Adventtiajan lisäksi joulun lähestymisestä kertoo joka vuotuinen julkisuudessa käynnistyvä pohdiskelu päiväkotien ja koulujen joulujuhlien sisällöstä. Monin paikoin ei enää lauleta joululauluja ja tonttulakitkin pölyttyvät varastossa, jottei loukata niitä, jotka eivät joulua vietä. Epätietoiset rehtorit pohtivat, muuttaako seimi kylpytakkipaimenineen tilaisuuden luonteen uskonnon harjoittamiseksi, johon ketään ei voi omantunnon vastaisesti pakottaa.
Eräässäkin koulussa jopa luokkien omista pikku-jouluista on luovuttu, ja vietetään vain talvijuhlia. Harvemmin meikäläisessä perinteessä pikku-jouluihin on tavattu yhdistää mitään erityisen harrasta ja uskonnollista, mutta voihan se muinaisskandinaavis-germaanisen ”joulu”-sanan esiintyminen jo jotakuta häiritä.
Uskonnonvapauslain uudistuksen yhteydessä annetut perustuslakivaliokunnan linjaukset ja opetushallituksen ohjeet antavat onneksi hämmentyneille hyvän selkänojan. Suomalaisten koulujen juhlaperinteeseen kuuluvat niin joulukuvaelmat kuin suvivirretkin, eivätkä ne muuta tilaisuuksia uskonnon harjoittamiseksi. Sitä paitsi lisääntyvä monikulttuurinen vuorovaikutus ja suvaitsevaisuus edellyttävät oman uskonto- ja kulttuuriperinteen hyvää tuntemusta.
Joskus tämä ”tonttuilu” näissä asioissa saa koomisiakin piirteitä. Osallistuin lapseni joulujuhlaan, josta eräänä vuonna kaikki kristillinen oli huolellisesti häivytetty yhteislaulujen valintaa myöden. Raja kulki suurin piirtein ”tähden tuikkeen” kohdalla. Perustelu kaiketi oli, että koulun suomalaisille kristityille oppilaille oli jo järjestetty kirkkotilaisuus.
Kuitenkin palkeet pullistellen lauloimme ”porsaita äidin oo-mme kaikki, oo-mme kaikki” muslimi- ja juutalaislapset mukana yhtälailla! Lapsukaisen rinnastaminen omassa uskonnossa saastaiseksi pidettyyn eläimeen olisi voinut synnyttää melkoista kalabaliikkia. Onneksi näillä vanhemmilla oli kuitenkin enemmän suvaitsevaisuutta kuin juhlan järjestäjillä.
Seuraavana vuonna tonttukavalkadin, harry pottereiden ja haltijoiden esitysten jälkeen muutoin samanlaisen juhlan päätti koko luokan yhteinen musiikkinumero. Lasten esittämän Simojoen laulun viimeisen säkeen aikana hämärässä salissa ihmiset pyyhkivät salaa silmiään ja nielivät liikutustaan:
”Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen,
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on”.
Saliin laskeutui ilmapiiri, jossa kukaan ei pahoittanut mieltään ja paatuneinkin kohtasi armoa ja aitoa joulutunnelmaa. Elimme laulun sanoman; juhlasta tuli todellinen kun joulun Herra oli siihen tervetullut!
Sari Essayah, Europarlamentaarikko KD/EPP
sari.essayah@ep.europa.eu
Ismolle vielä ,kun sain idean tähän blogiin niin kieltämättä huomasin , että lhpk kirjoituksia ei paljon löytynyt ” uskossa kasvamista” , että mielestäni siellä on siinä suhteessä raamatullisempi terminologia, vaikka toivottavasti muillakin on keskipisteenä Kristus.
”Kristitty ei voi kasvaa uskossa”?
Ajattelin heti luettuani otsikon, että kirjoittaja on itse ihan ”pihalla”. Luettuani pidemmälle asia olikin tarkoitettu herättää ihmiset kirjoittelemaan aiheesta. Itseäni joudun tutkistelemaan joka päivä, olenko kirkastanut Jeesusta niinkuin Hän opettaa. Totuus on kuitenkin niin, vaikka olen 40v sitten tehnyt uskon ratkaisun, niin silti tulee tilanteita, että joutuu pyytämään anteeksi omaa käytöstä. On vaikea itsestä sanoa onko kasvua tullut. Vaimo ja lapset ovat parhaita arvioimaan sitä onko kasvua luonteessa tapahtunut. Minusta tuntuu, että terävät särmät omasta mielestäni on hiotunut.
