkaiseminen antaa nöyryyttä ja armollisuutta muita kohtaan. Silloin voi myös oikeassa hengessä “tuomita” toista ja nostaa sopivalla hetkellä hänen ongelmansa tai syntinsäkin valkeuteen.”

      Ei voi kuin ihmetellä kuinka uskomattoman suuriin mittoihin näiden itseparantuneiden ”sielunhoitajien” umpiuskovainen arroganssi ja omahyväisyys voi nousta. Taitavat kuvitella ihan oikeasti olevansa jotain ”herranlahjoja” syntiselle rahvaalle. Minä kun luulin, että tämä laji kuoli sukupuuttoon jo lähes pari sataa vuotta sitten tulta ja tulikiveä rahvaan niskaan paiskovien pappien myötä, mutta vielä mitä.

    • Pentti. ”Se malka omassa silmässämme on ymmärrykseni mukaan juuri tuo halumme nähdä rikkoja lähimmäistemme silmissä”.

      Aivan hyvin voit tulkita tätä näin, niinkuin minäkin omalla tavallani. Olemme minusta molemmat oikeassa. Pääasia, että ymmärrät, mitä tarkoitin.

  2. Uskonnollinen ”sielunhoito” on henkistä väkivaltaa, jossa käytetään jumalaa lyömäaseena. Kenenkään ”sielua” ei voi hoitaa. Ihmisen sielu (mieli) on monimutkainen ja kerroksellinen arvoitus ihmiselle itselleenkin. Uskovaisuus ei anna lupaa puoskarointiin. Jos tällaista tapahtuu jossakin uskonnollisessa yhteisössä, sieltä pitää lähteä heti pois.

    • Carlotta. ”Kenenkään “sielua” ei voi hoitaa”.

      Ajatteletko, että psykoterapeutti on tekemässä jotain, mitä oikeasti ei voi tehdå?

    • Hämäläinen: ”Ajatteletko, että psykoterapeutti on tekemässä jotain, mitä oikeasti ei voi tehdå?”

      Psykoterapeuttien toimialaan tai ammattiteminologiaan ei käsittääkseni kuulu sellainen käsite kuin ”sielunhoito”. Kyllä se on näiden ”itseparantuneiden”, omahyväisyyttään pullistelevien ja lähinnä vain omaa etuaan tavoittelevien uskoonnollisten puoskarien vähintäänkin kyseenalaista toimialuetta.

    • Aivan uskomaton kommentti Charlotta. Et ehkä tiedä mitä sielunhoito on? Kannattaa joskus käydä.

    • Werneri: ”Et ehkä tiedä mitä sielunhoito on?”

      Tiedätkö sinä? Jos tiedät, niin määrittelisitkö ihan ensimmäiseksi, mitä tarkoittaa käsite ”sielu” jota pitäisi muka voida jotenkin hoitaa?

    • Sielunhoito on myös niiden sielujen hoitamista, jotka ovat saaneet haavoja hengellisissä yhteyksissä. Suurin toivein karismaattiseen kokoukseen matkanneet ja sieltä edelleen parantumattomasti sairaina palanneet ovat ryhmä, josta olen kuullut aikoinaan Irja Kilpeläisen kertovan. Joukko ei liene kovin pieni. Sielunhoito on rohkaisemista ja lohduttamista.

  3. Antti Hämäläinen & Martti pentti ajatellaampa nyt että Luther tulisi teidän luo ”sielunhoitoon” niin mitä sanoisitte kun hän puhuisi kuinka juutalaisia, ns ”uudestikastajia”, ”paavilaisia”, nuoria jotka eivät halua opetella ulkoa tiettyjä oppikohtia jne tulisi kohdella, siis jopa tappaen?

    Antti Hämäläinen miten ”ottaisit” pois ”rikan” Lutherin silmistä?

    Martti Pentti etkö ”näe” mitään roskaa Lutherin silmässä?

    • Lutherin silmät ovat sulkeutuneet ikuiseen uneen kauan sitten. Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.

