Masennusta pruukataan pitää meidän päiviemme ilmiönä, mutta toki tämä moniulotteinen sairaus tunnettiin jo keskiajalla, joskin silloin puhuttiin melankoliasta. Melankolinen ihminen oli raskasmielinen, sisäänpäin kääntynyt, pohdiskeleva ja alistuva.
Varhaiskeskiajalla ja keskiajalla järjen menettämistä pidettiin merkkinä Jumalan epäsuosioon joutumisesta, rangaistuksesta syntisille sieluille. Käytännössä melankolia samastettiin kuolemansynneistä acediaan, laiskuuteen. Kaikenlaisen toimeliaisuuden vähäisyys pilasi maallisen hyvän, ja tila vertautui tuonpuoleisiin helvetin tuskiin.
Tältä ajanjaksolta on peräisin se leima, joka edelleen liittyy depressioon. Sielun, taivaan lahjan, tulisi olla täydellinen, ja sen vajavuudet koetaan syviksi häpeän lähteiksi. Eivät vielä tuolloin tienneet sitä, minkä me nyt: Kyllä Jumala hulluistaan huolen pitää!
Teologi ja luostarikilvoittelija Johannes Cassianus (360–435) kutsui melankoliaa Keskipäivän demoniksi. Se voidaan nähdä selvästi päivänvalossa, mutta siitä huolimatta se riistää ihmisen sielun Jumalalta. Syiden tietäminen ei välttämättä helpota depressiosta kärsivän tuskia lainkaan, vaan tuska pitää tiedosta huolimatta otteessaan.
Tämä demoni siis saapuu kiusaamaan uhriaan kuudentena hetkenä, kun aurinko on korkeimmillaan ja asialleen omistautuneen munkin pitäisi olla tutkimassa pyhiä kirjoituksia.
Nykyaikana Keskipäivän demoni saa henkisen työn tekijässä aikaan rauhattomuutta, keskittymiskyvyn puutetta, kun varsinainen ajatustyö unohtuu ja mieli lähtee harhailemaan polkuja, joita sen ei olisi suotava harhailla. Demonin vaikutuksesta ihminen hylkää todellisuutensa ja vaihtaa sen fantasioihin.
Kirkkoisien varoittavissa kirjoituksissa kuvataan hämmästyttävällä tarkkuudella prosessia, jossa Keskipäivän demonin riivaama ”unohtaa” tehtävät, joiden parissa hänen pitäisi kamppailla, kaiken sen ankaran henkisen ja hengellisen ponnistelun jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Hän vetäytyy pois näiden päämäärien kimpusta, koska ne näyttävät turhilta ja mahdottomilta hankkeilta. Tietynlaisen alakuloisuuden vallassa, nähdessään kaikki päämääränsä saavuttamattomina, hän ryhtyy uneksimaan toisista ihmisistä, vieraista paikoista, mistä tahansa, mikä ei ole läsnä.
Tästä on seurauksena toisaalta mielen liiallista kiihtymistä, toisaalta henkistä velttoutta, epämääräistä kaipausta ja surua, epätoivoa, jossa kaikki käsillä oleva menettää merkityksensä.
”Masennus on särö rakkaudessa. Ollaksemme rakastavia olentoja meidän on myös oltava olentoja, jotka voivat vaipua menetyksistään epätoivoon, ja masennus on tuon epätoivon mekanismi. Tullessaan se alentaa ihmisen minuuden ja lopulta kuihduttaa kyvyn antaa tai vastaanottaa hellyyttä. Se nostaa sisäisen yksinäisyytemme pintaan ja tuhoaa sekä yhteytemme toisiin että kyvyn sisäiseen rauhaan.
Vaikka rakkaus ei estä masennusta, se pehmustaa mielen ja suojaa sitä itseltään. Lääkehoidot ja psykoterapia voivat uusintaa tuota suojausta ja helpottaa rakastamista ja rakastettuna olemista, ja siksi ne toimivat. Täysissä sielun voimissa jotkut rakastavat itseään ja jotkut toisia, jotkut rakastavat työtä ja jotkut Jumalaa: mikä hyvänsä näistä intohimoista voi antaa sen elintärkeän tunteen päämäärästä, joka on masennuksen vastakohta..”
