Tiukkoja kysymyksiä. Löytyykö rakentavia vastauksia ?

Kotimaan uutinen Andreas Bergmanin väitöskirjasta herätti tiukkoja kysymyksiä

SAKSALAINEN TOISEN luterilaisen sukupolven reformaattori Martin Chemnitz (1522–1586) on teologiassa ollut aikoinaan maineeltaan kiistelty. Häntä pidetään kuitenkin yleisesti merkittävimpänä Lutherin jälkeisen 1500-luvun luterilaisena teologina.Suomessa Chemnitzin teologia on jäänyt hieman tuntemattomaksi. Tilannetta parantaa nyt Andreas Bergmanin uusi väitöskirja The Certainty of Salvation in the Theology of Martin Chemnitz (suom. Pelastusvarmuus Martin Chemnitzin teologiassa). Väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa toukokuussa.Bergmanin mukaan luterilainen reformaatio syntyi tarpeesta löytää pelastusvarmuus Berghmanin mukaan Luterilaisuuden perusta on pelastusvarmuudessa, jota kirkkomme ei enää pidä esillä. ”

Siipä kaiken perusta on siinä, millä perusteella voi varmistua pelastuksesta? Siinä oli se ainoa perusta jolle Luterilainen kirkko syntyi. Onko kirkko todella kadottanut vastauksen tuohon perus-kysymykseen? Jos näin on, niin samalla kirkko kadotti olemassaolonsa oikeuden. Juuri niin kuin Andreas Bergmanin väitöskirjassaan esittää.

 

Tästä seuraa myös kysymys : onko Luterilaisella kirkolla edes mitään sellaista, jota muilla ei ole.

Luther löysi Raamatusta pelastusvarmuuden jonka Katollinen kirkko oli kadottanut. Aivan samaan tapaan , kuin nyt näyttää käyneen meille.

 

Monet ovat palanneet Katolliseen kirkkoon. Siellä on ehkä turvallisempaa. Ei tarvitse ottaa kantaa kirkkoamme repiviin erimielisyyksiin. Herää kysymys : onko meillä mitään etua opistamme, jos kadotamme pelastusvarmuuden?

Eli jos Katollinen, Helluntailainen , tai Adventisti löytää Raamatustaan saman pelastusvarmuuden , kuin Luther, niin mitä erinomaista meillä on Luterilaisuudessa. Jos kerran itse olemme varmuuden kadottaneet. Ei meillä ole ainakaan varaa ylimielisyyteen muita kristittyjä kohtaan. Olemme itse hukanneet kirkkokuntamme perustan.

Varmuus pelastuksesta on innostava ja rohkaiseva näköala. Siinä on se dynaaminen voima, jota kirkko kipeästi kaipaa. Ilman sitä kirkko jatkaa kuihtumistaan. Eikä kirkolamme ole mitään sellaista annettavaa, joka olisi parempaa, kuin muilla.

Ilman pelastusvarmuutta kirkko on kuin lastu veden pinnalla, jota tuuli kuljettaa. Sen sijaan, että se kykenisi vaikuttamaan muihin, se käpristyy yhä enemmän itsensä ympärille. Mikä pahinta kadottaa ; olemassaolonsa oikeuden.

Kirkon jäsenet haluaisivat kuulla sanomaa siitä, että he ovat varmasti pelastettuja ja varsinkin sen miksi ovat pelastettuja. Nyt kirkossa ei tätä opetusta saa, joten kristitty jää suureen epävarmuuteen siitä, mikä riittää. Tuloksena on näkemys, ettei mikään mitä hän tekee riitä.

Josta seuraa se että motivaatio yrittämiseen katoaa, kun tietää ettei tavoitetta kykene saavuttamaan. Tämä näkyy hyvin selvästi kirkkomme passiivisessa ja sisäänlämpiävässä toiminnassa. Toiminta keskittyy vain mukana olevaan seurakuntaan. Jos jumalanpalveluksessa käy 5 niin siihen tyydytään vuodesta toiseen.

