Kotimaa24 julkaisi jälleen provokatiivisen otsikon, jonka mukaan yhteinen katsomusaine on välttämättömyys. Näin otsikoitu artikkeli väittää, että yhteinen katsomusopetus on ainoa tapa, jolla yhteiskunta voi varmistua siitä, että sen kaikki jäsenet saavat riittävät valmiudet uskontojen ja katsomusten tuntemiseen ja syvälliseen ymmärtämiseen:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/mielipide-yhteinen-katsomusopetus-on-valttamattomyys/
Mitä sinä olet mieltä tällaisesta väitteestä? Olemmeko tällaisen pakon edessä?
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vaikuttaa ainakin pohtivan samaa teemaa hieman avarammin:
Olisiko nyt kenties tarpeen laittaa rinnatusten molempien vaihtoehtojen plussia ja miinuksia?
a) Mitä etuja on omaan uskontokuntaan kohdistuvasta erillisopetuksesta?
b) Entä mitä etuja on yhteisestä katsomusaineesta?
c) Ja olisiko kenties mahdollista järjestää uskontojen lukutaitoon liittyvää opetusta niin, että osa siitä tapahtuisi oman uskontokunnan sisällä, ja osa myös yleisenä dialogina eri uskontoryhmiin kuuluvien oppilaiden kesken (vaikkapa ylemmillä luokilla)?
Tätä blogia saavat kommentoida kaikki, jotka sitoutuvat kunnioittavaan vuoropuheluun. Pyydän keskustelijoita huomioimaan edellä viitatuissa artikkeleissa esitetyt näkökulmat. Toivon, että keskustelu reagoi erityisesti näihin asiantuntija-artikkeleihin. Toki myös kaikki omat lisänäkökulmat ovat tervetulleita. Keskustelumahdollisuus on avoinna keskiviikkoiltaan asti.
Jari Haukka. Vallanpitäjiimme me kaikki voinemme vaikuttaa seuraavissa vaaleissa. Materialismia voinee paremminkin pitää maailman- tai elämänkatsomuksena kuin uskontona. Kristillisen uskomme kanssa materialismi on tietysti syvässä ristiriidassa. Tosiasia taitaa myös olla, että kristillisyys on jo pidemmän aikaa menettänyt asemiaan suomalaisten elämässä. Yhä useammat kyseenalaistavat koko perinteisen uskonnonopetuksen tarpeellisuuden, koska uskonto valtaosan mielikuvissa liittyy juuri kristinuskoon. Kun omakohtainen uskonnollinen vakaumus ja sen myötä oman uskonnon tuntemus ohenee tai katoaa, myös koko aihepiiriä käsittelevä koulun oppiaine koetaan tarpeettomaksi tai ongelmalliseksi. Vähän niin kuin supisuomalaiset puhuvat pakkoruotsista tarpeettomana. Ja sitten on myös niitä, jotka eri syistä haluavat hyödyntää tätä asennetta omien intressiensä vuoksi.
Marko S,
Olen melkein kaikessa samaa mieltä kanssasi.
Pidän kuitenkin materialismia aitona uskontona, koska se läpäisee koko ihmisen elämän asenteen ja määrittää hänen elämänsä arvot ja päämäärät (tai niiden olemattomuuden). Ihminenhän ei voi olla yhtä aikaa kristitty ja materialisti. Ei voi palvoa sekä materiaa että Jumalaa.
Mikko N,
Ei ”materialismin opettaminen” ollut heitto tai provokaatio vaan pohdinta siitä mihin ehkä ollaan menossa. Valtaa pitävät pyrkivät aina juurruttamaan oman ideologiansa lapsiin. Nyt vallassa on, toki kansan enemmistön tuella, sekulaari-materialistinen eliitti, puolueeseen katsomatta.
Kristittyjen elintila tulee varmasti kapenemaan, ja uskon julistamista ja harjoittamista tullaan rajoittamaan. Kaikki tämä tietysti yhteisen hyvän nimissä demokraattisen prosessin kautta.
Tämä on mielestäni näkökulmasta kiinni. Monet ovat sitä mieltä, että länsimaiden korkea elintaso johtuu pitkälti kristillisestä etiikasta, joka korostaa ahkeraa työntekoa. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi. Se on makuasia, onko materialismi kristillisyyden synnyttämä ilmiö vaiko sen vastavoima.
Mielestäni kukaan ei kuitenkaan ajattele, että koulun uskontotiedon tunnilla opetettaisiin materialismia. Mielestäni tämä keskustelu pohjautuu sille oletukselle, että siellä puhuttaisiin maailman valtauskonnoista. Siinä mielessä olemme epärelevantilla harhapolulla.
