Adventtiajan lisäksi joulun lähestymisestä kertoo joka vuotuinen julkisuudessa käynnistyvä pohdiskelu päiväkotien ja koulujen joulujuhlien sisällöstä. Monin paikoin ei enää lauleta joululauluja ja tonttulakitkin pölyttyvät varastossa, jottei loukata niitä, jotka eivät joulua vietä. Epätietoiset rehtorit pohtivat, muuttaako seimi kylpytakkipaimenineen tilaisuuden luonteen uskonnon harjoittamiseksi, johon ketään ei voi omantunnon vastaisesti pakottaa.
Eräässäkin koulussa jopa luokkien omista pikku-jouluista on luovuttu, ja vietetään vain talvijuhlia. Harvemmin meikäläisessä perinteessä pikku-jouluihin on tavattu yhdistää mitään erityisen harrasta ja uskonnollista, mutta voihan se muinaisskandinaavis-germaanisen ”joulu”-sanan esiintyminen jo jotakuta häiritä.
Uskonnonvapauslain uudistuksen yhteydessä annetut perustuslakivaliokunnan linjaukset ja opetushallituksen ohjeet antavat onneksi hämmentyneille hyvän selkänojan. Suomalaisten koulujen juhlaperinteeseen kuuluvat niin joulukuvaelmat kuin suvivirretkin, eivätkä ne muuta tilaisuuksia uskonnon harjoittamiseksi. Sitä paitsi lisääntyvä monikulttuurinen vuorovaikutus ja suvaitsevaisuus edellyttävät oman uskonto- ja kulttuuriperinteen hyvää tuntemusta.
Joskus tämä ”tonttuilu” näissä asioissa saa koomisiakin piirteitä. Osallistuin lapseni joulujuhlaan, josta eräänä vuonna kaikki kristillinen oli huolellisesti häivytetty yhteislaulujen valintaa myöden. Raja kulki suurin piirtein ”tähden tuikkeen” kohdalla. Perustelu kaiketi oli, että koulun suomalaisille kristityille oppilaille oli jo järjestetty kirkkotilaisuus.
Kuitenkin palkeet pullistellen lauloimme ”porsaita äidin oo-mme kaikki, oo-mme kaikki” muslimi- ja juutalaislapset mukana yhtälailla! Lapsukaisen rinnastaminen omassa uskonnossa saastaiseksi pidettyyn eläimeen olisi voinut synnyttää melkoista kalabaliikkia. Onneksi näillä vanhemmilla oli kuitenkin enemmän suvaitsevaisuutta kuin juhlan järjestäjillä.
Seuraavana vuonna tonttukavalkadin, harry pottereiden ja haltijoiden esitysten jälkeen muutoin samanlaisen juhlan päätti koko luokan yhteinen musiikkinumero. Lasten esittämän Simojoen laulun viimeisen säkeen aikana hämärässä salissa ihmiset pyyhkivät salaa silmiään ja nielivät liikutustaan:
”Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen,
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on”.
Saliin laskeutui ilmapiiri, jossa kukaan ei pahoittanut mieltään ja paatuneinkin kohtasi armoa ja aitoa joulutunnelmaa. Elimme laulun sanoman; juhlasta tuli todellinen kun joulun Herra oli siihen tervetullut!
Sari Essayah, Europarlamentaarikko KD/EPP
sari.essayah@ep.europa.eu
Samuel,
Ryöväri tuli uskoon, Jumalan Pojan antamaan, vaikuttamaan, synnytävään uskoon. Hänen uskonsa ’suuruus’ oli sama kuin esim. Pietarilla ja Paavalilla. Uskossa ollaan, mutta tuo usko/armo ei jätä uskoontullutta toimettomaksi. Ryöväri ’toimi’niin paljon kuin ehti ja se ’riitti’ Jeesukselle sallia korkein mahdollinen tulos, sielun pelastus, ”tänä päivänä…. ”
Usko ei ole henkisiä eikä edes hengellisiä ’muskeleita’, vaan se on sinapinsiemen kokoinen.
Siemenen koko ei ole se juttu ja siksi Jeesus käyttää uskon kuvauksessa pienintä siementä esimerkkinä, — mutta, mutta, — se todellakin kasvaa, mutta kasvun antaa Jumala, ei ihminen missä se kasvaa.
Uskon, että kysymys on tilan antaminen, antautuminen, alistuminen Jumalan vaikuttamalle kasvulle.
Samuel tekee juuri sitä, mistä rökitän blogissani ”Uskoon ei tulla vahingossa”.
Tuo on juuri sitä saivartelua ja typeryyttä, jota tyrkytetään seurakuntalaisille.