  4. Tuomas Johannes on oppinut tärkeän asian.

    Kun Pyhä Henki tuli maailmaan, Hän osoitti ensin synnin… Kun ihminen joutuu tekemisiin Pyhän Hengen kanssa, niin tuli polttaa ja kuluttaa…

    Oma kokemukseni on, että syntiset Kristityt ovat kaikkein Armollisimpia, eikä tuo tarkoita sitä, etteivät he vihaisi syntiä, päinvastoin he kärsivät siitä rakkaudettomuudesta mikä maailmassa ja ihmisessä vaikuttaa.

    ”Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.”

    • Ismo Malinen kuinka oli laita Lutherin, oliko hän ”syntinen kristitty” ja oliko hän kaikkein ”Armollisempia”?

      Se vaan on mahdotonta itse ”nähdä” olevansa ”sokea”, vasta kun Jeesus parantaa niin voi ymmrtää olleensa sokea. Ihminen luonnostaan rakastaa pimeyttä.

    • Martti Pentti siis meinaat että Jumala armahtaa ja näin ihminen voi jatkaa omaa armotonta elämäänsä?

      Selkeä evankeliumin sanoma on kun ihminen saa armon niin hän on armollinen myös toisille, ei tuomitse enää ketään.

    • Pentti. ”Ei ihmisen ’armollisuudella’ ole juurikaan merkitystä, olemme Jumalan armon varassa”.
      Ilman muuta on hyvä jos meissä on Kristuksen mielenlaatua. Miksei olisi?

  5. Uskovalle tekee oikein hyvää oivaltaa tuo kristityille, niin ominainen tila. Jonka Luther osaisi kuvata sanoilla: ”samalla kertaa syntinen ja vanhurskas.” Minun on vaikea tajuta sitä, miksi niin monet kristityt vastustavat tätä ajatusta. siitäkin huolimatta että sana sanoo selvästi, että olemme kaikki pois poikenneet. Eikä ole yhtään vanhurskasta. Samoin nämä kristityt tietävät omasta elämästään sen, etteivät ole synnittömiä. Mikähän tuon lauseen hyväksymisessä on niin vaikeaa?
    Syntisinä olemme kuitenkin vanhurskaita uskon kautta Kristukseen. Näemme syntisyytemme päivittäin, mutta uskomme Kristuksen sovittaneen koko syntisen olemuksemme. Emme pelkästään syntisiä tekojamme.

    Syntisenä on hyvä muistaa, että kuka tahansa uskova voi milloin tahansa langeta mihin tahansa. Toisaalta taas uskon kautta omistamme todellisen puhtauden ja pyhyyden. Jota varjelemme ja josta pidämme huolta, niin hyvin kuin kykenemme.
    Syntisyytemme on todellista syntisyyttä ja myös vanhurskautemme on samoin todellista vanhurskautta

  6. Charlotta Lindfors ja Kimmo Wallentin. Ette ilmeisesti tiedä, että teologien ja kaikkien kirkon työntekijöiden koulutukseen sisältyy – tosin laajuudeltaan ja tasoltaan vaihteleva – osio aiheesta ’sielunhoito’ alias ’pastoraalipsykologia’. Puoskaroinnista ja painostamisesta nimenomaan varoitetaan. Kansanomaisesti sanottuna sielunhoidossa on kyse toisen ihmisen auttavan kohtaamisen opetuksesta, jossa hyödynnetään psykologiaa ja psykiatriaa sekä psykoterapian menetelmiä. Ottaen samalla tietysti huomioon, että ihminen on hengellisiäkin kysymyksiä pohtiva olento, joten tavatonta ei ole Raamatun, rukouksen tai virsilaulun käyttö asiakkaan niin toivoessa. Sielunhoitoa voidaan tietysti soveltaa ja toteuttaa monella eri tavalla sekä monen eri tasoisena. Martti Pentille totean, että jaan hänen huolensa juuri karismaattisen liikkeen sielunhoitokäytännöistä. Kyse on – minun kokemukseni mukaan – usein ongelmallisesta teologiasta, rukouksen väärinkäyttämisestä työmenetelmänä ja ns. armolahjojen käytöstä yhdistyneenä puutteelliseen tai joskus olemattomaan psykologiseen koulutukseen. Sielunhoidossa tapahtuu virheitä aivan samalla tavoin kuin lääkärit eivät aina osaa kohdata potilaitaan oikealla tavalla vaikka asiantuntemusta ja auttamisen halua olisi.