Olemme eläkeläisiä Päivämme
Jatkoa edelliseen: Olemme eläkeläisiä. Päivämme aloitamme rukouksella ja päivän päätteeksi rukoilemme. Usko on tuonut uusia ystäviä, joten olemme Jumalalle kiitollisia uusista ystävistä.
Koemme suureksi iloksi uskon elämän.
Ja , kiitos Erkko ja siunausta koko teidän elämään.
Pitäkää ystävien kanssa raamattupiiriä ja erikseen rukouspiiriä Saa Jumalan sana vaikuttaa!
Niin Erkko, kyllä ajattelin sen otsikon ihan olevan totta.Kuten mainitsit, että et tiedä onko uskossa tapahtunut tai luonteessa ja näkeekö muut sen.
Eli usko on sinulla ollut koko ajan, Jumalan lahja.
Se ei kuitenkaan muuta meidän persoonallisuutta, vaikka vanhemmiten pehmenemme ja osaamme olla kenties sävyisempiä. Edistymistä emme nää kovin helposti , koska kun Jumalan armo kirkastuu enemmän, niin näemme myös oman itsemme syntisempänä ja me tarvitsemme enemmän Kristusta.
Vanhat heränneet ovat sanoneet pyhityksestä, että uskova näyttää ulospäin synnittömältä ja sisältä syntisemmältä
Samuel Pihkala mitä uudestisyntymässä tapahtuu?
Siis kun ihminen uudestisyntyy niin häneen tulee Pyhä Henki ja samalla Jumalan rakkaus, jos tämän vaikutus ei ”näy” ihmisessä niin mikä sitten?
Uudestisyntymisessä, mitä minä ajattelen raamatun sanan valossa, että kun me puhumme täällä tulla uskoon niin taivaassa Jumala julistaa meidät vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi eli näitä kahta asiaa. Ja kyllä Pyhä Henki tulee , kuten Paavali kirjoittaa , että Hän vuodattaa rakkautensa meidän sydämeen Pyhässä Hengessä , jonka Hän on antanut. Ja totta kai se näkyy ,jos esimerkiksi (anteeksi sanavalinta) vanha juoppo tulee uskoon, niin kyllä se koko kylällä huomataan.
Raamattu ei hirveän paljon puhu edes uudestisyntymisestä, vaan enemmän vanhurkauttamisesta. Mutta sama kai puhummeko uudestisyntymisestä, uskoon tulemisesta tai armoon palaamisesta, kunhan Kristus saa kohdata syntisen ihmisen , että saisi Pyhän Hengen ja pääsisi armon osallisuuteen.
Ja seurakunnan tehtävä olisi myös kutsua ihmisiä ulkoa, kuten hääjuhla vertaus raamatussa , että mentäisi sitten, missä on ihmiset toivottomia,epäonnistuneita ja usein kaikkensa menettäneitä. Ovat monesti paljon lähempänä ,sillä vain sairaat tarvitsevat parantajaa.
Wilhelm Malmivaara: Jumalan armotaloudessa on vain kaksi Kristus ja syntinen ihminen ja Jumala pyrkii sovittamaan nämä yhteen ja pelastuksemme riippuu täysin siitä, kohtaako nämä kaksi toisensa.”
Tahdon kysymykset ovat vaikeita. Raamatussa kaikki pyhät tahtovat, tekevät ja elävät, niin hyvässä kuin pahassa. Syntien tunnustaminen tarvitaan tahtoa ja niiden hylkäämiseen myös. Meidän täytyy tahdollamme osallistua kristilliseen kilvoitteluun. Tämä tahto on oikeasti meidän tahtomme. Kun ihminen tulee uskoon hänen tahtonsa kohde muuttuu ja suuntautuu Jumalan käskyjen noudattamisen mukaiseen elämään. Uskoon tultaessa Jumala ei synnytä meidän olemukseemme jotakin uutta tahdon koneistoa. Kristityn tahto on se, sama joka kuuluu hänelle syntymästä asti, onhan hänet luotu Jumalan kuvaksi. Sen sijaan, tahtomme kohde muuttuu.
