Se alkoi ihan viattomasta heitosta. Veli Stiven piipahti tammikuun pakkasilla hakemaan unohtuneen saunakassin ja sanoi:” Pitäiskös kirkossa joskus tehdä jotain repäisevää?” Innostuin saman tien ja kyselin, mitä miehellä oli mielessä. ”Niin siis, pitäiskös seurakuntalaisia oikeasti haastaa ajattelemaan? Otetaan vielä Päivi ja Arpad mukaan, niin saadaan hommaan syvyyttä.” Paiskattiin kättä päälle ja lyötiin agnostikkoiltojen teemat kalenteriin.
Puoli vuotta myöhemmin kirkon opinkappaleet saivat kunnon tuuletusta. Agnostikkoilloissa uskallettiin kysellä ja kyseenalaistaa kirkon keskeisimmät opinkappaleet. Ajateltiin ääneen, laulettiin virsiä ja varottiin opettamasta ketään. Puhuttiin uskosta ja vihattiin uskottelun syntiä. Tuloksena oli keitos, josta vielä tänäkin kesänä olen saanut puhua ventovieraiden kanssa kassajonossa ja terasseilla.
Kuka vielä väittää, etteivät perimmäiset kysymykset kiinnosta ihmisiä? Tietenkin kiinnostavat, koska ihmisrotuumme kuuluu luontainen kaipuu kohti näkymätöntä todellisuutta, selittämätöntä pyhää. Ihmiset ovat vain kyllästyneet kirkon tapaan julistaa ja esittää yksisilmäisiä totuuksia. Kirkko väittää olevansa vuoropuhelun kirkko, vaikka saarnaan jälkeen ei kommenteille ole koskaan varattu aikaa.
Tällä hetkellä odotan tuomiota. Tuomiokapituli antaa päätöksensä 14.8., jolloin ratkeaa olenko syyllistynyt pappisystävieni kanssa kirkon vastaiseen opetukseen. Jotenkin absurdia. Kirkossa ei näytä olevan ongelmaa siinä, ettei tee mitään. Ukkospilvet leijuvat vain niiden yllä, jotka haluavat tuoda kirkon vuorovaikutukseen jotain uutta.
Kirkko elää tällä hetkellä etsikkoaikaansa. Jos se ei ota vakavasti jäsentensä kysymyksiä ja palvelee vain pieneksi kutistunutta uskovaisten joukkoa, sen loppu on käsillä. Kuten viime sunnuntain evankeliumiteksti sanoo:” Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Kirkkoa ei tänä päivänä turmele kristinopin uudet tulkinnat tai homoavioliitot vaan sinnikäs takertuminen valtaan ja rahaan. Haluaisinkin tulevaisuudessa nähdä armollisen kirkon, joka ei jakelisi enää oppituomioita, vaan puuttuisi yhteiskunnan ja kirkon piirissä tapahtuvaan vallan väärinkäyttöön, välinpitämättömyyteen ja julmuuteen.
Mikko Salmi kirjoittaa: Agostikkoilloissa uskallettiin kysellä ja kyseenalaistaa kirkon keskeisimmät opinkappaleet.”
Siis: ”kyseenalaistaa kirkon keskeisimmät opinkappaleet.”
Agnostikkoillat olivat neljän papin järjestämiä. Jos nyt vähän viitsii järkeä käyttää, kai nyt jokainen ymmärtää, että tuomiokapitulin oli pakko puuttua asiaan, vaikka ei välttämättä sitä olisi halunnut tehdä.
Jani: poistin yhden kommenttini ja kirjoitin sen uudestaan. En ehtinyt huomata kommenttiasi siihen. Sorry.
Ei kai kirkko nyt oikein voi huutaa hurraata ja taputtaa käsiään, kun rykelmä sen omia pappeja järjestää tilaisuuksia, joissa ”kyseenalaistetaan sen keskeisimmät opit”. Ei ainakaan Oulussa. Täällä Helsingissä en menisi asiasta takuuseen.
En tiedä, mitä Mikko ja kumppanit, olette kyseisessä tilaisuudessa puhuneet ja keskustelleet, mutta luotan siihen, että mitään katastrofaalista ei ole tapahtunut, toivottavasti kuitenkin jotain uutta luovaa.
Mietin, että pitääkö papin olla kuin yrityksen edustaja, jonka pitää kaikin tavoin ja kaikkialla olla edistämässä edustamansa yrityksen etuja ja ”poilitiikkaa”? Jos uskaltaa olla rohkea ja ajatella eri tavalla ja kyseenalaistaakin edustamansa ”firman” toimintatapoja, niin siitä joutuu sitten tilille…
En osaa itse ainakaan nähdä kirkon asioita näin yritysmaailman mukaisesti.
