Siivosyntisten kohdalla muutos ei juuri mitenkään näy, mutta suurten rikollisten ja paheellista elämää elävien kanssa näkyy selkeästi. Heillä ei olisi mitään mahdollisuutta muuttaa oman elämänsä suunta ja muuttua, niin radikaalisti hyvään suuntaan, jolleivat olisi saaneet taivaallista apua. Silti joidenkin mielestä uskoontuloon kehottaminen on turhaa ja hyödytöntä, koska lapsi saa Pyhän Hengen jo syntyessään. Mikään ei estä nimittämästä jokaista kastettua kristityksi, mutta kristityksi alettiin alun perin kutsumaan uskovia. Nämä uskovat kun olivat ja ovat yhä, joissakin suhteissa erilaisia , kuin kaikki muut. Miksi sitten Pyhän Hengen voima ei näy kaikissa kastetuissa, jos he ovat sen saaneet? Missä on se elämänmuutos, jonka usko Jeesukseen saa aikaan? Miksi kaikkien pelkäämä vaarallinen rikollinen muuttuu uskoon tultuaan lauhkeaksi lampaaksi, jota lapsikaan ei pelkää? Miten voin itselleni selittää tämän ilmeisen ristiriidan, joka nousi nyt pintaan?
Tarvitseeko tulla uskoon?
Mitä usko lopulta on? Luottamusta Jumalan Sanaan? Jumalaan?
Raamatun sana ”usko” pitää sisällään paljon, mutta ”luottaminen” ja ”turvaaminen” ovat merkityksellisiä. Jos ihminen luottaa ja turvaa Jumalaan, niin miten se näkyy ihmisessä? Ei välttämättä ulospäin, mutta ihmisen sisällä usko vaikuttaa ja sen kautta Kristuksen tuoksu leviää myös ympäristöön. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. (Gal.5:6)
Kristuksen tunteminen on kaiketi uskovan ihmisen keskiössä. Jos ihmiseltä kysyy millainen suhde tällä on Kristukseen, niin Jumalaan uskova ei asiaa kiertele, Jeesus on ihmiselle rakas. Jos Kristitty taas ei tunne Kristusta, niin on se aika outoa. Tämä lienee kuitenkin aika yleistä ja hämmentävää. Meillä on paljon Suomessa ihmisiä, jotka kuuluvat Kirkkoon, ovat kastettuja, mutta kun heiltä kysyy, niin eivät he Kristusta tunne, eivät Raamattua, eivät kysyttäessä edes tunnusta uskovansa.
Ehkä he huomenna oppivat tuntemaan Herran. Jumalan tiet ovat tuntemattomia.
Ei sillä tavalla, miten jotkut sen ymmärtävät ja kuvaavat. Tarpeen on, että usko tulee meihin eli syntyy meissä. Usko syntyy meissä evankeliumin sanan ja sakramenttien kautta Pyhän Hengen työnä – kuten kirkkomme hyvin ja perinteisesti in tiivistänyt ja opettanut.
Näinhän se on näkynyt hedelmästä?
Pappeja olen tähän jo vähän kaivannutkin. Maallikkona vain kyselen, mitä sattuu päähän pälkähtämään. Semmoinen kai on Jumalan lapsille luvallista. Joten kyselen nyt vielä tuotakin; onko sakramentin vastaanottajalla jokin osuus uskon syntymisessä? Itse nimittäin koin uskoontulon ehtoollisella.
Pekka siis sanot tulleesi uskoon ehtoollisella, siis uudestisynnyitkö silloin?
Siis uudestisyntyminen on täydellistä uuden alkamista eli ei ole MITÄÄN aiempaa mitä voi ottaa mukaan, siis kaikki vanha on pantava pois.
”Uudestisyntyminen on täydellistä uuden alkamista eli ei ole MITÄÄN aiempaa mitä voi ottaa mukaan, siis kaikki vanha on pantava pois.” Miksi näin olisi? Eihän syntymä ole tyhjästä alkamista. Vastasyntynyt on kokonainen ihminen monine yksilöllisine ominaisuuksineen eikä mikään ’kirjoittamaton lehti’.
