Teodikea – osa 2
Teodikea-kysymys on vaivannut mieltäni hieman yli kahdeksan vuotta. Tarkemmin sanottuna se kysymys nousi minulle perjantaina 16.11.2007. Se päivä oli minulla normaali papin työpäivä. Odotettavissa oli vapaa viikonloppu ja tarkoitus oli ajaa kotiseudulle viettämään sitä.
Perjantaina 16.11.2007 minuun iski aivoverenvuoto. Se tuntui siltä kuin minulla oli oikeassa hartianseudulla valtava kipu, joka säteili vasemmalle puolelle päätäni. Tähän kipuun eivät auttaneet mitkään kipulääkkeet. Illalla löysin itseni Yliopiston sairaalasta. Sen muistan vielä, että samana perjantai-iltana minut siirrettiin jonnekin osastolle ja laitettiin kaikenmaailman letkuja ympäri minua. Sen jälkeen mieleeni on tullut kahden viikon tauko, jolloin en muista paljoa mitään. Olin sairaalahoidossa kaikkiaan kolme ja puolikuukautta.
Vasemmalla puolen päätäni oli valtimo, jonka hiljalleen laski verta ja tuhosi aivosoluja. Tätä seurasi aivoinfarkti. En kyennyt leikkauksesta herättyäni liikkumaan oikealla puolellani. Minulle tarjottiin apuvälineitä kuten pyörätuolia ja rollaattoria. Sain liikuntakyvyn osittain takaisin ja siksi myös kieltäydyin tarjotuista apuvälineistä. Pääsin kotia 27.2.2008 ja koetin elää niin kuin ennen. Se osoittautui kuitenkin haaveeksi. 18.5.2008 minuun iski epilepsia. Ja kesällä 2008 oikealta puolelta päätäni leikattiin ja sinne valtimoon asennettiin klipsi, jotta aivoverenvuoto ei uusiutuisi. Tästä leikkauksesta oli myös seurauksena se, että menetin näköäni silmiin tulleiden kaihien kautta. Siinä meni melkein kolme kuukautta (elokuun alku – lokakuun loppu 2008) kunnes kykenin taas näkemään molemmissa silmissä tehdyn 25.10.2008 kaihileikkauksen kautta.
Sairastumiseni jälkeen olen myös saanut puheterapiaa. Luulen, että heidän tarkoituksenaan oli auttaa minua tulemaan toimeen omin sanoin. Puheterapiani loppui syystalvella 2010, samana talvena jolloin sain kuulla, että minä en voi toimia pappina enää. Pappisvihkimys minulla toki säilyi, mutta en enää toimi missään seurakunnan virassa.
Vuosittain 14000 suomalaista saa tämän taudin. Heistä kuolee heti kolmasosa, yksi kolmasosa joutuu jäämään eläkkeelle ja yksi kolmasosa palaa työhön. Minä kuulun keskimmäiseen joukkoon. Meistä eläkkeellä olevista löytyvät myös ne, jotka eivät saa sanottua mitään päivän aikana ja ovat jossakin hoitolaitoksessa vuoteen omana kaikkine vaippoinensa. Samaa kolmasosaan kuuluvat myös ne, joilla ovat aivot kasvaneet niin paljon, että on jouduttu ottamaan otsan yläpuolella olevat kalloluut pois ja odottamaan niin kauan kunnes aivot ovat lopettaneet kasvunsa. Silloin heiltä sitten on otettu aivoista ne osat pois, joita henkilö mielestään vähiten tarvitsee ja siiten liitetään kalloluut takaisin. Kyseinen henkilö tietää kyllä nimensä muttei kellonaikaa tai vuotta saatikka sitten ei pysty liikkumaan.
