Hesarin pääkirjoitus kuvaa talouselämän tuntoja. Euroopan keskuspankin kevyt talouspolitiikka ja miinusmerkkiset korot ovat lisänneet rahan määrää.
Setelipainon pyöriminen ei kuitenkaan ole pannut vauhtia talouden pyöriin ja investointeihin. Se on merkkinä rahan hamstrauksesta ja joutilaan rahan makuuttamisesta. Käteisen määrän piikki on yleensä osoitus epävarmoista ajoista ja talouden kehitystä kohtaan tunnetun epäluottamuksen kasvusta. Merkit tästä ovat ilmassa. Nyt kysytään, miten käy taloudelle, jos Brexitin, Deutsche Bankin tai Kiinan talouden riskit toteutuvat.
Taloudessa on kyse uskosta, kuten pääkirjoitustoimittaja toteaa: ”EKP tekee kaikkensa, jotta rakenteelliset esteet rahan välittymisen tieltä poistuisivat ja rahavirta olisi vuolas. Rahamarkkinoilla vaikuttavat myös usko, toivo ja rakkaus. EKP on hieman tunnekylmä, ja ihmisten rakkaus rahapolitiikkaa kohtaan on heikompi tunne kuin pelko tai epäluulo … jos usko, toivo ja rakkaus puuttuvat, ylivarautuminen pahaan päivään voi johtaa siihen, että pelkojen toteutuminen on yhä lähempänä.”
– – –
Usko talouden ikuiseen kykyyn tuottaa aina lisää aineellista hyvää horjuu. Talous ei sitten ollutkaan se jumala, jolta kaikki hyvä tulee – vaikka sille on oltu valmiina uhraamaan kaikki: meret, ilmakehä, metsät, eläimet, ihmisten terveys ja samanarvoisuus.
– – –
”Niin pysyvät nämä kolme, usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus”. Paavalin sanat korinttilaisille on joillekin kuin yksi Raamatun tiivistys – tapaan ”Maailmankirjallisuuden klassikot 10 sekunnissa”. Siitä yksin ei vielä käy ilmi, mitä usko, toivo ja rakkaus suhteessa Jumalaan merkitsevät. Jumalan synnyttämä usko, toivo ja rakkaus ovat kuitenkin kantaneet ihmisiä läpi epävamuuden aikojen ja todellisten katastrofien. Ihmisillä on ollut uskallusta lähteä Jumalan varassa pimeimmältäkin näyttävään tulevaisuuteen, luottaen lupaukseen: ”minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Sitä rohkeutta ei rahan jumala näytä antavan.
Knettäpiispa Pekka Särkiö :” Ihmisillä on ollut uskallusta lähteä Jumalan varassa pimeimmältäkin näyttävään tulevaisuuteen, luottaen lupaukseen: ”minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Sitä rohkeutta ei rahan jumala näytä antavan.”
Pakkoluovutetulta alueelta sodan seurauksena paenneen pienyrittäjäsuvun ja punaorvoksi 1918 jääneen ortodoksi- isoäitini kohtaloa seuranneena olen samaa mieltä siitä, että heillä ”työtä vuorotta tehneinä” oli todellakin uskoa Jumalan lupaukseen ”minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”, vaikka vallankäyttäjillä sitä ei silloinkaan ollut.
Sen vuoksi menneiden vuosien kirkko- ja muunkin yhteisöllisyyttä repineen puoluepotiikan ja kaiken yhteisöllisyyden politisoimisen jälkeen teen tänäkin iltana vain ristinmerkin, joka on sama kuin sanaton rukous paremman tulevaisuuden puolesta.
Tuula, tätä rukousta tulevaisuuden puolesta nyt tarvitaan.
Kiitos hyvästä ja tärkeästä kirjoituksesta.
”Talous ei sitten ollutkaan se jumala, jolta kaikki hyvä tulee – vaikka sille on oltu valmiina uhraamaan kaikki: meret, ilmakehä, metsät, eläimet, ihmisten terveys ja samanarvoisuus.”
