”Tasa-arvon kannattaja vai kiihkoilija?”

[Antti Mustakallio:] Retorinen analyysi Ville Niinistön blogikirjoituksesta (10.2.) ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta”.

Keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista on noussut jälleen esille – arvatenkin osaksi sen tähden, että Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön aiheesta laatima blogikirjoitus ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta” sisältää tavanomaista vahvempaa retoriikkaa.

Lakiehdotuksen laatijoilta oli alun perin retorisesti taitava valinta kutsua ehdotettua avioliittolakia tasa-arvoiseksi. Tasa-arvoahan kannatetaan yleisesti puoluerajoista riippumatta. Tällöin lakiehdotuksen vastustajat saattavat leimautuvat julkisessa keskustelussa tasa-arvon vastustajiksi, jollaisia he eivät arvatenkaan halua olla.

Niinistö ottaa kirjoituksessaan tasa-arvosta kaiken ilon irti ja soveltaa vanhaa hyväksi havaittua retorista keinoa, toistoa. Sanaa toistetaan lyhyessä tekstissä kolmetoista kertaa ja näin ikään kuin juntataan lukijan mieleen se, että lakiehdotus ja sen kannattaminen on osoitus tasa-arvosta. Lakiehdotuksen vastustaminen tai jo se, ettei aktiivisesti edistä sitä, on asettumista tasa-arvoa vastaan.

Tätä jämerämpi retorinen siirto on se, että hän liittää keskusteluun ”äärioikeiston ja äärimielipiteiden nousun”. Niinistö linkittää yhteen viharikokset ja tasa-arvon vastustamisen: Pride-paraati, jota vastaan taannoin hyökättiin, oli ”tasa-arvoa edistävä”. Näin ollen kyseessä oli hyökkäys tasa-arvoa vastaan.

Samaan kokonaisuuteen Niinistö liittää oululaisen vihreiden kaupunginvaltuutetun pahoinpitelyn, joka oli mahdollisesti viharikos. Tällä tavoin ne, jotka eivät kannata lakialoitetta, liitetään hienovaraisesti mielikuvatasolla äärioikeistolaiseen viharikollisuuteen.

Niinistö patistaa päättäjiä nousemaan ”tasa-arvon puolesta äärimielipiteitä vastaan”. Tämä luo polarisoidun asetelman: tasa-arvon kannattaminen vastaan äärimielipiteet. Ei jää epäselväksi, kummalle puolelle lakialoitteen puolustajat asettuvat.

Monet kansanedustajat eivät ole kannattaneet lakialoitetta. Niinistön retorinen ratkaisu on selittää tätä siten, että muuten he kyllä kannattaisivat, mutta nyt he ovat ”selvästi pelästyneet suvaitsemattomia äärimielipiteitä ja ankkuroituneet konservatiiviseen varovaisuuteen”.

Lakialoitteen kannattaminen on tasa-arvon puolustamista, ja koska tällöin on vaikea järjellä selittää, miksi joku ei lakialoitetta kannattaisi, esitetään psykologinen selitys: pelko. Tällöin kuitenkin annetaan ymmärtää, että Niinistön kanssa eri mieltä olevat ovat lähes pelkureita – hehän nöyristelevät ”suvaitsemattomien äärimielipiteiden” edessä, eivätkä uskalla tehdä tällaisen pelon lamauttamina oikeita ratkaisuja.

Niinistön retoriikka on eräänlaista heimokieltä. Kirjoituksessa asetetaan lukijan eteen kaksi leiriä: tasa-arvon kannattajien joukko ja äärimielipiteitä edustavat kiihkoilijat. Kysymys on siitä, kumpaan joukkoon lukija haluaa asettua.

Tasa-arvon kannattajat ”vievät suomalaista hyvinvointia eteenpäin”, asettuvat rohkeasti viharikollisuutta vastaan ja kannattavat lakialoitetta. Äärimielipiteitä edustavat kiihkoilijat vastustavat tasa-arvoa ja hyökkäävät väkivaltaisesti sukupuolivähemmistöjen kimppuun.