Niin, tämä kokemus liittyy minulla todellakin teodikeaan. Pappina ollessani minulla oli mielestäni hyvä yhteys Jumalaan. Tiesin toki, että minulla itselläni ei ole mitään suhdetta Jumalaan. Pikemminkin: Jumala on lähestynyt minua Jeesuksen kautta. Vähän niin kuin Lutherin sanoin: minä olen 100 % pyhä Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta ja että Jeesus Kristus on 100 % paha minun kauttani Golgatan ristillä. Tämä pätee sekä absoluuttisesti että konkreettisesti.
Perjantaina 16.11.2007 minuun iski aivoverenvuotohäiriö ja sitten aivoinfarkti. Se tuli ikään kuin metsästä. Se vei minulta sekä aivosoluja että se söi minun optimismiani. Jos oletetaan, että AVH -tauti ja aivoinfarkti olisi vienyt minulta esimerkiksi liikuntakyvyn, niin silloin en olisi näinkään optimistinen. Ehkäpä juuri silloin olisin tullut masentuneeksi ja näköalattomaksi saatikka vielä joutunut ajattelemaan uskon asioita uusiksi ja entistä pessimistisemmin.
Raamatusta löytyy yksi kirja, jossa käsitellään teodikeaa. Se on Jobin kirja. Siinä saatana kiusaa Jobia Jumalan tahdosta. Saatana ei kuitenkaan saa Jobia omakseen. Koko kirja on kuvausta Jobin kärsimyksestä ja ihmisten neuvoista siitä, mistä nämä nousevat. Jumala on vahvassa roolissa kirjan sekä alussa että lopussa. Melkein lopussa löytyvät sanat, joiden mukaan Jumala kysyy, että ”kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?” (Job 38:2). Siinä jää Jobin kysymykseen vastaamatta. Job alistuu Jumalalle. Se on meille vastaus. Teodikea -ongelma jää vastaamatta. Jäljelle jää vain Jumalan viimeinen kysymys.
”Nämä asiat, eli sielun pelastusasiat eivät ole käännösten armoilla.”
Muta ruumis sensijan on varsin useinkin ollut, silläjopa yhden käännösvirheen takia ovat sadat tuhannet ihmiset tulleet Euroopassa vainotuiksi ja kymmenet tuhannet myös tapetuiksi: Esim. velhonaisesen tappamiseen kehottavassa kohdassa II Ms. 22:jae 18, on sanamuoto מְכַשֵּׁפָה mekasephah: eli ”kashaph”, joka ei kuitenkaan ole nykymerkityksessä velho tai noita, sillä כַשֵּׁפָה voi merkitä hepreassa myös lääkeaineita käyttänyttä ’myrkyttäjää’ ja sana onkin kreikaksi käännetty Septuagintassa sanalla f a r m a k o s. Siis ’noitanainen’ saattoi olla esim. miehensä myrkyttänyt kriminaalirikollinen eikä mikään taikuri. Tällöin hänen tuomitsemisensakin rikollisena tulee ymmärrettävämmäksi.
Kirkon historiassa sana laajennettiin kaameasti koskemaan oletettuja noitia ja kymmenet tuhannet ihmiset kidutettiin ja tapettiin tämän virhetulkinnan pohjalta.
Kirkon historia on pääasiassa Jumalan Seurakunnan vainoja, mitä sen “lähetystyöhön” tulee Euroopan alueella.
Kuinka monta oikeaa noitaa kirkko tappoi, siitä ei ole tilastoa. Vääriin määrittelyihin on todennäköisyysoletuksen mukaan kuulunut etenkin naisia, joiden mielen tasapaino, esimerkiksi herkkyyden vuoksi on vain järkkynyt ja aiheuttanut poikkeavaa käytöstä.
Oikein käännetyt laitokset ovat olleet vainotuimpia ja surkein, Trenton Vulgata, on ollut koskemattomin, vaikka kaikki noin 50 kardinaalia ja kolme paavia olisivat ansainneet jokainen polttorovion, käännöksen asiallisen surkeuden ja Totuuden vastaisuuden vuoksi. Sensijaan yritettiin polttamalla hävittää niin käännökset kuin kääntäjätkin, joiden tuotokset ovat sellaisenaan vielä tänäänkin suurimmassa arvossa.