Koetamme vakuuttaa synnin siteissä kamppailevaa Kristuksesta osatonta kuulijaa, että hei, sinulla on kaikki hyvin, olet lapsena uudestisyntynyt, uskoasi ei voi mitata, olet autuas.
Kuulija kokee, että minun todellisuuttani tuo ei kosketa tippaakaan. Kuulija kokee ”haista paska” fiiliksen, äänestää ensin jaloillaan ja lopuksi eroaa koko lafkasta.
Katsokaas saivartelijat: Ihmiselle ei voi opettaa hengellisiä hienouksia ennen kuin hänessä on syntynyt hengellinen elämä Jeesuksen vastaanottamisen myötä. Ja Jeesusta ei niin vaan automaattisesti anneta lapselle kasteessa. Lapsi ei siinä synny uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi. Saivartelijat puhuvat loogisesti itsensä pussiin kun väittävät ensin, että usko on kokonaan Jumalan lahja, jonka Jumala antaa kenelle tahtoo, mutta sitten heti perään kastavat liukuhihnalla lapsia ja ottavat röyhkeästi Jumalan paikan ja sanovat, että nyt minä kastan sinut uudestisyntyneeksi. Voiko hengellinen tyhmyys enää olla syvempää.
Jeesus lähetti Pyhän Hengen ,joka osoittaa maailmalle synnin , vanhurskauden ja tuomion ja ennenkuin niputetaan koko kristillinen kenttä ja usein jätetään vain yksi seurakunta oikeaksi,niin on kysyttävä ,että saarnataanko Jumalan sanan totuus kokonaisena seurakunnissamme?
Lähetyskäskystä voidaan olla eri mieltä, mutta on kuitenkin silloinkin kysyttävä missä on opetus?
Jumala työtä ei voi ottaa omiin käsiin, Hän on täysin suvereeni ja Hän on antanut sanansa ja toimii sen mukaan. Seurakunnan tulisi tietysti kutsua tuhlaajalapsia takaisin.
Kiitos Reijo kommentista, tuosta lopusta josta kirjoitit ” tilan antaminen” ,niin ehkä tarkoitat samaa, että olemme kuten alkuseurakunta (4kohtaa), jotta Jumala saa sanansa kautta vaikuttaa siihen uskoon, jonka Hän on lahjoittanut, vaikuttaa tahtomista ja tekemistä ja eikö se ole ole juuri vaeltamista Hengessä ja totuudessa.
Olen kuitenkin sitä mieltä , että raamattu puhuu nimenomaan , että me armossa kasvaisimme Kristuksen tuntemisessa ja näin Jumalan pojan usko voisi vaikuttaa ,kun vaellamme Hengessä.
Jaakob puhuu kuolleesta uskosta ja usein nuorena kun kohtasi erilailla ajattelevia, niin armosta puhuttaessa , tuli vasta- argumentti , että ” usko ilman tekoja on kuollut”.Totta mutta teot lähtevät Kristuksesta eikä ihmisestä ja olen täysin vakuuttunut, että kun olemme saaneet Jumalan armosta uskon ja olemme Kristuksessa, vaellamme Hänessä ,niin se usko on elävää.
On meille hyväksi että emme nää kaikkea Jumalan työtä lihan heikkouden takia.Mutta me voimme katsella seurakuntiamme myös hyvin inhimmillisin silmin,voisi verrata puuhun , että näämme sen rungon ja oksat ei muuta, samoin voimme nähdä vain srk puhujat ja työntekijät, mutta toivon että saamme Jumalan armosta nähdä myös sen hiljaisen mummon siellä penkissä,jolla hänelläkin on Jumalan pojan usko tai sen veljen joka näyttää kompastelevan ja kuitenkin nämä voivat olla juuri niitä suurimpia minun tai sinun esirukoilijoita.Ja jos vaellamme toisen Jumalan lapsen elämää läheltä seuraten niin näämme, että Jumalan Henki toimii heidän kautta. Kristityn tärkein tehtävä on Kristuksen tunteminen Hänen armossa saamme kasvaa syntisinä armahdettuja. Ja kiitos Ismolle piristävästä Jumalan sanasta.
Samuel,
”Ja jos vaellamme toisen Jumalan lapsen elämää läheltä seuraten niin näämme, että Jumalan Henki toimii heidän kautta. Kristityn tärkein tehtävä on Kristuksen tunteminen Hänen armossa saamme kasvaa syntisinä armahdettuja. Ja kiitos Ismolle piristävästä Jumalan sanasta.”
Pötkö hyviä asioita!
Niin, ja sitten… ?, vaikkapa kiitoksia piristävästä Jumalan sanasta…?
Ei Raamattu ole leija, tai ilmapallo, jossa ei ole ohjaimia, eli muodostetaan tulkinta Pyhän Hengen toiminnalle, mikä tämän blogin mukaan olisikin: Tuuli puhaltaa, missä sattuu….., eikä ”missä tahtoo”.
