Se alkoi ihan viattomasta heitosta. Veli Stiven piipahti tammikuun pakkasilla hakemaan unohtuneen saunakassin ja sanoi:” Pitäiskös kirkossa joskus tehdä jotain repäisevää?” Innostuin saman tien ja kyselin, mitä miehellä oli mielessä. ”Niin siis, pitäiskös seurakuntalaisia oikeasti haastaa ajattelemaan? Otetaan vielä Päivi ja Arpad mukaan, niin saadaan hommaan syvyyttä.” Paiskattiin kättä päälle ja lyötiin agnostikkoiltojen teemat kalenteriin.
Puoli vuotta myöhemmin kirkon opinkappaleet saivat kunnon tuuletusta. Agnostikkoilloissa uskallettiin kysellä ja kyseenalaistaa kirkon keskeisimmät opinkappaleet. Ajateltiin ääneen, laulettiin virsiä ja varottiin opettamasta ketään. Puhuttiin uskosta ja vihattiin uskottelun syntiä. Tuloksena oli keitos, josta vielä tänäkin kesänä olen saanut puhua ventovieraiden kanssa kassajonossa ja terasseilla.
Kuka vielä väittää, etteivät perimmäiset kysymykset kiinnosta ihmisiä? Tietenkin kiinnostavat, koska ihmisrotuumme kuuluu luontainen kaipuu kohti näkymätöntä todellisuutta, selittämätöntä pyhää. Ihmiset ovat vain kyllästyneet kirkon tapaan julistaa ja esittää yksisilmäisiä totuuksia. Kirkko väittää olevansa vuoropuhelun kirkko, vaikka saarnaan jälkeen ei kommenteille ole koskaan varattu aikaa.
Tällä hetkellä odotan tuomiota. Tuomiokapituli antaa päätöksensä 14.8., jolloin ratkeaa olenko syyllistynyt pappisystävieni kanssa kirkon vastaiseen opetukseen. Jotenkin absurdia. Kirkossa ei näytä olevan ongelmaa siinä, ettei tee mitään. Ukkospilvet leijuvat vain niiden yllä, jotka haluavat tuoda kirkon vuorovaikutukseen jotain uutta.
Kirkko elää tällä hetkellä etsikkoaikaansa. Jos se ei ota vakavasti jäsentensä kysymyksiä ja palvelee vain pieneksi kutistunutta uskovaisten joukkoa, sen loppu on käsillä. Kuten viime sunnuntain evankeliumiteksti sanoo:” Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Kirkkoa ei tänä päivänä turmele kristinopin uudet tulkinnat tai homoavioliitot vaan sinnikäs takertuminen valtaan ja rahaan. Haluaisinkin tulevaisuudessa nähdä armollisen kirkon, joka ei jakelisi enää oppituomioita, vaan puuttuisi yhteiskunnan ja kirkon piirissä tapahtuvaan vallan väärinkäyttöön, välinpitämättömyyteen ja julmuuteen.
’ …palvelee vain pieneksi kutistunutta uskovaisten joukkoa… ’
Itse sanoisin: ’ …palvelee vain pieneksi kutistunutta itseään uskovaisina pitävien joukkoa… ’ Sillä moni syvästi uskova kätkee uskonsa — jopa itseltään.
Harmillista että tällainen kokeilu torpattiin näin tylysti. Suomessa on paljon ihmisiä joita syvälliset filosofis-uskonnolliset kysymykset kiinnostavat mutta joilla ei ole mielenkiintoa osallistua rituaaleihin jotka ovat heille etäisiä. Tsemppiä sinne Ouluun Mikolle ja muille agnostikkoiltojen järjestäjille!
Mietin tuota kantelua ja minulta puuttuu taustatiedot. Mutta yleisellä tasolla olen saanut vaikutelman, että toiminen yleensä johtaa tikunnokkaan. Jos ei pääse tuomikapituliin, niin media nostaa sen verran esille, että pääsee kansan tuomioistuimeen ja tuomarin penkille voi käydä kuka hyvänsä. Turvallisempana pidän tuota tuomiokapitulia. Eihän tuomittuna voi olla vielä, jos asiaa ei ole käsitelty.
Eikö siellä oikeutta jaetakkaan?
