Adventtiajan lisäksi joulun lähestymisestä kertoo joka vuotuinen julkisuudessa käynnistyvä pohdiskelu päiväkotien ja koulujen joulujuhlien sisällöstä. Monin paikoin ei enää lauleta joululauluja ja tonttulakitkin pölyttyvät varastossa, jottei loukata niitä, jotka eivät joulua vietä. Epätietoiset rehtorit pohtivat, muuttaako seimi kylpytakkipaimenineen tilaisuuden luonteen uskonnon harjoittamiseksi, johon ketään ei voi omantunnon vastaisesti pakottaa.
Eräässäkin koulussa jopa luokkien omista pikku-jouluista on luovuttu, ja vietetään vain talvijuhlia. Harvemmin meikäläisessä perinteessä pikku-jouluihin on tavattu yhdistää mitään erityisen harrasta ja uskonnollista, mutta voihan se muinaisskandinaavis-germaanisen ”joulu”-sanan esiintyminen jo jotakuta häiritä.
Uskonnonvapauslain uudistuksen yhteydessä annetut perustuslakivaliokunnan linjaukset ja opetushallituksen ohjeet antavat onneksi hämmentyneille hyvän selkänojan. Suomalaisten koulujen juhlaperinteeseen kuuluvat niin joulukuvaelmat kuin suvivirretkin, eivätkä ne muuta tilaisuuksia uskonnon harjoittamiseksi. Sitä paitsi lisääntyvä monikulttuurinen vuorovaikutus ja suvaitsevaisuus edellyttävät oman uskonto- ja kulttuuriperinteen hyvää tuntemusta.
Joskus tämä ”tonttuilu” näissä asioissa saa koomisiakin piirteitä. Osallistuin lapseni joulujuhlaan, josta eräänä vuonna kaikki kristillinen oli huolellisesti häivytetty yhteislaulujen valintaa myöden. Raja kulki suurin piirtein ”tähden tuikkeen” kohdalla. Perustelu kaiketi oli, että koulun suomalaisille kristityille oppilaille oli jo järjestetty kirkkotilaisuus.
Kuitenkin palkeet pullistellen lauloimme ”porsaita äidin oo-mme kaikki, oo-mme kaikki” muslimi- ja juutalaislapset mukana yhtälailla! Lapsukaisen rinnastaminen omassa uskonnossa saastaiseksi pidettyyn eläimeen olisi voinut synnyttää melkoista kalabaliikkia. Onneksi näillä vanhemmilla oli kuitenkin enemmän suvaitsevaisuutta kuin juhlan järjestäjillä.
Seuraavana vuonna tonttukavalkadin, harry pottereiden ja haltijoiden esitysten jälkeen muutoin samanlaisen juhlan päätti koko luokan yhteinen musiikkinumero. Lasten esittämän Simojoen laulun viimeisen säkeen aikana hämärässä salissa ihmiset pyyhkivät salaa silmiään ja nielivät liikutustaan:
”Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen,
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on”.
Saliin laskeutui ilmapiiri, jossa kukaan ei pahoittanut mieltään ja paatuneinkin kohtasi armoa ja aitoa joulutunnelmaa. Elimme laulun sanoman; juhlasta tuli todellinen kun joulun Herra oli siihen tervetullut!
Sari Essayah, Europarlamentaarikko KD/EPP
sari.essayah@ep.europa.eu
Ai Pekka,että tämä on oikea hoivakoti- yhteisö.
Täällä on paljon niitä heikkouskoisis, joita pitäisi hoivata.
Yleensä ne on vain kaikkein innokaimipia väittelijöitä. Joten helposti erehtyy niiden kanssa väittelyyn.
Herättäähän se ihmettelyä, että pitääkö sitä Jeesus leipää syödä, kun toisaalla on kehoitus, että on niin totinen ruoka, ja toisaalla hän sanoo, että ” joka minun leipääni syö on kääntänyt kantapäänsä minua vastaan. ”
Ja lisäksi, ikäänkuin’ eipä sillä mitään väliä’ , kun se kuitenkin menee vatsaan ja ulostuu.
Mie sanoisin, että älkää kadottako itseänne, koska teillä on oma nimi ja siinä te elätte ja kuolette myös. Jeesuksen nimi on siellä kirjassa, ei se sieltä mihinkään lähde. Pysyy se siellä ukomattakin.
Luterilaiset tunnustuskirjat eivät puhu uskossa kasvamisesta, tämä on varmasti totta, että tuota sanaa ei käytetä. Tunnsutuskirjat eivät siis vastusta, kiellä tai torpedoi, kristityn kasvua ja kehitystä. Usko ei ole täydellinen, mutta se kelpaa Jumalalle, koska sen arvo on välineellinen ja se turvautuu Kristukseen. Kristuksen sovitustyö sen sijaan on täydellinen.
