Masennusta pruukataan pitää meidän päiviemme ilmiönä, mutta toki tämä moniulotteinen sairaus tunnettiin jo keskiajalla, joskin silloin puhuttiin melankoliasta. Melankolinen ihminen oli raskasmielinen, sisäänpäin kääntynyt, pohdiskeleva ja alistuva.
Varhaiskeskiajalla ja keskiajalla järjen menettämistä pidettiin merkkinä Jumalan epäsuosioon joutumisesta, rangaistuksesta syntisille sieluille. Käytännössä melankolia samastettiin kuolemansynneistä acediaan, laiskuuteen. Kaikenlaisen toimeliaisuuden vähäisyys pilasi maallisen hyvän, ja tila vertautui tuonpuoleisiin helvetin tuskiin.
Tältä ajanjaksolta on peräisin se leima, joka edelleen liittyy depressioon. Sielun, taivaan lahjan, tulisi olla täydellinen, ja sen vajavuudet koetaan syviksi häpeän lähteiksi. Eivät vielä tuolloin tienneet sitä, minkä me nyt: Kyllä Jumala hulluistaan huolen pitää!
Teologi ja luostarikilvoittelija Johannes Cassianus (360–435) kutsui melankoliaa Keskipäivän demoniksi. Se voidaan nähdä selvästi päivänvalossa, mutta siitä huolimatta se riistää ihmisen sielun Jumalalta. Syiden tietäminen ei välttämättä helpota depressiosta kärsivän tuskia lainkaan, vaan tuska pitää tiedosta huolimatta otteessaan.
Tämä demoni siis saapuu kiusaamaan uhriaan kuudentena hetkenä, kun aurinko on korkeimmillaan ja asialleen omistautuneen munkin pitäisi olla tutkimassa pyhiä kirjoituksia.
Nykyaikana Keskipäivän demoni saa henkisen työn tekijässä aikaan rauhattomuutta, keskittymiskyvyn puutetta, kun varsinainen ajatustyö unohtuu ja mieli lähtee harhailemaan polkuja, joita sen ei olisi suotava harhailla. Demonin vaikutuksesta ihminen hylkää todellisuutensa ja vaihtaa sen fantasioihin.
Kirkkoisien varoittavissa kirjoituksissa kuvataan hämmästyttävällä tarkkuudella prosessia, jossa Keskipäivän demonin riivaama ”unohtaa” tehtävät, joiden parissa hänen pitäisi kamppailla, kaiken sen ankaran henkisen ja hengellisen ponnistelun jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Hän vetäytyy pois näiden päämäärien kimpusta, koska ne näyttävät turhilta ja mahdottomilta hankkeilta. Tietynlaisen alakuloisuuden vallassa, nähdessään kaikki päämääränsä saavuttamattomina, hän ryhtyy uneksimaan toisista ihmisistä, vieraista paikoista, mistä tahansa, mikä ei ole läsnä.
Tästä on seurauksena toisaalta mielen liiallista kiihtymistä, toisaalta henkistä velttoutta, epämääräistä kaipausta ja surua, epätoivoa, jossa kaikki käsillä oleva menettää merkityksensä.
”Masennus on särö rakkaudessa. Ollaksemme rakastavia olentoja meidän on myös oltava olentoja, jotka voivat vaipua menetyksistään epätoivoon, ja masennus on tuon epätoivon mekanismi. Tullessaan se alentaa ihmisen minuuden ja lopulta kuihduttaa kyvyn antaa tai vastaanottaa hellyyttä. Se nostaa sisäisen yksinäisyytemme pintaan ja tuhoaa sekä yhteytemme toisiin että kyvyn sisäiseen rauhaan.
Vaikka rakkaus ei estä masennusta, se pehmustaa mielen ja suojaa sitä itseltään. Lääkehoidot ja psykoterapia voivat uusintaa tuota suojausta ja helpottaa rakastamista ja rakastettuna olemista, ja siksi ne toimivat. Täysissä sielun voimissa jotkut rakastavat itseään ja jotkut toisia, jotkut rakastavat työtä ja jotkut Jumalaa: mikä hyvänsä näistä intohimoista voi antaa sen elintärkeän tunteen päämäärästä, joka on masennuksen vastakohta..”
Lisää tietoa demonista kirjasta Andrew Solomon: Keskipäivän demoni – Masennuksen atlas (Tammi 2002).