Mulla on pitkä kokemus evlluttin Raamattupiirin vedosta. Ongelmaa ei koskaan tuonnut kyseenalaistaminen. Yleensä ihmisillä oli niin erilaiset ajatukset useimpiin asioihin. Itselleni ei kukaan tullut sanomaan, mutta toki kylänjuttuina tiedän, joidenkin ottaneen mittaa. Asioita kannattaisi hoitaa maallikko pohjalta. Mutta voihan olla niin, että teillä ei niitä ole, jotka homman pystyy hoitamaan. Itse olen alkanut pitää jo kirkkoon kuulumista vaarallisena. Sehän jo näyttää oikeuttavan tuon kansantuomio istuimen, jos väärässä porukassa sattuu olemaan.
Kaikki sympatiani ovat agnostikkoiltojen puolella. Toivoisin vastaavia tänne eteläänkin! Ei voi olla niin, että pappi on aina ja kaikkialla vain opettaja, joka toistaa mekaanisesti jotakin kirkon lukkoonlyötyä oppia. Missä on silloin jatkuva uskonpuhdistus? Missä aitous, rehellisyys, kuuntelu, kysyminen, epäily – ja totuus?
Ja siinä vaiheessa, kun ryhdytään vaatimaan yhtään miltään ihmisryhmältä, työntekijäryhmältä tai yhteisöltä tai keneltäkään yksilöltä erehtymättömyyttä, ollaan erityisen vaarallisella tiellä.
Jos kyseenalaistetaan kirkon keskeisimmät opinkappaleet, liikutaan aika vaarallisilla vesillä. Ihan kaikki ei voi kirkossakaan olla ”neuvoteltavissa.”
Ei papeilta ”erehtymättömyyttä” vaadita. Mutta ymmärtääkseni pappi ei ensisijaisesti, jos ollenkaan, ole kutsuttu yksityisajattelemaan kirkon oppia uusiksi.
Minunkin mielestäni papin tulee pappislupauksensa mukaisesti pysytellä kirkon opissa ja tunnustuksessa. Mutta se ei mielestäni ollenkaan tarkoita sitä, etteikö nyt puheena oleva toiminta olisi mahdollista. Nythän kyse on siitä, mikä oli pappien ml. blogisti pyrkimys. Ja se ei käsittääkseni ollut opettaa tunnustuksen vastaisesti tai kiistää kirkon tunnustus. Tuossahan sanotaankin, että vältettiin opettamasta – myös tunnustuksen vastaisesti. Mikko korjannet, jos olen väärässä. Vaan päinvastoin saada ihmisiä kirkon piiriin ja kirkkoon keskustelemaan ja kuulemaan sekä tulemaan kuulluiksi ja kohdatuiksi. Tämän prosessin ei tarvitse eikä se usein edes voi olla kaavamainen juttu, sellainen perinteinen ylhäältäpäin alaspäin tapahtuva prosessi, jossa kuulija on objekti, jolle kerrotaan oitis, miten asiat ovat. Sellainen ei vaan enää tepsi huomattavan suureen osaan ihmisiä. Ihmisten saaminen sanan kuuloon ja kirkon tunnustuksen ja opin opettaminen voi tapahtua monella tapaa, eiköhän myös nyt puheena olevaa kautta?
Ihmiset ovat jo riittävän hämmennyksissä ”moniäänisestä” kirkostamme ja sen opetuksesta tai monessa paikassa opetuksen puutteesta.
Kaikkien kirkon edustajien tulisi antaa selkeää evankeliumiin pohjautuvaa opetusta. papit toki eturintamassa.
Ari, eiköhän se ole ihan mahdollista antaa tilaa sekä perinteiselle että modernille tavoille lähestyä ihmisiä kirkossa. Meitä kun on moneksi.
Aivan, Kari-Matti, annettiin tilaa kyseenalaistaa. Ei kai kirkko edellytä jäseniltään, etteivätkö he saisi kyseenalaistaa kirkon oppia ja opetuksia? Ja ei-seurakuntalaisetkin varmasti ovat tervetulleita kirkkoon keskustelemaan, vaikka kyseenalaistaisivatkin sen opin. Minä painotin tuolla sitä pyrkimystä. Esitätkö vakavissasi, että pappien pyrkimyksenä oli kyseenalaistaa kirkon oppi? Minä esitän, että papien pyrkimyksenä oli saada ihmisiä kirkkoon niin, että heille kenties syntyisi halu kuulla ja tutustua kirkon oppiin ja opetuksiin.