”Kuinka monta oikeaa noitaa kirkko tappoi, siitä ei ole tilastoa.”
No ei yhtään oikeaa sillä aikuisen oikeasti oikeita noitia ei ole oikeasti olemassa.
Kyllä pahan, saatanan palvelukseen vihkiytyneitä ihmisiä on ollut aina. He ovat eronneet yleensä jumalattomista ja he eivät houkuta velhoina ja noitina kuin hyvin pientä osaa ihmisistä. He ovatkin usein naamioituneet ja ennustajat edustavat tätä joukko miellyttävimmillään, kun he horroskooppeja laativat.
Italia on ehkä Euroopan velhoisin maa, jossa horroskoopit ja talismanit ovat suuri business. Katolinen kirkko on aina ollut myönteinen katolisille ennustajille sekä tehnyt käännytystä kolmansissa maissa sulautumalla paikallisiin seremonioihin. Tänäänkin on Länsi-Intian saarilla elävää noituuden ja katolisuuden yhteistyötä.
Että, kyllä noitia on!
Olen kanssasi aika pitkälle samaa mieltä, että varhaisella keski-ajalla ei varmaan todellisia noitia poltettu, koska kirkko ei edustanut Raamatun Seurakuntaa. Kirkko poltti nimenomaan noitina mm. ”helluntalaisia”, ne se tunnisti, mutta ei pimeyden voimia.
”Kyllä pahan, saatanan palvelukseen vihkiytyneitä ihmisiä on ollut aina..”
Höpönhöpö, puhuin ’oikeista’ noidista , joita on yhtä vähän kuin oikeita joulupukkeja vaikka joulupukeiksikin ainakin päiväksi vihkiytyneitä on leegio.
Sinä et nimittäisi noidiksi mm. Saatanan palvojia. Muitakin vastaavia esimerkkejä on. Raamatullisesti, niinkuin minä ymmärrän, pahan voimia avukseen huutavat ovat pahan, Saatanan palveluksessa. Onko siellä erityistä ”papillista” rankkia, en ole varma, enkä sitä enempää selvitäkkään, mutta Raamatun kahaph/pharmaklos liittyy ryhmään, jotka edistävät tietoisesti Saatanan toimintaa maan päällä.
Et sitten Mänttäri tiedä, mitä ’noita’ (magos kr.) sanalla oikeasti tarkoitetaan. Noidat kykekenevät lentämään luudanvarrella kyöpelinvuorelle parittelemaan Pirun kanssa ja ne kykenevät tekemään oikeita taikoja jne. ”Noita tarkoittaa ihmistä, jolla uskotaan olevan yliluonnollisia kykyjä. Noitia ovat erilaiset luonnonkansojen tietäjät: poppamiehet, velhot ja šamaanit. Satujen vakiohahmo on ilkeä noita-akka. Eräs noitien laji on pääsiäisnoita. Suomessa erityisen tunnettu on lapinnoita, saameksi noaidi. Entisajan Euroopassa noitien uskottiin lentävän valpurinyönä tai pääsiäisenä noitasapattiin (Suomessa sittemmin Kyöpelinvuorelle) juhlimaan paholaisen kanssa. Uskomusten takia ihmisiä vainottiin ja poltettiin roviolla.”
Koska en usko kenenkään moisiin suorituksiin kykenevän en siis usko myöskään oikeisiin noitiin…
Hauska kuulla sinusta näin pitkästä aikaa. Hyvä kirjoitus. Olen todella pahoillani sairastumisesi johdosta, mutta iloinen tavastasi käsitellä asiaa. Olet niin valoisa etkä suostu vajoamaan itsesäälin suohon.