Raamattu ennenkaikkea kertoo, missä Hengen tuuli ei puhalla ja sitten kertoo että puhaltaa on uskovassa, uskovien keskellä, kun he kokoontuvat Jeesuksen nimessä.
Olen joskus eritellyt tällaisen ”pyhän” kommentin ja vilpittömästi kysynyt perusteita. Näitä tällä hetkellä antaa tällä palstalla/foorumilla, ainakin kolme henkilöä.
Samuel, vaikka en tunne sinua, olet varmasti hieno mies, upea kristitty ja älykäs. Sen mitä kommentoin, ei ole tarkoitettu sinulle vaan yleisesti kirkkomme teologialle. Mielestäni teologian tila on tällä hetkellä katastrofaalinen. Jengi jättää kirkon suurin joukoin mutta mitä tekee kirkko, askartelee jonnin joutavuuksissa.
Minä olen vaivojen kiusaama rahju , joka kärsin kovasti kirkkomme hengellisestä alennustilasta.
Olet ilmeisesti vielä nuori ja uskon, että jos toivoa on, sitä löytyy kaltaisissasi.
Eli anteeksi ärhentely, mutta annan nyt tulla kiukkuni näkyviin.
Rakkaudella ja lämmöllä.
Eli, nyt voisimme alkaa käydä keskustelua oleellisista.
Tarmo en ole hieno mies, enkä älykäs en niin nuorikaan. Ja ymmärrän kiukun,sillä ei kai se ole vieras monellekaan kristitylle tässä ajassa.Elämme luopumuksen aikaa ja jos tahtoo seurata Kristusta ja pitäytyä Jumalan sanassa niin joudumme marginaaliin.Ajattelen , että jos ei löydy seurakuntayhteyttä omalta paikkakunnalta, niin vois muutaman kristityn kanssa pitää ramattupiiriä ja myös erikseen rukouspiiriä ja jakaa yhdessä asioita , kuitenkin Jumala johdattaa ja evankeliumin kautta lohduttaa meitä ,sillä asioiden täytyy tapahtua kirjoitusten mukaan. Siunausta Tarmo sinun elämääsi, hänen armonsa varassa saamme levätä ja pyytää johdatusta omaan ja läheisten elämään.
Tärkeä näkökohta mielestäni on seuraava: Se mitä ajattelemme Jumalasta, Raamatusta, Jeesuksesta, kirkosta, ihmisestä, maailmasta, pahasta, hyvästä, synnistä, pelastuksesta se TULEE ESIIN KÄYTÄNNÖN TOIMINNASSA. Ja tämä esiintuleva hedelmä ei ole mairitteleva.
Toinen näkökohta kuuluu: Onko ajattelussamme jotakin sellaisia piirteitä, jotka estävät Jumalan toimintaa kirkossamme ja yhteiskunnassamme? Eli, onko teologinen ajattelumme etääntynyt Kristuksen veretseisauttavasta evankeliumista? Eli, petämmekö kirkkona itseämme? Eli minkä viestin Kristus antaisi kirkollemme tähän aikaan? Olemmeko edes halukkaita kuulemaan sen ja vielä enemmän, olemmeko valmiita toimimaan Kristuksen viestin mukaisesti?
Näistä alkaa varsinainen teologinen keskustelu, jos sitä halutaan alkaa käydä.
Oikeita asioita Tarmo nostat esille!
Lampaat laitumella käyttäytyy niin ,jos ruokaa ei ole saatavilla niin etsiytyvät toiseen paikkaan, jonne myös paimen niitä johdattaa.
Tuli ajatus mieleen liittyen edelliseen, täälläkin on pappeja varmaan paljonkin ja jos aina yleistetään ja niputetaan kaikki papit samaan, niin voi kuvitella miltä tuntuu syyllistäminen.
Voikin kysyä onko seurakuntalaiset ,minä ,sinä miten rukoilleet omien paimemiensa puolesta?
Mielestäni paimenet voivat myös pyytää esirukouksia tehtävän hoidossa.
Valtionvaraministeri Juha Sipilälle esitti toimittaja äskettäin erään kinkkisen kysymyksen. Juha vastasi : ” nyt kun hänen ei tarvitse varoa sanojaan, niin… .
Meidän on oikein hyvä oivaltaa, että papit on vastaavassa tilanteessa, joten heidän on tarkasti varottava sitä, mitä nettiin laittavat. Joten näissä keskusteluissa papit ovat suuria harvinaisuuksia ja nostan hattua jokaiselle papille , joka täällä uskaltaa operoida.
Samuel, kristityn tärkein tehtävä on rukous, jossa minä itse olen onneton. Lähinnä huokailen, tuskailen ja toistelen Herra armahda ja auta Herra.
