Siivosyntisten kohdalla muutos ei juuri mitenkään näy, mutta suurten rikollisten ja paheellista elämää elävien kanssa näkyy selkeästi. Heillä ei olisi mitään mahdollisuutta muuttaa oman elämänsä suunta ja muuttua, niin radikaalisti hyvään suuntaan, jolleivat olisi saaneet taivaallista apua. Silti joidenkin mielestä uskoontuloon kehottaminen on turhaa ja hyödytöntä, koska lapsi saa Pyhän Hengen jo syntyessään. Mikään ei estä nimittämästä jokaista kastettua kristityksi, mutta kristityksi alettiin alun perin kutsumaan uskovia. Nämä uskovat kun olivat ja ovat yhä, joissakin suhteissa erilaisia , kuin kaikki muut. Miksi sitten Pyhän Hengen voima ei näy kaikissa kastetuissa, jos he ovat sen saaneet? Missä on se elämänmuutos, jonka usko Jeesukseen saa aikaan? Miksi kaikkien pelkäämä vaarallinen rikollinen muuttuu uskoon tultuaan lauhkeaksi lampaaksi, jota lapsikaan ei pelkää? Miten voin itselleni selittää tämän ilmeisen ristiriidan, joka nousi nyt pintaan?
Tarvitseeko tulla uskoon?
Mitä enemmän yhteiskunnat sekularisoituvat, sitä paremmin niissä yleensä menee ihmisoikeuksien ja yleisen hyvinvoinnin suhteen. Historiaa taaksepäin kelaamalla pääsemme tarkastelemaan ajankohtia, jolloin liki kaikki olivat lähtökohtaisesti uskovia, mutta jolloin ihmisenki ei ollut punaisen puupennin arvoinen.
Toisaalta tiedän itse useita itsensä kristityksi ja uskoviksi laskevia henkilöitä, joiden moraali alittaa kaiken arvostelun.
Siksi(kin) kaikenlainen uskoontuloon kehoittaminen tai käännyttäminen on turhaa. Ei se mitään ratkaise. Ihminen joko uskoo tai ei usko. Ja ihminen toimii kuten toimii, uskosta riippumatta tai sen johdosta, yksilöstä riippuen.
Olipa erikoinen näkökulma sinulla. Maailma tietty näyttää hyvinkin erilaiselta riippuen mistä suunnasta sitä katsoo. En kyllä allekirjoittaisi noita väittämiäsi.
Sellaisen käsityksen esittäminen, että ihminen muuttuisi uskoontulon myötä kerralla pahasta hyväksi, on minusta vaarallista. ”Tiedän itse useita itsensä kristityksi ja uskoviksi laskevia henkilöitä, joiden moraali alittaa kaiken arvostelun.” Tämä lienee tulos. Lakataan arvioimasta omien toimien laatua, kun kuvitellaan, että uskovana on synnin ulottumattomissa ja täydelleen Hengen johdatettavana. Ei kai tämä kovin yleistä ole, mutta antaa kristillisyydestä väärän kuvan, kun jossakin ilmenee.
Tarvitseeko tulla uskoon ? Tarvitsee, jootta Hengen yhteys Jeesuksessa Kristuksessa johtaisi synneistä lunastetun ihmisen elämää Jumala yhteyden ilossa ja rauhassa.
Predestinaatio oppi tarkoittaa juuri sitä, emmalta näärätty, uskon kauttavalittu.
-Tarkoittaa Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen , hiljaisen viikon tapahtimien hengellistä omakohtaista kokemista omassa elöämässään ,jotta Jumala yhteys uskossa palautuisi Jeesuksessa Kristuksessa.
Kirkonkirjoja selaamalla havaitsee helposti ettei kirkot ennenkään olleet täysiä. Kuva täysistä kirkoista on syntynyt joulukirkoista ja muista suurista juhlapyhistä. Kirkossa käyminen myös mahdollisti ihmisten kohtaamiset. Eivät hekään uskon tähden kirkkoon tulleet.
Hämmästyin aika tavalla kun tajusin, kuika paljon tämä kysymys herättää keskustelua, muuta enemmän vielä se, miten valtavasti tällä on lukijoita. Kysymys näköjään kiinnostaa hyvin monia.
Raamatusta on lopulta aika selvästi löydettävissä tapa miten Jumala toimii.
Kysymys: ”Tarvitseeko tulla uskoon”, on hiukan ulkona kartalta, vaikka tosin se on oikeutettu kysymys ja avaa lopulta myös sen, miten selkeä asia on lopulta väärin ymmärretty.
Jeesus luo silmiemme eteen selkeän kuvan Jumalan toiminnasta, kun hän käyttää vertausta kylväjästä ja pellosta.
Myös Paavalin kuvaus itsestään kylväjänä ja Apollosta kastelijana, kuvaa samaa asiaa. Jumala antaa kasvun. Jumalan Sana on itsessään se tekijä, joka synnyttää Jumalalle lapsia. Tämä linja on löydettävissä sekeästi kautta koko Raamatun. Ihminen on pelto, johon Siemen kylvetään. Kaikkialla Siemen ei tuota hedelmää.