Kun näyttää siltä, että kesäiset säät ovat nyt yllättäneet syksyyn valmistautuvan Suomen, niin meillä tarjoutuu auringonpaisteessa ja suloisessa lämmössä mahdollisuus antaa pikkurillimme Keskipäivän demonille. Ja hups, kohta se onkin vienyt koko käden. Ja mielen…
* * * * * * * *
Bloggaus 18 / 31. Taitaa jo bloginkirjoituskuntokoulumaratonin tässä vaiheessa tuntua siltä, että blogistiin on iskenyt Keskiöinen kunnianhimon demoni. Tekstissä pitää olla pituutta, asiaa ja juhanihuttusmaisia yllätyskäänteitä. Tämä riivaaja häädettäköön oitis kehästä seuraavanlaisen toimenpiteen avulla: Lyhennän jatkossa juttujani, blogejahan näiden piti olla eikä kolumneja. Mielenkiintoista nähdä, pitääkö paikkansa muusikoitten hokema: Lyhyestä virsi kaunis!
Liberaaliuskoville ovat ateistit ja Jumalaa pilkkaavat sosiaalisesti läheisimmät.
Ei lupaa kovin hyvää niille, jotka joutuvat turvautumaan heidän apuunsa uskonkriisissään.
Hoito tullee olemaan varsin sanatonta eli vailla elävää sanaa.
Ojala: ”uskonkriisissään.”
Mikä se on???
Oulun hiippakunnan päätöksellä on myös kirkollista tilannetta selkeyttävä vaikutus.
Jatkossa Lähetyshiippakunnan piispa ja dekaani eivät kumpikaan ole Suomen ev.lut. kirkon pappisvirassa, vaan selkeästi ainoastaa Lähetyshiippakunnan pappisvirassa.
Kahdella jakkaralla istumisen päättyminen antaa selkeämmän pohjan myös tulevalle ev.lut. kirkon ja lähetyshiippakunnan väliselle vuoropuhelulle. Ehkäpä jonain päivänä päästään jo puhumaan ehtoollisyhteyden edellytyksistä.
Juu Jukka. ”Kahden pallin päällä” kai melkein jokainen mies ihan konkreettisesti istuu, mutta jotkut näyttävät tulkitsevan tämän anatomisen seikan hengellisyyteenkin siirretyksi. No vitsi vitsi!
Ojala: ” Laittomuus saa vallan ja monen rakkaus kylmenee ”
Höpö höpö. Tämä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätös on selkeä. Fudut tyypeille, jotka eivät kykene ev.lut.kirkon seurakunnissa tekemään perusduuniaan.
Täällä Suomessa työmailla on ihan selkee ohje: tehdään yhteistyötä työyhteisössä kaikkien kanssa: niin virkasisarten kuin virkaveljienkin kanssa.
Ja sovussa.
Ellei tätä, Ojala, ymmärrä, niin laittomuus saa vallan. Sitäkö Ojala haluat ?
Jussi Anttalainen: ”Fudut tyypeille, jotka eivät kykene ev.lut.kirkon seurakunnissa tekemään perusduuniaan. ”
Fuduja saisi jaella myös monelle muulle niin pysyisi tasapaino…
Surullista tämä on.
Kirkosta olisi pitänyt löytää tilaa ja toimintavapaus myös niille, joiden virkakäsitys on toinen.
Jos nämä henkilöt ovat siirtyneet evankelis-luterilaisen kirkon piispan kaitsennan alaisuudesta kirkkoon kuulumattoman hiippakunnan piispan alaisuuteen, miksi se on niin tärkeätä, että heillä silti pitäisi olla evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirka? Eiväthän nämä papit ole edes virkasuhteessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon tai sen paikallisseurakuntiin vaan tekevät työtään aivan muiden työnantajien palveluksessa.
Minusta olisi tärkeää, että kirkossa olisi tilaa erilaisille näkemyksille. Lisäksi nimenomaan kirkko tässä on menettävänä osapuolena. Monet näistä LHP:n papeista ovat lahjakkaita teologeja, ja ainakin heillä on käsitys siitä, miksi ovat pappeja.
Kun kysyy monilta, luontaisesti, sitä sen kummemmin edes reflektoimatta, liberaaleilta loppuvaiheen pappislinjalla opiskelevilta, miksi he haluavat papeiksi, niin vastaus on yleensä hiljaisuus, ja sitten:” öö niinku koska ..niinku mä haluan tehdä hyvää, niinku se Jeesuskin…”.
