Eivät ainoastaan muutamat meikäläiset vaan jo vanhat kristilliset kirkon opettajat ovat eri tavoin selittäneet sitä uskonkohtaa, jonka mukaan Kristus astui alas helvettiin. Niinpä me tässäkin kysymyksessä jäämme pitämään kiinni yksinkertaisesta kristillisestä uskostamme ”Minä uskon Herraan Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on kuollut, haudattu ja astunut helvettiin.” Noudatamme näin tohtori Lutherin neuvoa, jonka hän meille antaa siinä Kristuksen helvettiin astumista käsittelevässä saarnassa, jonka hän v. 1533 piti Torgaun linnassa. Tunnustus erottaa Kristuksen hautaamisen ja helvettiin astumisen eri uskonkohdaksi. Siinä lausumme julki yksinkertaisen uskomme, jonka mukaan Kristuksen koko persoona, Jumala ja ihminen, on hautauksen jälkeen astunut alas helvettiin, voittanut Perkeleen, kukistanut helvetin vallan ja riistänyt Perkeleeltä koko hänen mahtinsa.
Me emme saa ”rasittaa itseämme yrittämällä syvällisesti ja terävästi pohtien saada selville, kuinka se oikein tapahtui”, sillä tämä uskonkohta ei ole ”järjen ja viisauden aistin” tajuttavissa. Yhtä huonostihan me ymmärrämme edellistä uskonkohtaa, sitä kuinka Kristus istuutui Jumalan kaikkivaltiaan voiman ja majesteetin oikealle puolelle. Meidän on määrä vain uskoa ja pitää kiinni sanasta. Niin säilytämme asian ytimen ja sen lohdun, että ”helvetti ja Perkele eivät saa vangikseen eivätkä pysty vahingoittamaan” meitä eivätkä ketään Kristukseen uskovaa.
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje/9. Kristuksen laskeutuminen helvettiin (sivu 450)
Miksi Jumalan Poika tuli Taivaasta tänne maanpäälle?
Miksi Jumalan Pojan piti käydä Helvetissä?
Miksi Jumalan Pojan ylösnousemus ja Taivaaseen astuminen on meille tärkeää?
Miksi meidän on (tai ei ole) helppo uskoa Taivaan ja Helvetin olemassaoloon?
Pitääkö meidän pelätä Herraa vai Helvettiä vai molempia?
Kaikki julkaistut blogini:
Voiko Jobia verrata uuden liiton aikaan, kuitenkin hän luuli tuntevansa Jumalan, mutta tunsiko hän todella?? Tuliko vastoinkäymiset Jumalalta, ei tulleet vaan Jumala salli niiden tulla ja lopulta Jobin nöyrryttyä Jumala siunasi häntä.
Kyllä tämän voi vertauskuvallisesti tähänkin päivään tuoda eli vaikka moni luulee seuraavansa Jeesusta niin kuinka moni todella on nöyrtynyt parannukseen ja todella seuraa Jeesusta, kovin harva.
Ari, kiitos vastauksesta. Mitä mieltä olet Jobin ”ystävistä”?
Otan Jobin kokemukset ensisijassa mitä siinä tahdotaan tuoda esille eli kuinka Job lopulta nöyrtyi ja Jumala siunasi häntä, ystävien neuvoja olen pitänyt tois arvoisina enkä ole niihin niin kiinnittänyt huomiota, pitänee lukea joskun sillä silmällä.
Ari, minulle Jobin kirja on tärkeä; yksi Raamatun hienoimmista. Meistä jokainen voi oppia Jobin elämästä, jos vain on nöyrä. Jobin kirjassa on mahtavia keskusteluja ja puheita. Esiintyjät ovat: Jumala, Saatana, Job, Jobin vaimo, Elifas, Bildad, Soofar ja Elihu.
Rikon varmaan kaikkia sääntöjä, mutta rehellisenä ihmisenä olen velvoitettu sanomaan: Ari, olet uskonasioista pihalla kuin lintulauta.
Juha: ”minulle Jobin kirja on tärkeä; yksi Raamatun hienoimmista”
Olen täysin samaa mieltä, Jobin kirja on todella hieno kertomus mm. kärsimyksestä ja Jumalan kaikkivaltiudesta. Sen opetuksesta olen saanut omaankin teologiaani vahvoja vaikutteita.
