Missä järjestyksessä potilaat hoidetaan? Kysymys on suuronnettomuuksissa ja kenttälääkinnässä keskeinen. Paikalle tullut lääkintähenkilökunta lajittelee uhrit välittömästi ryhmiin: kiireellisesti hoidettavat, pian hoidettavat, myöhemmin hoidettavat, ne jotka eivät tarvitse lääkinnällistä apua – sekä ne, joita ei enää voida auttaa.
Pahiten loukkaantuneiden elintoiminnot palautetaan elvytyksellä, suuret vuodot tyrehdyttämällä, hengitystiet avaamalla. Muita autetaan kiireellisyysjärjestyksessä.
_ _ _
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on ratkaissut, että naispareilla ja yksinäisillä naisilla on oikeus saada hedelmöityshoitoja julkisessa terveydenhuollossa. Tähän asti yliopistosairaaloiden johtajaylilääkärit ovat katsoneet, ettei v. 2007 säädetty hedelmöityshoitolaki velvoita antamaan hoitoja samaa sukupuolta oleville pareille. Nyt Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ”kielsi lääkäreitä jatkamasta syrjintää ja määräsi kullekin johtajaylilääkärille 30 000 euron suuruisen uhkasakon”. Ylilääkärien perustelu hoitoresurssien rajallisuudesta tai miesten sukusolujen saatavuudesta ei kelvannut: ”taloudellisia resursseja ei voida pitää perusteena ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien rajaamiselle” (HS 21.12.2016).
_ _ _
Ratkaisu herättää minussa muutamia kysymyksiä. Merkitseekö Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaisu sitä, että lapsen saaminen on jokaiselle subjektiivinen oikeus, joka on taattava yhteiskunnan varoin? Kaikki eivät voi saada hoidoista huolimatta lapsia. Kuinka pitkään hoitoja on jatkettava, entä milloin niiden lopettaminen on syrjintää?
Tällä hetkellä yksinäisten naisten hedelmöityshoidoilla on syntynyt viitisenkymmentä lasta vuodessa, mikä on vain promille kaikista syntyneistä lapsista. Entä jos yhä useampi nainen haluaa lapsen ilman miestä – vaikkapa ideologisista syistä. Tasa-arvoajattelu saattaisi johtaa yksinäisten naisten hedelmöityshoitojen määrän kasvuun.
Edellisestä ratkaisusta seuraa, että julkinen terveydenhuolto joutuu hankkimaan miesten spermaa ja toimimaan kuten yksityiset klinikatkin. Tapahtuuko se kaupallisesti vai vapaaehtoiselta pohjalta? Mikä on julkisen terveydenhuollon vastuu miessukusolujen laadusta, kuten siittiöiden hedelmällisyydestä, perinnöllisistä sairauksista – tai perimän muusta laadusta? Onko julkinen terveydenhuolto velvollinen ilmoittamaan, mitä etnistä alkuperää tai muita ominaisuuksia edustavaa spermaa se tarjoaa? Tähän asti julkinen terveydenhuolto lienee kohdannut harvemmin näitä kysymyksiä, jotka yksityisillä klinikoilla ovat tavanomaisia.
Tasa-arvo koskee varmaankin myös miespareja. Onko jatkossa myös miehillä subjektiivinen oikeus lapsen saamiseen julkisen erikoissairaanhoidon toimenpitein? Mitä se merkitsisi? Hankkivatko yliopistosairaalat esimerkiksi ”vuokrakohtuja” Kauko-Idästä Suomeen tätä tarkoitusta varten? Ja onko ylilääkärien hoidettava tämä uhkasakon nojalla?
_ _ _
Ylilääkärien puhe talouden resursseista ei ole varmaankaan pelkkä veruke. He joutuvat toimimaan sairaaloille uskotun talousarvion puitteissa ja tekemään ratkaisuja hoidon kiireellisyyden mukaan. Kyse ei välttämättä ole syrjinnästä, jos he asettavat esimerkiksi elintärkeät leikkaukset tärkeysjärjestyksessä kärkeen ja joutuvat rajaamaan muiden hoitojen antamista.
_ _ _
Kuntien verotulot ovat rajalliset. Pienen kunnan talous voi mennä sekaisin, jos vuoden aikana joudutaan lähettämään kuntalaisia yliopistollisiin tai keskussairaaloihin kalliisiin leikkauksiin tai jos muutaman perheen lapset joudutaan ottamaan huostaan ja sijoittamaan perhekoteihin. Molemmissa edellisissä tapauksissa lasku kunnalle voi olla puoli miljoonaa euroa.
Erikoissairaanhoidon menot ovat viimeisten vuosien aikana tavallisesti kasvaneet usean prosentin vuosivauhtia. Samaan aikaan valtion talouden kasvu on ollut negatiivista.