Sitten on vielä näiden väliin sijoittuva joukko: ne, jotka haluaisivat kannattaa tasa-arvoa, mutta jotka pelon takia nöyristelevät ääritahojen edessä. Tällaisten vaihtoehtojen edessä lukijan on helppo valita leirinsä.

Mitä tällaiseen retoriikkaan tulisi suhtautua?

Niinistön kirjoituksen retorinen keinovalikoima ei ole poikkeuksellinen poliittisessa retoriikassa, jossa käytetään usein toistoa, polarisaatiota ja heimokieltä. Se mikä kirjoituksessa on hivenen poikkeuksellista, on retoriikan voimakkuus.

Voimakasta retoriikkaa voidaan pitää onnistuneena valintana, mikäli sen päätarkoituksena oli herättää julkista keskustelua. Siinä kirjoitus on onnistunut.

Mikäli kirjoituksen tarkoituksena on saada porvaripuolueiden edustajat kannattamaan lakialoitetta, vastaan voi tulla se, etteivät eri mieltä olevat arvatenkaan suhtaudu myönteisesti siihen, että heidän vihjataan olevan pelkureita ja äärijoukkioiden kanssa samassa rintamassa. Siinä mielessä kirjoitus ei vaikuta kutsuvalta.

Ulkopuolisille ja Niinistön kanssa valmiiksi samaa mieltä oleville kirjoitus voi taas toimia innostavasti ja sen retoriikka voi synnyttää ajattelua, joka lopulta päätyy myönteiseksi lakialoitetta kohtaan.

Antti Mustakallio

puhetaidon ja retoriikan kouluttaja, sanahaltuun.fi

Analyysi laadittu Kotimaa24:n pyynnöstä.

  1. Hiukkasen pitkälle menevä tulkinta. Homoja lienee ruotsinkielisiä vastaava määrä, transihmisiä saamelaisia vastaava. Vähemmistöjen oikeudet ovat tärkeitä, itse en näe ryhmän koolla merkitystä, jos asia muuten on hoidettavissa. Silti homolait ovat translaieista erilliset lait, eikä tarnslain säätämättömyys/ristiriitaisuus/kannatuksen puute voi mitenkään olla syy estää homolain säätämistä. Samoin vaikka lääketiede ei mahdollista vielä raskautta miehelle, voidaan säätää hedelmöityshoidoista yksinäisille naisille. Voidaan ja pitää säätää, vaikka emme tiedäkään, onko ulkoavaruuden mahdollisilla olioilla jokin osuus tässä kokonaisuudessa tulevaisuudessa (nyt rinnastin yksinäiset naiset satuolentoihin, kässääks).

    Vähemmistöjen oikeudet ovat, kuten sanot, tärkeitä. Minä vain en tajua ajatusta, että yhtä ongelmaa ei pidä ratkaista kun mieleen tulee heti monta muuta. Vähemmistöön kuuluvana itseäni ei mikään muu niin rasita kuin se, että joku muu tietää minua paremmin asioistani ja käyttää sitä sitten vielä toista vähemmistöä vastaan. Kuuntelen polyamoristeja, transihmisiä, moniavioisuuden hyväksyviä uskontokuntia jne. ja alan kyllä toimiin, kun havaitsen että he itse kärsivät ongelmasta, johon odottavat minulta tukea.

  2. Matti Pulkkinen, osin noin. Eivät parisuhteen sopijapuolet kuitenkaan ilman oikeuksia jää. Lainsäätäjä lakkauttaa ”rekisteröity parisuhde” -nimisen instituution. Silloin osapuolet voivat luopua siitä kokonaan tai ryhtyä uuteen korvaavaan. Ilman asianosaisten vaikutusmahdollisuutta niin ei käy, mutta asian helpottamiseksi (ja kun oletetaan että enin osa juuri haluaa avioliittoon) teknisesti asia menee niin päin, että jolleivät he ilmoita haluttomuuttaan, niin liitto muuttuu avioliitoksi. Olisi toisinkin päin mahdollista valittaa valtion puuttumisesta, lisäksi ongelmia varmaan tulisi enemmän, jos rekisteröidyt parisuhteet mitätöityisivät ja pitäisi erikseen solmia uusi avioliitto.

