Olen miettinyt sen sellaisia, että ehkäpä suurin osa teologisiin kädenvääntöihin heittäytyvistä ihmisistä asettuu mieluummin janalle kuin lokeroihin. Itsekin taivun käyttämään usein itsestäni nimitystä ”liberaaliteologi”, vaikka en minä monissa asioissa mitenkään erityisen liberaali ole. Olen vain ajatellut, että se stereotypisoi ihmisille hyvin sen, että ilmoittaudun historialliskriittisen raamatuntutkimuksen metodin kannattajaksi eikä minulla ole ongelmia naispappeuden tai muun etelän valopäiden aikaansaannosten kanssa. Sanon monesti itseäni myös ”naispapiksi”, vaikka on vain ”pappeutta”, mutta mielestäni termi ”naispappi” jotenkin ymmärrettävästi määrittelee sen asian, että olen nainen ja pappi ja kannan harteillani vuoden 1986 kirkolliskokouksen päätöstä ponsineen päivineen sekä mielenpahoituksineen.
Siihen janalle olen miettinyt kaksi eri ääripäätä, sillä janassa on vain kaksi päätä. Janan ehdoton valttikortti ei olekaan päiden määrä, vaan se, että siihen voi vetää ruksin, kumpaa päätä lähempänä kokee olevansa.
Toisessa ääripäässä voisivat olla sellaiset ihmiset, joille syyllisyys on ollut tavalla tai toisella kahlitseva asia elämässä. Siellä voisi olla paljon tunnollisia ja kilttejä ihmisiä, jotka yrittävät elää elämänprojektinsa kympin arvoisesti niin, että viimeisellä veräjällä Pietari palkitsee heidät hymypoika/tyttöpatsaalla. He yrittävät parhaansa mukaan ottaa huomioon kaikki ihmiset ja hukkaavat siinä samalla itsensä. Elämä on näyttäytynyt monenlaisina rajoituksina ja esteinä, sillä Raamattu ja lähimmäiset asettavat melkoisen miinakentän kympin tytölle ja pojalle. Kun sitten tunnollisuuden perikuva saa jonkinmoisen armonvilahduksen, se näyttäytyy hänelle ehkä rajoitusten poistumisena. Mahdollisuutena elää elämäänsä hajalla ja epäonnistuneena. Se on vapauden luksusta, johon ei enää mikään eikä kukaan voi tulla vetämään rajoja. Hän tarvitsee vapautta, sillä rajat kahlitsevat hänet ikuiseen syyllisyydentuntoon ilman toivoa armahduksesta. Hänen rakkain raamatunkohtansa voisi olla ”Vapauteen Kristus meidät vapautti” tai ”Pelkoa ei rakkaudessa ole”. Hänelle Raamattu on kirja, jonka sanoma avautuu vain vapaudesta käsin. Hän on liberaali, sillä latinan sana ’liber’ merkitsee ’vapaa’.
Toisessa ääripäässä voisi olla sellainen kansalainen, jonka elämä on ollut jollakin tavalla rajatonta. Joko niin, että hän on elänyt itse rajattomasti tai hän on kasvanut sellaiseen ymmärrykseen, että maailma on täysin rajaton ellei joku aseta rajoja. Rajattomuus on merkinnyt hänelle jollakin tavalla sellaista maaperää, joka ei ole ollut jalkojen alla kovin vakaa. Hän on myös saattanut elää täydellisen rajatonta elämää esimerkiksi päihteiden suhteen tai asettunut lain asettamien rajoitusten ulkopuolelle. Ei välttämättä kuitenkaan, hän voi olla myös raivoraitis ja lainkuuliainen. Rajojen ulkopuolella on siis olemassa tietty kaoottinen rajattomuus, relativismi, joka kahlitsee ihmisen kävelemään hetteisellä elämän suollaan kohti kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Hänelle armo on merkinnyt sitä, että on olemassa ikuisia totuuksia, jotka eivät muutu, vaikka kaikki muu ympärillä muuttuisi. Hän tarvitsee struktuureja ja ikuisia totuuksia, sillä ne jäsentävät kaoottisen maailman sopusointuiseksi. Rajat luovat turvallisuudentunnetta ja lujan pohjan, jonka päällä on hyvä kävellä. Hän ei voi ymmärtää, miksi joku toinen haluaisi kipata vanhat hyvät jutut laidan ylitse, ja suunnistaa määrätietoisesti kohti suota. Hän on konservatiivi, sillä ’conservare’ merkitsee ’säilyttää’.