Kirkossa on tilaa ja toimintavapaus myös niille, joiden virkakäsitys on toinen. Tätä virkakäsitykseen liittyvää vakaumusta ei kuitenkaan voi ilmaista kirkossa juuri sillä tavalla kuin jotkut sellaisen omaavat haluaisivat ilmaista. Ehkä suurempi harmi tai surun aihe on se, että jotkin kutsumustietoiset teologit ovat valinneet virkakäsityksen ilmaisemisen tavaksi sellaisen tavan, joka aivan ilmeisesti ei voi toimia silloin, kun virkakäsityksiä on kaksi. Olisi virkakäsitykseen liittyvän vakaumuksen ilmaisemiseen löytänyt muitakin tapoja. Valintakysymyshän se on ja sen valinnan satoa tässä nyt niitetään.
Olen samaa mieltä Kari-Matti Laaksosen kanssa. Surullista. Toimintavapaus pitäisi löytyä myös nille, joiden virkakäsitys on toinen.
Arkkipiispahan on maininnut, että ev.lut.-kirkko on moniääninen. Jos on, niin siitä näköjään hyväksytään vain tietyt äänet.
Maallikkona ihmettelen tätä kirkkolakia ja kirkkojärjestystä. Yritin löytää vastauksen, mihin nämä perustuvat. Eivät ainakaan Raamattuun, meinaan sitä, että mistään sellaisestahan ei sanaakaan mainita.
Niiden historian kyllä löytää, vaan en löytänyt vastausta, kuka ammoisina aikoina tällaista järjestystä lähti rakentamaan, jonka nykymuotoa nyt seurataan.
Ja mielenkiintoista on se, että esim. katoliset ja ortodoksit seuraavat näköjään jotain ihan omaa kirkkolakia, järjestystä ja sensellaista. Ei niistä julkisuudessa metelöidä. Niissähän ei edes naispappeutta ole! Kristillisiä kirkkoja kuitenkin!
Jos siis Juhana Pohjola näkemyksineen olisi katolinen tai ortodoksi, ei kukaan älähtäisikään. Ev.lut. kirkko sen sijaan pisti hänet pihalle.
Merkillistä.
Minulla on sellainen käsitys, että kirkossa on tälläkin hetkellä töissä henkilöitä (teologeja, kanttoreita jne.), jotka ovat vanhalla virkakannalla. Myös sellaisissa seurakunnissa, joissa työskentelee pappisnaisia. Sinänsä siis tilaa tällaiselle vakaumukselle on. Kyse on yksinomaan siitä, miten tällaisen vakaumuksen haltija haluaa vakamustaan ilmaista. Ja siitä, että läheskään kaikki ilmaisutavat eivät ole ymmärrettävästi toimivia eivätkä siksi mahdollisia.
Tästäkö on kysymys: ”Kun kerran kehutte olevanne suvaitsevaisia, teidän pitä suvaita myös meidän suvaitsemattomuuttamme”?
Jos tahtoa olisi löytynyt, olisi myös tilaa löytynyt. Kun asiaa tarkastelee nyt lopputuloksesta käsin, näyttäytyy se eri valossa, kuin jos olisi valittu toinen tie. Kun asenteet alkavat polarisoitua, ne todella sitten kärjistyvät.
Martti Pentti ei kommentistaan päätellen ole kartalla siitä, mistä on kysymys:.
Tilaa on löytynyt niille, jotka ovat suostuneet toimimaan heille osoitetuissa rajoissa. Jos annettu tila ei ole riittänyt tai kelvannut, valinta on oma.
Jos katolisen kirkon pappi kieltäytyisi antamasta ehtoollista piispalleen, niin eiköhän heti olisi tullut fudut. Tai jos katolisessa kirkossa rupeisi kieltäytymään yhteistyöstä jonkun ryhmän kanssa, niin ihan varmasti olisi nopeasti asiat selvitetty. Samoin uskoisin ortodoksisen kirkon suhteen.
Toisekseen jos haaveilee katolisen kirkon tai jonkun muun kirkon pappeudesta, niin olisi kannattanut hankkia siihen pätevyys ja siirtyä sinne. Monet ihmiset ovat tehneet useita tutkintoja elämänsä aikana.