Martti Pentti kun puhutaan hengellisestä uudestisyntymästä niin eihän siinä ihmistä todellakaan panna uudestaan äidin (tai vastaavan) mahaan ja synnytetä uudestaan.
Vaan se on ymmärryksen ja mielen uudestisyntymää, siis kun ennen on ajatellut olleensa ns ”uskossa” niin joutuukin tunnustamaan ettei ollutkaan, ennen oli lihan mieli ja nyt on hengen, simppeliä eikö totta?
Tarkoitinkin vastasyntyneellä myös juuri Jumalan lapseksi hengellisesti syntynyttä. Uusi testamentti puhuu uudestisyntymisestä kahdella tavalla; uskonelämän alkuna on kertakaikkinen uudestisyntyminen, joka luterilaisen ymmärryksen mukaan tapahtuu kasteessa, ja koko kristityn vaellus on päivittäistä uudelleensyntymistä.
Onko tuossa Ari, jotain mitä kysyin, tai en tietäisi? Odottelen nyt erityisesti teologien vastauksia kysymykseeni.
Täydennän Toivo Loikkasen hyvää kommenttia. Uskossa on perinteisen ymmärryksen mukaan kolme ”osaa”: Tieto Kristuksesta ja Hänen työstään, suostumus ja luottamus. Ehtoollisessa on läsnä Jumalan sana ja sana synnyttää/vahvistaa uskoa. Uskolla tartutaan Kristukseen ja omistetaan Hänet omaksi Vapahtajaksi. Ihmisen kokemuksen kannalta tähän voi joko kasvaa tai kokea äkillisen murroksen.
Kiitos, Marko!
Ihan oppikirjan mukaan Marko.
Tämän tarinan kun heität kirkostavieraantuneelle nykysuomalaiselle, niin se juoksee entistä kovemmin kirkkoa karkuun.
Jos en itse olisi ’pataan pudonnut’, niin juuri tuonkaltaiset kaanaankieliset lopotukset työntäisivät minut mahdollisimman kauas kirkosta ja ’uskovaisista’.
Pekka, olen samaa monesti pohtinut ja joutunut monet kerrat perustelemaan sitä, miksi Pyhän Hengen läsnäolo lapsena kastetussa kristityssä ei näy.
Se johtuu mielestäni vain siitä, että he eivät ole uudestisyntyneet ja saaneet Pyhää Henkeä kasteen hetkellä.
Pyhä Henki tulee sellaiseen sydämeen joka tahtoo ottaa Jeesuksen vastaan. Sellaiseen sydämeen, joka on avoinna Hänelle. Se voi näin ollen tapahtua vaikka ehtoollisella.
Paavali kirjoittaa Room. kirjeen 8.luvussa Pyhän Hengen osuudesta ihmisen pelastuksesta ja se on todella hienoa luettavaa uskovalle koska hän siinä pitää Pyhää Henkeä kristityn tuntomerkkinä.
Hän tuo esiin myös sen että vain Hengellä kastetut muodostavat seurakunnan. 1. Kor.12:12,13
ja miten Pyhä Henki on myös taivaallisen perintömme vakuus. Ef.1:13, 14, ja sinetti 4:30.
Sen vuoksi Paavali vaatii, että uskovan on pyrittävä täyttymään Hengellä.Ef. 5:18
Paavali osoittaa Room. 8.luvussa, että miten Hengestä syntyneet ovat täysin eri asemassa Jumalaan nähden kuin ne, jotka eivät ole uudestisyntyneet ja ovat siis vielä vanhan luonnon eli lihan vallassa.
5.jae: niillä jotka elävät lihan mukaan on lihan mieli, mutta niillä jotka elävät Hengen mukaan on Hengen mieli.
6.jae sanoo, että lihan mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha.