Näinhän se on kaikessa järkyttävyydessään. Eikä suunnanmuutosta näy. Maapallo tuhoutuu kiihtyvää vauhtia tuhoten tuhoajan elinolot, vaan eipä näytä hälytyskellojen kumu suuremmin surettavan.
Millaista talousjärjestelmää kenttäpiispa sitten kannattaa?
En tiedä kenttäpiispan ajatusta talousjärjestelmästä. Hän kertoo sen itse.
Oli talousjärjestelmä sinänsä mikä tahansa, niin tätä nykyistä maapallo ei ainakaan kestä. Ja kun näin on, on aivan halibatsaijaa ihmisten talousjärjestelmät, kun maapallo on pian siinä tilassa, että sitä ei enää tarvitse edes pohtia. Pohditaan enää, että miten tässä hengissä selvitään.
Tällaista tietoa ajatellen ”Vuonna 2014 Oxfamin julkaiseman raportin mukaan maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin maailman köyhin puolisko, eli 3,5 miljardia ihmistä, yhteensä. Jos tarkastellaan maailman rikkainta 1 %:a ihmisistä, he omistavat jo 65 kertaa enemmän kuin maailman köyhin 50%. ” ei ainakaan esim. vielä tänäänkin lähinnä luontaistaloudesta eläviä ihmisiä tästä katastrofista voi syyttää.
Kysehän on meistä kaikista länsimaisen elintavan edustajista, jotka tätä maapalloa riistämme.
Pitäsi siis kai vähintään puolittaa elintasomme vai mitä? Luuletko, että se tapahtuu? Ei taatusti ennen kuin on pakko.
Jori, aiheellinen kysymys. Periaatteena kohtuullisuus ja saastuttamattomuus. Välivaiheen ratkaisuna ”aineeton kasvu” ja luonnon kuormittamisen hinnan sisällyttäminen kaikkiin prosesseihin: kun saastuttaminen ja roskaaminen maksaa, sitä aletaan välttää. Hiilidioksidin päästökauppa ei ole toiminut odotetusti, joten järjestelmää tulisi parantaa. ”Aineeton” kasvukin on vain osa elinkeinoelämää. Tuskin yhteiskunnat pysyisivät pystyssä pelkkien personaltrainerien, pilatestuntien ja pelifirmojen varassa. Edelleenkin tarvitaan autoja,vaatteita,taloja ja elektroniikkaa.
Perusongelma on vielä taustalla, eli jatkuvan kasvun pakko, jotta investoinnit ovat kannattavia ja yritykset saavat talouden polttoainetta. Nykyinen varovaisuus ja miinuskorot kertovat järjestelmän romahtamisen peloista. Raamattu kielsi koron noston ja Martti Luther varoitti rahan logiikalla pelaamisesta, jolloin rahasta uhkaa tulla epäjumala. Tämäkin puoli Lutherista olisi ajankohtaista nostaa esille reformaation merkkivuoden aikana. Kalevi Tanskanen on tarkastellut aihetta parinkymmenen vuoden takaisessa väitöskirjassaan.
Itse epäilen, voiko kohtuullisuus toteutua siinä syvyydessä ja laajuudessa, jolla luonnon tuho todellisesti pysähtyisi. Se edellyttäisi elintason pudottamista enemmän kuin mihin nykyiseen tasoon tottuneilla on halua ja valmiutta. Muutos tulee siten katastrofien kautta. Luonnon prosessit sysäävät liikkeelle ennennäkemättömän pakolaisuuden. Siviilikriisit muuttuvat sotilaallisiksi.
Vertailun vuoksi esiteollisen ajan elintasolla ja luonnon kulutuksella elämä olisi voinut jatkua samankaltaisena pitkäänkin. Nyt jatkuvasti uusiin ja lähes kaikille itsestäänselvyyksinä kuuluviin polttomootoriautoihin, matkapuhelimiin, puuvillavaatteisiin, etelänmatkoihin, liha-aterioihin,tilaviin ja lämpimiin asuntoihin tottuneille ja niitä vaativille seinä voi tulla vastaan parissa sukupolvessa.
