Terroristeissa on jotain samaa kuin itsensä uskolle alistavissa ihmisissä. Samaa ehdottomuutta ja kaiken pois antamista. Kumpikin luottaa kutsumukseen, sisäiseen vakaumukseen lähteä tuntemattomalle tielle. – Tietenkään kyse ei ole täysin samasta asiasta, mutta samaa sisäistä dynamiikkaa kummassakin on.
Saksalainen terrorismi, sen aatteellisuus ja psykologia ovat kiehtoneet minua siitä saakka kun RAF ja Baader-Meinhof olivat julkisuudessa 1970-luvulla. Olen monesti miettinyt, mikä ilmiössä jaksaa pohdituttaa yhä. Muuta vastusta en ole löytänyt kuin tämän: ehdottomuus. Ja elämän antaminen pois, toisiin käsiin.
Kävin juuri katsomassa leffateatterissa dokumentin In the Darkroom – pimennossa. Se kertoo saksalaisen Magdalena Koppin tarinan Carlosina ja Shakaalina tunnetun venzuelalaisen terroristin puolisona.
Israelilaisen Nadav Schirmanin dokumentti on hyvin kerrottu ja synnyttää toisaalta ymmärrystä Magdalena Koppin valintoja kohtaan. Mutta valintoja myös kritisoidaan. Dokumentoin lopussa päähenkilöksi nousee tytär Rosa ja ilmiö hieman banalisoituu (koska sama on nähty tv-dokkreissa ja -relityissa monesti): tytär etsii isäänsä – ja käy tapaamassa tätä vankilassa. Kamera ei pääse mukaan. Katsojaa saa kuitenkin tietää mitä isä ja tytär puhuivat – ja mitä eivät.
Dokumentin yksi viesti on, että ihminen tekee elämässään ratkaisuja, joita tehdessään hän ei tiedä mihin ne vievät. Jälkikäteen on helppo sanoa, että tekisi nyt erilaisen ratkaisun. Mutta mikä esti alun perin valitsemasta toisin?
P.S. Bloggasin viime vuoden loppupuolella teatteriesityksestä, joka käsitteli yhtä Baader-Meinhof-ryhmän jäsentä, Gudrun Enssliniä.- Blogi täällä.
P.P.S. Ylläoleva teksti kirjallisella näkökulmalla varustettuna Vielä palaa lukulamappu –blogissani.
Kuvassa terroristin perheidylliä. Carlos alias Ilich Ramírez Sanchéz ja Magdalena Kopp ja heidän tyttärensä Rosa.
Eräs poliisin edustaja sanoi jokin aika sitten TV- keskustelussa selvittämättömistä murhista tähän tapaan: ”Paras tapa selvittää murha on se, että murhaaja tulee uskoon”.
Kotimaa 24:n päätoimittajan otsikko jutulle on jo niin kummallinen ja johdatteleva, että ihmettelen vain aiheen valintaa. Mitä sillä haetaan? Miksi aihe?
Blogisti – uskovainen, terroristi vai ei kumpaakaan, sitä en tiedä – sanoi: ”voihan Kristuksen nimeenkin tehdä terroritekoja, ja on tehtykin ja tehdäänkin – esimerkisi hyökkäykset aborttiklinikoita vastaan”.
Kaksi huomiota tästä, vaikka sen tiedänkin, että blogistin silmissä huomioni ovat verrattavissa terroriin.
1. Esimerkki on sikäli huono, että suuremmalla syyllä voidaan sanoa, että aborttiklinikat itse harjoittavat terroria. Tällöin mielenosoitukset näitä vastaan voisi tulkita pikemminkin taisteluksi terroria vastaan.
2. Se, että jotakin tehdään jonkun nimissä, ei suinkaan tarkoita, että tämä joku on käskenyt tämän tehtäväksi, eikä edes sitä, että hän ollenkaan hyväksyisi teon. Ei kaikki ole sitä miltä näyttää.
Lauri, kirjoitin aidon kristityn etiikka. Se on nähdäkseni eri asia kuin korostamasi seikat. Aito kristittyhän on sellainen, joka elää yhteydessä Vapahtajaan. Tästä seuraa se, että myös etiikka on sidoksissa armahtamiseen ja synnin seuraukset ovat konkreettisesti koettu ja tiedossa. Lisäksi sopii kysyä onko kuvasi inkvisitiosta oikea. Sen seurauksena länsimaissa on vahvat perinteet syytetyn puolustamiseksi. Myöskään ääriesimerkkisi perisynnin kitkemisestä ei vastaa kokonaiskuvaa jos ymmärtää synnin ja armon oikein.
Kysynkin miksi pitää aina etsiä todellisuudelle vieraita ääriesimerkkejä? Eikö sellainen ole iljettävä tapa toimia? Miksi ei voi nähdä sitä hyvää mitä kristinusko on tuonut mukanaan? Jos haluaa olla kriittinen niin silloin pitää tarkastella asioita kokonaisvaltaisesti hyvät ja huonot puolet nähden eikä vain ääriesimerkkien ja negaatioiden avulla.
