Piispa Jukka Keskitalo (”Antaisitko rahasi suurseurakunnalle vai yhteisölle, jossa käyt messussa tai kerhossa?” 1.2.2020) ja päätoimittaja Jaakko Heinimäki (”Kirkossa tehdään liikaa työtä” 30.1.2020) kirjoittivat erinomaisesti. Molemmat tietävät, mistä puhuvat: touhuilun kutsumisesta työksi.
Ison virkamiesluokan raskaat rakenteet ja muutosvastarinta on ollut päänsärky jo pitkään. Pääministeri Jegor Gaidar yritti 1990-luvun alussa rakentaa Venäjälle markkinatalouden kriteerit. Gaidar epäonnistui, mutta jätti perintönään yhteiskunnallisen debatin aiheesta ”talouden tehokkuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus, экономическая эффективность и социальная справедливость”.
Presidentti Emmanuel Macron lähti Ranskassa gaidarilaisen rohkeuden tielle. Macron yrittää yhdistää 42 eläkejärjestelmää yhdenvertaiseksi (règles communes). Eläkeläisiä on Ranskassa tänä vuonna 18 miljoonaa, vuonna 2050 heitä on 23 miljoonaa.
Venäjän ja Ranskan taloudet eivät ole vertailukelpoisia, mutta politiikka on. Vaihtoehdot ovat Ranskassa ja Venäjällä vähissä. Talouden tehokkuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta ei markkinataloudessa saa vaihtoehdoiksi. Politiikka ei ole horisontaalisia arvoja, se on myös vertikaalisuutta.
Gaidarin epäonnistuminen ja Macronin epäsuosio on helppo selittää: molemmat peräänkuuluttivat tehokkuutta, eli kaikkiin ulottuvien etuisuuksien, kuten eläkkeiden ja palkkojen, laskemista.
Poliittinen suosio on niiden, jotka lupaavat oikeudenmukaisuutta ilman konkretiaa. Todellisuudessa vastuunkantaja, joka puhuu vain solidaarisuudesta, tasa-arvosta tai yhdenvertaisuudesta peittelee osaamisensa puutteita. On uskallettava laittaa arvot arvojärjestykseen.
Talouden tehokkuus ei tarkoita yksityistämistä eikä sosiaalinen oikeudenmukaisuus sosialismia. Molemmat merkitsevät kuitenkin sellaista yhteisvastuuta, jossa me työikäiset olemme valmiita tekemään uhrauksia tulevien sukupolvien hyväksi.
Piispa Keskitalo ja päätoimittaja Heinimäki puhuvat kirkon näköalapaikoilta. Molemmat näkevät kauas.
Kiitos tästä blogista! Joskus tuntuu pelkästään hyvälle lukea itseään viisaamman kirjoitusta, vaikka ei käsitäkään miten hän pääsee Heinimäen tai Keskitalon kirjoituksista noin isoihin sfaareihin… Heinimäen pääkirjoitus on oivaltava ja tärkeä puheenvuoro seurakuntana olemiseen ja kirkkomme sairaaseen työ(ntekijä)keskeisyyteen.
Sanoin vain Heinimäestä koska en vielä löytänyt Keskitalon juttua…