Tarkoitat siis markkinataloutta, jossa haittaverojen osuus ainakin ympäristöhaittojen osalta on nykyistä suurempi?
Entä työelämän sääntely, tai elinkeinoelämän laajemminkin? Vapaampaa markkinataloutta vai valtiolle entistä vahvempi rooli?
Markkinaliberalismi ei ainakaan ympäristöarvojen kannalta ole tuottanut hyvää tulosta. Globaalisti tarvitaan tässä suhteessa sääntelyä. Kansainvälisten sopimusten muodostamassa kehyksessä voi olla vapaampaa kilpailua. Tosiasiassa kestävä talouden perusta, johon olisi syytä tähytä, on jotain muuta kuin valtio-ohjaus tai vapaa markkinatalous.
Mitä tämä muu on?
Se on totta, että ympäristöongelmia on saatu aikaan kapitalistisissa maissa, mutta niin oli myös NL:ssa. Mutta tämän toteaminen jättää avoimeksi sen, mikä sitten on ratkaisu.
Taitaa olla uusien ratkaisujen etsimisen paikka siinä maapallon tilanteessa, kun aikaisemmat ihmisten omat systeemit ovat tuhoon johtaneet. Jäänee nähtäväksi.
Jori, jos sen tietäisin, olisin profeetta. Joka tapauksessa jatkuvan kasvun välttämättömyys ja sen ylläpitäminen ei voine olla ainakaan nykyisessä muodossaan pitkän aikavälin kestävä ratkaisu. Tulevan talouden perustan pitäisi rakentua mielestäni seuraaville asioille:
1) Luonnon kannalta kestävä; 2) ihmisten ydenvertaisuuden kannalta eettinen, 3) taata riittävä toimeentulo ja elintaso, 4) kannustaa työntekoon ja yrittämiseen, 5) yhteiskunnassa on työntekoa ja vaihdantaa korkeampia päämääriä kuten kulttuuri ja uskonnot. Thomas Moore hahmotteli Utopiaa. Kaukaisenkin utopian etsiminen on parempi ratkaisu kuin päätyminen todennäköiseen dystopiaan.
Tarja, kiitos kommentista, joka osoittaa eriarvoisuuden mittasuhteita. Kysyt, tulisiko länsimainen elintaso puolittaa? En osa sanoa tarkasti, mutta roimasti laskea. Tämä ei tarkoita välttämättä elämänlaadun ja onnellisuuden laskua: ihminen voi olla onnellinen, kun elämä on mielekästä ja perustarpeet tyydytetty. Vierailin kerran onnelliselta vaikuttavan nuoren parin luona. Uusi koti oli valmistumassa. Heillä ei ollut lainaa. Äiti vuoden ikäinen poika sylissään näytti minusta laskevan auringon valossa kuin Marialta, jota kantavat lupaukset ja toivo. He olivat pian menossa nukkumaan itse rakentamaansa majaan. Sen ympärille he olivat kuokkineet aroheinän keskelle pienen pellon, jossa kasvoi maniokkia, kassavaa, sumsumia ja muutamia hedelmäpuita. Majassa heillä oli vesikanisteri, hyttysverkko, huopa, kuokka ja veitsi, astioita, pieni öljytuikku. He olivat onnellisia päästyään pakolaisleiriltä – missä olivat syntyneet – LRA:n hävittämään vanhempiensa entiseen kylään. Uusi porakaivo oli satojen metrien päässä, kun aiemmalle kaivolle piti kävellä useita kilometrejä. He olivat onnellisia. Tosin en tiedä nykytilannetta, kun Etelä-Sudanista on tullut Ugandan puolelle satoja tuhansia sotaa pakoon.