En myöskään usko siihen, että kristittyjen elintila tulee kapenemaan ja sekään aihe ei oikein osu Manu Ryösön kirjoituksen aihepiiriin, joten en haluaisi ryöstää tätä komenttiosiota aiheen ohi keskustelulle.
Kiitos Mikko N. kommentistasi,
Olet toki oikeassa, että materialismi on laaja ilmiö, joka ei täysin osu tämän blogin kysymyksenasettelun alle. – Siinä mielessä sitäkin voi toki osin sivuta, että uskonnonopetuksen vastustajilla voi olla (usein?) materialistinen tai naturalistinen maailmankatsomus.
Ei täällä mielestäni siitä ole kyse, että joku vastustaisi uskonnon opettamista. En minä ainakaan.
Kuulun vaan siihen joukkoon ihmisiä, jotka ajattelevat että yhteiskuntarakenteemme on nopeasti menossa sitä kohden, että ”oman uskonnon” opettaminen koulussa ei ole enää mielekästä. Jos ajatellaan koulun tehtävää rakentaa nuorten yleissivistystä, näen että kaikille yhteinen uskontotieto olisi oppiaineena mielekkäämpi ja myös kouluille helpompi järjestää tilanteessa jossa uskontojen ja uskonnottomuuden kirjo koulumaailmassa on rajusti suurempi kuin silloin kun me pulpetteja kulutimme.
Juutalaisuus (uskontona, perinteenä) ei sisällä yhtään ”riittiä”.
Ihminen voi ”palvoa” yhtä aikaa materiaa ja Jumalaa. Ihminen istuu monessa asiassa kahdella pallilla.
Kaikille oppilaille on oltava yhteinen uskontojen sisällön ja historian avaava aine.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan riitti (latinan sanasta ritus ’tapa’, ’toimitus’) on juhlameno, pyhä seremonia tai uskonnollinen toimitus. – Näitä on kaikilla uskonnoilla, mutta tapa sanoittaa uskontoa vaihtelee suuresti. Joissakin uskonnoissa niihin astutaan sisään enemmin kokemuksellisuuden tai tradition kuin rationaalisen tiedon, tai tarkkaan muotoillun sanallisen tunnustuksen kautta. Siksi juuri tämä oman uskon olemukseen ymmärtäen sisään menemisen (kts. aiemmin sanottu myötäkonstruoiminen) tapa vaihtelee suuresti ja tekee kaikille tyydyttävästi yhteisen ja tasapuolisen katsomusaineen rakentamisen hyvin haastavaksi.
Ongelma on kristillistä historiaa omaavassa maassa, jos ja kun ei saa tuoda esille kristinuskon erilaisuutta kaikkiin muihin uskontoihin verrattuna. Tämä tarkoittaa, että luetellaan kaikki erilaisina katsomuksina, jotka koettaa etsiä sitä hyvää elämää. Armahtavan Jumalan esille tuominen Jeesuksessa ei ole muotijuttu, vaan elämän suunnan muuttava todellisuus.
Tässä tulee väkisin esille myös opettajan suhtautuminen asiaan ja opetussuunnitelma, kuten eräs opettajista oli todennut lapselle: Näistä ei voi olla varma. Kaikki on yksilön tulkinnasta ja yleisestä ilmapiiristä kiinni, joten varmuus ajetaan alas. He eivät saa sanoa, että kristinuskossa on jotain perustavan erilaista.
> Ongelma on kristillistä historiaa omaavassa maassa, jos ja kun ei saa tuoda esille kristinuskon erilaisuutta kaikkiin muihin uskontoihin verrattuna.
Jäin miettimään sitä, miksi se on nimenomaan koululaitos, jonka haluttaisiin järjestävän uskonnon opettamisen.
Kaikkien länsimaiden keskuudessa Yhdysvallat on aivan poikkeuksellisen uskonnollinen. Yli puolet yhdysvaltalaisista pitää uskonto omassa elämässään erittäin merkittävänä asiana ja se on huimasti enemmän kuin missään muussa ns. kehittyneessä maassa.
Ja samaan aikaan Yhdysvalloissa kaikki uskonnonopetus on kouluissa kielletty.
Peruskoulu ei tee kansalaisistamme kristittyjä.
Jari Haukka ja Samuel Kettunen. Jari, kysymys on tietysti siitä, miten uskonto määritellään.