Pelastusvarmuus antaa valtavan ilon ja rauhan. Silloin kristityllä vapautuu paljon energiaa toimintaan kirkossa ja kirkon ulkopuolella. Kristityn ei enää tarvitse murehtia omaa riittämättömyyttään vaan saa vapaasti laittaa omat lahjansa Jumalan valtakunnan käyttöön. Hän voi tästä osallistumisestaan saada iloa. Sillä hän tietää, että hän riittää ja että Jumala enkeliensä kanssa iloitsee kaikesta mihin kristitty uskonsa vaikutuksesta ryhtyy.

Tämän kaiken kristityssä vaikuttaa uskon kautta saatu pelastusvarmuus.

 

  1. LEO. Kysyttiin tekoälyltä ohjeita saarnaa varten. Sain hienoja neuvoja, mutta saarnani ydinasiaksi tekoäly ehdotti pelastuksen ehdoksi aivan mahdottomia vaatimuksia. Siitä evankeliumissa nimenomaan ei ole kyse. Tässä kohden tekoäly ei tajua mitään evankeliumista. Opin siinä sen, ettei tekoäly oikeasti tiedä mitään. Se vain laskee lukuja ja järjestää sanoja ja asioita yhteen. Oikeasti tekoälyltä puuttuu äly.

    Se että Jumala vanhurskauttaa Jumalattoman on järjelle mahdoton käsitettävä. Varsinkin jos haluaa sen omalle kohdalleen omistaa. Sanotaan että se on uskovan vaikein taito, jota on harjoiteltava koko elämä.

    • Niin ja aamen, Pekka Veli!

      Leo, nämä Kotimaa24:n blogit tuntuvat valitettavasti tarjoavan alustan paitsi mielenkiintoisille keskusteluille, myös vuodatuksille, joissa toistuvat eräiden kommentoijien omat, eikä aina niin asiallisesti muotoillut, pohdinnat. Joku totesi tekoälystä Kyrkpressenissä, että se suoltaisi todennäköisesti algoritmiensa pohjalta hyvin amerikkalaistyylisiä ja teologisesti aika villejä evankelikaalis-fundamentalistisia tekstejä. Ihmisiä me olemme – älkäämme delegoiko uskon asioiden pohdintoja tekoäkylle, jota sielun pelastuksen kysymykset eivät edes koske.

  2. Marko Sjöblom.
    Jokainen voi itse kokeilla, että mitä tekoäly vastaa uskonnolliseen kysymykseen. Kokeilin äsken kysymällä ”Miten voin löytää armollisen Jumalan”. Tekoälyn antama noin A4 arkin täyttämä vastaus oli minusta hyvä (voit kokeilla).

    En luule, että tekoäly voi korvata ihmisen uskontokysymyksissä, mutta kyllä se hyviä vastauksia voi antaa. Tekoälylle Internet on valtava tiedonhakuavaruus. Riippuu vain ohjelmien algoritmeista kuinka hyviä sen antamat vastaukset ovat.

    Voin myöntää, että tuossa kommentissani oli piilokritiikkiä löperöä ”sananjulistusta” kohtaan. Paljon nimittäin kirkoissa puhutaan, mutta joskus tuntuu, ettei puhuja itsekkään usko puheisiinsa. Tulee mieleen Tuntemattoman ajattelijan kirjoittama lause: ”Puhu totuudesta hiljaa ja selkeästi …” Kuinka hyvin me tiedämme mikä on kulloisessakin asiassa viimeinen totuus? Emme me monestikaan sitä tiedä, mutta päätös tehdään äänestyksen jälkeen. Viimeisessä vastauskappaleessaan GPT toivotti:

    ”Toivon, että tämä vastaus on ollut sinulle avuksi. Jumala siunatkoon sinua ja johdattakoon sinua hänen tuntemiseensa ja rakastamiseensa. ”

    • ”Viimeisessä vastauskappaleessaan GPT toivotti…” Todellisuus lienee se, että se välitti jostakin poimimansa ja tavanomaiseksi laskemansa loppukaneetin. Tekoälyä ei oikeasti liikuta ne ihmiset, joiden kysymyksiin se vastailee.