Nyt valitsivat näin ja ev.lut.kirkko on ollut todella pitkämielinen, kun ottaa huomioon sen, miten sitä on tältä taholta haukuttu piispoineen päivineen vaikka miksi harhaoppiseksi. Niin mitäpä vielä vinkuuvat. Ja tehkööt nyt siellä sitä teologiaa. Tosin mitä olen lukenut heidän lehtiään, niin minusta artikkelit ovat aivan surkeita ja propagandaa täynnä.
PS. Ja komppaan täysin Martti Penttiä.
Komppaan Sonjaa: jos ortodoksisen kirkon pappi olisi siirtynyt omaan rinnakkaishiippakuntaan, niin kenkää olisi varmasti tullut paljon nopeammin kuin nyt tapahtui. Hieman ärsyttävää, että skismalle haetaan aivan epärelevantisti tukea toisista kirkoista.
Sonja puhuu asiaa.
Jos katolisen kirkon pappi kieltäytyisi antamasta ehtoollista piispalleen, niin varmasti pääsisi pannaan. Tai jos katolisessa kirkossa rupeisi kieltäytymään yhteistyöstä jonkun ryhmän kanssa, niin ihan varmasti olisi nopeasti asiat selvitetty. Samoin uskoisin ortodoksisen kirkon suhteen.
Toisekseen jos haaveilee katolisen kirkon tai jonkun muun kirkon pappeudesta, niin olisi kannattanut hankkia siihen pätevyys ja siirtyä sinne. Monet ihmiset ovat tehneet useita tutkintoja elämänsä aikana.
Nyt valitsivat näin ja ev.lut.kirkko on ollut todella pitkämielinen, kun ottaa huomioon sen, miten sitä on tältä taholta haukuttu piispoineen päivineen vaikka miksi harhaoppiseksi. Niin mitäpä vielä vinkuuvat. Ja tehkööt nyt siellä sitä teologiaa. Tosin mitä olen lukenut heidän lehtiään, niin minusta artikkelit ovat aivan surkeita ja propagandaa täynnä.
Jos ihmettelette, miksi minulta on kaksi melkeinsamanlaista kommenttia, niin se johtuu siitä, että tuo minun ylempi kommenttini oli jostain syystä poistettu, ja siksi laitoin uuden kommentin, koska minusta siinä ei ollut mitään asiatonta.
Nythän tämä oli armollinen päätös, tämän jälkeen kaikki muutkin Luthersäätiön ja Lähetyshiippakuntalaiset voi rauhassa lähteä omaan pikku kirkoonsa ja pitää omia Jumalanpalveluksia omilleen.
Armottomampaa olisi antaa taas lisäaikaa ja pulkiointiaikaa.
Ehkä tulevaisuudessa kaikkien niiden luterilaisten on lähdettävä evl-kirkosta Lähetyshiippakunnan seurakuntiin, jotka eivät hyväksy muuttuvaa evl-kirkkoa.
Minusta on enemmän kuin toivottavaa, että he, jotka eivät koe Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa omakseen, pakkaavat tavaransa ja lähtevät jonnekin muualle.
Juha esitti oikein hyvän ajatuksen. Juuri niin tulisi menetellä.
Juhahan ei ilmeisesti kuulu kirkkoon. Ainakaan kommenteistaan päätellen. Eikö osaltasi kaikki ole siis ihan hyvin. Sinulla on Inkerin kirkko ja lähetyshiippakunta. Mitä vielä ev. lut. kirkkoa kohti haikailet?
Osmo, totta kai kuulun evl-kirkkoon.
Juha. Ai oikeinko ev. lut. kirkon seurakuntaan, eikä lähetyshiippakunnan jumalanpalvelusyhteisöön? No kaikkihan pääsee, kun kirkollisveron maksaa.
Osmo. Kuulun osoitteen mukaiseen luterilaiseen seurakuntaan ja Lähetyshiippakunnan seurakuntaan.
No niin. Miehekäs mies tosiaan istuu kahden pallin päällä.
Miten Lähetyshiippakunnan seurakuntaan liitytään. Kysyn ihan uteliaisuuttani. Pitävätkö seurakunnat jäsenrekisteriä?
Lähetyshiippakunnan seurakunnat ovat tietääkseni yhdistyslain mukaisia yhdistyksiä ja niiden jäseniksi voi liittyä paikkakunnasta riippumatta siten kuin yhdistyksen jäseneksi liitytään. Olettaisin yhdistyksellä olevan myös jäsenrekisterin.