Lisää tietoa demonista kirjasta Andrew Solomon: Keskipäivän demoni – Masennuksen atlas (Tammi 2002).
Kun näyttää siltä, että kesäiset säät ovat nyt yllättäneet syksyyn valmistautuvan Suomen, niin meillä tarjoutuu auringonpaisteessa ja suloisessa lämmössä mahdollisuus antaa pikkurillimme Keskipäivän demonille. Ja hups, kohta se onkin vienyt koko käden. Ja mielen…
* * * * * * * *
Bloggaus 18 / 31. Taitaa jo bloginkirjoituskuntokoulumaratonin tässä vaiheessa tuntua siltä, että blogistiin on iskenyt Keskiöinen kunnianhimon demoni. Tekstissä pitää olla pituutta, asiaa ja juhanihuttusmaisia yllätyskäänteitä. Tämä riivaaja häädettäköön oitis kehästä seuraavanlaisen toimenpiteen avulla: Lyhennän jatkossa juttujani, blogejahan näiden piti olla eikä kolumneja. Mielenkiintoista nähdä, pitääkö paikkansa muusikoitten hokema: Lyhyestä virsi kaunis!
Jos hukkakaurasta tässä halutaan puhua, teki kapituli Herramme tahtoa vastaan, sillä hukkakauraan ei pidä koskea, vaan antaa sen kasvaa elonkorjuun päivään saakka.
Justiisa Reima. Elonkorjuu on selostettu Jeesuksen omin sanoin Matteus 25:31-41. Kyllä siellä selvästi on kerrottu, ketkä sitä hukkakauraa ovat. Ne, jotka eivät ole huolehtineet Herran vähimmistä veljistä, köyhistä, sairaista, kodittomista, vangeista jne. Heille on varattuna ikuinen kadotus.
Entäs se toinen kaveri, joka ei antanut Huoviselle ehtoollista? Oliko se Korpisen Sakke?. Se on jo minun ikäinen. Taitaa olla eläkkeellä?
Ei kun se oli Pohjola. Varmuuden vuoksi vielä sanon, että en pidä Lähetyshiippakunnan porukkaa minään hukkakaurana, vaan kiinnitin huomiota sanan soveltamisen logiikkaan Anttalaisella tässä yhteydessä.
Kyllä siinä minusta Korpinenkin oli mukana. Vaikka se on yhtä vanha kuin minä, siis ukon horisko. Annetaan anteeksi vanhukselle.
Jotain merkittävää siinä styroxinpalasessa tarvitsee olla kun sitä pitää niin tiukkaan vahdata, kenen suuhun sen voi työntää.
Ei kai tässä ole kyse siitä, että pappi ei ole valmis jakamaan ehtoollista evankelis-luterilaisen kirkon piispalle ja sitten on kovin loukkaantunut siitä, jos evankelis-luterilainen kirkko peruuttaa pappisvihkimyksen?
Jusu. Muuten samaa mieltä, mutta ei se ole styroxia, vaan diakonissalaitoksen tekemää vehnä”leipää”. Gluteenikonkin vaihtoehto on tarjolla. Ja on se todella jotain järjelle käsittämätöntä: Kristuksen ruumis ja veri. Sakramentin salaisuus. Ihana asia.
Huovisjuttu on aikoinaan käsitelty ja tuomiokapituli on antanut rangaistuksensa. Tilannetta voitaisiin verrata liikennerikkomukseen, joka on sattunut 10 vuotta sitten, josta on annettu vakavuuden mukainen rangaistus, jonka asianomainen on kärsinyt. Varmaan jokainen haluaisi tällaisesta vuosien päästä uuden rangaistuksen, vai mitä?
Juha. Ai että se on niin kuin rattijuopumukseen rinnastettava. Kerran kärsitty. Mutta entä jos se toistuu?
