Siivosyntisten kohdalla muutos ei juuri mitenkään näy, mutta suurten rikollisten ja paheellista elämää elävien kanssa näkyy selkeästi. Heillä ei olisi mitään mahdollisuutta muuttaa oman elämänsä suunta ja muuttua, niin radikaalisti hyvään suuntaan, jolleivat olisi saaneet taivaallista apua. Silti joidenkin mielestä uskoontuloon kehottaminen on turhaa ja hyödytöntä, koska lapsi saa Pyhän Hengen jo syntyessään. Mikään ei estä nimittämästä jokaista kastettua kristityksi, mutta kristityksi alettiin alun perin kutsumaan uskovia. Nämä uskovat kun olivat ja ovat yhä, joissakin suhteissa erilaisia , kuin kaikki muut. Miksi sitten Pyhän Hengen voima ei näy kaikissa kastetuissa, jos he ovat sen saaneet? Missä on se elämänmuutos, jonka usko Jeesukseen saa aikaan? Miksi kaikkien pelkäämä vaarallinen rikollinen muuttuu uskoon tultuaan lauhkeaksi lampaaksi, jota lapsikaan ei pelkää? Miten voin itselleni selittää tämän ilmeisen ristiriidan, joka nousi nyt pintaan?
Pekka hyvää pohdiskelua.
Jos uskoontulo on välttämätön pelastuksen kannalta, niin silloin moni kirkkoon kuuluva on vaikeuksissa taivaanportilla.
Olisi kohtuutonta vaatia tietynlaista uskoontuloa taivaaseen pääsemiseksi. Voisiko ajatella niin, että usko voi muuttaa elämää ja viedä lähemmäksi taivasten valtakuntaa jo tässä ajassa. Jumala sitten pitää huolen viimeisestä matkasta, niin hurskaiden kuin suruttomienkin osalta.
Ei meistä uskovista kukaan ole vaikeuksissa taivaan portilla. Tämä käy varsin selvästi ilmi Raamattua lukemalla.
Jos ns. pelastus on olemassa, niin suuhen riittää eläminen Jeesuksenkin sanoman mukaisesti lähimmäisen rakkauden mentaliteetissa. Se on meillä kaikilla ihmisillä syntymästä alkaen.
Tulla uskoon, maksamalla kirkollisveronsa pääsy ikuiseen taivaan paratiisiin uuden ruumiin kanssa on enemmän kuin mielisaurautta.
Äläpä muuta sano!
Parempi tulla uskoon kuin olla tulematta, sanoo jo järkikin. Kokemukset ovat moninaiset ja monella on ollut vain yksi vaihtoehto: Tulla uskoon, enkä usko kenenkään juuri katuneen sitä valintaa.
Rikollisilla on usein persoonallisuushäiriö, koko janan kevyestä raskaampaan. Uskoontulo ei muuta luonnetta, eikä persoonallisuutta. Siksi monista tulee ns. ääriuskovia, se on ainoa mikä kolahtaa ja sopii persoonallisuuden ääripiirteisiin. Jos se auttaa heitä, niin hyvä. Mutta jos se johtaa muiden henkiseen pahoinpitelyyn (fyysisen asemesta), niin huonompi juttu.
Juuri noin. Uskoontulleita entisiä renttuja on jopa kansanedustajissa. Ja sitten ollaan niin pyhiä että.
Jonkun rikollisen kohdalla muutos voi olla suuri, mutta vastaava muutos näkyy jokaisen uskoon tuleen kohdalla, jollakin tavalla. Jotkut kertovat tulleen uskoon rippikoulussa. Joku kotonaan ja ihan yksin. Joku, jonkun kirjan lukemisen vaikutuksesta ja kuka mitenkin. Uskoontuloa ei voi laittaa mihinkään kaavaan, mutta jotain yhteistä näillä kaikilla uskoon tulleilla on. Jokin on heissä muuttunut uskoontulon vaikutuksesta ja tuo muutos on samankaltainen kaikilla.
Rippikoululapset ovat mieleltään herkässä iässä. Siksi heidän uskonnollinen manipulointinsa on suorastaan rikollista.
Kun päihteidenkäyttäjä tulee uskoon, uskon harjoittamisesta tulee uusi päihde, joka korvaa entisen. Siihen tulee aivan samanlainen riippuvuus, joka päihteellä on ollut. Riippuvuus on vakio, päihde vain vaihtuu.
Charlotta. ”Kun päihteidenkäyttäjä tulee uskoon, uskon harjoittamisesta tulee uusi päihde, joka korvaa entisen”.
En oikein ymmärrä ajatustasi. Kun päihteiden käyttäjä tulee uskoon viina vaihtuu Jeesukseen. Olen samaa mieltä siitä, että henkilön persoonallisuus ja mentaliteetti, mielenlaatu, ovat hitaita muuttujia, mutta ajatteletko, että tässä kuviossa Jeesus on vain passiivinen uskon kohde?
