Mitä tässä esitän, ei ole julistusta. Kyselen. Vielä hahmotan ajatuksiani. Viisaammat voinevat täsmentää.
Kahden samaa sukupuolta olevan avioliitto-oikeudesta eli tasa-arvoisesta avioliittolaista on syntynyt tuima keskustelu, joka valitettavasti on menossa tuttuun uomaan: osapuolten kannat jyrkkenevät ja aidon keskustelun sijasta huudellaan kaukaa hävyttömyyksiä toisin ajattelevista.
Suomen ev.lut. kirkon kanta, jota arkkipiispan TV-esiintyminen ja siinä esitetyn peruminen ei valitettavasti selkiyttänyt, lienee perinteisen avioliittonäkemyksen tukeminen. Siis miehen ja naisen liitto. Perustelut ovat historialliset, kulttuuriset ja teologiset, viime mainittu kai lähinnä raamattukysymys.
Näitä miettiessäni minua alkoi äkkiä kylmätä.
Tarkistin historiaa, ja totta se oli. Juuri noilla samoilla perusteilla kirkoissa on ankarasti vastustettu mm. orjuuden lopettamista, naisten äänioikeutta ja kansakouluja. Jälkikäteen arvioiden toimittiin väärin.
Jostakin syystä kirkon kannanotoissa on vuosisadasta toiseen eräänlaisena käytevoimana vanhaan tukeutuminen ja muutosten vastustaminen. Tietenkään kaikki vanha ei ole pahaa eikä kaikki uusi hyvää, mutta melkeinpä kysymyksessä kuin kysymyksessä uskonnolliset piirit eivät suinkaan ole kehityksen etulinjassa, vaan jarrua polkemassa.
Joissakin asioissa se jarrun polkeminen voi olla hyvä asia. Joissakin ei. Jälkipolvet arvostelevat, miten oikeassa tai väärässä nyt ollaan.
Minusta Raamattu ohjaa esim. kyselemään oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon, tasavertaisuuden, sananvapauden, keskinäisen kunnioituksen, kyselyn ja kaiken koettelemisen suuntaan , siis avoimuuteen ja rohkeuteen tulevaisuutta päin.
Silloinen arkkipiispa John Vikström sovelsi kirkolliskokouksessa naispappeuskysymykseen Paavalin tuttua lausetta siitä, ettei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista – vaan kaikki olemme yhtä Kristuksessa (Gal. 3:28). Sopisiko sama lause tasa-arvoisen avioliittolain pohdintaan?
”Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos, Herra pyhä, iankaikkinen.” (Anna-Mari Kaskisen virsi 513:4).
Marja-Sisko, kiitos hyvästä kirjoituksestasi. Minäkin kyselen ja hahmotan ajatuksiani. Keskustelussa tasa-arvoisesta avioliittolaista minua askarruttaa eniten se, mahtuvatko laista eri lailla ajattelevat enää lainkaan kirkkoomme, jos avioliittolaki säädetään. Meillä on jo nyt vahvoja tahoja, jotka käyttävät kaikki tämänsuuntaiset mahdollisuudet eri tavoin ajattelevien tilan vähentämiseen kirkossa. Tällöin tasa-arvosta tuleekin ponnahduslauta uudenlaiseen syrjimiseen. Aiheeseen on kiinnitetty muuallakin näillä palstoilla huomioita. Olisi mielenkiintoista tietää mitä ajattelet tästä uussyrjinnästä. Ovathan nämä kysymykset jo nyt jakaneet kirkkoamme.
No, vertaus tämäkin. Entä pitääkö kela-korttia kutsua ajokortiksi, että korttitasa-arvo säilyisi? Ei varmaankaan. Niinpä ei kahden samaa sukupuolta olevan välistä liittoakaan pidä kutsua samalla nimellä kuin miehen ja naisen välistä liittoa (avioliitto).
Etkö sinä Juha Vihriälä tiedä, että autoa ei saa ajaa kelakortilla? No, nyt ainakin tiedät.
Tiesinhän minä sen. Kelakortilla ei saa ajaa autoa. Eikä kahden miehen tai kahden naisen muodostamaa liittoa tule kutsua avioliitoksi, joka tarkoittaa miehen ja naisen keskenään solmimaa liittoa. Nämä ovat päivänselviä asioita.
Useampikin täällä kyselee sen perään, miksi samoilla oikeuksilla varustettu mutta eriniminen juridinen parisuhdeinstituutio kelpaa homoille. Syynä on lähinnä se, että tämä nimi antaa mahdollisuuden diskriminointiin – samalla tavoin kuin esim. rotumerkintä apartheidin aikaan Etelä-Afrikassa. Vertaus toki ontuu siinä suhteessa, että diskriminointi täällä ei ole laillista, mutta senhän voi aina yrittää verhota muilla syillä, vrt. tapaus Johanna Korhonen.
Toinen huomio tuli mieleen väittämästä, että missään homoja vastaan ei olla hyökätty, ainoastaan lakia vastustettu. Asiasta saa toisenlaisen kuvan esimerkiksi täältä
http://www.adressit.com/keskustelu/43200/start/6600
Minusta avioliitto on lasten takia, ja avioliittoon liittyvät ihanteet, oikeudet ja tuet ennen kaikkea lasten takia. Yhteinen sukunimi myös, se on tärkeä yhteinen nimittäjä perheenjäsenten kesken, jotta lapset saavat kasvaa tuntien kuuluvansa johonkin.