Samuel, juju on juuri siinä, miten sanoitetaan. Koulussa ei nytkään opeteta, että ”kristinuskossa on jotakin perustavan erilaista” mutta kyllä ”kristinuskon (tai monien kristittyjen käsityksen) mukaan kristinuskossa on jotakin perustavan erilaista”. Tai väitteen saa esittää, kunhan se pistää oppilaat pohtimaan, onko asia niin vai ei ja millä perusteella tai vertailemaan eri uskontojen omaa itseymmärrystä.
Uskonto on ideologia siinä kuin poliittinen aatejärjestelmäkin. Poliittisilla puolueilla ja yhteiskunnallisilla aatteilla on omat opistonsa ja hautomonsa. Ei niitäkään suomalaisissa koulussa oppilaitten päähän taota vaikka Pohjois-Koreassa taottaisiinkin. Hoitakoon kirkko oman ideologiansa opetuksen.
Tämä ei ole kokonaan totta. Koulu toki opettaa historiaa ja yhteiskuntaoppia (ja myöhemmin myös valinnaisia psykologiaa ja filosofiaa), jossa oppilaat saavat jossain määrin perehtyä erilaisiin yhteiskunnassamme vaikuttaviin aatteisiin ja erityisesti demokraattisiiin vaikuttamisen tapoihin. Lisäksi uskontojen ja ideologioiden välillä on toki asiaerojakin.
Tärkeää on myös tajuta se, ettei koulun uskonnonopetuksessa ole kyse syvimmiltään jostakin jonkin tietyn kirkon edunvalvonnasta, vaan jo yleissivistykseen kuuluvasta uskontojen lukutaidosta.
Koulujen uskonnon opetuksen perustalla on ollut Kirkon itseymmärryksestä nouseva käsitys, jossa Kristittyjä tulee opettaa Herran käskyn mukaan ja yhteiskunta ja päättäjät ovat nähneet tämän kansakunnan parhaaksi.
Lapset ovat näin saaneet pyhäkoulun jatkoksi myös kouluissa Kristillistä uskoa tukevaa kasvatusta. Näin kansaa on jo nuoruudessa ohjattu Kristilliselle arvopohjalle ja siitä nousevan maailmankäsityksen sisäistämiselle. Tämä on myös sopinut aikansa ns. sekulaarille kansalle ja hallituksen sekulaareille päättäjille. Tästä Kristillisestä arvomaailmasta ei ole nähty olevan mitään haittaa yhteiskunnan kannalta.
Näin siis joskus on ajateltu, mutta vähän on enää niitä, jotka ajattelevat vieläkin, että näin olisi hyvä jatkaa.
Nykyisin Kristillisestä arvomaailmasta ollaan toista mieltä. Kirkko nähdään pikemminkin kehityksen jarruna ja seniilien juttuna. On laajalti nähty, että ihmisen tulee itse saada päättää, omasta maailmankäsityksestä ja ihmiskäsityksestä.
Materialistinen evoluutio-oppi on syrjäyttänyt Luomisen ja Kirkon opetukselle ei nähdä enää tarvetta, koska kansa ei usko enää Jumalaan, pyhäkouluissa käy enää 2% kastetuista (poikkeus paikkakuntiakin on) ja koulujen sitomista Kirkolliseen perinteeseen ei enää haluta tukea opetusministeriössä, jossa vaikuttavat myöskin ajantuulet, eli individualistinen ajattelu ja Jumalasta syrjäytynyt filosofia. Tärkeintä on opettaa lapsillle kilpailu ajattelu pienestä pitäen, tärkeintä on nyt, että lapsi oppii puolustautumaan, koska toinen lyö kuitenkin. Kovat arvot ovat pinnalla ja jokainen katsokoon itse eteensä.
Tulevaisuus tulee olemaan selkeä. Koulut ajatuvat hyvin pian täysin irralleen Kirkosta ja uskonnollisista riippuvuuksista. Tämä on kansan tahtotila laajast, koska ihmiset eivät perusta elämäänsä Jumalan kunnioitukseen. Lisäksi sekulaari tasa-arvo ajattelu ei halua syrjiä ketään vaan antaa kaikken kukkien kukkia. Kaiken suvaitsevaa ajattelua sanotaan vapaudeksi, vaikka se on yltiöpäistä välinpitämättömyyttä.
Suomen kansa pian on kuin Israel aikoinaan, sen ylpeydelle ei löydy vertaa…
Ja hän sanoi minulle: ”Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhuttelen sinua”.
Niin minuun tuli henki, kun hän puhui minulle, ja se nosti minut jaloilleni, ja minä kuulin hänen puhuvan minulle.
Ja hän sanoi minulle: ”Ihmislapsi, minä lähetän sinut Israelilaisten tykö, kapinallisten pakanain tykö, jotka ovat kapinoineet minua vastaan; he ja heidän isänsä ovat luopuneet minusta, hamaan tähän päivään asti.