  3. Martti Pentti: ”Viimeisessä vastauskappaleessaan GPT toivotti…” ” Todellisuus lienee se, että se välitti jostakin poimimansa ja tavanomaiseksi laskemansa loppukaneetin.”

    Martti Pentti. Olet aivan oikeassa. Noinhan tekoäly toimii, mutta samoin toimii myös ”normaaliäly”. Jostakin papit ja muut saarnamiehet poimivat puheidensa ainekset. Ei esim. luterilaisessa kirkossa hengellisissä puheissa, varsinkaan ikääntyneelle kuulijalle, kovin paljon tuoretta kuultavaa tule. Asiat ovat tuttuja, koska ne on monesti kuultu – jopa kevennyksiksi heitetyt vitsit. Niistä sitten saarnat kasaan

    Jumalanpalveluksen kulku menee yleensä kaavojen mukaan – saarnoillakin on omat kaavansa. Väittäisin, että lähitulevaisuudessa useat puhetyöläiset käyttävät apuna työssään tekoälyä – toimittajat käyttävät sitä jo nyt. Kirjailijoista en tiedä, mutta luova työ ei minunkaan mielestä ole konetyötä. Mutta kehitys kehittyy.

    • ”Tekoälyä ei oikeasti liikuta ne ihmiset, joiden kysymyksiin se vastailee.” Tämä lause oli olennaisempi kommentissani. Kaavamaisinkin saarnamies on kasvotusten kuulijoittensa kanssa ja joutuu ottamaan heidät huomioon tuntevina ja kokevina ihmisinä.

  4. Martti Pentti: ”Tekoälyä ei oikeasti liikuta ne ihmiset, joiden kysymyksiin se vastailee.”
    Tuokin toteamuksesi on totta ja tietenkin asia vaikuttaa sen antamaan vastaukseen. Ei tekoäly ole niin ”älykäs”, että se kykenisi antamaan kysyjälle persoonallisia vastauksia.

    Tekoäly siis vastaa vain siihen mitä siltä kysytään ja jos se ei löydä tietomassasta tyydyttävää vastausta, niin se vastaa ”puuta heinää” tai vaikkapa itsekirjoittamansa runon, niin kuin se minulle antoi. Kuitenkin se kertoi ettei löytänyt kysymykseeni vastausta. Tekoäly on jo täällä ja tulee palvelemaan ihmisiä tulevaisuudessa monella elämänalueella.

    • ”Ei tekoäly ole niin ’älykäs’, että se kykenisi antamaan kysyjälle persoonallisia vastauksia.” Kohta tuokin lienee todellisuutta. Netti kerää meistä kaiken aikaa yhä täsmällisempää tietoa. Ehkäpä tekoäly jo nyt tiesi vastaavassa juuri Leo Tihisen kysymykseen.

    • ”Antaisiko tekoäly luterilaisille pelastusopin tunnustuskirjoista ja muille Raamatusta?” Varmaankin tähän tapaan. ’Muilla’ tosin on myös omat kirkkoisänsä ja opilliset perusteoksensa. Siitä, miten raamatullisia ne ovat, en ryhdy nyt keskustelemaan.

  5. KK1993 (sivu 491) toteaa: ”Vanhurskauttamisessa syntyy yhteistyö Jumalan armon ja ihmisen – vapauden – välille. Yhteistyö ilmenee siinä, että ihminen suostuu uskossa Jumalan sanaan, joka kehottaa häntä kääntymykseen, ja toimii rakastaen yhteistyössä Pyhän Hengen liikkeellepanevan voiman kanssa.”