  3. Nipotetaanpa Ana Virtaselle vielä hiukan asiallisista rinnastuksista:

    Vastaavasti esimerkiksi kehitysvammaisilla ei aina ole tasa-arvoisen aseman (tai joidenkin sen puolien) ajamiseen mahdollisuutta, resursseja tai joukkovoimaa, mutta valtaväestön tehtävä onkin tehdä se heidän kanssaan.

    Niinkö? Vastaavasti? Tällä perusteella (koska polyamoristit eivät ole kehitysvammaisten tavoin kykeneviä itse kertomaan kantaansa suhteidensa virallistamiseen) Ana Virtanen haluaa kertoa heille, että he haluavat sitä.

    Polyamoristit voivat minusta täysivaltaisina ihmisinä aivan mainiosti panna aloitteen vireille ja kertoa tarpeistaan meille muille, jolloin lähden varmasti kuuntelemaan ja tukemaan.

  4. Hienoa ettet vastusta homoliittoja. Sitten tietysti hiukan ihmetyttää, miksi me homolain kyseessä ollen keskustelemme kaikista muista vaihtoehdoista paitsi siitä, ja vielä sellaiseen sävyyn, että ”on ymmärrettävää vastustaa homoliittoja” (jos sallit pienen tulkinnan).

    Mutta lähdetään siis tästä liikkeelle. Hahmottele, Ana Virtanen, hiukan lakiuudistusta, joka nyt kerralla poistaisi avioliittoon liittyvän epätasa-arvon. Minusta noin, tuntematta tarkemmin polyjen arkielämän problematiikkaa ja tarpeita, en kovin mielelläni lähde luonnostelemaan lakia, jossa minulle vieraista asioista säädetään.

    Minun tuntemani polyamoristit taas eivät halua virallista statusta liitolleen. Muistaakseni ne, jotka eivät suhtaudu välinpitämättömästi, kannattavat koko avioliittoinstituutiosta luopumista (tässä yksi vaihtoehto sinulle lakialoitteeksi).

    Osaatko sanoa, miksi missään järjestössä, SEXPO-säätiössä, Setassa tai missään ei ole virinnyt aloitetta polyamoristen avioliittolaista? Vihreät nuoret ovat keskustelua avanneet, voi olla, että se johtuu tarpeesta.

    Kyllä seison ihmisten rinnalla, enkä haalesati edes, olen ihan suht tunnistettava kansalaisaktivisti. Tarvittaessa kerron, missä pääsee seisomaan rinnalla ja vaikuttamaan asiaan. Minä en vastusta moniliittoja, mutta en rupea kovin intohimoiseksi asian järjestelijäksikään ihan vain oman mielikuvitukseni perusteella. Polyamoristit eivät ole maan alla, vaikka tiedänkin asenteissa olevan paljon korjaamisen varaa. He kykenevät kyllä puhumaan puolestaan ja ilmaisemaan tuen tarpeensa.

    Tämän nykyisen tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn sen ei tarvitse vaikuttaa.

  5. Mutta ihan vilpittömästi täytyy kyllä antaa tunnustusta Ana Virtaselle ja Sari Weckrothille, kristillisillä palstoilla näkee harvemmin rohkeita ja peräänantamattomia polyamorian kannattajia. Toivon että polyt osaavat arvostaa teidän kamppailuanne heidän ihmisoikeuksiensa puolesta varsinkin tällaisella saitilla, jolla siitä ei varmasti saa liiemmin sulkia hattuun. En taida tuntea itse ainoatakaan kristittyä polyamorian kannattajaa.

  6. Oletko, Ana, harkinnut vaikkapa blogin perustamista asiaa ajamaan? Se voisi olla yksi hyvä keino alkaa ajaa asiaa ja täyttää velvollisuutensa kanssaihmisiä kohtaan. Samalla ei toinen tärkeä asia eli homoliitot peittyisi tämän asian alle. Lupaan lukea, kommentoida ja liittyä mukaan, jos laitat hyvin harkitut mietteesi julkisesti esiin. Voisi syntyä hyvää keskustelua, jolla olisi hommaa eteenpäin vievä vaikutus.