Juha. Tuli vain mieleen, että tuliko siitä Pohjolan piispanhylkäyspäätöksestä jokin rangaistus? Minä en muista. Rattijuopumus kyllä rangaistaan.
Osmo, virkarikkeestä tuli määräaikainen kielto hoitaa papinvirkaa. Eipä siitä uutta tuomiota vuosien päästä saisi antaa.
Juha. Ei siitä rattijuopumuksestakaan edellisellä tuomiolla selviä, jos sen uusii. Pikemminkin tuomio kovenee. Lain kuuluisi olla kaikille sama.
Niin tämä Juha tuntuu nyt olevan sillä kannalla, että kun on yhden kerran saanut rangaistuksen (esimerkiksi sakot rattijuopumuksesta), niin ei toista kertaa saa samasta rikoksesta rangaista, vaikka se olisi ehkäpä astetta törkeämpikin. Siis rattijuoppo saa ajella ilman rangaistusta rauhassa rangaistuksen ensimmäisen kerran kärsittyään. Ei se nyt kyllä ihan niin mene. Yleensä uusuijoiden rangaistukset ovat kovempia. Kortti voidaan ottaa kokonaan poiskin ja pistää ukko linnaan.
Olisiko siinä muuten käynyt siten, että tällainen homo ateisti olisi saanut ehtoollista jos olisi mennyt suu auki alttarille odottamaan, mutta syvästi uskovainen piispa jäi ilman vehnäpullaa, koska piispa ei papin mielestä ateriaansa ollut ansainnut?
Jusu Kiltti. En minä kysy ehtoollista jakaessani sinulta, oletko ateisti tai homo. Annan ehtoollisen (tosin enää en taida kovin usein antaa, eläkeläinen kun olen). Jos otat sen vastaan epäuskossa, otat sen tuomioksesi, mutta uskossa katuvana syntisenä, homona tai minä tahansa, otat sen vastaan lahjana, armona, Jumalan lahjana.
Jep Osmo, tuota juuri tarkoitin. Kuka tahansa saa ehtoollisen ilman henkilöllisyystodistusta mutta sitten jos joku pappi haluaa kiukutella niin piispat jää ilman, koska asemansa takia heidät tunnistetaan vääräuskoisiksi toisin kuin meidät tavikset.
Jusu. Nimenomaan. Ei kysytä Herran pöydässä henkilöllisyystodistusta. Siis evankelis-luterilaisen seurakunnan jumalanpalveluksessa. Toisin taitaa olla jossain lähetyshiippakunnassa. Ainakin jos naama näyttää piispalliselta (jopa omalta esimieheltä se voidaan kieltää, vaikka ollaan olevinaan niin kirkkoon kuuluvia). Kun ei ole vielä erotettu, vaan saa rauhassa pitää kirkkoon kuulumatonta seurakuntaa hallinnassaan. Ei meitä pappeja kuule Jusu ole asetettu hallitsemaan, vaan palvelemaan. Minä en kiellä homolta alttarin sakramenttia.
Osmo, taidat vain esittää ymmärtämätöntä. Ehtoollisjuttu on käsitelty loppuun ja siitä on tuomiot julistettu ja rangaistukset kärsitty. Ainakaan itse en halua maksaa niitä velkoja, joista on kaikki maksut maksettu. Saa nähdä onko meillä viimeisellä Tuomiolla yhtä armelias tuomari kuin me olemme.
Jussi, olet taas päässyt parrasvaloihin. Pidetään pullon korkki kiinni, vaikka houkutus on suuri.
Jussi, olet mainio tyyppi ja täysin tosissaan.
Ketkä me?
No ainakin minä. Oon Anttalaisen kanssa samaa mieltä.
Osmo: ”No ainakin minä. Oon Anttalaisen kanssa samaa mieltä.”
Joo niin oon minäkin, jos Osmokin on. Osmo on viisas pappi emeritus.
Täällä taas toteutuu sanonta: ”mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu”.
Niin eikös se teidän kirjoituksissa toteudu myös: Valittelua ja surkuttelua täyttä purnaamista evl kirkkoa kohtaan sitähän ne on täynnä: Pyhäkönlamppu ja Sisarenpoika.