Nuo lapset, joilla on kovat kasvot ja paatuneet sydämet-niitten luokse minä sinut lähetän, ja sinun on sanottava heille: Näin sanoo Herra, Herra.
Kuulkoot tai olkoot kuulematta-sillä uppiniskainen suku he ovat-he tulevat kuitenkin tietämään, että profeetta on ollut heidän keskellänsä.
Mutta sinä, ihmislapsi, älä pelkää heitä, äläkä pelkää heidän sanojansa, vaikka edessäsi on ohdakkeita ja orjantappuroita ja sinä asut skorpionien seassa; älä pelkää heidän sanojansa äläkä arkaile heidän kasvojansa, sillä he ovat uppiniskainen suku.
Vaan puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta; sillä uppiniskaisia he ovat.
Mutta sinä, ihmislapsi, kuule, mitä minä sinulle sanon. Älä ole uppiniskainen, niinkuin uppiniskainen suku on. Avaa suusi ja syö, mitä minä sinulle annan.”
Niin minä näin, ja katso: käsi ojennettiin minua kohti, ja katso: siinä oli kirjakäärö.
Ja hän levitti sen minun eteeni, ja katso: se oli kirjoitettu täyteen sisältä ja päältä. Ja siihen oli kirjoitettu itkuvirret ja huokaukset ja voi-huudot. (Hes.2)
Toivotaan, ettei meille tule vielä aika, jolloin Kristittyjä sidotaan ja laitetaan sanoistaan vankilaan…
Ismo: ”Toivotaan, ettei meille tule vielä aika, jolloin Kristittyjä sidotaan ja laitetaan sanoistaan vankilaan…”
Tuskinpa sellaista aikaa tulee. Eikä tarvitse tullakaan. Eikös meillä Suomessa vallitse uskonnonvapaus, joka tarkoittaa sitä, että on vapaus itse valita jumalansa ja uskonsa tai olla valitsematta mitään.
Ei yleinnen Suomen koululaitos ole mielestäni velvollinen opettamaan kenellekään miten tulee uskoa ja mitä jumalaa palvoa (tunnustuksellinen uskonnponopetus). Se on eri sorttisten kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen tehtävä.
Eri asia on yleissivistykseen kuuluva kaikille yhteinen katsaus (voitaisiin opettaa esim. osana historiaa) maailman uskontoihin, muihin niihin verrattaviin ideologioihin ja maailmankatsomuksiin.
”Tuskinpa sellaista aikaa tulee. Eikä tarvitse tullakaan. Eikös meillä Suomessa vallitse uskonnonvapaus, joka tarkoittaa sitä, että on vapaus itse valita jumalansa ja uskonsa tai olla valitsematta mitään.”
-Et sitten ole lukenut uutisia viime aikoina…
Yhteinen kaikille pakollinen katsomustiedon oppimäärä olisi mielestäni se, josta tulisi lähteä. Nyt kun jotkut uskonnolliset suuntaukset eväävät lapsiltaan kaiken katsomuksellisen ja uskonnollisen opetuksen koulussa, nämä lapset jäävät kokonaan paitsi yleissivistävästä uskonto- ja katsomustiedosta.
Näin kävi mm. minulle. Jehovan todistajien lapset eivät osallistu uskonto- tai katsomustiedon tunneille. Tätä perustellaan Jehovan todistajien toimesta sillä, että lapset saavat uskonnollista opetusta useasti viikossa perheessä ja omassa seurakunnassa. Tämä on totta, mutta se opetus on ainoastaan Jehovan todistajien omien näkemysten tankkaamista ilman mitään yleissivistävää opetusta tai valistusta. Jehovan todistajien mukaan kaikki muut uskonnot ovat väärän uskonnon maailmanmahtia, joka tuhotaan ihan pian alkavassa harmgeddonissa. Tällainen lähtökohta ei ole kovin rakentava tai sivistävä.
Meillä on siis tälläkin hetkellä joukko lapsia, jotka eivät saa minkäänlaista yleissivistävää katsomus- ja uskontotietoa, koska yleinen katsomustieto ei kuulu opetussuunnitelmaan pakollisena.
Kiitos tästä näkökulmasta. Se on tärkeä, mutta osin vaarallinen. Uskonnonvapautta pyritään näet katsomaan yleensä kahdesta suunnasta. Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa oman uskonnon opetukseen ja harjoittamiseen liittyvää vapautta koko yhteiskuntaa koskien (kotona ja koulussa). Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa taas aitoa oikeutta väistää katsomuksiin liittyvää osallistumisvaatimusta. Jokaisessa yhteiskunnassa on näet aina aikautensa ”hengen” näköisen katsomuksellisen indoktrinaation peikko potentiaalisena mörkönä vaanimassa.
