Onko tässä Danielin kirjan kohdassa (5:5) kuvattu maailman ensimmäinen graffiti: ”Silloin tuli äkkiä esiin ihmiskäsi, ja se alkoi kirjoittaa lampun viereen, kuninkaan palatsin kalkittuun seinään.”
Graffitit ovat yleisesti kirjoituksia tai maalauksia, joita tehdään seiniin. Niinpä kirkkojen seinämaalauksetkin ovat olleet aikansa graffiteja.
Tosin nykyisin käsitteellä graffiti tarkoitetaan erityisesti urbaania julkisen tilan merkkaamista joko näyttävällä maalauksella tai yksikertaisella tägillä eli tekijänsä puumerkillä. Saman käsitteen sisälle mahtuu niin luvallista taidetta kuin keskenkasvuista töhrimistä.
Osalle graffitien tekemisen laittomuus ja siihen liittyvä vaarantuntu ovat olleet syy lähteä öisille retkille. Mukana on myös nuorisokapinaa ja merkkien jättämistä omasta olemassaolosta.
Helsingin kaupungin taidemuseossa HAMissa on esillä näyttely, joka esittelee urbaanin graffitikulttuurin historiaa Suomessa. Katutaiteen tuominen näyttelytilaan tekee siitä luvallista ja antaa sille arvon.
Näyttely on jaettu kahteen saliin. Toisessa on esillä graffitikulttuurin juuret. Ne näkyvät Martha Cooperin ikonisissa valokuvissa New Yorkin maalatuista junista ja graffitimaalareista. Cooperin näitä valokuvia esittelevä kirja Subway Art ilmestyi 1984 ja se vaikutti spraymaaliväkeen myös Suomessa.
Toisessa salissa graffiti alkaa lähestyä nykytaidetta. Samalla pohditaan kaupunkitilaa ja sitä, kenelle se kuuluu. Esillä on myös HAMin kokoelmasta teoksia, joiden tekijöiden kuvallisena innoittajana ovat olleet graffitit.
Mediassa käytiin monta keskustelua graffiteista, kun Helsingin kaupunki aloitti 1998 nollatoleranssia painottavan Stop töhryille -kampanjan. Varsinkin kerrostalojen seiniin ilmestyneet, tussilla tai maalilla hutaistut tägit suututtivat asukkaita.
Myös Temppeliaukion kirkko sai kärsiä vuosia innokkaista töhrijöistä, ja kärsii toisinaan vieläkin. Jo kirkon rakennusvaiheessa 1969 sen betoniseinään kirjoitettiin maalilla sana Biafra vastalauseena kalliiksi koetulle kirkolle samaan aikaan, kun televisio välitti tietoa nälänhädästä.
Biafra-episodia ei näyttelyssä ole, sillä se keskittyy 1980-luvun alussa Suomeen ja erityisesti Helsinkiin rantautuneeseen graffitibuumiin.
Graffitit herättävät ristiriitaisia tuntoja. Piti niistä tai ei, on hyvä nähdä ero laillisten ja laittomien seinäkirjoitusten ja -maalausten välillä.
*
Graffiti-näyttely Helsingin
kaupungin taidemuseossa
HAMissa 9.9. asti.
Teksti julkaistu Kotimaassa 11.5.
HAM:in näyttely on avartava kokemus kävijälleen, varsinkin jos on oppinut ajattelemaan grafiitteja vain jonninjoutavina törhryinä. Itselleni grafittitaide on näyttäytynyt uudessa valossa, kun olen jo aikaisemmin käynyt Keravan taidemuseon ja Helsingin Taidehallin näyttelyissä yhdessä grafiittitaiteen historiaa hyvin tuntevan grafiittitaiteilijan kanssa ja nyt HAM:in näyttelyn avajaisissa.
HAM:in näyttelyyn liittyen on Baanan seinämässä Antinkadun sillan alla yhdysvaltalaisen taiteilijan grafiitti. Käykää katsomassa ja myös itse näyttelyssä.