KHO:n päätökset ovat lopullisia, mutta eivät välttämättä oikeita. Näin kerrotaan setänivainajani Jaakko Voipion – aikoinaan KHO:n hallintoneuvoksen ja sittemmin kirkolliskokouksen jäsenen – joskus tokaisseen kollegoilleen. Ja saaneen kollegansa ärtymään.
Jos joku olisi ehdottanut vedonlyöntiä, olisin lyönyt vetoa sen puolesta, että KHO ei vahvistaisi Arpad Kovacsin varoitusta. Onneksi en lyönyt. Nyt olisi sitten pakko opetella huopahatun syömistä lounaaksi.
KHO:n päätökseen liittyy yhden jäsenen eriävä mielipide. Hänestä varoitusta ei olisi tullut voida antaa. Minusta tämä yksi jäsen oli oikeassa. Yhdyn täysin hänen lausumaansa.
KHO:n jaoston enemmistö katsoi, että tuomiokapitulilla oli laillinen oikeus antaa Kovacsille varoitus niissä oloissa, joissa se oli annettu. KHO:n päätöksen mukaan siis varoitus oli laillista antaa. KHO ei ottanut kantaa siihen, olisiko se voitu myös olla antamatta. Tuomiokapituli käytti harkintavaltaansa tavalla, johon sillä oli kirkon perustuslain osoittaman autonomisen aseman oloissa laillinen oikeus. Varoituksen antaminen oli Oulun tuomiokapitulin annettavissa ja kun se oli annettu, KHO:n ei tarvinnut asiaa enemmälti pohtia. KHO ei siis lausunut siitä, oliko varoituksen antaminen viisasta ja kaikin puolin paikallaan.
KHO:n päätöksen tärkeintä antia on se, että sen mukaan kirkolla on avioliittokäsitys, jonka mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen välinen ja että tämä kanta on riittävän selkeästi artikuloitu ja se ilmenee kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa ja kirkon kannanotoissa riittävän selkeästi. Tässäkin kohtaa olen vähemmistöön jääneen hallintoneuvoksen kanssa eri mieltä KHO:n enemmistön kanssa, mutta en kovin ponnekkaasti. Päätöksen tehnyt enemmistö katsoo tilanteen yksiselitteiseksi. Kirkkokäsikirja on kuitenkin epäselvempi normilähteenä, niin väitän edelleen.
Koko tämän prosessin aikana olen ihmetellyt sitä, että jo kirkkohallituksen aikoinaan laatimassa selonteossa pappisvirkaa ja sen velvoitteitta koskeva KL 5 luku katsottiin ensisijaiseksi arviointipohjaksi, kun näitä vihkimyksiä arvioidaan. Minusta asiaa olisi pitänyt ensin arvioida KL 6 luvun varassa. Siis ensisijaisesti arvioida papin asemaa hänen papinvirassaan (eikä pappisvirassa) tekemien virheiden näkökulmasta. Tässäkin vähemmistöön jäänyt hallintoneuvos Aer on mielestäni oikeassa. Enemmistö on niellyt sellaisenaan tuomiokapitulin esittämän kannan. Pappisvirka – siis kelpoisuus pappina toimimiseen ylipäänsä – ja siihen puuttuminen on paljon isompi ja merkittävämpi taso kuin papinvirka eli palvelussuhde seurakunnassa. Jos pappi toimii väärin, pitäisi ensin katsoa, onko niin tapahtunut hänen hoitamassaan ”palkkatyössä”. Nyt tämä taso hypättiin tuomiokapitulissa ilman hipaisuakaan yli ja mentiin heti pappisviran hoidon arviointiin. Kun olin kirjoittamassa Kirkkohallituksessa valmistelusta vastaavana virkamiehenä nyt sovellettuja KL:n pykäliä, pidin itsestään selvänä, että tässä on eri tasojen välinen asetelma, jossa ensisijaisesti arvioidaan palvelussuhteessa tapahtunutta toimintaa ja vasta seuraavaksi, jos teko antaa aiheen arvioida myös virkakelpoisuutta, arvioidaan, mitä asiasta on pappisviran osalta ajateltava.
Siinäkin olen vähemmistöön jääneen Aerin kannalla, että Kovacs on heikentänyt omaa asemaansa vihkiessään vastoin selvää kieltoa ja tietoisena, että toimii eri tavalla kuin on piispan ohjeilla ohjeistettu. Hän lähti oikeustaisteluun, jonka perusteen KHO:n enemmistö katsoi virheelliseksi.
Mutta kirkkoparka, mitä seuraavaksi? Nyt kirkko on taas lähtöruudussa, jo kuudetta vuotta. Nyt on KHO:n lopullinen kanta, että kirkko voi perustellusti katsoa, että kun se ei ole muuttanut mitään omassa normistossaan, pappi ei voi vihkiä ja sitten väittää, että oikeudellinen pohja on niin epäselvä, että hän voi vihkiä. MUTTA. Edelleenkin papin toimittama samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen on laillinen ja pätevä vihkiminen, vaikka vihkijä voi saada rangaistuksen siitä. Kymmenet – kenties sadat -ovat vihkineet ilman seuraamuksia. Nytkö ruvetaan heille jakamaan jäkikäteen varoituksia? Vai annetaanko heidän olla ja pannaan jalkapuuhun vasta seuraavat rikkojat? Entä, jos papit ryhtyvät ”pappislaistottelemattomiksi” ja ottavat pystypäin varoituksensa yhteisen kansan hurratessa?
KHO lausui, että kirkon ei tarvinnut eikä sen tarvitse muuttaa mitään kannanottoaan torjuakseen vihkimykset. Vääntö alkaa siis nyt siitä, pitääkö siis nyt muuttaa. Kirkko piispoineen ei voi jäädä tuleen makaamaan.