Sinne janalle sitten voi laittaa ruksia siihen kohtaan, mihin ajattelee oman psyykensä rakenteen mukavasti solahtavan. Tarvitsenko vapautta vai tarvitsenko rajoja? Tarvitsenko uudistusta vai tarvitsenko säilyttämistä? Mita haluan säilyttää, mitä uudistaa?
Voi olla, että tämä ajatus ei pidä ollenkaan paikkaansa ja aivan ehdottomasti se varmastikin tarvitsee jatkojalostusta. Minulle itselleni kuitenkin se on avannut sellaisen ymmärryksen näkökulman, että toiselle osapuolelle voi olla psyykkisesti piinaavaa se, miten minä rusikoin uskomme perusasioita ja aivan kuin piruuttani kärrään kottikärrykaupalla kaaosta hänen maailmaansa. Ja toivoisin, että hän voisi nähdä, että minulle on psyykkisesti piinaavaa se, että minut yritetään kahlita sellaisiin rakenteisiin, joista juuri usko on minut vapauttanut.
jorma ojala, vertaatko liberaaleja kristittyjä natseihin??!
En ole löytänyt parempia esikuvia Raamatun ulkopuolelta.
Tänäpänä monet suhtautuvat ihmisarvoon vähän saman suuntaisesti kuin Josef Mengelen aikana. Suomessa on 40 vuoden aikana tapettu ½ miljoonaa lasta (abortti). Eutanasian monet haluaisivat saada lailliseksi. Hollannissa on jo päästy pidemmälle, josta voi päätellä minkälaisia keskusteluja laillisista murhista meilläkin käydään tulevaisuudessa. Miten meidän suhtautuminen ihmisarvoon näkyy janalla?
Tiedetäänkö tässä nyt vai heitetään vain oma visio? Pidetään joitain ei-uskossa olevina? Millä perusteella? Mitä rakkaudettomuuteen tulee, niin ainakin ”piispainkokous korostaa avointa ja kunnioittavaa suhtautumista kaikkiin ihmisiin ja painottaa, että homoseksuaalien loukkaaminen sanoin tai teoin on lähimmäisenrakkauden vastaista.”
(Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010)
Että siihen minullakin on sama kanta. Muuten en arvostele, kunhan ei kukaan heittäydy ”paremmintietäväksi” toisen uskosta, sen syvyydesta tms. Mutta se Teemun ehdottama ympyrä ja spiraali ovat kyllä hyviä ideoita.
Niin, se ympyrä on minusta hyvä idea. Ympyrän keskellä on Vapahtajamme sovitustyö, Pyhä Jumala ja Pyhä Henki. Ja kaikki, mitä niihin liittyy. Katsomme kukin omasta kohdastamme ympyrän keskustaan. Ja saatamme nähdä eri tavalla johtuen kohdastamme, joka ei kuitenkaan ole staattinen, vaan liikumme ympyrää pitkin. Ja välillä yhteen tullaan. Tässä alustavaa ideaa.
11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Entä uudestisyntyminen ja Pyhän Hengen saanti, kuinka näkyy meidän jokaisen omalla ”janalla”?
Olen kyllä sitä mieltä, että liberaalisti uskoaan tulkitsevaa ihmistä ei ole asiallista verrata natseihin. Ei ole yhtään mitään analogiaa, millä tuollainen vertaus tulisi ymmärrettäväksi. Myöskään Mengelellä ja abortin tekemisellä tai eutanasialla ei ole mitään tekemistä keskenään. Tuo on vain ja ainoastaan loukkaavaa.
Uudestisyntyminen ja Pyhän Hengen saaminen esiintynee meillä kaikilla omalla henkilökohtaisella tavalla. En usko, että olisi olemassa yhtä ainoaa mallia. On olemassa asioita, joita voidaan tarkastella täysin maallisesti. Niin kuin vaikka Raamattu, koska se on historiassa syntynyt historiallinen kirja. Ja sitten on asioita, joita voidaan tarkastella vain hengellisesti, niin kuin se sanoma, jonka Raamattu meille välittää.