Uskon epätäydellisyys näkyy kirjoittamassasi lihan ja Hengen välisessä taistelussa. Taistelu jatkuu kunnes kuolema lopettaa sen. Tätä taistelua kutsutaan myös luterilaisuudessa pyhitykseksi, jossa on erilaisia asteita, siksi toinen voi olla rakkaudellisempi kuin toinen. Kysymys ei ole mielestäni hengellisestä ylpeydestä vaan nöyryydestä.
Uskossa kasvamisessa keskitymme Kristukseen, joka muuttaa meitä, sen takia kristitty ei ole ulkopuolinen tässä muutosprosessissa, vaan osallistuu siihen aktiivisesti, ilolla yhtyen Jumalan käskyihin.
Kiitos Sami kommentistasi.
Niin ,voimme käsittää saman eri sanoin,kuitenkin ajattelen kun kirjoitit että ” usko ei ole täydellinen” ,niin eikö Jumalan lahjoittama usko ole täydellinen?
Vain onko niin , että astia ei ole täydellinen ja onko kysymys lopulta siitä miten tunnemme lahjan antajan?
Pyhytyksestä ajattelen yksinkertaisesti, kuten katekismus sanoo, että se on enenevää synnin ja armon tuntoa eli kun menemme lähemmäksi valoa(Kristusta) me näämme itsemme likaisemmaksi,mutta samalla Jumalan armo tulee suuremmaksi ja näin Jumala haluaa Pyhän Hengen kautta kirkastaa meille Kristusta ja Hänen sovitustyön merkitystä ,sitä suurta armoa ja rakkautta , jonka kautta voimme päästä takaisin Hänen yhteyteensä.
Yksi pointti kirjoituksessa oli , että emme keskity ihmiseen vaan Jumalan sovitustyöhön.
Nuo pyhitysasteet ei kuulu mielestäni raamatullisuuteen tai luterilaisuuteen.Meillä ei ole mittareita, eikä meidän ole hyvä miettiä miten pitkälle olen päässyt pyhityksessä tai mikä on uskoni taso .On vain Jumalan lapsia ja se on isoin osa ja Jumala antaa oman armonsa ja tahtonsa mukaan erilaisia tehtäviä ” viinipuuhun”.Kehittymiset , asteet kuuluvat uskontoihin mutta ei kristinuskoon. Raamattu kehottaa meitä tutkimaan vaellustamme ja ensimmäisenä siinä on oma itsensä ja perhe , jos sellainen on ja sitten muut ihmiset.
Vielä tuosta ylpeys/nöyryys teemasta , että uskon että meillä on ollut ns. Oikeassakin herätyskristillisyydessä usein mainintaa, että veli on päässyt ,saanut Jumalan armosta enemmän ,mutta Jumalan eteen tälläinen ihminen kun menee ja sanoo Jumalalle että minä olen kehittynyt, pyhittynyt enemmän , niin mitä luulet Jumalan sanovan? Sillä se mikä on totta täällä sen täytyy olla myös totta Jumalan edessä.
Jumala ei jaa kunniaansa, se suuri armo ja rakkaus mitä Hänellä on meitä kohtaan, kun Hän kuuli kerran poikansa kysymyksen ,” miksi minut hylkäsit” on kaiken elämän lähde meille syntisille ja Hän on pyhityksemme ja vanhurkautemme ja iankkisen elämän toivo.
Pyhitysasteet ovat vain todellisuutta kristityn elämässä, tästä puhutaan mm. heprealaiskirjeessä ja monissa muissa Raamatun kohdissa. Paavali kehottaa uskovaa miettimään ja tutkimaan itseänsä. Miksi emme tekisi myös niin, kuten apostoli .
Kirkossa lausuttu synnintunnustus viittaa juuri oman itsensä tutkimiseen ajatuksissa, puheissa ja teoissa. Itse myös puhut vaelluksen tutkimisesta. Joku on todella pyhittynyt enemmän kuin toinen, jokainen vastaa itsestään Jumalan edessä. Meille luterilaisilla on kompleksinen suhde pyhitykseen, johtuen uskonpuhdistuksen monista vääristä tulkinnoista, sekä myöhemmästä luterilaisuuden kehityskausista.
Olisi hyvä jos olisit Sami ottanut ,jonkun raamatunkohdan asteista.
Tottakai kai me tiedämme, että on Jumalan lapsia ,pieniä ja isoja niinsanotusti, mutta mitä se todellisuus sitten ilmenee seurakunnassa?
Tietysti sitä , että se palvelee , joka on suurempi.
Vai pitäisikö se tiedostaa jotenkin?
Ajattelen , että kristityn liha on heikko.
Pyhytyksestä pitää opettaa ja voi olla että luterilaisuudessa siitä on joissakin piireissä puhuttu vähän,mutta vapaa kirkollisissa piireissä sitäkin enemmän. Kuitenkin keskiö pyhityksessä on Kristus, Kristuksessa ja emme pyhity omilla ansiollamme.