    • Sjöblom: ”jossa hyödynnetään psykologiaa ja psykiatriaa sekä psykoterapian menetelmiä. ”

      Huh, huh!. Pappi psykiatrina, todella puistattava ajatus.

      Kyllähän asia on niin, että ei pappia pitäisi päästä ronkkimaan toisten ihmisten mieltä. Ei lihakauppiaskaan ole pätevä kirurgin hommiin.

      Mikä on ”sielu”?
      Ja mitä sitten ”sielunhoitoon” tulee, niin miksi sitä ”sielua” pitää hoitaa? Psykologia, psykiatria ja psykoterapia ovat eri asioita, niissä hoidetaan sairauksia. Ne ovat osa lääketiedettä, eivät teologiaa.

      Pysyköön suutari lestissään ja pappi postillassaan.

    • Marko. ”Martti Pentille totean, että jaan hänen huolensa juuri karismaattisen liikkeen sielunhoitokäytännöistä. Kyse on – minun kokemukseni mukaan – usein ongelmallisesta teologiasta, rukouksen väärinkäyttämisestä työmenetelmänä ja ns. armolahjojen käytöstä yhdistyneenä puutteelliseen tai joskus olemattomaan psykologiseen koulutukseen”.

      Nyt minustakin tässä on ongelmia. Silti yksi minun mieliteologeistamme Suomessa on jo edesmennyt Erik Evalds, joka oli pappi ja osaava sielunhoitaja. Hän on kirjoittanut paljon hyviä kirjoja joita kai ainakain divareista saa vielä ostaa.

      Hän oli myös karismaattisen liikkeen aktiivinen kannattaja ja luotettu puhuja.
      Karismaattisen liikkeen vertaistuki tai rinnallakulkemis -sielunhoito on tietystii eri asia kuin ammattiauttajan tarjoama apu. Silloin kun on kyse diagnosisoidusta psyykisestä ongelmasta ei amatöörin apu riitä, vaan voi minustakin jopa pahentaa tilannetta.

      Nyt minusta kuitenkin karismaattisen liikkeen ongelmia pahempi pulma on lainalaisuus, johon törmää monien luterilaisten perintsisten herätysliikkeiden puitteissa ja ihan tavallisissa kirkollisissa kuvioissa. MInä pidän tätkin hyvin pahana sielunhoidollisena ongelmana, ja ainakin jossain määrin myös huonon teologian ja kontrolloiivan, syyllistävän ja määräilevän paimenuuden huonona hedelmänä.

      Minusta siis Suomessa liian suuri osa luterilaisista aktiivisista uskovista on ”lain alla” ja alituisen häpeän, alemmuden tunteiden ja syyllisyyden vaivaamia. Tämä on minusta sikäli surullista, että nämä jaavät vaille parasta pelastuksen iloa ja elämän siunausta ja hengen täyteyttä. Heillä on kädessään vaha-omena oikeana omenan sijaan. Siksi vaikutelmakin on hapahko, eikä hedelmäisen raikas. Tämä on minusta surullista, ja olenkin aina kutsunut koko uskonpuhdistusta ”surulliseksi uskonpuhdistukseksi” juuri tämän laialaisuuden tähden. Uskon pitäisi vapauttaa meidät, eikä muodostaa uutta kahletta kaiken muun orjuutuksen lisäski.