Kirkon pitää Elää ja Uskaltaa eikä jähmettyä paikoilleen pelkästään vanhoihin opinkappaleisiin! Meillä on Jeesuksessa hyvinkin radikaali ja rohkea esikuva, joka uskalsi toimia eri tavalla kuin ympäröivä uskonnollinen ja maallinenkin maailma odotti. Jos Häntä seurataan, ei voi ”jäätyä paikoilleen”. Tsemppiä Mikko jatkossakin!
Kari-Matti Laaksonen:
Ei se julkisesti voi, mutta ehkä kuitenkin varovasti pitäisi vähän hurrata? Kirkko on kriisissä, suorastaan kaulaansa myöten nesteessä. Jotain tarttis tehdä, eikä se vanhoillisen/oikeauskoisen/minkälie pienen porukan Raamatulla päähän -asenne ainakaan kirkkoa pelasta.
Ihmiset pohtivat joka tapauksessa ”perimmäisiä kysymyksiä”, kuten blogisti kirjoittaa. Jos kirkko saa ujutettua itsensä mukaan tähän pohdiskeluun, sillä on parempi mahdollisuus tavoittaa ihmiset ja kenties saada/pitää jäseniä. Kyllä ne keskeisimmät opitkin pitää muuttaa, kuten on tehty satojen vuosien ajan. Muuten karkaa väki lopullisesti.
Mikko Salmi:
Eikä kuulu, tuo on vaarallisen alentuva asenne niitä agnostikkoja kohtaan, saati sitten meitä uskonnottomia apateisteja;)
Ilkka Koivisto
http://blogitaivas.fi/2013/08/04/tehdaan-siita-menetelma/
Tuosta linkistä löytyy lisää viisautta ja luovuutta. Pyhä Henki puhaltaa missä tahtoo ja miten…
Hieno blogi Mikolta. Tsemppiä edelleen!
Jani Salminen:
Ei enää, kun on nykyihminen niin herkkä ja tarkka siitä ettei häntä komennella;)
Kirkon oppia ja opetusta kyllä pitää noudattaa, jos pelastua mielii (korjatkaa, jos olen väärässä). Tätä taas harva kirkon jäsen koskaan edes tulee ajatelleeksi. Suomalainen kuuluu kirkkoon tavan vuoksi. Ja sitten kun jäsenkato käy liialliseksi, voidaan sitä oppia ja opetustakin tarkistaa.
Miksei voi? Eivät kai ne opit niin huonoja ja heiveröisiä ole, etteivät ne kestä kyseenalaistamista saati sitä, että joillakin taviksilla on oikein lupa ne kyseenalaistaa?
Korhonen: ” Täytyy hyväksyä kirkon opit jos pelastua mielii ” ? Se voi olla totta mutta lähempänä totuutta on se että” Täytyy ikävöidä taivasten valtakuntaa, jotta pääsisi sinne ” … omin avuin! (Meediot voivat auttaa jos joku on sattunut jäämään tähän ulottuvuuteen)
Kirkon ensimmäinen tehtävä on poistaa se traaginen elämästä, senjälkeen voi alkaa iklävöidä ! Shakkipeli on hyvä esimerkki, kuinka voi päästä eroon ” sielun tuskasta ” pelaamalla tätä peliä joka on sitä kaikkein syvintä meditaatiota, mikä tiedetään ! Monet vaikeasti sairaaat eläkeläiset tekevät näin ja saavat hetken tuntea … olevansa vapaa ”tuskasta ” ! Miksi ei kirkko voisi tehdä samoin … parantaa meditaatiotaan niiin että jäsenet voisivat kokea (elämän ikuiset lait=jumalan lait) yhtä syvän tunteen (minä elän) kuin shakinpelaajat ?
Kirkkohan ei sitä päätä, kuka pelastuu ja miten. Oma näkemyksensä sillä kieltämättä on asista.
Mikko Salmi
Näen kirkon tilanteen Mikon tavoin. Kirkko on aina ja kaikialla mukautunut ”maailman menoon”. Historiassa mukautuminen tapahtui hitaasti, mutta niin maailmakin muuttui hitaasti. Suomessa ev.lut kirkko on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Mikäli kirkko ei kykene uudistumaan ja tarjoamaan kansalaisille hengellistä ravintoa kansalaisten ymmärtämällä kielellä, se väistämättä marginalisoituu pieneksi kutistuneeksi uskovaisten joukoksi, Mikkoa siteeraten.