Kilvoitteleva kristitty kuolettaa lihaansa omalla tahdolla Jumalan avulla ja näin hänen oma tahtonsa yhtyy Jumalan tahtoon. Paavali kuvaa tätä Hengen ja lihan taisteluksi. Tämä on evankeliumin mukainen vaatimus, jossa tahtomme palvelee Jumalaa Hengen avulla, Hengen uudessa tilassa. Tämä tahdon ponnistelu on ankara ja sota on totaalinen. Juuri tämä kysyy tahtoa. Jeesus kysyi Pietarilta; ” tahdotteko tekin mennä pois?” Pietari vastasi kenen tykö me menisimme ( Jh 6).
On virheellistä ajatella, että ankara kilvoittelu on oma vanhurskauden pystyttämistä, jos näin olisi Paavali olisi suuri omavanhurskauden edustaja.
Sami Paajanen siis uudestisyntyminen Jumalan hengestä ei ”synnytä uutta”?
Kun kuollut saa uuden elämän Jumalan hengestä, niin mitään uuttako ei tapahdu, siis synteihinsä kuollut?
Kristityn kilvoittelu on uskon kilvoitusta. Uskon säilyttämisestä on kysymys kaiken aikaa.
Olen monesti ihmetellyt mitä sellaisella tahdolla tekee, joka ei tee mitä tahtoo? En väheksy jos joku taistelee, tahdolla, mutta itse olen saanut ymmärtää, että sota on jo loppunut Kristuksen kautta. Armo on tullut tilalle, Kiitos Jumalan.
”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla.” Room.7:18-25
Sota on vasta alkanut kun olemme tulleet Kristuksen omiksi, ennen sitä ei ollut hengellistä sotaa kohdallamme. Kuten Paavali sanoo, hänellä on tahto, mutta voima puuttuu, pahan todellisuus on syntiinlankeemuksen lainalaisuutta. Pahan laki haluaa murkata tahdon ja orjuuttaa sen. Uskon kautta kuitenkin olemme voittava, sillä usko voitaa pahan ja tuo tahdolle voiman.
”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” Jäi tuo tärkeä loppu pois…
Ismo Malinen missä välissä ihminen saa Pyhän Hengen ja kuinka tämä vaikuttaa ihmisen hedelmään?
Samuel Pihkala otat esimerkin:””Ja totta kai se näkyy ,jos esimerkiksi (anteeksi sanavalinta) vanha juoppo tulee uskoon, niin kyllä se koko kylällä huomataan.””
Kuinka oli kun Jeesus eli maanpäällä niin kun Hän paransi sairaita niin tulivatko he todelliseen uskoon vai pitäytyivätkö he vanhaan juutalaisuuteen?
Kun ihminen ajautuu ahdinkoon hän voi HUUUTAAAA Jumalalta apua ja Jumala auttaa, mutta onko tämä todellinen uskoontulo, uudestisyntyminen, ei ole.
Kun tämä Jumalan hyvyys kohtaa ihmisen todellisessa uudestisyntymässä sen tulisi vetää parannukseen ja uskomaan evankeliumi ja kasteelle ja näin saada Pyhä Henki.
Mutta mutta kun näin ei tapahdukkaa vaan ihminen kääntyykin etsimään Jumalaa siitä vanhasta uskonnollisuudesta jossa ennen eli (tai voihan mennä uuteenkin harhaoppiin) eikä todella olekkaan luopunut kaikesta ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta.
Ari, ajattelen että ihmisen uskoon tulon jälkeen Jumalan lapsen täytyisi päästä tuntemaan paremmin Jeesus ja Hänen sovitustyönsä merkitystä . Hänen yhteydestä käsin usko saa vaikuttaa ja näin uskova saa olla oksastettuna viinipuussa. Kasteessa meidät on kastettu Hänen kuolemaansa, jotta meillä olisi myös ylösnousemus, mutta ruumiin lunastus on uskovilla edessä päin ja joudumme elämään syntisessä ruumiissamme tämän elämän ajan. Ehtoolisessa julistamme Hänen kuolemaansa , sitä voittoa, jossa saamme uskolla vastaanottaa ,kun kuulemme sanat, että on ” vuodatettu”…, kuten Paavali kirjoittaa room.kirjeessä, että rakkaus on vuodatettu meidän sydämiin..
Etsitään ensin Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta, niin kaikki muu on luvattu.