Nyt rupean vähän piruilemaan: Voiko halutessaan liittyä jäseneksi kaikkiin Lähetyshiippakunnan seurakuntiin ja saavuttaa näin huomattavan äänioikeuden vaikkapa seuraavissa piispanvaaleissa?
Martti Pentti, seurakunnan jäsenet eivät valitse piispaa. Henkilöseurakunnassa voi vapaasti käydä messussa vaikka kuinka monta kertaa tahansa ennenkuin liittyy siihen. On tärkeää, että henkilö tuntee seurakunnan kodikseen ennenkuin siihen liittyy. Kaste tulee kyseeseen niille, jotka eivät ole saaneet aiemmin kristillistä kastetta. Joka messussa on mahdollisuus jutella seurakunnan paimenen ja monien seurakuntalaisten kanssa ja halutessa voi ilmaista halun liittyä seurakuntaan.
Vastaus Martti Pentin kysymyksen ensimmäiseen osaan lienee se, että lähestyshiippakuntaan kuuluvien seurakuntayhdistysten säännöt viimekädessä määrittävät sen, voiko henkilö kuulua samanaikaisesti useaan hiippakunnan seurakuntaan.
Täällä on myös käyty keskustelua siitä, miksi lähetyshiippakunta ei rekisteröidy omaksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Syy lienee se, että Suomen lain mukaan henkilö voi kuulua kerrallaan vain yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos lähetyshiippakunta olisi oma yhdyskuntansa, se joutuisi kilpailemaan jäsenistä evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Toimiessaan rekisteröimättömänä yhdistyksenä se mahdollistaa jäsenilleen kaksoisjäsenyyden.
Suomen lain mukaan henkilö voi kuulua kerrallaan useampaankin uskonnolliseen yhdyskuntaan, mikäli kyseisten uskonnollisten yhdyskuntien säännöt sen sallivat. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja eräät muut uskonnolliset yhdyskunnat ovat päättäneet olla sallimatta kaksoisjäsenyyttä.
Uskonnollinen yhdyskunta voi kuitenkin sallia paikallisseurakuntiensa jäsenille mahdollisuuden olla kuulumatta yhdyskuntaan, jolloin he voivat kuulua myös Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Näin ovat menetelleet ainakin Suomen herlluntaikirkko ja Missionskyrkan i Finland. Helluntaikirkon tapauksessa kysymys on myös (ja ehkä pääasiassa) kongregationalistisesta seurakuntaihanteesta johtuva epäluulo keskusorganisaatiota kohtaan. ,
Kajander on aivan oikeassa. Lakimuutos astui voimaan vuonna 2006 ja se antaa uskonnollisille yhdyskunnille mahdollisuuden sallia sen, että niiden jäsenet voivat olla myös muiden uskontojen kannattajia.
Käsittääkseni väestötietojärjestelmä pystyy käsittelemään vain yhden jäsenyyden eli tilastokeskuksen tilastoissa kukin näkyy vain sen yhdyskunnan jäsenenä, johon hän on ensimmäisen liittynyt.
Evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon tapauksessa tämä saattaisi tarkoittaa myös sitä, että kaksoisjäsenyyden tapauksessa henkilöltä perittäisiin kirkollisveroa vain silloin jos tieto jäsenyydestä on väestökirjanpidossa eli henkilö on liittynyt yhteisöön ensiksi.
Vanhassa liitossa pappi oli uhripappi. Jeesuksen kuoleman jälkeen jokainen kristitty on vihitty pappi jolla on oikeus kohdata ylösnoussut Jeesus kasvoista kasvoihin. Näin Ihminen on oikeutettu astumaan Jumalan eteen ilman papillista tointa, mikä suorittaisi Ihmisen puolesta välitys- tai sovitusuhrin. Oulun Hiippakunnan Tuomiokapitulin päätös liittyy kirkkojärjestykseen. On kova päätös antaa tuomio pappisvirasta erottamisesta, kun henkilö kuitenkin on ilmeisesti opettanut ja julistanut Jumalan sanan mukaan. Kirkon ovien sulkeminen Jumalaan uskovilta on myös kova päätös. Jeesus on asettanut seurakuntaan papillisen palvelutehtävän, minkä on tarkoitus hoitaa sanan ja sakramenttien asiaa. Seurakunnan pitäisi huolehtia ja vastata siitä, että tämä tehtävä hoidetaan Jumalan sanan mukaan. Olisi mielenkiintoista tietää, onko naispappeus nyt asia, mikä katsotaan kirkossa Jumalallisesti kanonisoiduksi ja näin hyödylliseksi viemään evankeliumia eteenpäin. Tässä vaiheessa voi sanoa, että jotakin hämmennystä on saatu aikaan.