Minusta on alkanut yhä vahvemmin tuntua, että ne liitot, joissa halutaan keskittyä vain siihen parisuhteeseen voisivat olla jotain muuta kuin avioliittoja. Noin yhteiskunnallisessa mielessä.
Avioliitto ei ole kahden ihmisen rakkauden huipentuma, vaan turvallinen kehys ja perusta lasten hankkimista silmällä pitäen.
Eli avioliitto lapsiperheen vanhemmille ja vaikka ”pariliitto” kaikille muille. Jos yhteiskunta katsoo sellaisen liiton perustamisen yleensä tarpeelliseksi.
Kristillinen avioliitto pysyisi samanlaisena, sen merkitys on mieheydessä ja naiseudessa ilman lapsiakin.
Sanokaa ”tasa-arvoisen avioliittolain” puolustajat vielä, onko tämä sellainen epäkohta joka olisi pitänyt huomioida ja korjata jo tuhansia, kymmeniätuhansia vuosia sitten? Kun ihminen hoksasi että miehen ja naisen yhtyessä alkaa syntyä lapsia, ja rakastutaan ja perustetaan perhe, niin alusta lähtien olisi pitänyt ottaa rinnalle yhtä tärkeäksi ja ”samanarvoiseksi asiaksi” samaa sukupuolta olevien liitot ja keskinäinen tykkääminen?
Historian kulusta ja ihmiskunnan alkuperästä voi väitellä erikseen, mutta harjoittivatko jo jääkauden ja rautakauden ihmiset syrjintää kun pitivät miehen ja naisen välistä avioliittoa perheenperustamismahdollisuuksineen erityisenä? Olisiko antiikin ajan ihmisten pitänyt tunnustaa että homoliittohan on ”ihan sama asia” kuin heteroliitto, ja siitä pitäisi käyttää samaa nimeä ja muutenkin antaa samanlainen asema?
Onko niin että vasta nyt tämä aletaan ymmärtää syrjinnäksi, kun olemme sivistyneitä 2000-luvun ihmisiä, jotka ovat esi-isiään viisaampia?
Avioliitosta ja sen merkityksestä on erilaisia näkemyksiä, ok. Joidenkin mielestä siinä on kyse siitä että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa elää yhdessä. Ja tarvitsee siihen yhteiskunnan sinetin, tuen, hyväksynnän ja tiettyjä oikeuksia. Ok.
Mutta jos näkee avioliiton tärkeänä yhteiskunnallisena tekijänä ennen kaikkea siksi, että siinä saadaan jälkeläisiä luonnollisella tavalla, turvataan oman suvun jatkuminen ja yhteiskunnan säilyvyys uusia kansalaisia synnyttämällä, niin onko silloin yksiselitteisesti suvaitsematon ja paha ihminen? Kun ei vain voi nähdä homoliittoja ”ihan samana asiana” vaikka ilmeisesti pitäisi?
Jos itse olen joskus parisuhteessa, arvelen että se olisi lapseton. Ja vaikka mahdollisuus olisikin, en usko että haluaisin lapsia, osin siksi että teen työtä lasten kanssa, ja olisi riski että ”suutarin lapsilla ei ole kenkiä.”
Tästä katsottuna minulle olisi ihan ok, elää yhteiskunnallisesti katsottuna ”pariliitossa” tai vaikka ”rekisteröidyssä parisuhteessa”, jos se tarkoittaisi myös heteropareja. Eli yhteiskunnan kannalta katsottuna lapsettomassa liitossa. Mutta kristillisesti avioliitossa. (Jota voisi edelleen minun puolestani kutsua ihan millä muulla nimellä vain.)
Voisiko mitenkään ajatella että sukupuolineutraalia avioliittoa kannattamattomat ihmiset eivät olekaan pahoja, vaan näkevät vain avioliiton käsitteen erilaisena, vähemmän rakkaus- parisuhde- ja onnellisuuskeskeisenä. Yhteiskunnan perinteisenä, ikiaikaisena, vuosituhantisena rakennusaineena.
”Mutta jos näkee avioliiton tärkeänä yhteiskunnallisena tekijänä ennen kaikkea siksi, että siinä saadaan jälkeläisiä luonnollisella tavalla, turvataan oman suvun jatkuminen ja yhteiskunnan säilyvyys uusia kansalaisia synnyttämällä, niin onko silloin yksiselitteisesti suvaitsematon ja paha ihminen? ”
Jos näillä perusteilla päätyy siihen että kuvatunlainen liitto on sallittu vain miehen ja naisen välille, on kyse muunlaisen orientaation omaavien ihmisten syrjiminen, oli alkuperäinen ajatus miten kaunis hyvänsä. Kyse ei (aina) liene pahuudesta, mutta kapeakatseisuudesta ja toisenlaisen ihmisen asemaan asettumaan kykenemättömyydestä/haluttomuudesta kylläkin.
Olipa hyvä uutinen!
Hyvä uutinen!
”Vähän samantapainen kysymys kuin vaikkapa aseistakieltäytyminen. Jotkut menevät asepalveluksen sijaan mieluummin vankilaan, eikä edes aseeton palvelu tai siiviilipalvelu käy… Paha mennä sanomaan, että ei sinulla voi tuollaista vakaumusta olla.” Ilkka 16.11 sivu 7.