Ari: ”..Tuliko vastoinkäymiset Jumalalta, ei tulleet vaan Jumala salli niiden tulla ja lopulta Jobin nöyrryttyä Jumala siunasi häntä.”
”Vielä hän pysyy hurskaudessansa, ja sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan, tuhoamaan hänet syyttömästi.” Job 2:3
Jumala salli vastoinkäymiset, mutta sanoi myös ”..sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan..”
Jumala otti itselleen vastuun Jobille tapahtuneista asioista, ”minut”. Miksi? Koska sillä, jolla on valta, on myös vastuu. Voidaan siis hyvin sanoa, että vastoinkäymiset tulivat Jumalalta, vaikka Saatana ne saikin luvan tehdä.
Tämän vahvistavat Jobin sanat ”Herra antoi, ja Herra otti” ja itsensä Jumalan sanat kirjan lopussa ”te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job.” (42:7) Job siis puhui oikein Jumalasta sanoessaan kärsimyksistään tuon ”Herra antoi ja Herra otti”.
Ilmeisesti Job kuitenkin tunsi Jumalan melko hyvin, sanoihan itse Jumala hänestä jo alussa hyvän todistuksen ”…Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa…”
Kuitenkin noiden kärsimystensä jälkeen hänen Jumalan tuntemisensa kasvoi suorassa suhteessa lopun sanoihin ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut”
Aikamoinen harppaus Jumalan tuntemisessa mieheltä, joka jo valmiiksi oli hurskain mies maan päällä…
Vielä lisäisin edelliseen:
Kun ihminen syntyy, hän on vain pieni, avuton vauva ja häntä on hoidettava koko ajan ettei hän kuolisi. Kasvaessaan hän vaihtaa ravintonsa asteittain maidosta vahvemmaksi ruoaksi ja alkaa tehdä muitakin asioita vähitellen yhä itsenäisemmin itse. Lopulta hän on kypsä saamaan itse lapsia ja huolehtimaan heistä. Tämä kaikki vie aikaa runsaasti.
Uskovan elämässä näkyy sama kehityskulku: esim. Hepr. 5:13-14 kertoo siitä: ”Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta. Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille.”
Ne uskovat, joiden elämässä ei (vielä) ole muuta kuin auringonpaistetta, saattavat olla vielä uskossaan noita lapsia. Jos heistä kasvaa hengessä täysi-ikäisiä, Jumala tulee heillekin antamaan samaa ”vahvaa ruokaa” kuin Jobille: sen ansiosta Jumalan tunteminen kasvaa samassa suhteessa kuten Jobillekin tapahtui.
1 Piet 4:12: ”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.”
”Jatkuva päivänpaiste ei luo paratiisia vaan autiomaan.”
”Meitä ei ole lähetetty tähän maailmaan huutamaan riemuhuutoja. Toki sellaisia ohimeneviä hetkiä voi olla. Meidät on lähetty omassa elämässämme kulkemaan samanlaista tietä kuin Mestarimmekin. Kristus voitti kärsimällä, myös hänen omansa voittavat kärsimällä. Heikkouden, häpeän ja kärsimyksen kautta oli kulkeva sen valtakunnan tie, jota rakentamaan Jeesus lähetti opetuslapsensa. Opetuslapsi ei ole opettajaansa parempi. ”Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen” (Matt 10:24, KR 38). Kuinka me voisimme vaatia hauskaa elämää ja suuria aikaansaannoksia, kun hän sai kokea elämänsä vielä viime hetkinä, että kaikki jättivät hänet. Hän jopa joutui huutamaan: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Se ei ollut mitään teatteria!
Seurakunta perustettiin Kristuksen kertakaikkisen kärsimyksen varaan. Seurakunta rakentuu Kristuksen jatkuvan kärsimyksen kautta. Kristus kärsii omiensa kärsimyksessä. Sen hän osoitti ilmestyessään kristittyjä vainoavalle Saulus Tarsolaiselle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” (Apt 9:4). Jeesusta raastettiin vankeuteen ja ruoskittiin kun Jeesukseen uskovia raastettiin ja ruoskittiin. Tämä Kristuksen jatkuva kärsimys hänen omissaan hänen seurakunnassaan toteutuu jokaisen Kristuksen evankeliumista elävän ja siitä todistavan ihmisen jatkuvassa kärsimyksessä.