Jumala ei jaa kunniaansa ja siihen meidän on tyytyminen. Miksi tämän asian sisäistäminen on niin vaikeaa? Se johtuu siitä, että Jumala ei toimi ihmismielen ja oikeuden mukaan. Sana on Siemen, joka synnyttää Elämää Jumalan tahdon mukaan.
Farisealainen teologia taas opettaa toisin ihmisen valintojen ja tekojen merkityksestä ja se hämmentää monia. Se opettaa synergiaa, tässä uskon asiassa. Farisealainen oppi väittää, että ihminen voi uskoa, jos vain kovasti haluaa ja ihminen voi valita lähteä seuraamaan Jeesusta jos vain haluaa noudattaa Jumalan tahtoa. Tästä seuraa paljon uskonnollista sekamelskaa, käännytystyötä, joka on lopulta vain ihmiskeskeistä ja itsevalittua Jumalan palvomista… Uskonnollisia ihmisiä on maailmassa paljon, uskovaisia vain vähän.
”Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
”Älä tartu, älä maista, älä koske!”-sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” Kol.2:18-23
Oliko se Eilakin fariseus, kun laittoi kansan ratkaismaan kumpaa Jumalaa heidän piti seurata ja totella?
Kyllä nuoret lähtevät porukalla seuraamaan Vapahtajaa, jos vain pääsevät näkemään millainen bower Hänessä vaikuttaa. Uskosta ja siihen tulemisesta on tehty vain niin lällyä, ettei semmoinen lälly kiinnosta.
Vieraiden sanojen kanssa on syytä olla tarkka. ’Bower’ on neitsytkammio. Tarkoitit kai voimaa, joka on englanniksi ’power’.
Pekka. Antoihan Jumala myös lain kansalle ja sanoi, tehkää kuten sanoin, niin saatte siunauksen ja elämän. Eli herttäteli myös kansaa, jotta he näkisivät oman syntisen tilan ja kääntyisivät oikealle tielle. Näinhän laki juuri toimii, se paljastaa synnin, se on sen tehtävä maailmassa. Mutta Armon tielle ei kukaan pääse ilman syntien sovitusta ja anteeksiantoa. Jos ihminen ei ymmärrä olevansa ja elävänsä kuoleman ruumiissa, vaan pitää elämäänsä nautinto aineena, josta on tarkoitus ottaa kaikki riemu irti, niin kuinka kukaan voisi kuulla kääntymisen saarnaa? Jos ihminen pitää pimeyttään valona, niin kuinka suuri onkaan pimeys? Jos ihminen on oman elämänsä jumala, niin kuka tuon jumalan tappaa, ellei Jumalan laki?
No, miten hyvin me noudatamme Jumalan tahtoa ja lakia? On eri asia sanoa kuinka pitää tehdä ja valita, kuin tehdä ja valita kuten laki sanoo. Laki saarnaa aina velvoitetta lähteä seuraamaan Jeesusta ja moni lähtee hyvä niin. Kuitenkaan kyse Kristinuskossa ei ole siitä miten hyvin me lähdemme ja tulemme, vaan siitä mitä Jumala on tehnyt meidän edestämme.
Kristus toi maailmaan sellaisen opin, josta ei ole kukaan ihminen perusta luonnostaan, sillä Jeesuksen oppi riisuu ihmisen alasti omista vaatteistaan ja vasta sen jälkeen Hän pukee ihmisen Valkeisiin vaatteisiinsa. Ihmisen omilla seuraamisilla ei siis lopulta ole vanhurskauttavaa merkitystä, vaikka ne olisvat kuinka hurskaat. Ainoastaan uskon kautta Kristukseen ihminen tulee vanhurskaaksi ja uskoa ei ihminen voi itsestään valita. Uskottelu on uskon vastakohta.
En tässä kuitenkaan halua millään tavoin väheksyä sitä työtä, jota Evankeliumin eteenpäin viemiseksi tehdään kaikkilalla maailmassa, missä Jeesuksen nimeä vain mainitaan. Pois se, mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ”Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas,
tahi: ”Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.
Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!” (Room.10)
Usko ja uskoon tulo pitää kuitenkin tarkasti erottaa kaikesta muusta. Se mitä sen jälkeen euraa on tietysti todella tärkeää, mutta emme saisi laittaa liian korkeita kynnyksiä uskoon tulon mahdollisuudelle. Emmekä tehdä sitä tarpeettomaksikaan.
Niinpä. Onkin hyvä ajatella asiaa myös näin: Milloin ihmisen luottamus Jumalaan alkaa vaikuttamaan ihmisessä? Alkaako heti vauvasta kasteen saatuaan? Vai alkaako vasta kun lapsi saa kasvaa Jumalan Sanan ja sen tuomassa luottamuksellisessa Hengessä? Miten ihminen kasvaa luottamisessaan Kristuksen kautta Jumalaan?
