Vapaitten suuntien kristityt uskaltavat kertoa omakohtaisia todistuksia millä tavoin Jumala on toiminut heidän nähtensä tai miten Jeesus on muuttanut heidän tai jonkun toisen ihmisen elämää. Näitä kuulee harvemmin luterilaiselta taholta. Ehkä selittynee mm. sillä, että avoin todistaminen ei vain kuulu luterilaiseen tyyliin. Ei sitä mikään tai kukaan kiellä, mutta se vain on tuntematonta. No, rikonpa vähän tätä ”perinnettä” ja kerron pienen todistuksen tästä lähiajoilta, miten Jumala toimii. Lienee ”luterilaisen” todistuksen vuoro.
Kävin pitämässä muutaman laitoshartauden paikkakunnan terveyskeskuksessa. Ensimmäisen hartauden aloitus vähän venähti, kun hoitajat toivat potilaita aulaan, joten minut pyydettiin yhden vanhuksen luo huoneeseen juttelemaan hetkeksi. Näin jo paikalla, ettei aikaa olisi hänellä paljoa jäljellä. Lyhyen keskustelun jälkeen rukoilimme yhdessä, julistin hänelle kaikki synnit anteeksi ja siunasin hänet. Siirryin pitämään jo sovittua hartaushetkeä.
Hartauden päätyttyä oli pieni tauko ennen siirtymistä toiselle osastolle ja tämän tauon aikana sain pyynnön käydä vielä toisen vanhuksen luona. Yhtälailla kuin edellisen luona, elämän aikaa ei olisi enää paljoa jäljellä. Lyhyen keskustelun jälkeen julistin synnit anteeksi, rukoilin hänen kanssaan ja siunasin hänet vapailla sanamuodoilla.
Ei ehkä kuulostaa kummoiselta, vaan aika tavalliselta. Sitä se onkin, koska Jumalan toiminta ei aina ole suuria muutoskertomuksia tai kohtaamisia, vaan ensimmäkseen arjessa tapahtuvia. Kaksi elämän ehtoolla olevaa vanhusta tarvitsi pappia ja Jumala toimi – hän lähetti minut. Olin paikalla, kun tarve oli. Rukouksen ja syntien anteeksiannon julistamisen kautta saatoin ehkä valmistella heidät viimeiselle matkalleen puhtain sydämin ja hyvin omantunnoin. Jumala toi armahduksensa sinne, missä sitä tarvittiin. Minun tehtäväni oli lausua pelastuksen sanat vielä kertaalleen heille, että heidän syntinsä on Jeesuksessa annettu anteeksi ja ikuisen elämän lupaus annettu jo kastehetkellä. Kristus on heidän kanssaan viimeisellä hetkellä ja sen hetken jälkeen, ikuisesti, koskaan pettämättä lupaustaan.
Hienoa työtä!
Ja arkista. Se on tässä papin työssä huomata, että miten tavallisen työn kautta Jumala vaikuttaa. Hänen palveluksessaan sitä ollaan.
Joka armahtaa, tehköön sen ilolla! Joitakin kokemuksia vankilalähetin uralta. Eri vankiloissa pidettiin Alfa-kursseja. Kävin joissakin luennoimassa ja myös erään kerran eräässä vankilassa. Aiheena oli silloin: Miksi Jeesus kuoli? Eräs henkilö alkaa kyynelehtiä melkein luennon alusta. Kun sanon aamenen, hän alkaa kertoa. Hän oli ollut aiemmin uskossa ja oman seurakuntansa jäsen, mutta hän tunsi luopuneensa uskostaan. Hän kyselee itkien ottaisiko Taivaan Isä uudelleen omakseen? Se on niitä vankilalähetin palkkapäiviä, kun sana on koskettanut ja syntyy halua lähteä seuraamaan Jeesusta.
Upea todistus Lauri. Hengellistä heräämistä tapahtuu jatkuvasti, kun uskonsa menettäneet kohtaavat uudelleen Jeesuksen tai ohueksi hiutunut usko alkaa elää uudelleen saatuaan evankeliumia ravinnokseen.
Ja näin Kristuksen armo laskeutuu ja kantaa taivaaaeen.
Tietysti vankiloissa tapahtuu paljon muitakin asioita, mutta kaikkea ei sovi kertoa. Olisi Herran työlle kohtalokasta, jos kaiken kertoisimme, koska siinä voisi tulla tunnisteita eikä kukaan tavallisesti halua tulla pongatuksi.