Minusta siis uskoon tullaissa rikkinäisissä ihmisissä Jeesus aloittaa hyvän eheyttävän työnsä heti kun se on mahdollista. Uskon kauttahan avaudutaan tälle Kristuksen avulle. Viina taas vain tuhoaa ihmistä niin kauan kuin sitä käyttää.
Vain kerran ole nähnyt Suomessa yhden uskoon tulleen narkkaripojan, joka oli niin mäsänä, että ajattelin, että tuosta ei tule ehjää enää koskaan. Hän siti oli selvästi uskossa, eikä huumehöyryissä, mikä on sellaisenaan tietysi parempi tilanne.
Charlotta osuu asian ytimeen. Riippuvuus korvautuu usein toisella riippuvuudella.
Sekin on totta, joidenkin kohdalla. ”Kun” sana on kuitenkin liikaa.
Joku kysyi kerran: ”Miten uskoa voidaan mitata?”, En osannut sanoa, kuin: ”Rakkaudesta se näkyy.” Onko Rakkauden mittaaminen helpompaa kuin uskon?
On selvää, että jokainen, jota Jeesus on koskettanut, kokee myös muutoksen sydämessään. Miten tuo näkyy? Se näkyy rakkautena.
”Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.” 1.Joh.5:1
Nyt on kuitenkin osattava erottaa kokemukset ja tunteet, siitä mikä meidät Pelastaa, nimittäin mikään kokemus ei meitä pelasta, vaan Kristus. On aivan saman arvoista jos mökin mummo yksinäisyydessään turvaa Jumalaan, kuin jos joku julki syntinen roisto ja tappaja turvaa Kristukseen. Kumpikin on saanut saman lahjan kuin Paavali, joka oli saanut kaiken suoraan Herralta ilman ihmisten välikäsiä.
Usko on aina saman arvoista näkyy se tai ei. Toinen vain on saanut erilaisen kokemuksen ja anteeksianto on koskettanut toista eri tavalla. Jokainen kastettu joka uskoo on samalla viivalla. Uskoo ennen kastetta tai kasteen jälkeen? Aivan sama. Jos kerran uskoo. Jeesus sanoi Simeonille:
”Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä.
Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?”
Simon vastasi ja sanoi: ”Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi”. Hän sanoi hänelle: ”Oikein sinä ratkaisit”.
Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: ”Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan.
Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään.
Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani.
Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.”
Sitten hän sanoi naiselle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut”.
Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: ”Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?”
Mutta hän sanoi naiselle: ”Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan”.
Luuk.7:41-50
Oliko tuo nainen enemmän pelastettu kuin Simeon? Ei tietenkään, mutta vaikutukset olivat erilaiset. Kenenkään uskoa ei siis tule arvioida lihan mukaan, vaan Kristuksen mukaan, sillä olemme kaikki syntisiä, jotka pelastaa yksi ja sama Herra.
Missä meidän siis tulee kilpailla keskenämme? Eikö toistemme kunnioittamisessa?
Onhan meillä sama Herra kaikilla? Vai onko toisilla parempi kuin toisilla? Onko joku saanut paremman Hengen kuin joku toinen? Ei Henkeä anneta mitalla.
Kaikki on Armoa Armon päälle!
Jotkut ovat selkeästi uskossa, vaikka heillä ei ole mitään omaa uskoontulon kokemusta.
Kysymykseni voidaan kätevästi kiertää väittämällä, ettei uskoa voi määritellä. Uskon vaikutukset kuitenkin voi. On eräitä asioita jotka kaikilla uskovilla on samoja. Kysymykseni kierretään myös rippikouluopetuksessa. Siellä lähdetään siitä, että nuorilla on jo usko ja tarvitaan vain opetusta.
Uskon myönteisten vaikutusten lisäksi sillä on myös kielteisiä vaikutuksia. Uskovainen asettuu usein muiden yläpuolelle, polkee toisia omassa ylevyydessään ja itseriittoisuudessaan.
Miksi aina puhutaan uskoon tulemisesta ja uskossa olemisesta, kun kyse on käsittääkseni vain uskomisesta Jeesukseen. Minä uskon, vaikka en olisi uskossa enkä tullut uskoon.
Uskossa eläminen on elämää, jossa eletään henkilökohtaisessa suhteessa Jeesukseen elävänä persoonana. Uskosta luopuminen merkitsee tästä suhteesta luopumista.
Pekka. ”Uskossa eläminen on elämää, jossa eletään henkilökohtaisessa suhteessa Jeesukseen elävänä persoonana”.
Aivan, ja tämä on tärkeää, silloin eletään Jumalan antamaa ja vaikuttamaa elämää, joka myös tuntuu joltain, eletään ja koetaan Jumalan valtakuntaa mikä on, ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä”, vrt Room 14. Säälin kaikkia kristittyjä, jotka eivät löydä tätä elämää ja siten jäävät paitsi parhaasta elämän laadusta, mitä mikään muu ei voi antaa tai korvata. Myös ihmisen onni on tässä elämässä, vaikka Raamatussa ei onnesta puhutakaan.