Lehtien uutiset ja THL:n raportit kertovat erikoissairaanhoidon talouspaineesta ja kuntien maksuosuuksien lisääntymisestä. ”Erikoissairaanhoitomenot ovat jatkaneet kasvuaan kaikissa sairaanhoitopiireissä säästötavoitteista huolimatta. Kasvua edellisestä vuodesta 4%.” (HS 13.11.2000). – ”Erikoissairaanhoidon kustannukset nousivat viime vuonna (2012) 6,3 miljardiin euroon. Kasvua edellisvuodesta on yli 5%.” (HS 26.11.2013)
Vuonna 2013 erikoissairaanhoidon menot olivat yhteensä 6,8 miljardia euroa. Reaalisesti erikoissairaanhoidon menoissa oli kasvua edellisvuodesta 3,7% (THL 2015).
_ _ _
Kunnat ovat erityisen vaikeassa tilanteessa. Ylen uutisen mukaan (10.3.2015) erikoissairaanhoidon menot ylittävät kuntien kipukynnyksen – ”Peruspalveluissa ollaan jo kriittisessä tilassa”.
Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri laskutti jäsenkunniltaan vuonna 2014 yli 5 % enemmän kuin oli alun perin sovittu. Nokiaa laskutettiin 8 % enemmän kuin oli sovittu. Nokian kaupungin perusturvajohtaja Halmeen mukaan kuntien ja sairaanhoitopiirin yhteistyö rahanmenon hillitsemiseksi ei ole onnistunut. ”Pitäisi ymmärtää, että olemme samojen eurojen äärellä. Peruspalveluissa ollaan jo kriittisessä tilassa” Halme sanoo.
Kuluja on yritetty hillitä muun muassa lähetekäytäntöjä muuttamalla. Tämä tarkoittaa sitä, että potilaita ei pitäisi ottaa erikoissairaanhoitoon, jos he eivät sinne kuulu. Kuntien pitäisi nykyistä tarkemmin tietää, mistä oikeastaan maksetaan. Myös sairaanhoitopiirit vaativat avoimuutta: ”Rahoittajilla [veronmaksajilla] on oikeus tietää, mihin varat käytetään.”
_ _ _
Tilanne näkyy myös Lahden seudulla. Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymä esittää erikoissairaanhoitoon 10,7 miljoonan euron lisäystä. Ylityksen takia kuntien maksuosuuksia on kasvatettava 7,3 miljoonalla eurolla (ESS 16.10.2016). Tilanne kunnissa on jo valmiiksi tiukka ja siksi jatkuvasti lisääntyvät erikoissairaanhoidon maksuvelvoitteet uhkaavat suistaa kuntien talouden ahdinkoon. Edessä on kuntaliitoksia ja entisten kuntien vuodeosastojen lakkauttamisia – kuten nyt Padasjoella. Vanhukset voivat joutua viettämään viimeiset vuotensa 100 km päässä iäkkäistä puolisoistaan tai lapsistaan.
_ _ _
SOTEn on tarkoitus tulla pelastajaksi ja siirtää kuntien sosiaali- ja terveysmenot leveämmille harteille. SOTEn tie ei ole ollut kuopaton. Järjestelmään liittyy edelleen kysymyksiä. Onko yksityisten palvelun tarjoajien antama hoito yli- vai alimitoitettua? Miten taataan, etteivät kustannukset nouse entisestään?
Valtion kassan pohja paistaa ja lisävelan määrä on noussut ensi vuodelle jo 6 miljardiin. Väestön ikääntyessä sairastavuus ja hoidon tarve kasvavat edelleen vääjäämättä. Myös hoitokeinot kehittyvät ja tulevat samalla kalliimmiksi.
Ensi kertaa ollaan tilanteessa, jossa on olemassa – kalliita – hoitokeinoja sairauden parantamiseen, mutta oikeudenmukaisuuden vuoksi niitä ei voida ottaa yleiseen käyttöön julkisessa terveydenhoidossa, koska niiden käyttö rajaisi muuta hoitoa: esimerkiksi joku syöpä on mahdollista hoitaa tai tehdä erityisen kallis leikkaus. Niiden hinta vastaisi kuitenkin esimerkiksi sataa lonkkaleikkausta tai tuhatta kaihileikkausta. Onko oikein antaa lonkka- tai kaihileikkausjonon kasvaa, jotta voidaan hoitaa yksi kallista hoitoa vaativa potilas?