Jos puheemme ovat ristiriidassa tekojemme kanssa, niin kuin se herättäsi luottamusta? Jos ihminen puhuu Jumalaan luottamisesta, mutta touhuaa kaiken aikaa hirveästi Jumalan nimissä omiaan, niin Haloo!
Uskohan on luottamista ja turvautumista siihen mikä ei näy.
Jos tuon sinun alku kysymyksesi asettaa tähän kontekstiin, niin voisi kysyä: ”Tarvitseeko ihmisen luottaa Jumalaan? Jolloin kysymys saa vähän toisenlaisen luonteen. Vastaus tuohon on: ”Tietenkin, onhan Jumala ihmisen Luoja ja tekijä.”
Vain hullu sanoo sydämessään: ”Ei ole Jumalaa”
Jos ihminen ei ole koskaan kuullut Jumalasta puhuttava tai uskonsa on turhennettu maailman tuulissa tai koulun penkillä, jossa maailmankaikkeuden ja ihmisen on opetettu syntyneen vain itsekseen pitkän ajan kuluessa avaruuspölystä. Niin silloin on kyllä syytä huokaista maailman olevan hulluuden vallassa. Voi meitä ihimisiä.
Olet varmaan huomannut rippikoulutyössä, mikä ero on sellaisen nuoren asenteessa, joka on saanut Kristillisen kasvatuksen ja luottamuksen Jumalaan, kuin sellainen, jolla ei ole mitään käsitystä Hengellisistä.
Ja vielä lopuksi, kynnyksestä. Este on aina ihmisen puolella. Vaikka me julistaisimme kuinka, niin Jumalan Sana tekee sen, että toiset kuulevat ja toiset lähtevät piiloon ja karkuun. Ei ketään saada mukaan maanittelemalla, vaan Evankeliumiin luottamalla.
Jos itse uskot ja luotat Jumalaan, niin saattaa, joku muukin uskoa ja luottamus kasvaa. Ei Jumala ole kuten ihminen, että Hän valehtelisi, siksi Jumalan Sana on luotettava. ”Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin.” Ps.118:8
Kun Jeesus lähetti opetuslapsia matkaan niin Hän antoi ohjeen:
”Ja mihin taloon tulette, siihen jääkää, ja siitä lähtekää matkallenne.
Ja missä eivät ota teitä vastaan, siitä kaupungista lähtekää pois, ja pudistakaa tomu jaloistanne, todistukseksi heitä vastaan.” Luuk.9:4-5
Tästäkin tietysti voi olla erimieltä, mutta väitän nyt kuitenkin, että vain hengellinen ihminen tarvitsee hengellistä hoitoa ja uskonsa vahvistusta. Sitä on saatavissa jumalanpalveluksissa ja kristittyjen yhteydessä. Uskova kaipaa ja odottaa hegellisen elämän rakennusaineita. Jollei uskoa ole , niin kuulija ei voi kokea saavansa rakentavaa opetusta, sillä häneltä puuttuu hengellisen elämän olennainen osa. Ei ole mitään mihin hän voisi opetusta elämässään liittää. Niinpä se menee hukkaan, niin kuin vesi hanhen selästä.
Vain uskova voi olla Jumalan kanssa todellisessa rukousyhteydessä. Muutkin kyllä rukoilevat, mutta rukouksesta puuttuu vuorovaikutsus. Muille rukous on vain omien tarpeiden kertomista Jumalalle. Vain uskova kykenee evankelioimaan muita. Jollei tunne henkilökohtaisesti Jeesuksen läsnäoloa elämässään, niin ei sitä lahjaa muillekkaan kykene tarjoamaan.
Näinhän se menee, kuten totesit.
Olen mietiskellyt usein Kirkon roolia yhteskunnassa, jossa ns. kaikki ovat Evankeliumia kuulleet ainakin sivukorvalla, vaikka eivät siihen ole juurikaan perehtyneet tai kiinnittäneet kiireen keskellä huomiota.
Onko Kirkon tehtävä ollut vain sisällä olevien opettamista ja samaan aikaan on tapahtunut sellainen ilmiö, että osa myös kastetusta kansasta on jäänyt ns. opetuksen ulkopuolelle ja Suomeen on näin muodostunut lähetyskenttä omaan maahan ja oman kansan keskelle.
Onko Kirkolla ollut huonot eväät käsitellä niitä uskosta vieraantuneita, jotka kuitenkin ovat kirkon kirjoissa ja kansissa ns. sisällä olevia? En tiedä, mutta jotain on tapahtunut laajassa kuvassa ja jaan huolesi niiden lukemattomien nuorten puolesta, joille ei ole Kristuksesta juurikaan kerrottu, vaikka heidät on lapsena Kristukseen kastettu.
Olen saanut monesti agonostikon hämilleen, kun olen kysynyt: ”Onko sinut kastettu Kristukseen? Tuosta on usein lähtenyt mielenkiintoisia keskusteluja. Ihminen joka omistaa KAIKKIJumalan lupaukset, ei kuitenkaan edes tiedä sitä!
Tämä on Hämmentävää, mutta täysin ajankohtaista Suomen Hengellisellä kentällä.