Miksi Suomen ev. lut. kirkossa pitäisi olla pappisoikeudet sellaisillakin, jotka eivät ole missään virassa ev. lut. kirkon seurakunnassa tai ev. lut. kirkossa? Eihän muunkaan työnantajan kyseessä ollen ole tehtävänhoito-oikeuksia sellaisilla, jotka eivät ole työnantajan palveluksessa.
Kuinka mahtaa olla emeritusten pappisoikeuksien laita Osmon logiikalla?
Risto. Olen sitä mieltä, että emme me eläkeläiset mitään pappisoikeuksia tarvita. Meitähän käytetään vain hyväksi tekemään toisten töitä. Jos ei olisi pappisoikeuksia, ei tarvitsisi vastailla jatkuviin pyyntöihin tulla tekemään esimerkiksi kirkosta eronneen siunaaminen tai avioliitosta eronneen vihkiminen uuteen avioon edellisen puolison eläessä. Tehkööt työnsä työssä olevat. Vanhuuseläkeläiset ovat jo ansainneet leponsa. Sitä paitsi monet meistä ovat jo aika huonokuntoisiakin. Virkoja pitää olla niin palnon, ettei keikkalaisilla tarvitse teettää virassa olevien töitä. Maksaa ne seurakunnalle ne keikkapalkkiotkin.
Täytyypä katsella ao kapitulin päätöksiä sillä silmällä, että milloin Osmo Kauppinen on pyytänyt eroa pappisvirasta.
Huomaan että monet uutista kommentoivat eivät näe metsää puilta.
Juhana Pohjola ei menettänyt pappisvirkaansa hänen virkakantansa vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi että hän perusti kirkkomme hiippakuntien rinnalle skismaattisen hiippakunnan.
Esimerkiksi Sleyn palveluksessa on lukuisia ns. vanhalla virkakannalla olevia henkilöitä eikä heidän pappisvirkansa jatkuvuutta olla kyseenalaistettu. Asian tilasta tietoisena on järjestöstä niin ikään annettu vierallinen lausunto, että se noudattaa täysin kirkomme yhteisiä päätöksiä.Järjestön tai sen työntekijöiden virkakanta ei siis ole kirkossamme kielletty.
Ahtaalle Sley ja Kansanlähetys on ajettu. Onneksi on Inkerin kirkko ja Lähetyshiippakunta.
Maailma on täynnä muita uskontokuntia, kirkkoja, lähetyshiippakuntia ja inkerinkirkkoja heille, jotka eivät halua toimia niillä säännöillä, joilla Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimitaan. Tämä on vapaa maa ja jokainen voi tehdä oman valintansa.
Väitän, että Sley ja Kansanlähetys ovat enimmäkseen itse ahtautuneet. Inkerin kirkko on itsenäinen ja päättää omista asioistaan. Mikä estää Lähetyshiippakuntaa irtautumasta?
Mikäkö estää Lähetyshiippakuntaa rekisteröitymästä kirkkokunnaksi?
Muotoseikkojen kannalta ei mikään. Käytännössä asiaan vaikuttaa kaksi seikkaa:
1. Osa lähetyshiippakuntalaisista on edelleen jäseninä myös ev.lut. kirkon paikalliseurakunnissa
2. Osa lähetyshiippakuntalaisista toimii rinnakkain jossakin kirkkomme herätysliikkeessä
Edellä oleviin liittyen osa lähetyshiippakuntalaisista elättelee illuusiota, että jotkin kirkossamme nykyään toimivista jumalanpalvelusyhteisöistä siirtyisivät jossain vaiheessa lähetyshiippakunnan puolelle. Rekisteröityminen omaksi kirkkokunnakseen särkisi Lähetyshiippakunnan puolelta tämän illuusion.
Jatkossakin vihitään papiksi vanhauskoisia, vaikka evl-kirkko ei sitä tee. On hienoa kun on Inkerin kirkko ja Lähetyshiippakunta, jotka vihkivät oikeita pappeja.