  7. Kimmo, pappeja toimii psykologeina, psykiatreina ja psykoterapeutteina (ihan laillistettuina ja pätevinä sellaisina). Ajantasaiset vastaukset opintojen laajuudesta ja sisällöstä (muutama opintopiste – maisterin tutkinnon pääaine) löydät teologisten tiedekuntien opinto-oppaista ja kirkon työntekijäkoulutuksen kuten kirkon koulutuskeskuksen tarjonnasta. Laajimmat opinnot ovat perheneuvojilla ja sairaalateologeilla. Omat työtoverini ovat viime talven aikana opiskelleet 60 op ratkaisukeskeistä terapiaa lopputöineen. Sitten on olemassa sielunhoitoa, joka rinnastuu lähinnä vertaistukeen. Muutoin neuvon Sinua huomioimaan, että me teologit teemme ihan lähtökohtaisestikin eron sekä sanan julistuksen ja teologisen ym. tutkimuksen välillä että seurakunnan ja sielunhoidollisen auttamisen/ koulun ym.opetuksen välillä. Sitten on ihan toinen asia, että sielunhoitoa harrastetaan myös muualla kuin ev.lut. kirkon piirissä ja kaikki sielunhoitajina esim. monenkirjavassa vapaakirkollisuuden ja herätysliikkeiden piirissä toimivat eivät välttämättä ole varsinaisesti koulutettuja.

    • Sjöblom: ”Kimmo, pappeja toimii psykologeina, psykiatreina ja psykoterapeutteina (ihan laillistettuina ja pätevinä sellaisina). ”

      Psykoterapeuttien toimialaan tai ammattiteminologiaan ei käsittääkseni kuulu sellainen käsite kuin “sielunhoito”. Mikä on ”sielu” ja miten sitä hoidetaan? Psykiatria hoitaa, dagnosoi ja lääkitsee käsittääkseni mielenterveyden sairauksia kuten esim. skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, masennusta jne…

      Pitää olla melkomoinen opintofani jos ensin lukee vaikkapa teologian maisteriksi, vihityttää itsensä papiksi, senjälkeen suorittaa 6 vuotisen lääkärin perustutkinnon ja sen jälkeen sitten erikoistutaan psykiatriksi toiset 6 vuotta. Vihdoin 12-13 vuotisten lääketieteen opintojen jälkeen, sitten kun on valmis psykiatri, mennään kirkon hommiin papiksi huonolle liksalle ja aletaan hoitaa sieluja. Ei kuulosta kovinkaan uskottavalta. Tuossa vaiheessa pitäisi ikääkin olla jo ainakin 35 vuotta.

      Wikipedia: ”Psykiatri eli psykiatrian erikoislääkäri on lääkäri, joka on kouluttautunut tutkimaan, arvioimaan ja hoitamaan mielenterveyden häiriöitä. Psykiatrian erikoislääkäriksi valmistuminen kestää yhteensä 12–13 vuotta. Aluksi on suoritettava hyväksytysti lääketieteen lisensiaatin kuusi vuotta kestävä lääkärin perustutkinto. Erikoistumisaikana lääkäri työskentelee psykiatrisissa sairaaloissa ja psykiatrisessa avohoidossa sekä osallistuu psykiatrian alan koulutustilaisuuksiin ja hallinnon koulutukseen. Ennen kuin lääkäri saa psykiatrian erikoislääkärin oikeudet hänen on läpäistävä erikoislääkäritentti. Erikoislääkärioikeudet voi saada psykiatrian, nuorisopsykiatrian, lastenpsykiatrian tai oikeuspsykiatrian erikoisaloilla. Erityisten lisäkoulutuksien perusteella Suomen lääkäriliitto voi myöntää hänelle erityispätevyyden esimerkiksi psykoterapiaan.

      Psykiatri on työskennellessään Valviran valvoma terveydenhuollon ammattihenkilö. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä määrittelee hänen velvollisuutensa ammatin harjoittamisessa. Potilaan kannalta keskeisiä velvollisuuksia ovat ammattieettiset velvollisuudet, velvollisuus potilasasiakirjojen laatimiseen ja säilyttämiseen sekä salassapitovelvollisuus. Psykiatrin ja psykoterapeutin sekä hänen potilaansa suhdetta säätelee myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista, jossa määritellään esimerkiksi potilaan tiedonsaantioikeus, sekä potilaan itsemääräämisoikeus.

Johannes Tuomas
Johannes Tuomas
Kristillisten suuntauksien viidakossa seikkailut luterilainen