Kun herättelee mielestään tärkeätä keskustelua, on pakko olla räväkkä, muuten viesti jää huomaamatta. Siksi minäkin esitän asiani paatoksella. On varmasti olemassa eri kanavia, jossa keskustelua käydään. Minulla on kuitenkin sellainen tuntuma, että kirkkona olemme jonkinasteisessa halvaantumisen tilassa. Meidän tulisi nostaa useita kissoja pöydälle ja olla valmiita uusiin ja räväköihinkin ratkaisuihin.
Tuntuu melkein rikolliselta esittää ääneen kirkon pappina, että tarvitsemme opillista uudelleenarviointia. Olemme näkemässä, mihin vanhat eväät ovat riittäneet.
Mielestäni tulisi uudelleen arvioida kastenäkemys, sakramenttioppi, oppi Pyhästä Hengestä ja oppi kristityn suhteesta omistamiseen.
Huomautan vain, että monet kirkot, jotka kasvavat voimakkaasti ovat ratkaisseet edellä mainitut kysymykset eri tavalla kuin me.
Lähtökohdaksi opilliselle uudelleenarvioinnille on otettava peiliin katsominen ihan oikeasti. Uskallan väittää, että jos me luterilaiset emme uskalla mennä opillisesti itseemme, olemme iltaruskon kirkko. Aivan ensimmäiseksi meidän on hylättävä epäkristillisenä oppina Martti Lutherin kanonisoitu asema, jota Martti-veli itse olisi aivan varmasti kannattamassa täysillä.
Vaskikäärme, joka aikoinaan oli väkevä Jumalan toiminnan väline täytyi murskata, sillä se oli muodostunut epäjumalaksi.
Millaisia ovat sitten ne heikkouskoiset joita tulee hoivata?
Joo , ihan mielenkiintoinen kohta ajatteluun.
Nyt varmaan tarvis niitä pappeja ja alkukielen tuntijoita, miten tuo alkukielestä tulee.
Heikkouskoisten hoivaamisen-argumentti on tällä kanavalla syytä heittää jorpakkoon. Sillä on helppo vaientaa kohti käyvä keskustelu. Eihän kenenkään ole pakko täällä viipyä.
Pelko munaamisesta, hylkäämisestä tai piippuhyllylle joutumisesta menköön menojaan. Minä ainakin olen liian vanha sellaiseen.
Mihin jorpakkoon heitit ne heikko uskoiset Tarmo. Heitä kun pitäisi hoivata, eikä käydä väittelemään mielipiteistä. Täällä yleensä toimitaan juuri toisinpäin.
Vanha juutalainen tarina kertoo rabin ja saippuanvalmistajan keskustelusta ja saippuakauppias sanoi rabille että ei ymmärrä miksi maailmassa on niin paljon pahuutta vaikka uskonto on ollut tuhansia vuosia. He kävelivät lasten hiekkalaatikolle ja rabbi kysyi saippuanvalmistajalta että Hän ei ymmärrä miksi lapset on niin likaisia ,koska saippua on keksitty tuhansia vuosia sitten , johon saippuavalmistaja sanoi että eihän se saippua auta jos sitä ei käytetä ja rabbi sanoi , niimpä juuri.
Ja ajattelen että vaikka meillä olisi kuinka puhdas oppi , mutta emme halua elää sen mukaan niin se ei auta .Eikö se juuri kerro ihmisen syntisyydestä , että emme tahdo noudattaa Jumalan sanaa ,kymmentä käskyä.
Lukeeko tämän päivän kristityt raamattua?
(Pitävätkö he yleensä sitäJumalan sanana)
Miten yhteys muihin kristittyihin?
Viettävätkö he yhteistä ateriaa?
Miten rukouselämä?
Eikö alkuseurakunnan malli meillekin kelpaisi?
Nyt Samuel nostat esille todella tärkeitä pointteja.
Kyllä vetää hiljaiseksi kun tutkistelee omaa elämää kristittynä.
Jospa Jumala antaisi arvosanaksi armoviitosen. Jos ei, niin luokalle jään.
Minä luulin , että me ollaan miinuksella, mutta Kristuksen työn kanssa mennään reippaasti plussalle.
Mikähän tuossa on kun niin moni hyvä kristitty alkaa itsestään etsimään jotain, mitä siellä ei koskaan ole ollut, eikä ole tulossakaan. Miksiköhän me aina lankeamme samaan ansaan.
Tarmon kanssa minäkin meinasin jäädä luokalle, kun aloin kaivella omasta sisimmästä edes jotakin kelvollista. Sitten muistin, että onhan mulla täydellinen armo Jeesuksessa. Jos en olisi täysi 0, niin silloinhan en tarvitsisi täydellistä armoakaan.