Eiköhän Suomen kaltainen valtio kuitenkin saa (ja olekin saanut) kyhättyä kouluihin melko neutraalin ja yleissivistävän paketin uskonnoista ja katsomuksista, ilman kovin kummoista indoktrinaation uhkaa. Huonoimmillaankin se on paljon paljon parempi kuin minkään uskonnon itse järjestämä uskonnon opetus, joka on aina väistämättä värittynyttä ja puolueellista.
Jos puhutaan yleissivistävästä tietopaketista uskontoihin ja katsomuksiin liittyen, negatiivinen uskonnonvapaus ei mielestäni koske sellaista, pelkästään yleissivistävää, faktapohjaista opetusta. Kaikesta vähänkään tunnustuksellisesta uskonnon opetuksesta tai muusta toiminnasta pitää toki voida kieltäytyä.
Antero S.
Toki uskon itsekin siihen, että nykyisellään suomalainen koulu pystyy tarjoamaan parempaa yleistäkin uskontotietoa kuin suljetut uskonlahkot.
Niin rajua väitettä, ettei minkään uskontokunnan oman uskonnon opetus tarjoasi yleistä uskontotietoa parempaa uskontojen lukutaitoa en kuitenkaan allekirjoita. Se on nähdäkseni heilurin ääriheilahdus yhteiskunnan roolin idealisoimiseen ja kaikkien uskontokuntien kategoriseen aliarvioimiseen. – Esittämäsi ääritulkinta on toki ymmärrettävä, jos tullaan jehovantodistajien kaltaisesta taustasta. Objektiivisemmin katsoen siinä menee kuitenkin mielestäni nyt koko ”lapsi pesuveden mukana”…
Sellaista se on. Olkaamme sopuisasti erimielisiä. 😉
Ongelmaksi saattaa muodostua ajan kanssa myös se, ettei kasvava muslimi väestö tahdo kovin helposti hyväksyä, etteivät heidän lapset saa uskonnon (islamin) opetusta muslimilta.
Sekulaari uskonto opetus saattaa olla myös tämän seikan tähden piankin muuttua kaikille sorvatuksi uskonto historian aineeksi. Kaikille sopiva on päivän sana, koska kaikki erityisyys maksaa.
Totta!
Uskonnonopetus menettää uskottavuudensa, jos uskontojen edustajat eli oppilaat ja heidän vanhempansa eivät enää tunnista itseään siitä liian ylimalkaisesta ja liian kaukaa otetusta kuvasta, jonka kaikki uskonnot samaan ryhmäkuvaan laittava yleinen katsomusaine helposti räpsäyttää…
Peruskoulua tunnutaan joskus pidettävän puhtaasti tiedonjakamisorganisaationa. Tämä on kuitenkin kovin kapea-alainen käsitys oppivelvollisuuskoulun kasvatustehtävästä. Peruskoulun tulee myös rakentaa oppilaidensa identiteettiä. Suomalaista ja eurooppalaista identiteettiä rakennetaan kun opitaan tuntemaan nimenomaan suomalaista ja eurooppalaista kirjallisuutta ja taidetta. Demokraattista kansalaimieltä rakennetaan erityisesti historian mutta myös yhteiskuntaopin tunneilla, kun opitaan kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä suomalaisen yhteiskunnan organisaatioita ja arvoja. On oikein, että suomalaisista ja tänne muuttaneistakin kasvatetaan nimenomaan Suomen tasavallan kansalaisia. Elämänkatsomukset eriävät toisistaan niin paljon, että vastaavaa yhteistä arvopohjaa ei tule tavoitella. Siksi on perusteltua, että jos uskontoa opetetaan peruskoulussa se on kunkin oppilaan omaa identiteettiä rakentavaa, ei rapauttavaa. Siksi opetettakoon kristityille kristiillistä uskontoa, muslimeille islamilaista uskontoa ja uskonnottomille ateistis-agnostis-materialistista ajattelua. Eriytyvä opetus on kyllä mahdollista toteuttaa suvaitsevuutta edistäen. Näin vältytään loukkaamasta kotien kasvatusoikeutta, jonka ihmisoikeussopimuksetkin tunnustavat. Toinen, mielestäni huonompi, vaihtoehto uskonnonvapauden toteuttamiseksi on sitten se, että katsomusopetus kokonaan poistetaan koulusta USA:n tapaan, ja jätetään se uskontokuntien oman aktiivisuuden varaan. Tämäkin on parempi vaihtoehto kuin kaikille yhteinen uskontotieto, joka helposti johtaa koulun ja kirkon vastakkainasetteluun, kun kirkossa on oiottava kouluopetuksen väitteitä ja päinvastoin.