En tune kovin hyvin vapaita suuntia. Pyhityksessä Kristus on keskiössä, lain teoilla emme pyhity, kuten Paavali opettaa Galatalaiskirjeessä. Hän ei kuitenkaan kumoa lakia, vaan kristityn koko elämä on lain täyttämistä ja Jumalan käskyjen noudattamista. Se joka ei halua käskyjä noudattaa ja ponnistella omalla tahdolla Jumalan avulla käskyjen täyttämisessä, noudattaa sitten omia himojansa ja ajautuu turmioon. Näin ollen pyhitys vaatii meiltä kaiken, tahdon, tunteet ja koko elämän. Pyhitys on Jumalan ja ihmisen välinen asia.
Niin tai kun olemme Kristuksessa, niin uskovan ainoa laki on Kristus.
Me joko vaellamme Hengessä vapaina tai lihassa lain alla.
Galatalaiskirjeestä, josta mainitsit ja joka avasi Lutherille tien kristityn vapauteen ja josta on tehty monia selityskirjoja.
Mielestäni paras niistä on tai sanotaan , että tykkään tanskalaisen lakimiehen Poul Madsenin kirjoista.
Jostain divarista varmaan löytyy galatalaiskirjeen selitys ” Hengen vapauteen” ja häneltä on suomennettu muitakin kirjoja mm.” Risti Kolossalaiskirjeessä” .Ne on pieniä kirjoja ja ei niin paljon sitä nippelitietoa, mutta mielestäni kirkkaasti Kristus keskeisiä ja helposti ymmärrettäviä . Suosittelen noin 5e investointiin.
Sami, jäi painamaan edellisen kommenttisi sanat, että meidän täytyy ponnistella omalla tahdolla…,se tuntuu hiukan pelottavan kuuloiselta, vaikka tarkoitat varmaankin ihan oikeaa asiaa ns. kilvoittelua.
Jos ponnistelemaan omasta tahdosta ja omasta voimasta ja laki syyttää meitä niin me lankeamme sata varmasti.
Parannus ja kilvoittelu on mielestäni menemistä Kristuksen luo ja näin Pyhä Henki haluaa, jos me tiedämme syntimme Jumalan edessä, niin meidän täytyy tunnustaa syntimme.Synti on meidän rakkautemme, mutta Jumala tahtoo että me luovuttaisimme sen hänelle , että totuus avaisi Jumalan rakkauden ja antaisi vapauden.
Ehkä vaikeasti selitetty,mutta ongelma /haaste kristikunnassa ,meissä kristityissä on nimenomaan tämä,että ” ,jos me valkeudessa vaellamme, niin meillä on yhteys keskenämme”.. eli Jumala yhdistää Hengensä kautta kristityt ja se on myös merkki että meillä on yhteys Jumalaan.
Ja sen rikkoo synti,joka niin helposti kietoo meitä ja alamme itse määrittelemään armon ja lopuksi teemme itsemme Jumalaksi. Kaikki ns.kasvaminen ,pyhittyminen on itseasiassa nöyrtymistä Jumalan tahtoon ja halua tulla sieltä piilosta pois,koska tietää että Jumala on armollinen.Meidän oma tahtomme ja liha joutuu tappiolle,mutta me joudumme elämään synnin ruumiissa tämän elämän.
Kuitenkin meidät on kastettu Hänen kuolemaansa ja kun pysymme Hänessä ,niin saamme odottaa ruumiin lunastusta.
Kaikki synnit on Golgatalla sovittu jo etukäteen ja kun niitä ”laskuja” tulee meille niin meillä on laskujenmaksaja kaikki jo maksanut.Jos me tunnustamme syntimme niin Jumala on uskollinen ja vanhurkas meitä kohtaan.
Pyhitys on hiukan erikoinen sana ja sen ydin löytyy Jeesuksen sanomasta:
”Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.” Joh.15:2-3
Eli taas palataan uskoon ja luottamukseen ja kysymys kuuluu: ”Olenko jo puhdas (pyhitetty) Kristuksen kautta, vai vieläkö voidaan saavuttaa puhtaampaa, Kristuksen antaman puhtauden päälle?
Pyhitys onkin ymmärrettävä Kristuksen työnä meissä, Kristus vaikuttaa meissä, kun katsomme yksin Häneen ja näin unohdamme oman navan tuijottamisen kokonaan. Tiedämmehän, että lihan työt ovat ilmeisiä? Kristitylle ei tarvitse enää kertoa vääryydestä, joka maailmassa pahuuden tähden vaikuttaa, sillä näen sen itsestäni.
Kirkkaus on sellaista, missä ei ole yhtään tahraa ja sellaisia meistä tulee kun elämme Kristuksessa, ja sallimme elämän syödä sen mikä on katoavaista. Minä olen kuollut ja Elämä on Kristus. Uskova ei vaella näkemisessä, vaan me uskomme sen hyvän, joka meissä tapahtuu, kunhan vain pysymme lujina Kristuksessa maailman vaatimusten edessä. Sillä maailman tahto puhuu omaansa.
”Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme, sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.2.Kor.5:1-7
http://www.luterilainen.net/pyhitys/
Kiitos Ismo, siinä tuli ihan sanasta totuutta asian ytimeen.