Tärkeä pointti. Olen keskikokoisesta 5000 asukkaan seurakunnasta. Tunnen sieltä parikin määritelmäsi mukaista aitoa kristittyä.
Kuva on ikvisition omista perusteluista.
” Miksi ei voi nähdä sitä hyvää mitä kristinusko on tuonut mukanaan?
Sen olen nähnyt omassa elämässäni.
Miksi sulkea silmät siltä pahalta, mitä uskovaiset saavat aikaan?
Tuo perisynnnin kitkeminen oli ajattelematon heitto. Yksittäistapaus.
Pohjois-Irlannissahan noita kristittyjä terroristeja löytyy molemmilta puolilta.
Inkvisiitiohan oli tunnetusti valtiojohtoista terrorismia pahimmillaan.
Ainahan kristittyjä voi syyttää vaikka ristiretkistä alkaen ties mistä. Ongelmallista tässä on kuitenkin se, että esiin nostetaan vain kaikki negaatiot millään tavalla erittelemättä sitä mitä on tehty, kuka teki ja mistä motiiveista. Pohjois-irlannissa taustalla oli selvästi nähtävissä politiikka. Samoin pitkä vihanpito ties keiden kaikkien välillä. Kristinusko oli kiistassa vain nimilappu eri ryhmittymien välillä.
Olennaista on kuitenkin se, että ihmisten toimista syytetään väärää kohdetta: Kristinuskoa, jonka ideaaleihin ei kuulu väkivalta. Jos joku tekee väärin niin tekijä ei ole uskonto vaan ihminen. Se on syytä muistaa. Lukekaa vaikka Jeesuksen sanat posken kääntämisestä. Vai onko niin, että syyttämällä vain välineitä ihminen päästetään vastuusta? Jos näin on niin koko kuva on pahoin vinksahtanut.
Kyllä selkeästi sanoin että inkvisitiolla oli hurskaat motiivit, sielujen pelastaminen, terrorisminsa takana. Haluat vain sulkea silmäsi siltä. Keskusteluhan lähti uskonnon ja terrorismin suhteesta. Kyllä terrorismin takana on ana luja vakaumus – usein, mutta ei aina,muu kuin kristillinen.
Myönnä kyllä että saan näppylöitä kun sanotaan että (me?) aidot kristityt emme tee mitään pahaa. Se on silkaa valetta Raamatunkin mukaan.
Siitä annoit hienon esimerkin:
1. Esimerkki on sikäli huono, että suuremmalla syyllä voidaan sanoa, että aborttiklinikat itse harjoittavat terroria. Tällöin mielenosoitukset näitä vastaan voisi tulkita pikemminkin taisteluksi terroria vastaan.
Aborttiklinikan toiminta voi pitää epäeettisenä, mutta ei terrorismina. Eivät he ketään väkisin abortoi! Epätoivoiset ihmiset jopa maksavat siitä. Väkivaltaiset mielenosoitukset näitä vastaan ovat terrorismia ”terrorismia” vastaan.
Lauri, luitko ollenkaan mitä kirjoitin? Sekoitat nyt kommentit keskenään. En ole missään enkä koskaan väittänyt etteivät aidot kristityt voisi tehdä pahaa. Lainaat myös toista kirjoittajaa kuin minua. Pahuus, synti, nyt vain on niin kiinni ihmisessä, että siitä ei voi räpiköidä eroon.
Minä taas en voi hyväksyä sitä, että tekosyiden varjolla kristittyjä – siis minuakin syytetään ties mistä pahuuksista. En ole edes voinut olla niistä osallinen, kun en ollut edes silloin syntynytkään. Se riittää minulle, että tiedostan omat syntini ja teen niistä parannusta. Toisten synnit ovat heidän asiansa.
Ongelma syntyy siitä, että tarpeellisia erittelyjä ei tehdä vaan yleistetään ja kaadetaan hehtaareittain metsää, kun tarve olisi kaataa vain muutama puu. Samoin ongelma näkyy siinä suhteessa, kun omat teot pyhitetään korkealla motiivilla vaikka siihen ei ole aihetta. Eikö siinä rikota nimenomaisesti lähes puolia käskyistä?
Vielä käyttämästäni määritelmästä aito kristitty. On luultavasti selvää, että vaikka kristitty on nimensä mukaisesti Kristuksen seuraaja niin se ei tee hänestä koskematonta syntien suhteen. Jokainen ihminen on synnissä kiinni lujasti pääsemättä siitä irti. Ainoa apu on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa.
Termi aito kristitty avautuu ennen kaikkea sitä taustaa vasten, että joukossa on mukana teeskentelijöitä ja jumalattomia. Ero on näin mahdollista nähdä teorian kannalta. Käytännössä tilanne on jo toinen. Myös tästä syystä on ongelmallista syyttää kristittyjä, kun se ei avaa ongelmaa missään suhteessa.
Jokin joukkio ei voi olla syyllinen johonkin. Tekijä on aina yksilö. Jos tätä ei nähdä niin silloin annetaan avaimet pakoon vaikka joku olisikin vastuussa. Tätä minä kritisoin.