Tosi rakkaus odotti – ja yllätti ikävästi

Vieläkö muistatte Amerikan tuliaisen, Tosi rakkaus odottaa -kampanjan?  Se herätti ristiriitaista tunnelmaa, mutta sai kannattajia.

Herätyskristillinen sekuaaaliopetus tuli uudesta, liki gynegologisesta näkökulmasta vastaan tuoreessa Iltalehdessä, joka kertoo tarinan naisesta, joka koki häiden jälkeen yllätyksen:

”Säästin itsenäni avioliittoon, mutta en pystynyt harrastamaan seksiä häiden jälkeen”

Jutussa kerrotun Laurenin ongelmalle löytyi psyykkis-fyysinen syy, jonka lähde oli todennäköisimmin ylitiukassa seksiopetuksessa.

”Säännöllisen terapian, sekä fyysisen että henkisen, avulla seksielämä alkoi pikkuhiljaa sujua. Lauren alkoi myös etsiä tietoa ongelmastaan ja sai selville, että emätinkouristukset ovat melko yleisiä kristillisissä piireissä”, jutussa sanotaan.

Mutta asioilla on puolensa ja puolensa. Toisenlaisen tarinan pidättäytymisestä on kertonut esimerkiksi Me Naiset:

Nuoripari säästi seksin avioliittoon: ”Kannatti odottaa”

”Kyse ei ole siitä, että suhtautuisimme seksiin kielteisesti, kysymys on vain asioiden järjestyksestä. Avioliitto on lahja, ja siihen seksi kuuluu tärkeänä osana. Emme ajattele, että jäisimme jostain paitsi, vaikka seksikokemuksia kertyy vain yhden ihmisen kanssa”, pariskunta miettii lehtijutussa.

Seksin ja uskonnon yhdistelmä kiinnostaa aina mediaa. Miksiköhän?

 

 

 

  1. Voi olettaa että kultturisilla normeilla on tässä vaikutusta. Onhan maailmassa edelleen kulttuureita, joissa neitsyenä avioituminen on hyvinkin keskeinen seksuaalieettinen normi, esim. islamilaisissa maissa. Ei liene kuitenkaan yleistä, että näissä kulttuureissa esiintyisi runsaasti naisten kyvyttömyyttä seksiin. Nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa on sen sijaan yleinen normi se, että neitsyys tulisi menettää alle 20-vuotiaana. Tästä poikkeavia pidetään omituisina hihhuleina. Kristinuskon vaikutuspiirissä olevissa maissa on yleisen mielipiteen kannattama seksuaalimoraali muuttunut valtavasti viimeisen puolen vuosisadan aikana, mikä on luonut aivan uudenlaisia ja aiempiin aikoihin verrattuna vastakkaisia paineita itseään etsiville nuorille. Ollaanko nykyisin sitten onnellisempia, tuskinpa vain. Herätyskristiilisyyden piirissä kasvava nuori joutuu vaikeisiin normiristiriitoihin uskonyhteisön ihanteiden ja ympäröivän norisokulttuurin vastakkaisten arvojen puristuksessa. Jotakin tämmöistä voinee ounastella taustaksi kuvatun amerikkalaisparin vaikeuksille.

  2. ”Pian häiden jälkeen Laurenilla diagnosoitiin emätinkramppi, joka aiheutui todennäköisesti vuosien pidättäytymisestä.” IL

    Tuskinpa emätinkramppi johtui vuosien pidättäytymisestä. Kyseinen vaiva olisi ilmennyt, vaikka kyseinen nainen olisi harrastanut seksiä ennen avioliittoa. Tiedän Suomessakin nuoria naisia, joilla on kyseinen ongelma, mutta he eivät ole pidättäytyneet seksistä eivätkä ole aviossa. He haluavat harrastaa seksiä, mutta koska se on kivuliasta, niin seksin harrastaminen on melkein mahdotonta.