Viisaita pohdintoja minun mielestäni! Miten arvelet tuosta Yhdysvaltojen tilanteesta, jossa ei kouluissa saa uskontoa opettaa… Onko tällä vaikutusta siihen, että siellä näyttäisi esiintyvän meitä enemmän kaupalliseen tyyliin tuotteistettua uskonnollisuutta?
Suojaako meidän mallimme ”kaupallistuvalta” uskonnollisuudelta?
> Tämäkin on parempi vaihtoehto kuin kaikille yhteinen uskontotieto, joka helposti johtaa koulun ja kirkon vastakkainasetteluun, kun kirkossa on oiottava kouluopetuksen väitteitä ja päinvastoin.
Miten tämä eroaa tämän päivän tilanteesta? Eihän kirkolla tälläkään hetkellä ole mitään takeita siitä, että uskonnonopettajat opettavat uskontoa oikein. Nyt en ymmärrä tätä logiikkaa.
Mikko Niemiselle: Nykysäännökset edellyttävät oppilaalle oikeutta saada oman uskonnon opetusta. Tämä asettaa opettajalle hänen henkilökohtaisesta vakaumuksestaan riippumatta velvoitteen opettaa uskontoa tai elämänkatsomustietoa siten, että kodin vakaumusta ei pyritä kumoamaan silloinkaan, kun opettaja on eri mieltä kuin oppilaan vanhemmat. Vanhemmat voivat ”nostaa metelin”, jos havaitsevat lastaan manipuloitavan kodin arvoja vastaan.
Opetus annetaan tälläkin hetkellä opetussuunnitelman mukaisesti eikä opettajan henkilökohtaisen vakaumuksen perusteella. Lisäksi uskonnonopetus on nytkin tunnustuksetonta, joten siirtymä uskonnon opettamisesta uskontotiedon opettamiseen on hyvin marginaalinen.
Vanhemmilla ei ole nyt eikä jatkossakaan oikeutta kieltäytyä opetussuunnitelman mukaisesta opetuksesta.
”Vanhemmilla ei ole nyt eikä jatkossakaan oikeutta kieltäytyä opetussuunnitelman mukaisesta opetuksesta.”
-Tässäkö et näe mitään huolestuttavaa?
> Tässäkö et näe mitään huolestuttavaa?
En näe.
Suomessa on oppivelvollisuus ja opetus annetaan opetussuunnitelman mukaisesti. Koulujen työ menisi aivan mahdottomaksi jos vanhemmat voisivat soitella koululle ja vaatia lapsilleen opetussuunnitelmasta poikkeavaa opetusta tai muita erityisjärjestelyjä.
Opetus on poliittisesti sitoutumatonta ja uskonnollisesti tunnustuksentonta.
Niin siis vanhemmathan voivat nykyään evätä lapsiltaan koulun katsomus- ja uskonnon opetuksen, kuten esimerkiksi kaikille Jehovan todistajien lapsille käy.
”Koulujen työ menisi aivan mahdottomaksi jos vanhemmat voisivat soitella koululle ja vaatia lapsilleen opetussuunnitelmasta poikkeavaa opetusta tai muita erityisjärjestelyjä.”
-Vaikuttaa siltä, että jostain olet huolissasi. Ja se on se toimivatko koulut ja opetus sujuvasti. Riippumatta sisällöstä…
Minusta vanhemmilla tulee olla oikeus kieltää pakko-osallistuttaminen tiettyihin aineisiin ja tietynlaiseen opetukseen. Koulua on käytetty aina paikkana, jossa on mahdollista edistää omaa ideologiaa. On mielestäni naivia olettaa, että koulussa opetetaan aina oikeita asioita, ja pitää kaikista tärkeimpänä sitä, että koululla menee hyvin ja opetusta ei häiritä.
Mikä on tilanne nyt? Vanhemmat ovat jo alkaneet herätä, ainakin jossain määrin, siihen mitä kouluissa tapahtuu. Ja mitä oppitunneille yritetään ujuttaa totuutena opetettavaksi. Ja keitä tunneille kutsutaan luennoimaan.
Jos Sari viittaat Aito Avioliitto ry:n setakieltolomakkeeseen, opetushallitus on kommentoinut että sillä voi pyyhkiä takapuolta (virkamiehet eivät tokikaan käytä noin värikkäitä kielikuvia).