Tämä on sitä meidän vaelluksemme diagnosointia .
Lähtökohtaisesti tiedämme, että Jumalan täytyy tehdä kaikki hyvä meissä ja Hän tekee sen sanansa kautta. Voisi kuvata , että meillä on se vastuu ylittää se kirkon kynnys ja kynnyksen toisella puolella ,jossa Jumalan sanaa julistetaan ,niin vastuu siirtyy Jumalalle, koska Hän lupaa että Hänen sanansa ei tyhjänä palaa.
Uskon , että usein me askaroimme itsemme kanssa kiusoissa, ikäänkuin emme tietäisi mistä apu tulee ja katsomme peiliin itseämme, sielunvihollinen syyttää , maailma vetää, sydänkin voi syyttää, kun pitäisi kääntyä Jeesuksen luo.
Kaikille ihmisille on ominaista itsepetos, valhe.
Totuus tekee vapaaksi ja se avaa rakkauden ja näin Jumala voi vaikuttaa tekemistä ja tahtomista
Raamatusta löytyy monia opetuksia tästä, esim. Pietari oli kieltänyt Jeesuksen ja kuinka hän halusi mennä etukäteen yksin , ennen kuin vene oli rannassa Jeesuksen luo hiilivalkealle .Siellä kenties Pietari ripittäytyi Jeesukselle.
Ja lopulta Jeesus sanoo Pietarille, että Hän vyöttää (totuudella) ja Pietari menee lopulta sinne minne ei tahdo oman tahtonsa mukaan , vaan Jumala vie.
Toinen esimerkki voisi olla siitä, että elämämme , arkemme on Jumalan tahdon mukaista, sillä emme voi mennä Jumalan eteen ja pyytää siunaamaan elämää, jossa teemme ja toimimme tahallisesti Jumalan tahtoa vastaan.
Nehemian kirja kertoo Jerusalemin muurin rakentajista ja ohje oli, että jokainen rakentaa muurin ensin oman talonsa kohdalta. Ollanko me rakennettu muuri meidän kotimme ympärille?
Rukousmuuri, jne.
Vastuu mielestäni ei rajoitu kirkon kynnyksen ylittämiseen. Vaan vastuu on meillä aina ja se ylettyy kokoelämäämme kristitynä. Tämä vastuu on juuri sitä, että teemme mitä Jumala sanoo, kuten kirjoitat.
”Mutta mutta kun näin ei tapahdukkaa vaan ihminen kääntyykin etsimään Jumalaa siitä vanhasta uskonnollisuudesta jossa ennen eli (tai voihan mennä uuteenkin harhaoppiin) eikä todella olekkaan luopunut kaikesta ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta.” Ari Pasanen
Arille tekisi hyvää lukea Raamattua, niinkuin sinne on kirjoitettu. Luopuminen Kristuksen tähden kaikesta tarkoittaa samaa, kuin toisaalla sanotaan sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Siellä missä on ihmisen aarre, siellä on myös ihmisen sydän. Monet vanhemmat ymmärtävät esim. mitä oman lapsen huolet tarkoittavat. Sydän viipyy lapsen asioissa ja vanhempi unohtaa itsensä.
Kun ihmisen sydän on Kristuksessa, niin ihminen on kuollut itselleen. Tämä on jokaisen Kristityn ominaisuus. Miten se näkyy elämässä? Siten, että pidämme kaikkia ihmisiä lähimmäisenä ja varsinkin pyhien asiat ovat kuin omiamme. Tarkoittaako tämä Jeesuksen seuraaminen, ettei meillä voi olla mitään maallista hyvää? Ei tietenkään, vaan kiitämme Jumalaa taloista, lähimmäisistä, siskoista ja veljistä. Jne.
”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” Joh.10:10
”Niin Pietari rupesi puhumaan sanoen hänelle: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua”. Jeesus sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista, ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.” Mark.10:28-30
Jokaisella Kristityllä, joka tunnustaa Jeesuksen Herraksi on Pyhä Henki, tämä pitäisi kaikkien ymmärtää. Se on epäuskoa ja Jumalan tekemistä valehtelijaksi, ettei usko muiden kuin itsensä olevan oikea Kristitty. Jumala tuntee omansa ja se pitäisi riittää kaikille Kristityille ja Kirkossa näin kuuluukin olla.