Lienee selvää, ettei Kreikka selviä veloistaan, kuten on tuotu esille toistuvasti eri arvioissa. Tämä siitä huolimatta, että velan ehtoja helpotetaan, maksuaikaa pidennetään ja velkasummaa leikataan – jotta Kreikan talouden kasvulle olisi edes jonkinlainen mahdollisuus ja lainoittajat saisivat edes osan omastaan takaisin. Silti parin vuoden kuluttua ovat edessä jälleen neuvottelut uudesta velkapaketista humanitaarisen katastrofin estämiseksi.
Ei ihme, että Kreikan eroa Eurosta pidetään mahdollisuutena, kun toisessa vaakakupissa ovat lainoittajamaiden sisäpolitiikka, moraalikadon välttäminen ja Kreikan mahdollisuus tuettuna saada drakhman ja itsenäisen rahapolitiikan avulla talouttaan edes jotenkin hoidettua.
Minusta näyttää siltä, ettei Kreikka jää yksittäistapaukseksi. Taustalla on talouden perusteiden syvällinen muutos. Sotien ajoista jatkunut talouden kasvu Euroopassa on taittumassa. Tähän on useita syitä. Ilkka Malmbergin juttusarja HS:n kuukausiliitteessä kuvaa vanhan ja väsyneen mantereen paikkoja, joiden autiot teollisuusalueet kertovat taakse jääneestä teollistumisen kultakaudesta.
Teollisuus on siirtynyt halvempien kustannusten ja suurempien markkinoiden äärelle. Jäljelle Eurooppaan jäävät sitkeästi korkeana pysyttelevä työttömyys ja turhautuneet työttömät. Tätä kehitystä nopeuttivat Suomessa ylisuuret palkankorotukset vajaa vuosikymmen sitten.
Toinen syy liittyy rahan luonteeseen. Keskuspankkien kultakannasta luopuminen, mahdollisuus luoda rahaa tyhjästä sekä sähköisten siirtojen mahdollistamat virtuaaliset sijoitusinstrumentit ovat siirtäneet rahan pois reaalitaloudesta.
Tähän asti jatkunut kasvu on kattanut valtion velat, eikä niistä ole tarvinnut erityisemmin kantaa huolta. Nyt talouden kasvun taituttua velaksi eläminen jatkuu edelleen ja velkasumma uhkaa kasvaa kestämättömäksi. Suomalaistenkin elintaso on talouden kantokykyyn nähden liian korkea. Paul Krugmannin usein siteeratun lauseen mukaan Suomen talouden katastrofaalinen kahdeksan vuoden lasku herättäisi enemmän huomiota ilman Kreikan vielä suurempaa katastrofia.
Mikä neuvoksi? Luonnon kestokyvyn ylittävä kasvu on tullut rajoilleen. Kasvun on tapahduttava jatkossa aineettomasti tai sitten perustuttava ympäristöä säästäviin ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin tekniikoihin. Tämä on kuitenkin vain ylimenovaiheen ratkaisu. Kasvuajattelu on kaiken kaikkiaan tiensä päässä: rajallisen maailmaan ei voi syntyä mitään rajattomasti kasvavaa. Jatkuvan kasvun ajatuksen helliminen on sen kaltaista ylpeyttä, johon käärme houkutteli Adamia: ”Te tulette tietämään kuin Jumala”.
Edellisistä syistä talouden olisi perustuttava muulle kuin kasvulle – jolla maksetaan investoidun rahan hinta. Tätä edellyttää myös Raamatun (ja Martti Lutherin) esillä pitämä koronnostokielto, joka on nähnyt koron ottamiseen liittyvän tuhoisan kehityksen alun. Rahan logiikalla pelaaminen siirtää varallisuuden työn teosta muualle ja orjuuttaa ihmisen.
Kuluttajien halu lisätä kulutustaan hiipuu samalla kun he näkevät luonnonvarojen liikakäytön seurauksena etenevän tuhon. Kun luonto kärsii, kärsii myös ihminen. Itsekäs oman mielihyvän tavoittelu jättää yhä useamman sisimpään tyhjyyden ja epämääräisen syyllisyyden. Tässä ilmapiirissä ei ole helppoa myydä aina uusia tavaroita, joiden käyttöikä ohjelmoidaan aina lyhyemmäksi. Uskon, että talouden perusteiden muutos on jo alkanut ja näkyy yksinkertaisemmassa elämässä, jota yhä useammat tavoittelevat.