”opetushallitus on kommentoinut että”
Mikko N, ihan suoraan sanottuna, minua ei nyt tässä tilanteessa kiinnosta mitä opetushallitus on kommentoinut.
Oikeasti, kannatan sellaista, että asioita ajatellaan myös omilla aivoilla, eikä mennä aina sen taakse, että ”arvovaltainen taho X” on sanonut näin. Tämäkin on muuten keskusteluissa argumentointivirhe. Auktoriteetin taakse meneminen.
Ihan omaa kommenttiasi asiaan toivoisin mieluummin, jos kommenttia haluat laittaa.
Mikko N, ei nyt millään pahalla, mutta keskustelu aiheesta tuntuu olevan sellaista, että ”antaa koulun opettaa mitä opettavat, ne ovat ammatti-ihmisiä”, ja ”opetushallitus kyllä tietää mitä koulussa saa ja ei saa opettaa”. Ja ”kaikkihan on ihan kunnossa, eikä mikään tule koskaan muuttumaan eikä tarvitsekaan”.
Kai sinulla on jotain omiakin ajatuksia?
Kaikki kommenttini eivät ole sinulle. Kommentoin sitä virhekäsitystä että nykyisin vanhemmilla olisi vapaasti mahdollisuus päättää opetuksen sisällöstä jokaiselle oppilaalle erikseen.
Opetushallitus on asiassa toimivaltainen viranomainen joten olisi kovin erikoista jos perustelisin edellä mainittua jollain muulla, kuten esimerkiksi omalla mielipiteelläni. Minulla ei ole päätösvaltaa asiassa.
Voin keskustella myös omista mielipiteistäni, mutta toivoisin sinun ymmärtävän milloin kyse on mielipiteen vaihdosta ja milloin jotain asiantilaa perustellaan viranomaisen päätöksellä.
Sinulla tuntuu olevan sellainen virhekäsitys että jokainen maininta viranomaisen päätöksestä olisi aina perustelua mielipiteelle. Näin ei edellä mainitussa tapauksessa ollut.
Ja kiitos kyllä. Minulla on myös omia mielipiteitä. Eikö se ole muka vielä käynyt selväksi?
”Voin keskustella myös omista mielipiteistäni, mutta toivoisin sinun ymmärtävän milloin kyse on mielipiteen vaihdosta ja milloin jotain asiantilaa perustellaan viranomaisen päätöksellä.”
-Kuule, tässä (ja aiemmassa kommentissasi opetushallituksesta ja sen kommenteista) ei ollut nyt mitään sellaista mikä ei olisi selvää muutenkin.
Tässä käydään nyt keskustelua vallitsevan tilanteen pohjalta, ja otetaan kantaa asioihin. Yksi asia on sellainen mitä koulussa voi käydä puhumassa.
Tästä täytyy todellakin keskustella ihan tavallisten kansalaisten, vanhempien ja meidän kaikkien kesken. Eikä torpata keskustelua sillä mitä opetushallitus on sanonut, ja käyttäen vielä alatyylistä kieltä.
Tämä on se mielipiteen ilmaisun paikka, tilanteessa jossa tiedämme miten asiat ovat. Kommenttisi oli tökerö. (Ja kyllä sinä sen minulle kommentoit, ihan nimeltä mainiten.)
”Kommentoin sitä virhekäsitystä että nykyisin vanhemmilla olisi vapaasti mahdollisuus päättää opetuksen sisällöstä jokaiselle oppilaalle erikseen.”
-Tätä taas kukaan ei ole esittänyt tässä keskustelussa. Kommentoit oletusta, jonka teit minun kommentistani. Tuomatta siihen oikeastaan mitään…
”Opetushallitus on asiassa toimivaltainen viranomainen joten olisi kovin erikoista jos perustelisin edellä mainittua jollain muulla, kuten esimerkiksi omalla mielipiteelläni. Minulla ei ole päätösvaltaa asiassa.”
-Perustelisit mitä? Minä puhuin siitä, että vanhemmilla täytyy olla oikeus tietää mitä koulussa opetetaan, ja että heillä tulee olla sana- ja päätäntävaltaa asioissa, jotka ovat heidän arvomaailmansa vastaisia.
En yksilöinyt ja täsmentänyt tätä, KOSKA toivoin nimenomaan keskustelua siitä millaisissa asioissa, missä oppiaineissa ja missä eri katsomuksissa vanhemmilla tulisi olla sana- ja päätösvaltaa. Keskustelua ei tullut.
”Sinulla tuntuu olevan sellainen virhekäsitys että jokainen maininta viranomaisen päätöksestä olisi aina perustelua mielipiteelle. Näin ei edellä mainitussa tapauksessa ollut.”