Helena, Jumala ei ole antanut meille oikeutta päättää kenenkään elämää. Elämän ja kuoleman Herralla pitää olla ainoastaan tämä oikeus.
En tarkoittanut, että liberaalit (miten kukin sen nyt määrittelee) polkevat ihmisarvoa sen kummemmin kuin muutkaan. Pohdin vain miten suhtautuminen elämään näkyisi janalla.
Juha, minusta kuitenkin on eri asia keskustella abortin tai eutanasian eettisistä lähtökohdista kuin verrata sellaiseen myönteisesti suhtautuvaa vaikka Mengeleen. Natsi-ideologiassa oli kysymys aivan muista seikoista. Liberaalissa päässä janalla voi olla henkilöitä, jotka suhtautuvat kriittisesti eutanasiaan vaikka suhtautuisivat myönteisesti homoseksuaalien avioliittoon tai naispappeuteen. On luultavampaa liberaali suhtautuu avoimemmin näiden kysymysten problematiikkaan, kuin konservatiivi, mutta ei se sitä tarkoita, että hän automaattisesti olisi eettisissä kysymyksissä välinpitämätön tai tiettyä mieltä. Tai ainakaan, että hän olisi automaattisesti rodunjalostaja ja sosiaalidarwinisti.
Liberaalit kristityt ovat muistaakseni Helenan itsensäkin mielestä – niin täällä olen lukenut – sen verran laaja ja moniulotteinen käsite, että joudun vastaamaan ei.
Sen sijaan se draivi, jolla tiettyjä poliittisia ideoita kylmästi ja rakkaudettomasti taas tällä kertaa ajetaan kirkkoon Raamatun ja uskon ulkopuolelta,
se tuo mieleen Saksalaiset kristityt. En tiedä, olivatko heistäkään kaikki natseja. Hyväuskoisia myötäjuoksijoita oli varmasti paljon, kuten nytkin.
En usko, että kirkolle käy tällä kertaa yhtään paremmin. Harmi vain, ettei tulos nyt paljastu kymmenessä vuodessa.
Mitä tulee natseihin, voimme kai olla yhtä mieltä siitä, että saksalainen äänestäjä tai NSDAP:n paikallistason puolueaktiivi ei 1920-1930-lukujen vaiheessa niinkään visioinut vastustajiensa tai toisinajattelijiden sulkemisesta Stutthofiin tai Buchenwaldiin, vaan pikemminkin leveämmästä leivästä ja työpaikasta kaikille, kenties myös kansallisesta noususta ja germaanisesta lähetystehtävästä Versaillesin häpeän sijaan.
Tiedämmehän, ettei siellä idässäkään kaikki punaisten lippujen alle kerääntyneet olleet niitä, jotka komensivat ”kädet selän taakse” tai lastasivat naapureitaan härkävaunuun. Vielä nyt, kun kaikki kulissit ovat kaatuneet ja totuus paljastunut, rakentavat monet vieläkin sosialismin pilvilinnaansa. Korkeintaan amerikkalainen historiantutkimus pystyy demonisoimaan kokonaisen kansan kerrallaan. En silti väitä, etteikö punainen ja ruskea fasismi kumpikin olisi ollut selvä rikos saadessaan hirveää kärsimystä aikaan.
Ajattelen tuosta Juhan mainitsemasta tohtori Mengelestä, että olisi kiintoisaa pohtia, oliko hänen julmuutensa ”natsismia” vai tarjosiko Kolmannen valtakunnan tilanne natseineen ja leireineen hänelle vain puitteet toteuttaa kylmää julmuuttaan. Vastaavia kokeita tehtiin Neuvostoliitossa ja Japanissakin (Mantsukuossa varsinkin).
Eugeniikka ja rotuteoretisointi oli Ruotsissa (ja Ranskassakin) varsin pitkällä ennen sotaa, se oikeistaan taisi Retziuksen toimesta jollakin tavalla alkaa siellä 1830-luvulla. Sodan jälkeen into jostakin kumman syystä äkkiä laimeni.