Eri potilaiden hoitoja on myös alettu asettaa kiireellisyysjärjestykseen hoitoeettisistä syistä, koska resurssit ovat rajallisia. Hoidon aloittamiselle voidaan asettaa myös ehtoja: painoa on pudotettava ennen lonkkaleikkausta, hampaat on hoidettava tulehdusvaaran vuoksi tai alkoholin käyttö lopetettava ennen sydänleikkausta. Joku leikkaus voidaan jättää tekemättä potilaan korkean iän vuoksi. Onko kyse potilaiden eriarvoistamisesta tai syrjinnästä? Joku voi kokea sen näin. Hoidon näkökulmasta näillä ehdoilla pyritään takaamaan hoidon tuloksellisuus.
_ _ _
Miltä näyttää erikoissairaanhoidon tulevaisuus? Vaikka SOTE on ottanut hoitaakseen erikoissairaanhoidon, karkaavat kustannukset silti käsistä. Kaihi- , lonkka- ja muut leikkausjonot pitenevät, 200 000 muistisairasta odottaa hoitoa, vanhuksille ei välttämättä enää anneta kaikkia leikkaushoitoja. Hoitojen priorisointi lisääntyy.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli uusi, asiaa koskeva uutinen:
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005018018.html
Ja kaksi pätkää uutisesta:
”Lääkäreiden mielestä heidän linjauksensa siitä, ettei lahjasoluilla tapahtuvaa hedelmöityshoitoa tarjota julkisessa terveydenhuollossa, ei ole syrjivä. Kyse on periaatteesta, jonka mukaan hoitoa annetaan julkisessa terveydenhuollossa lääketieteellisin, ei sosiaalisin perustein.
”On yleisesti hyväksyttyä, ettei seksuaalinen suuntautuminen tai yksin asuminen ole lääketieteellinen asia, joten sosiaalisin syin annettavat lapsettomuuden hoidot eivät ole lääketieteellisesti perusteltua hoitoa”, sanotaan viiden sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin allekirjoittamassa tiedotteessa.”
”Myöskään heteroparit eivät ole saaneet hedelmöityshoitoja sairaaloissa luovutetuilla sukusoluilla.
”Emme syrji ketään, vaan lahjasoluilla tapahtuvien hedelmöityshoitojen rajaus julkisten palvelujen ulkopuolelle koskee kaikkia”, Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo.”
Minusta ylilääkäreillä on tuossa kyllä varteenotettava argumentti.
”Minusta ylilääkäreillä on tuossa kyllä varteenotettava argumentti.”
Olet siis itsekin sitä mieltä, että politikoista arvottu, alati vaihtuva lautakunta. Ei sovellu arvioimaan ylilääkäreiden ammattialan asiantuntemusta asiassa jossa he ovat vielä kaikki yksimielisiä.
Sama jos lautakunta menisi neuvomaan Pioneeritarkastajaa ja yksimielisiä maavoima everstejä, että suomalaisen sotilaan on hyvä taistella ilman maamiinoja ylivoimaista vastustajaa vastaan joka käyttää kaikkia miinoja massamaisesti. Tai jos lautakunta menisi neuvomaan maanviljelijöitä, että yhdenvertaisuuden ja tasa-arvo vuoksi kaikkia kasveja on kasvatettava yhtä paljon tuottivat ne satoa tai eivät.
Kiitos Sari tämän HS:n uutisen välittämisestä. Sen perusteella tuntuu siltä, että Tasa-arvo ja Yhdenvertaisuuslautakunnan perusteet pakottaa Ylilääkärit ja Keskussairaalat antamaan hedelmöityshoitoja naispareille ja yksinäisille naisille eivät ole kestäviä. Sosiaaliset syyt eivät ole peruste erikoisairaanhoidon antamiseen. Myöskin se näkökohta tuli esille, että hedelmöityshoitojen avaaminen em. ryhmille merkitsisi kunnille miljoonien lisäkustannuksia. Tämän päivän (24.12.) Etelä-Suomen Sanomissa oli positiivinen artikkeli julkisen erikoissairaanhoidon laadusta: kalliita hoitoja annetaan tarvitseville. Samalla totuutta oli siloiteltu, kun sanottiin, etteivät kunnat valita korkeista kustannuksista tai ettei tarvitse tehdä valintoja, mitä hoitoja on kustannussyistä mahdollista antaa.
Luin vasta nyt kunnolla ja ajatuksella päätöksen. Se perustuu ilmeisesti väärään lainsoveltamiseen. Kun kerran heteroparit eivät voi saada luovutettuja sukusoluja, ei niitä pidä antaa naispareillekaan.
Asian taustan ymmärtää kun tiedetään että asian valmistelleella yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiällä (vihr) ei ole työaikana mitään järkevää tekemistä niin hänen pitää jotain touhuta aikansa kuluksi. Hänen toimistonsa on muodostumassa Setan entisten pääsihteerien suojatyöpaikoiksi. Kaksi on jo otettu näillä perusteilla.