    Merkillistä, että media haluaa mustamaalata Tosi rakkaus- kampanjaa esim. etsimällä tällaisia esimerkkejä.

    • Jutussahän sanotaan että hän oli saanut diagnoosin. Mistä sinä tiedät että asia ei olekaan näin?

    • Diagnoosi on eri asia kuin se, mistä krampit johtuvat.
      Kyseisiä kramppeja on myös seksiä harrastavilla naisilla joten ne eivät johdu seksistä pidättäytymisestä.

    • Ps.
      Rautalangasta vääntäen. Uutisen naisella olisi ilmennyt enätinkouristuksia melko varmasti jo ennen avioliittoa harrastetussa seksissä. Syy ei siis välttämättä ole Tosi rakkaus odottaa- jutussa, koska kouristusten syy on yleensä fyysinen.

    • ”Säännöllisen terapian, sekä fyysisen että henkisen, avulla seksielämä alkoi pikkuhiljaa sujua. Lauren alkoi myös etsiä tietoa ongelmastaan ja sai selville, että emätinkouristukset ovat melko yleisiä kristillisissä piireissä” Miten tämä ja Salme Kaikusalon kommentti voidaan sovittaa toisiinsa? Hän kirjoittaa: ”Suomessakin nuoria naisia, joilla on kyseinen ongelma, mutta he eivät ole pidättäytyneet seksistä eivätkä ole aviossa.” Ovatko nämä nuoret naiset lähtöisin ’kristillisistä piireistä’? Kokevatko he kasvatuksensa perusteella syyllisyyttä siitä, että eivät ole pidättäytyneet seksistä vaikka eivät ole aviossa? Saavatko hekin apua säännöllisestä terapiasta?

    • Martti Pentti kysyy ”Saavatko hekin apua säännöllisestä terapiasta?”

      Tuntemani henkilöt eivät ole käyneet terapiassa vaan he ovat saaneet apua lantion alueen ja erityisesti genitaalialueen lihaksiston harjoituksista. En nyt ala tarkemmin kuvailemaan, millaisista toimista on ollut kyse.

  3. Yksiaviosuuden ihanne elää lähes kaikissa kulttuureissa ja edelleen sitä tavoittelee lähes kaikki, jotka muodostavat parisuhteen ja perheen.

    Kuinka me opetamme ja elämme, tämän todellisuuden kanssa?
    Onko onnellinen parisuhde, joka kestää ja voi hyvin, pian pelkkää ideologiaa ja utopiaa?
    Olisko syytä kumota nämä ihanteet, koska emme niihin yllä?

    Olisi tosi hienoa kun joku tutkisi niiden varttuneiden parien elämää, jotka ovat saavuttaneet tämän kollektiivisen ihanteen.

  4. Miten niin emme yllä? Onnellinen avioliitto on yllättävän yksinkertaisin menetelmin useimpien saavutettavissa. Vajaa kymmenen rakennuspalikkaa kun vain asetellaan oikeille paikoilleen. Ei se kovin vaikeaa ole teoriassa. Teoria jos saa ohjata käytäntöä, niin hyvää jälkeä syntyy. Avioliitolla tulee olla tietty rakenne, jotta se toimisi hyvin. On selvää, että jos tuosta rakenteesta ei välitetä, niin ongelmia tulee.

    • ”Vajaa kymmenen rakennuspalikkaa kun vain asetellaan oikeille paikoilleen.”

      Van jos kaikille paikoile ei yksinkertaisesti ole oikeata paikkaa jos kun palikat ja paikat ovat yhteensopimattomia? Eikö tämmöinen tilanne tulsi havaita ennen papin Aamenta?

  5. ”Seksin ja uskonnon yhdistelmä kiinnostaa aina mediaa. Miksiköhän?”

    Seksi kiinnostaa mediaa ihan ilman uskontoakin. Syy lienee se, että seksi näyttää ihmisiä kiinnostavan oli se sitten omaa tai muiden :). Ja se myy eli kilisee jonkun kukkaroon. Ei kai sitä joka tuutista ja kadunkulmasta muuten tyrkytettäisi.