Ainakin yksi kysymys Kreikan kohdalla pitäisi tehdä. Mitä niillä sadoilla miljardeilla on tehty, jotka on lainattu oman kansantulon lisäksi? Jos on käynyt niin, että rahat ovat menneet yhtäälle ja kansa on toisaalla, niin velanmaksun nyhtäminen tavalliselta kansalta on oikeutetusti raivon aihe.
Lauri, suuri osa lainamiljardeista on mennyt velanhoitokuluihin ja valtion menoihin, kuten eläkkeisiin ja palkkoihin. Näiden lisäksi rahaa on varmasti mennyt myös tehottomaan hallintoon, eri ihmisryhmien etuuksiin ja varmaankin myös suoranaiseen korruptioon. Seuraavan lainapaketin ehdoksi asetetuilla yhteiskunnallisilla uudistuksilla halutaan karsia tehottomuutta ja väärinkäytöksiä, kuinka siinä sitten onnistutaankaan.
Jos koko kansa tasaisesti on elänyt yli varojen, niin silloin takaisinmaksukin on yhteinen asia. Olisiko niin, että talousviisaat muistavat aikoja, jolloin ongelmat hoidettiin inflaatiolla ja devalvaatiolla. Ne opit eivät päde, kun keskeinen elemetti puuttuu eli oma valuutta, jota voi viksailla.
Lauri Lahtinen :”Olisiko niin, että talousviisaat muistavat aikoja, jolloin ongelmat hoidettiin inflaatiolla ja devalvaatiolla. Ne opit eivät päde, kun keskeinen elemetti puuttuu eli oma valuutta, jota voi viksailla.”
Hyvä kannanotto kenttäpiispalta. Kiitos siitä.
Ehkä omaa valuuttaa euron rinnalle kaipaavat ”talousviisaat” muistavat aikoja, jolloin Suomen Pankki puuttui kaupankäyntiin ”interventioillaan”, ja pankin, johon ”interventio” kohdistui, oli pakko ostaa tai myydä Suomen Pankille sen tarjoama tai vaatima rahamäärä pankin omasta tilanteesta riippumatta.
Välttyäkseen Suomen Pankin pankeilta perimien ”yli yön –korkojen” korkotappioilta pankit pyrkivät kaikin keinoin siirtämään myös niille pakolliset interventiorahat markkinoille joko lainoina tai talletuksina.
Tuo ”vahvalla markalla” ja sen rinnakkaisella laskutusvaluutta eculla tapahtunut poliittinen pelailu aiheutti sen, että n. 65 000 yrittäjää menetti elämäntyönsä, terveytensä ja henkensäkin, kun heidän elämäntyöllään ”pakkohoideltiin” inflaation ja devalvaation aiheuttamat tappiot.
Silloin astui kuvaan mukaan naapurista tutut sinksarit. Vaihta raha!
Halpaa rahaa tuotiin Euroopasta ja äkkiä se muuttuikin erittäin kalliiksi.
Lauri Lahtinen :”Silloin astui kuvaan mukaan naapurista tutut sinksarit.”
Kuvaan olivat kyllä jo aiemmin astuneet naapurista tutut mitkä lie. 80-luvulla noudatettiin YYA-Suomesta tuttua kauppapolitiikkaa, jossa Neuvostoliitto/Venäjällä oli Suomen Pankissa vakuudeton rupla clearing -tili, johon venäläiset maksoivat ostoksensa ruplina (jos jaksoivat) ja Suomen Pankki maksoi suomalaismyyjille heidän laskunsa markkoina riippumatta siitä mitä venäläiset maksoivat.
80-luvulla rupla clearing -tili muuttui miinusmerkkiseksi, kun suorituksia ei enää tullut, mutta poliitikot antoivat kaupan jatkua kuten aiemminkin puuttumatta muuttuneeseen tilanteeseen millä tavalla siihen pisteeseen asti, josta Iiro Viinanen on sanonut, että ”kaikki tiesivät mitä tuleman piti.” Vuosikymmenen tapahtumiin liittyy ”markan vapauttaminen” reaalitaloudesta ja rahaa rahalla -kasinotalouteen siirtyminen. Vasemmisto ja ay-liike kannattivat Suomen lopulta suohon vetänyttä ”vahvan markan politiikkaa”.
Käsittääkseni Kreikan valtio oli velkaa pankeille. Parlamentti olisi voinut säätää lain että velkaa ei makseta ja siinä kaikki.