Mielipidekirjoittaja (HS 8.1.) haluaa kirkon pyytävän anteeksi sitä, ettei se ollut sisällissodassa 1918 poliittisesti puolueeton. Kotimaa-lehdessä saman kirjoittajan teksti sisältää lisäksi räikeitä syytöksiä kahta tuon ajan piispaa vastaan.
Tämän päivän kirkon jäsenissä ja myös kirkon johdossa on yhtä lailla sekä punaisen että valkoisen puolen edustajien jälkeläisiä. Siten kirkko kantaa mukanaan molempien osapuolien kokemuksia ja näkee niiden takana inhimillisen kärsimyksen. Kirkko on aina – tai ainakin sen tulisi olla – jokaisen kärsivän puolella.
Tammikuussa 1918 järjestettiin Helsingin Kalliossa juuri sisällissodan alla ensimmäiset kirkkopäivät, joilla vielä yritettiin koota hajalle ajautunutta kansaa yhteen. Kirkko on viimeksi 2000-luvulla näkyvällä tavalla osoittanut haluaan hyvittää punaisten kirkon taholta kokemaa huonoa kohtelua. Kirkkomme piispoja on toimittanut punaisten hautojen siunaamisia useilla paikkakunnilla, mm. Hämeenlinnassa ja Tammisaaressa. Luterilainen ja ortodoksinen arkkipiispa sekä katolinen piispa laskivat seppeleen Hennalassa Vakaumuksensa puolesta kuolleiden haudalla ja toimittivat rukoushetken.
_ _ _
Edelleen on vaikea käydä avoimesti läpi vuoden 1918 tapahtumia ja nähdä niiden yhteys Venäjän lokakuun vallankumoukseen. Tammikuun lopussa 1918 suojeluskuntalaiset alkoivat Pohjanmaalla riisua aseista venäläistä sotaväkeä, jota maassa oli edelleen paljon. Suomi oli itsenäistynyt puolitoista kuukautta aiemmin, mutta Neuvosto-Venäjä ei ollut vetänyt pois omia joukkojaan maasta. Ilmeisenä vaarana oli, että Suomea yritetään painostaa vieraan sotaväen avulla taipumaan osaksi Neuvostoliittoa ja itsenäisyys päättyisi.
Valkoisen armeijan poissaoloa hyväkseen käyttäen punakaartit miehittivät Etelä-Suomea, mm. Helsingin ja Tampereen. Itsenäisyyssenaatti joutui pakenemaan Pohjanmaalle. Venäjän bolshevikit olivat aseistaneet punaisia, joita ohjattiin tekemään vallankumous myös Suomessa. Työväestöä agitoitiin aseelliseen kapinaan lupauksilla paremmasta elämästä. Samalla hylättiin parlamentaarinen tie, jolla maltillinen vasemmisto oli jo saanut helpotettua tilannetta. Mielestäni tavallisia työläisiä ja talonpoikia johdettiin harhaan.
Valkoisten suorittama Tampereen valtaus huhtikuun alussa oli Vapaussodan käännekohta. Täältä lähti suuri punaisten pakolaisten kulkue kärryineen kohti Viipuria ja Venäjää. Mukana kulkeneet punakaartit avasivat tietä, kunnes eteneminen päättyi Lahteen ja Fellmannin pellolle. Siinä vaiheessa punaisten johtajat olivat jättäneet omansa ja paenneet rajan yli. Molemmin puolin sodassa syyllistyttiin raakuuksiin. Valkoisten tekemät vääryydet ajoittuivat ennen kaikkea sodan jälkinäytökseen vankileireillä.
Vapaussota ja Sisällissota liittyivät Venäjän suureen vallankumoukseen. Valkoiselle puolelle se tarjosi mahdollisuuden itsenäisyyteen. Punaisia taas johdettiin Venäjältä kapinaan esivaltaa vastaan ja liittymään osaksi Neuvosto-Venäjää.
_ _ _
Tänä päivänä voidaan sanoa, että punaisten voitto olisi merkinnyt Suomen häviämistä kommunistiseen Neuvostovaltaan. Se tuli selväksi viimeistään 30-luvulla Stalinin puhdistuksissa, joissa monet Venäjälle paenneet suomalaiset kommunistit ja punaisten johtajat tapettiin.
Sisällissodan katkeran loppuselvittelyn symboliksi on noussut Lahdessa Fellmannin pellolle koottu parikymmentuhantinen pakolaisjoukko. Heistä punakaartilaiset erotettiin vankileireille ja osa heistä surmattiin. Tästä on kuitenkin noustu yhdeksi kansaksi viimeistään talvisodan puolustustaisteluun mennessä.
_ _ _
Mitä jos punaisten yritys olisi onnistunut ja vallankumous toteutunut 1918? Parikymmentä vuotta myöhemmin ehkä 1-2 miljoonaa suomalaista olisi koottu Stalinin vankileirien saaristoon jonnekin Vorkutan ja Jäämeren välille. Sinne he olisivat kuolleet, osa luoti niskassa, loput työhön, nälkään ja pakkaseen. Suomi olisi itsenäistynyt uudelleen ehkä 1990-luvun alussa Viron tavoin, mahdollisesti köyhänä maa- ja metsätalousvaltiona.
Suomettuneessa sodanjälkeisessä ilmapiirissä on suhtauduttu hyväksyvästi punaisten aseelliseen kapinaan. Marxilaisen teorian mukaan vallankumous on välttämätön vaihe proletariaatin diktatuuriin. Tässä ilmapiirissä valkoinen osapuoli on jäänyt altavastaajana puolustautumaan syytöksiin, että se olisi kapinan tukahduttamisella estänyt punaisia saavuttamasta parempaa elämää, jota he oikeutetusti tavoittelivat.
Parempi elämä on tullut kuitenkin muuta kautta: parlamentarismin ja demokratian keinoin. Ihmisten tasa-arvo ja hyvinvointi ovat parantuneet. Tulisiko kirkon pyytää anteeksi sitä, että se oli silloin – ja on edelleen – parlamentarismin ja oikeusvaltion kannalla?