  6. Sahama: ”Kristinuskon vaikutuspiirissä olevissa maissa on yleisen mielipiteen kannattama seksuaalimoraali muuttunut valtavasti viimeisen puolen vuosisadan aikana, mikä on luonut aivan uudenlaisia ja aiempiin aikoihin verrattuna vastakkaisia paineita itseään etsiville nuorille.”

    Ei se 60-luvun seksuaalisen vapautumisen vuosikymmenen ja ehkäisypillerien keksimisen jälkeen nyt enää niin hirveän paljoa ole muuttunut.

    Tuolloin minäkin elin hurjan nuoruuteni, olin täysillä menossa mukana ja tiedän kyllä ihan tasan tarkkaan kuinka villiä ja vapaata meno oli noina vapaan rakkauden vuosikymmeninä.

    Kokeilluja tuli tehtyä yhden jos toisenkin daamin kanssa palikoita yhteen sovitellessa, kunnes pulttiin löytyi kaikista parhaiten sopiva mutteri. Palikoitten yhteensovittelua on sitten jatkunut jo yli 50 vuotta sen samaisen mutterin kanssa ja hyvin tuntuu sopivan edelleen.

    • Kimmolle kommentti: ne on eri miehet jotka puhuu ja eri miehet jotka tekee. Eli lyhyesti ja yksinkertaisesti: en usko tarinoitasi.

    • Juhani: ”Eli lyhyesti ja yksinkertaisesti: en usko tarinoitasi.”

      Ei se mitään, en minäkään usko jumaliin enkä uskovaisten tarinoihin. Siitä huolimatta 50. hääpäivämme saman mutterin kanssa on tarkalleen 14.01.2017.

    • Juuri 1960 luku oli murroksen vuosikymmen länsimaiden seksuaalimoraalissa, mutta muutos ei tietenkään ollut yhtäkkinen, vaan levisi vähitellen yhä laajemmalle esim. viihdekulttuurin teoksiin ja korkeampaankin taiteeseen. Tässäkin pätee se, että metropolit omaksuivat uutuudet ensin ja vasta viiveellä ne siirtyivät maaseudun periferioihin. Kaikkia uskonnollisia yhteisöjähän ei murros ole tavoittanut ollenkaan, kuten juuri tuo ”tosi rakkaus odottaa”-kampanja osoittaa.

    • Juhani:: ”Kuitenkin olet innokkaasti kannattamassa yhten pulttia ja pulttia sekä mutteria ja mutteria.”

      En nyt näkisi kuuluvani noiden mainitsemiesi kombinaatioiden kannattajien joukkoon. Suvaitsen ja hyväksyn ne kylläkin mielihyvin niille, jotka katsovat pultin tai mutterin sopivan itselleen huolimatta siitä kumpi itse on.

      Suvaitseminen ja hyväksyminen ovat, Juhani hyvä, ihan eri asioita kuin kannattaminen.

    • kimmo wallentin :”Suvaitseminen ja hyväksyminen ovat, Juhani hyvä, ihan eri asioita kuin kannattaminen.”

      Milestäni ”suvaitseminen” on sama asia kuin ”hiljainen hyväksyminen”, mitä Suomen valtio harjoittaa ihmisoikeuksista tai kansainvälisestä oikeudesta välittämättä silloin kun vallankäyttäjät katsovat sen sopivan omiin propagandatarkoituksiinsa, kuten esimerkiksi selvittämättä jätetty itärajan taakse jääneiden suomalaisomistajien omistusoikeuskysymys rajan taakse jääneisiin omaisuuksiin tai voimassa olevan Pariisin rauhansopimuksen ”maan tavan” mukaiset kollektiiviset ja yksilöimättömät sotasyyllisyysartiklat.

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.