    Tuli vaan mieleen Lutherin sidottu ratkaisuvalta ja Miikka Ruokasen kirja – Miten uskoa, kun ei voi uskoa – Martti Luherin ja Erasmuksen väittely ihmisen vapauden rajoista. Mikäli Katolisen kirkon vanhurskauttamisoppi oli ihan hyvä, niin miksi Luther ei siihen tyytynyt? Onko siis vanhurskauttaminen Jumalan ja ihmisen vapauden yhteistyö, vai vanhurskauttaako Jumala ihmisen lahjana yksin armosta ja yksin uskosta Kristuksen tähden, vai tarvitaanko siihen jotakin lisäksi?

    • Kosti, juuri näin. Ihminen ei ole vapaa, vaan ihmisen tahto on orjuutettu. Ja asia on juuri niin kuin Luther selittää. Ei katolisella kirkolla mitään oikeaa vanhurskauttamisoppia ole ollut eikä ole tänä päivänäkään. Ei tarvitse kuin kuunnella katolista messua niin selväksi se käy. Samoin on ortodoksikirkon ja myös suuressa määrin luterilaisen kirkon laita nykyään.

      ”Trenton kirkolliskokouksen dekreeteissä ja kaanoneissa Rooman kirkko virallisesti tuomitsee ja uskoo helvetin haltuun jokaisen, joka opettaa, että ihminen vanhurskautetaan yksin uskon kautta ja että hyvät teot eivät ole välttämättömiä pelastukseen. …Rooman kirkon virallisen teologian kautta perkele yhä kertoo ihmisille, että he eivät joudu kadotukseen, jos he tekevät kirkon määräämiä tekoja. …Rooman kirkko suosittaa katumusta, uskoa, rukouksia ja paastoja ansiollisina tekoina, joilla me antsaitsemme anteeksiantamuksen ja pelastuksen.”(Kaukainen voittolaulu, Ilmestyskirjan selitys, Siegbert W. Becker).

    • Oliko niin, että oppi oli hukassa Lutherin aikana ja hän löysi sen uudelleen keskeiseksi. Kuka löytäisi sen nyt taas takaisin oikealle paikalleen?

  6. Sami kirjoitti: ”Jumala näkee ihmisen pyrkimyksen ja halun etsiä totuutta.”

    Juuri näinhän asia ei ole! Siis että Jumala toimettomana katselisi vain, että jospa ihminen suvaitsisi haluta etsiä totuutta ja pyrkiä siihen.

    ”Mutta Jeesus sanoi heille: ’Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin, teen myös minä”. (Joh. 5:17, KR-92)

    Jeesus: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt , vedä häntä….(Joh. 6:44, KR-92) ja ”Hän jatkoi: ’Juuri siksi sanoinkin teille, ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo.” (Joh. 6:65)

    Kaikki riippuu Jumalasta, joka toimii koko ajan. Jumala kutsuu, vetää, antaa erityisiä kohtaloita, joilla tahtoo vetää meitä parannukseen ja antaa meidät sitten Kristukselle. Tämä on armoa.

  7. Pekka kirjoitit: ”Johtuneeko Sami siitä, että on pyritty pitämään etäisyyttä Katolliseen kirkkoon, kun on itse kadotettu se, mikä meidät siitä erottaa?”

    Pekka, mielestäni asia on niin, että päin vastoin nyt on pyrkimys katolisen kirkon yhteyteen, kun on itse kadotettu se ja luovuttu siitä, minkä Luther kirkasti, uskonpuhdistuksen luovuttamaton helmi ja oppi jumalattoman vanhurskauttamisesta yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

    Kyllä nyt on tähtäimessä suuri maailmankirkko, johon kaikki uskonnot ovat tervetulleita. Esim. paavi käy tällaisia neuvotteluja. Ja näkeehän sen meidänkin ev.lut. kirkossamme.

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.