Mitenkäs nämä vähäpätöisemmät nurkkamessujen toimittajat muualla? Selvitteleekö kukaan heidän toimintaansa.
Mistä lähtee tämä sinun armottomuutesi,. Osmo?
Puhut toisella palstalla viimeisestä tuomiosta ja hyvästä vastauksesta Herran edessä.
Täällä puhut hukkakaurasta ja itse kylvät vihaa ja rikkaruohoja Herran peltoon.
Anteeksi, tuntuu niin ristiriitaiselta. Onko tuo sitä hallintoteologiaa, jossa Jumala armahtaa, mutta pappi ei?
Jorma. Mitä vihaa? Jeesus kehottaa hoitamaan köyhiä, sairaita, vankeja, kodittomia jne. Eikö se ole rakkautta, ei vihaa? Itse katson olevani siinä asiassa vailla ansioita ja kadotuksen oma. Ei Jeesus todellakaan ollut hallintomies, vaan Hän tuomitsee kerran meidät uskomme hedelmien perusteella (Matteus 25:31-). Minulla ei noita hedelmiä ole. Sinulla varmaan löytyy? Minä julistan pappina armon sanomaa muille, sinullekin. Vielä on armon aika. Sinäkin voit tehdä parannuksen. Tee hyvää toisille. Älä tuijota omaa napaasi. Itselleni en voi armahdusta antaa. Olen syntinen ihminen. Joka päivä parannusta yrittävä. Ja liikaa omaan napaansa tuijottava kurja entinen pappi. Parannuksee3n kykenemätön syntisäkki.
Historian maisteri eikä tiedä mitä nurkkamessu tarkoittaa.
Jaa maisteri Jaatila. Minun maisterintutkintoni on siuoritettu yli 40 vuotta sitten, eikä siihen asti Suomen historiassa esiintynyt lainkaan tällaista skismaattista hiippakuntaa, joka on jokin nykyajan omituisuus. Viime aikojen tapahtumien valossa ajattelisin, että ns. nurkkamessuna voisi pitää esimerkiksi sellaista messua, missä oman uskontokunnan piispaa ei päästetä Herran Pyhälle Ehtoolliselle. Onko liian vaikeaa opettajamiehelle? Vai oletko opettaja?
Hyvä että kirkko lopultakin pääsee eroon näistä Kristuksen sanoman aivan väärin ymmärtäneistä. Kaikki siunaus heille, mutta parempi kun jakavat ehtoollisensa vain keskenään.
Ai jaa!
Onko se niin, Osmo, että ihminen itse saa valkata kuka on lähimmäinen ja kuka ei-lähimmäinen?
Rakkauden kaksoiskäsky ei koske jälkimmäistä ryhmää?
Tuominen kysyy: ”Ketkä me?”
Lähetyshiippakunnan dekaani sai fudut ev.lut.kirkosta. Hyvä niin. Oikeudenmukainen ja Raamatun mukainen päätös: fudut papille joka ei hallitse hommiaan. Ei sen kummempaa.
Tämän me kaikki ymmärrämme.
Laittomuus saa vallan ja monen rakkaus kylmenee
Anttalainen: ” fudut papille joka ei hallitse hommiaan.”
Niinhän se on jokaisessa duunissa, ellei hallitse hommiaan. Eikös se nyt ole ihan selvä asia???
… ” fudut papille joka ei hallitse hommiaan.”
Wallentin: ”Niinhän se on jokaisessa duunissa, ellei hallitse hommiaan. Eikös se nyt ole ihan selvä asia???”
No ilman muuta se on ihan selvä asia.
Mutta luepa näitä tässäkin kommenttiketjussa olevia eräiden kommentteja. Näitten eräiden kommentoijien kommenttien jälkeen on jälleen kerran todettava: ei voi tehdä mitään muuta johtopäätöstä, kuin että on vaikea uskoa, saati hyväksyä, että kovasydäminen patavanhoillisuus ja vanhauskoisuus olisi kristinuskoa