Tämä sen vuoksi(7.jae), että lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan, sillä se ei voi alistua Jumalan lain alle.
Ja kaiken loppupäätelmä, hän sanoo 8. ja 9. jakeissa:
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otollisia, mutta joissa Jumalan Henki asuu, eivät silloin ole lihan (eli vanhan luonnon) vallassa, mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei voi olla Hänen omansa.
Tämä on aivan perustavaa laatua olevaa asiaa kristityn elämässä, että kaikki joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Hänen lapsiaan.(jae 14.)
Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia, Kristuksen kanssaperillisiä (jae 16,17).
Kristittyinä olemme täysin riippuvaisia Pyhästä Hengestä, Puolustajasta, jonka Jeesus on meille lähettänyt, olemaan meidän kanssamme.
Vain Hän voi osoittaa todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion ja kirkastaa Kristuksen työtä meidän edestämme.
Jospa Jumala tai Luoja on jotain, mikä riittää kuljettamaan ihmistä tai olemaan meissä. Jumalasta on tehty melko mitätön juuri siksi, koska se on ymmärryksen tuolla puolen ja niinpä Luoja on popularisoitu muina inhimillisinä vallan instrumentteinä; Jeesuksena, Raamattuna, Kirkkona, Lutherina, profeettoina jne. Jumala ei kelpaa, juuri kenellekään.
Korostan vielä. Jeesus sanoi, lähimmäisen rakkaus, siinä on kaikki laki ja profeetat. Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä. Lähimmäisen rakkauden me jokainen ihminen saamme tänne syntyessämme siis pyhän hengen. Ei Pyhän Hengen.
Pyhä Henki Jumala ei tule meihin ihmisiin pappien sormien napsauttamisella.
Lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen ja sen noudattaminen kukin omien mahdollisuujsien mukaan on elämämme rikkaus, tarkoitus.
Oliko kumminkin ensin rakkaus Jumalaan? Rakkaus Jumalaan on Hänen käskyjensä pitämistä.
Suni. ”Jeesus sanoi, lähimmäisen rakkaus, siinä on kaikki laki ja profeetat”.
Voistko hieman enemmän kuvata, että miten ne laki ja profeetat ovat siinä rakkaudessa? Ovatko ne siinä jotenkin substanssina, tai vaikuttamassa jotenkin tms?
Antti .
Laki merkitsee yhteiskunnan lakien noudattamista positiivisen ihmisarvostuksen pohjalta kuten länsimaisissa demokratia valtioissa yleensä on.
Profeetat merkitsevät uskomista ihmisten sanomiin , jotka puhuvat ja kirjoittavat lähimmäisen rakkauden pohjalla.
Suni. ”Profeetat merkitsevät uskomista ihmisten sanomiin , jotka puhuvat ja kirjoittavat lähimmäisen rakkauden pohjalla”.
Muoitoilen kysymyksen uudelleen. Onko rakaus pyhää? Onko pyhyyskin rakkauden substanssia? Erotukseksi rakkaudesta joka ei ole pyhää.
Antti.
Rakkaus ihmiseen on aina lähimmäisen rakkautta. Ilmaisua pyhä ei ole mitään järkeä sekoittaa tähän alkaen pyhäpäivästä, sunnuntaista.
Pekka: ”Heillä ei olisi mitään mahdollisuutta muuttaa oman elämänsä suunta ja muuttua, niin radikaalisti hyvään suuntaan, jolleivat olisi saaneet taivaallista apua.”
Kyllä hyvät näyttelijänlahjat riittävät.
Pekka toki saat ”etsiä” teologeilta vastauksia ja VALITA niistä itsellesi sopiva, näinhän se menee, vai meneekö?
Mietippä esim Paavalia, juoksiko hän heti kysymään toisilta ihmisiltä mitä nämä ajattelevat?
13 Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
14 ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.
15 Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
16 ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,
17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.
20 Ja mitä kirjoitan teille, katso, Jumalan kasvojen edessä minä sanon, etten valhettele.(Gal.1)