-Sori, mutta tällaista käsitystä minulla ei ole. Käsityksistä saa selvyyden kun asioista puhutaan, ja jaetaan niitä käsityksiä.
”Ja kiitos kyllä. Minulla on myös omia mielipiteitä. Eikö se ole muka vielä käynyt selväksi?”
-Kuten sanoin, tämä (se mistä tulisi olla oikeus kieltäytyä/kieltää opettamasta omille lapsille) on asia, jossa niillä omilla mielipiteillä ja kannanotoilla olisi merkitystä.
Kuin myös siitä on keskusteltava mitä kirkon/uskontokuntien on soveliasta opettaa luokissa. Ja kaikesta muustakin. Tähän meidän tulisi ihan kansalaisina ottaa kantaa. Opetushallitus tekee päätöksiä asioissa, joissa sen kuuluu tehdä päätöksiä.
Mutta se ei saa lopettaa ajattelua ja ajatustenvaihtoa asioista. Tässä se ei päässyt edes alkamaan.
Ja tarkoitukseni EI ollut viitata Aito Avioliittoon, eikä mihinkään lomakkeeseen, (joten siltäkin osin on ihan sama mitä opetushallitus on siitä sanonut) vaan siihen mitä kouluissa on tapahtumassa. Ja mistä opettajatkin alkavat saada jo tarpeekseen (Tämä erään opettajan lausuntona, joka on ollut opettajille suunnatuilla koulutuspäivillä, jossa on pidetty tieteellisesti kyseenalaisia luentoja ja esitetty vaatimuksia.
Ehdotan, että keskusteltaisiin enemmän aiheesta ja pidettäisiin vähemmän luentoja siitä, mitä miten muut keskustelijat saavat ottaa osaa tähän keskusteluun. Kenenkään on turha lähteä pätemään palstapoliisina tai vetää tätä tunteisiin.
Jos taas palaan blogistin esille nostamaan aiheeseen, kuten jo tuonut esille, kannatan mallia jossa olisi kaikille oppilaille yhteinen uskontotiedon opetus, jossa käytäisiin läpi maailman valtauskontojen perusteet. Näkisin, että tätä kautta nuorten kyky ymmärtää eri uskontoja lisääntyisi, mikä on mielestäni hyödyllinen taito.
Nykyisen mallin jatkaminen tarkoittaisi yhä enenemässä määrin siirtymistä uskonnonopetuksesta elämänkatsomustiedon opetukseen. Pääkaupunkiseudulla taidetaan kastaa alle puolet lapsista.
Olettaisin, että tänä päivänä suurin osa suomalaisista ihmisistä ja perheistä on sellaisia, joita ei koko uskontoasia hetkauta suuntaan eikä toiseen, paitsi ehkä jonkinlaisena periaatteena uskonnon tai uskonnottomuuden vapaudesta. Sellainen oli minunkin lapsuuden perheeni. Ei oltu puolesta eikä vastaan, koska asiasta ei oltu mitään mieltä eikä koko uskonto sisältynyt elämäämme mitenkään. Vasta kun itse ”törmäsin” Jumalaan oikeastaan ”vahingossa”, huomasin, että oltiinkin vastaan. Koulussa opin uskonnosta litanian Ruuben, Simeon, Leevi jne ja muistan pari lasten virttä. Muuten ei tarttunut mitään, ei koulussa eikä edes rippikoulussa. Kaikki uskon asiat tulivat aivan uusina ja yllättäen vastaan aikuisuuden kynnyksellä.
Ajattelisin, että hyvä elämänkatsomustieto, tai taito, on täysin riittävää lapsille. Se voisi sisältää paitsi tietoa eri ”vaihtoehdoista”, niin myös elämän viisauden opettamista ja opettelemista, siis muutakin kuin pään viisautta ja käsien taitoja. Jonkinlaista henkistä ja miksei hengellistäkin pääomaa, koska sitä todella elämässä tarvitaan, enemmän kuin vain tietoa. Ei kauheasti auta asioiden päähän pänttääminen, jos koulussa kiusataan tai on kotoa saanut huonot eväät elämään. Näitä varmaan tämän päivän koulussa otetaankin huomioon enemmän kuin ennen.
Siinä sivussa voi sitten vaikka puolivahingossa oppia jotain kristillisenkin elämän perusasioista.
Näissä tämäntyyppisissä kommenteissa unohtuvat usein ne blogissani viitatut Ruotsin ja Norjan ongelmat. Lisäksi vastausta vaille jää myös se, että oman uskonnon heikko tuntemus korreloi usein myös heikkoa kykyä käsitellä muita uskontoja.