Edelleenkin aina ja kaikessa toteutuu Jumalan sanan lupaus: ”Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus” (Ps 91:15, KR 38) ja ”kaikissa heidän ahdistuksissansa, oli hänelläkin ahdistus” (Jes 63:9, KR 38).
Kristuksen seurakunnan kokoamisessa ja hoitamisessa on aina kysymys siitä, että jotkut suostuvat kärsimään ruumiissaan ja täyttämään Kristuksen ahdistuksista sen, mikä vielä puutuu: ”Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta” (Kol 1:24). Mitään ei toki puutuu Kristuksen syntejämme sovittavasta kärsimyksestä. Ikuisiksi ajoiksi riittää Golgatalla kuulunut huuto: Se on täytetty! Mutta nyt on vuoro tämän sukupolven Jumalan lasten kärsiä oma määränsä Kristuksen ruumiin hyväksi.
Jumalan lapsen kärsimykset eivät ole sattumaa eivätkä merkityksettömiä olipa kärsimysten näennäinen aiheuttaja mikä tahansa. Näin silloinkin kun hän tajuaa, että hänen ahdistuksensa ainakin osittain aiheutuu hänen sopimattomasta käyttäytymisestään, itsehillinnän puutteesta, luonteen vioista ja valvomattomuudesta. Syntinen Herran palvelija saa mennä päivittäin Herransa armahdettavaksi. Jeesuksen veri peittää ja tuo turvan myös uskovan olemuksen syntisyyden ja syyllisyyden aiheuttamassa ahdistuksessa.
Koska jokaisen meistä on vaikea kestää todellista ahdistusta, saamme rukoilla yhdessä Jeesuksen kanssa: ”Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja”. Mutta toivon mukaan jatkamme rukoustamme Jeesuksen tukemana: ”Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä” (Matt 26:39). Opettelemme läpi elämämme taipumaan Herraan sanaan: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Samalla opettelemme sanomaan Paavalin tavoin: ”Ylpeilen… heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima… iloitsen.. vaikeuksista… ja ahdingoista, joihin joudun… Juuri heikkona olen voimakas” (2 Kor 12:9-10).
Ehkä opimme elämään heikkoutemme ja ahdistuksemme kanssa, säilyttämään uskon Herraan tuli osaksemme mitä tahansa, koimme mitä tahansa ja luottamaan siihen, että Kristus on kansamme niiden keskellä.
Joka tapauksessa heikkouksien ja kärsimysten todellisuus jokaisen Kristukseen uskovan elämässä osoittaa, että Jumalan valtakunta ei ole vielä tullut. Olemme Jumalan salaisuuden edessä. Meidän tietomme elämän syvimmistä asioista ovat kovin puutteellisia. Emme ymmärrä kaikkea, mikä meitä kohtaa. Emme ymmärrä, miksi rukouksiimme ei vastata. Emme tiedä, miksi kävi niin kuin kävi. ( Lainaus : Olavi Peltolan kirjoituksesta )
Jorma Ojala:
Kiitos, koen tämän tunnustuksena että olen ulkona luterilaisestauskonnollisuudesta, samoin Jeesuskin oli ulkona omasta juutalaisesta uskonnollisuudesta.
Mistä tuli minun elämään ne kaikki saastaisuudet joissa elin ennen uskoon tuloa, haureus, vanhemmille tottelemattomuus, esivallan kunnioittamattomuus, riidat, juopottelu jne… miksi en kuullut Jeesuksen ääntä vaikka olin lapsikastettu ja sakramentit suorittanut?? Miksi olin paatunut sydämeltäni niinkuin Jeesus Sanoo ulkopuolisista??
Entä kun nöyrryin parannukseen ja uskoin evankeliumin ja otin kasteen ja sain synnit Jeesuksen nimessä anteeksi ja sain Pyhän Hengen, niin palaisinko kuin sika rypemään siihen samaan saastaan jossa ennen tietämättömyyden aikanani ryvin, pois se, Jumala laittoin lakinsa Sydämeeni ja haluan elää sen mukaan sillä se on minulle parasta ja siinä on iankaikkinen elämä. Kiitos Jeesukselle kun sovitti syntini ja antoi voiman elää ja kuulla Hänen Sanansa.
Jorma, kiitos kommenteista. Sinulla taitaa olla henkien erottamisen armolahja.