Älä nyt Heinilä taas pakahdu omahyväisyyteesi. Väitän, että myös evankelis-luterilaisen kirkon papit ovat oikeita pappeja samoin kuin ovat katolisen ja ortodoksisen kirkon papit.
Sinulla on oma uskontosi ja omat pappisi, mutta onko tuo muiden ihmisten uskon alituinen lyttääminen ja mitätöiti jotenkin tarpeellista tai rakentavaa? Miksi toimit tällä tavalla?
Juha Heinilä
Yritätkö nyt väittää ettei Euomen ev.lut. kirkoon vihitä oikeita pappeja?
Kyllä he ovat kaikki oikeita, luterilaisen piispan oikein vihkimiä pappeja.
Ei minun tarvitse väittää mitään. Tosiasia on, ettei evl-kirkon piispat vihi vanhauskoisia papiksi. Onneksi on muitakin piispoja.
Juha Heinilä
Vainko ns. vanhauskoiset papit ovat mielestäsi ”oikeita pappeja”?
Miten vanhauskoisuus määritellään? Jos se tarkoittaa pappiskokelasta, joka kieltäytyy osallistumasta vihkimystilaisuuteen, jossa papin virka annetaan myös naiselle, Juha Heinilä lienee oikeassa. Hänen mainitsemansa muut piispat eivät ole kirkkomme piispoja eivätkä heidän vihkimänsä ole kirkkomme pappeja.
”Mikäkö estää Lähetyshiippakuntaa rekisteröitymästä kirkkokunnaksi?”
Ei kirkkokunnaksi voi rekisteröityä. Suomessa voi rekisteröidä uskonnollisen yhdyskunnan, ja se on ihan eri asia kuin kirkkokunta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkokunta
Surullista tämä on, ettei nk. ”vanhauskoisille” ollut tilaa kirkossa.
Jos Lhpk vihkii/vihityttää jatkossa papeiksi asianmukaisen muodollisen koulutuksen suorittaneita jne.., so. teologian maistereita, niin kyllä ne ainakin minulle ovat vähintään yhtä ”oikeita” pappeja kuin evankelilais-luterilaisen kirkon papit.
Tietystikin suomalainen herätyskristillisyys voi tulevaisuudessa löytää teologisille tiedekunnille vaihtoehtoisia väyliä kouluttaa väkeä papeiksi, mikä sinänsä noin kristinuskon kannalta ei olisi lainkaan hassumpi juttu.
Evl kirkko kun muistuttaa enemmän hyvinvointivaltion rahapulasta kärsivää keskusvirastoa pappisvirkamiehineen.
Ei tuomiokapituli ole oikea tuomari, vaan Jumalan Sana. Tuomiokapituli on vastuussa Jumalalle päätöksistään (Joh.12:48). Jeesus on Sana ja vain Hänelle kuuliaiset saavat palkan Taivaassa. Jeesus sanoo: ”Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikään kuin jonkin pahan – Ihmisen Pojan tähden. Iloitkaa ja riemuun ratketkaa: sillä katso, teidän palkkanne on suuri Taivaassa, sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille.” (Lk.6:22,23).
Marttyyriretoriikka ei nyt sovi tähän yhteyteen ollenkaan.
Näin ilostaan Pohjola kertoo, joten antakaa hänen nyt iloita, älkääkä sanoko, että vääryys on tapahtunut. Tässä hänen itsensä kertomana:
”Lähetyshiippakunnan ensimmäinen pappisvihkimys on pidetty. Risto-piispan kätten alta molemmilla kotimaisilla kielillä veisanneen juhlakansan keskellä lähetettiin neljä miestä hoitamaan paimenvirkaa. Vihkimyksessä oli läsnä myös ulkomaalaisia vieraita konkretisoimassa uskon yhteyttä ja jakamassa yhteistä iloa. Päällimmäinen tunne oli syvä kiitollisuus siitä, että meillä on seurakunnat, jotka ovat kutsuneet vihityt ja sitoutuneet kantamaan paimenistaan huolta. Meille on myös annettu Lähetyshiippakunta, jonka kautta vihkimykset ja vihittävien kaitsenta voivat toteutua.” Juhana Pohjola
http://www.lhpk.fi/wp-content/uploads/2014/06/lamppu_2014_3.pdf
Kirkkoon kuulumattomat puolustavat kirkon päätösiä sekin kertoo jotakin?