Tunnustuskirjat – Yksimielisyyden ohje

Eivät ainoastaan muutamat meikäläiset vaan jo vanhat kristilliset kirkon opettajat ovat eri tavoin selittäneet sitä uskonkohtaa, jonka mukaan Kristus astui alas helvettiin. Niinpä me tässäkin kysymyksessä jäämme pitämään kiinni yksinkertaisesta kristillisestä uskostamme ”Minä uskon Herraan Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on kuollut, haudattu ja astunut helvettiin.” Noudatamme näin tohtori Lutherin neuvoa, jonka hän meille antaa siinä Kristuksen helvettiin astumista käsittelevässä saarnassa, jonka hän v. 1533 piti Torgaun linnassa. Tunnustus erottaa Kristuksen hautaamisen ja helvettiin astumisen eri uskonkohdaksi. Siinä lausumme julki yksinkertaisen uskomme, jonka mukaan Kristuksen koko persoona, Jumala ja ihminen, on hautauksen jälkeen astunut alas helvettiin, voittanut Perkeleen, kukistanut helvetin vallan ja riistänyt Perkeleeltä koko hänen mahtinsa. 

Me emme saa ”rasittaa itseämme yrittämällä syvällisesti ja terävästi pohtien saada selville, kuinka se oikein tapahtui”, sillä tämä uskonkohta ei ole ”järjen ja viisauden aistin” tajuttavissa. Yhtä huonostihan me ymmärrämme edellistä uskonkohtaa, sitä kuinka Kristus istuutui Jumalan kaikkivaltiaan voiman ja majesteetin oikealle puolelle. Meidän on määrä vain uskoa ja pitää kiinni sanasta. Niin säilytämme asian ytimen ja sen lohdun, että ”helvetti ja Perkele eivät saa vangikseen eivätkä pysty vahingoittamaan” meitä eivätkä ketään Kristukseen uskovaa.
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje/9. Kristuksen laskeutuminen helvettiin (sivu 450) 

b2ap3_thumbnail_Jeesus-polki-rikki-krmeen-pn.jpg

Miksi Jumalan Poika tuli Taivaasta tänne maanpäälle?

Miksi Jumalan Pojan piti käydä Helvetissä?

Miksi Jumalan Pojan ylösnousemus ja Taivaaseen astuminen on meille tärkeää?

Miksi meidän on (tai ei ole) helppo uskoa Taivaan ja Helvetin olemassaoloon?

Pitääkö meidän pelätä Herraa vai Helvettiä vai molempia?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Job tuskin sai kauheudet siksi, että ei ollut nöyrä. Olikohan Jumalan opinnäytetyö Saatanalle, että kyllä uskollinen Job pysyy Jumalassaan vaikkei sylkeäkään tuskin kyennyt nielaisemaan? Henki rikki raastettuna Job aneli kuolemaa. Ystävät olivat dogmaattisia ja ihan niinkuin nykyisinkin tietyissä suunnissa selitetään ihmissen kärsimykset ansaituksi. Todellisuudessa voi olla niin, etteivät Jobin ystävien kaltaiset ”kaikkitietävät” voi ajatella pienuudessaan muuta, kuin että Job ansaitsi kärsimyksensä. Muutenhan he olisivat joutuneet pohtimaan, että tuo vai sattua minullekin. Siksi on tyylikkäästi nähtävä syy esimerkiksi Jobissa itsessään. Kyllä Jumala ”ystäville” puhui melko raikasta sanaansa. Mielestäni tämä on kertomus siitä, että Jumala sallii ankarat kärsimykset niille, jotka sen saattavat kestää ja luovat samalla uutta teologiaa. Eli liitto, jossa ihminen oli ”hyvä” ja Jumala puolestaan siunasi sitten siitä hyvästä, kyseenalaistettiin vimpan päälle. Siis utilitarismi. Emme kaiketi usko siksi Jumalaan. Toki Hän on kaiken hyvän tuoja, ja tuskinpa edes hengittäisimme ilman hänen armoaan.

  2. Sen kummemmin tähän kommenttiketjuun puuttumatta: kyllä minulle ihmisen mainitsemisen täydelliseksi ja synnittömäksi on kirosanan kaltainen kauhistus. Täydellinen ja synnitön on vain Jumala (ehkä juuri siksi vain Kristus kykeni ’astumaan alas Tuonelaan’). Ihmisen osa on olla epätäydellinen ja syntinen. Jotkut suostuvat siihen, toiset eivät.

  3. Tannin kommentti pani tuumailemaan, että liberaaliteologille ihmisen
    epätäydellisyys ja rosoisuus ja keskeneräisyys ovat eräänlainen synnin peite ja oman viisauden savuverho. Sen takana on kiva askarrella yhtä sun toista.
    Uskovan kohdalla epätädellisyys painaa nöyryyteen, turvautumaan Kristuksen sovintoarmoon ja pyytämään voimaa kuuliaisuuteen.

  4. Kiitos hyvästä kommentista, Elias. Voiko kukaan muu kuin narsisti pitää itseään synnittömänä ja täydellisenä, kuten Jumala on täydellinen?

    Meillä uskovilla voi olla kiusaus haluta olla kuin Jumala. Jotkut jopa arvostavat ”noitia”.

    Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: ”Onko Jumala todellakin sanonut: ’Älkää syökö kaikista paratiisin puista’?” Niin vaimo vastasi käärmeelle: ”Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ’Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'” Niin käärme sanoi vaimolle: ”Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.” (1. Moos. 3: 1-5)

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.