  7. Mutta eikö se bloggaaminen juuri olisi sitä toivomaasi keskustelua? Eihän sen perusteella lakia kuitenkaan säädetä. Kansalaiskeskustelu on tärkeää. Täällä se nyt hukkuu aivan toisen aiheen sisään ja lisäksi tekee tästä ketjusta mahdottoman pitkän, jolloin samansukupuolisten avioliittoasiasta kiinnostuneet joutuvat lukemaan pitkiä vuodatuksia ihan muusta. Minä kannustan. Olet ollut niin vakuuttava polyamorian puolesta puhuja, että kyllä sinä pärjäät blogistinakin.

  8. Kyllä kiinnostavista asioista luetaan. Esimerkiksi Uuden Suomen Puheenvuoro on paikka, jossa keskustelu on kovin vilkasta, ja luullakseni siellä on paljon polyamorian suhteen epätietoisia, joille saattaisit hyvin osoittaa, että kristitty voi hyvin kannattaa polyamoriaa. Valmiiksihan tämä maailma ei tule ikinä, ei sitä kannata jäädä odottelemaan, kun on kuten sanoit ihmisoikeuksista kyse.

  9. Entäs jos lakattaisiinkin puhumasta avioliittolaista, koska lain nimestä näyttäisi tulevan ylitsepääsemätön este lakialoitteen etenemiselle. Laadittaisiin nimenomaan tasa-arvoa ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia turvaava ”kimppaelolaki”, joka kattaisi kaikki yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyt yhteiselon muodot. Avioliitto jäisi pelkästään kirkolliseksi instituutioksi kirkollisine vihkimisrituaaleineen. Molemmat lait ja niiden alla yhteiselävät ihmiset käsiteltäisiin muussa yhteiskunnan lainsäädännössä oikeusvaikutuksiltaan samanarvoisina. Ei muuta kuin nimikilpailu käyntiin.

  10. Ana Virtanen, en se minä edellytä kristityiltä jotakin tiettyä seksuaalietiikkaa ja avioliittokäsitystä, kyllä sellaiset käsitykset tulevat ihan heiltä itseltään. Minusta ne ovat tavallaan myös ok, samoin kuin sinun edustamasi plyamoriaa kannattava kristillisyys (kuten sanottu, en ole ihan varma, mitä mieltä polyt itse ovat ihmisoikeuksistaan tässä suhteessa). Jos ja kun joku kokee kristinuskon edellyttävän itseltään plyamorian kieltämistä, ja jos sinä, Ana, pidät polyliittoja oleellisena ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksenä, joka juontaa juurensa suorastaan perustuslaista, niin oletko millä kannalla sen suhteen, voiko uskonnollinen vakaumus oikeuttaa esim. lain rikkomiseen tässä asiassa? Ja vaikuttaako polyamorian kannattamisesi tässä tapauksessa vakaumukseesi ja toisin päin?

    Kyllä lähtökohtaisesti myös polyamoristien asiat kuuluvat Setalle. Olen nyt vähän väärä ihminen vastaamaan, mutta ymmärtääkseni sitäkään kautta ei ole virinnyt mitään hankkeita, vaikka polyja piireissä pyöriikin. Itse haastattelin taannoin erästä järjestöaktiivia polyamoristia, mutta hänkin oli kaiken parisuhteiden valtiollisen sääntelyn poistamisen kannalla.

    Vieläkin minua hiukan vaivaa se hämmennys, että joku haluaa säätää toisen ihmisen oikeuksien vuoksi lain, jonka säätämisen eteen asianomainen itse ei ole ollut kiinnostunut tekemään mitään. Mikä ryhmä (aiemmin mainittuja vajaavaltaisia, kehitysvammaisia jne. lukuunottamatta) on Suomessa niin alisteisessa asemassa, ettei ääntä tule kuuluviin mistään suunnasta? Jos niin on, sinun (ja meidän kaikkien) pitää viipymättä perustaa useampikin blogi ja pitää mielenosoituksia.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.