Onneksi ostin 10 vuotta sitten Wahlmanin loppuunmyynnistä useita pehmeitä, hyviä ja laadukkaita huopahattuja. Nyt käyn yhtä niistä hauduttamaan ajan kanssa syömäkelpoiseksi samalla kuin jään odottamaan, että kirkko tekee jotain.
KHO on osoittanut missä muutoksen tai sen tekemättömyyden paikka on.
Juuri näin ja toisin kuin Piispat ensikatsomalta asiaa arvioivat Kotimaan uutisen mukaan.
Niin, se ainakin on nyt selvää, että kirkon käsitys avioliitosta on se perinteinen ja se pitää kaikissa oikeusasteissa. Jos joku haluaa sitä muuttaa, se on tehtävä järjestyksessä ja kirkolliskokouksessa määräenemmistöllä. Tämä on nyt sitten kiistatonta.
Käytännössä tästä seuraa mielenkiintoinen lopputulema: kirkon pappien vihkimät avioliitot ovat juridisesti päteviä mutta ne EIVÄT ole kirkollisia vihkimisiä. Niillä ei ole takanaan kirkon oppia eikä papilla ole vihkimiseen kirkon mandaattia. Ne ovat siis ”vain” siviilivihkimisiä olkoonkin, että ne on suoritettu kirkon tiloissa. Tämä pitäisi tehdä kaikille vihittäville selväksi, ettei heitä johdeta harhaan.
Eikö ratkaisu ole siis lopulta aika yksinkertainen. Papit vihkikööt vapaa-ajallaan niin paljon kuin sielu sietää, kunhan eivät väitä, että kyse on kirkon antamasta siunauksesta. He siis vain tuuraavat siviilivihkijöitä – eivät enempää eivätkä vähempää. Kirkko voi halutessaan nuhdella asiasta tai antaa jopa rangaistuksia mutta toisaalta, jos homma hoidetaan vapaa-ajalla, niin tokkopa se kirkolle edes kuuluu.
Kirkon virassa virkamiesoikeudellisesti papin suorittama samansukupuolisen konsensuksen vahvistaminen antaa niin kirkon kuin sen alttarin siunauksen.
Kun halutaan ymmärtää ettei anna pitää avio katsoa vain miehen ja naisen väliseksi mistä erikseen pitää päättää aviolakia katsoen.
Kun hallintomenettelyssä asiaa halutaan moittia on se oma asiansa muttei edelliseen vaikuta.
Toki työsopimussuhteisiin siirtyminen kirkossa antaisi mahdollisuuden katsoa papin toimintaa moitittavasti aina irtisanomiseen asti. Kannatatteko tätä.
Kun nyt olevasta vaivasta muuten ei päästä voi edellinen olla tulevaisuuden näkymä.
Jotain tämän suuntaista pohdiskelin jo parisen vuotta sitten.
https://www.kotimaa.fi/blogit/ratkaisu-kirkon-skismaan-avioliittokasityksesta/
Niin ja sitten kirjoitin tällaista
https://www.kotimaa.fi/blogit/ratkaisu-kirkon-skismaan-avioliittokasityksesta-osa-2/
Hyvin ja viisaasti kiteytetty Timo.
Kerrotaan tarinaa, että jollakin sotilashenkilöllä oli työpöydällään kaksi laatikkoa. Asiat tulivat ensin laatikkoon: Aika hoitaa! Jossain vaiheessa tuli aika siirtää asia laatikkoon: Aika hoitanut! Tällä periaatteella tämäkin asia menee. Vuonna 2027 kirkolliskokouksessa naureskellaan, että semmostakin väännettiin!
Niin, se ainakin on nyt selvää, että kirkon käsitys avioliitosta on se perinteinen ja se pitää kaikissa oikeusasteissa.
No eihän KHO tuohon kanta ottanut! KHO otti kantaa työnantajan ns. direktio-oikeuteen ja sen mahdolistaviin sanktioihin. Ei työnantajan perusteluihin eikä motiiveihin.
Ei tietenkään ottanut kantaa mutta totesi kirkon nykykannan olevan selkeän ja riittävästi dokumentoidun. Tästäkin on kirkossa ollut aiemmin epäselvyyttä.
Kirkolla on edelleen autonomia asian suhteen. Taistelu jatkuu luterilaisilla. Katoliset ja ortodoksit nukkuvat yönsä rauhassa.
Korkeimman hallinto-oikeuden linjaus on sisällöltään samanlainen, kuin aikoinaan myös avioliittolain valmisteluissa on linjattu. Uudella avioliittolailla ei haluttu sitoa uskonnollisten yhteisöjen käsiä mitenkään. Niiden valta päättää omista avioliittokäsityksistään on selkeästi tuotu julki valmisteluasiakirjoissa.
On myös huomattava, että tuon uuden avioliittolain mukaisesti vihkitoimitusta toimittava pappi ei ole maallisen vihkimistoimittajan jatke vaan nimenomaan kirkollisen vihkimisen toimittaja, joka tunnustetaan juridisesti yhtä päteväksi kuin maistaraatissa tehty vihkiminen.
Voipio. ”KHO:n päätöksen tärkeintä antia on se, että sen mukaan kirkolla on avioliittokäsitys, jonka mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen välinen ja että tämä kanta on riittävän selkeästi artikuloitu ja se ilmenee kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa ja kirkon kannanotoissa riittävän selkeästi”.
Myönnät kai kuitenkin, että on erittäin helppo ajatella, että KHO on linjauksessaan toiminut ”lain hengen mukaisesti” noin selkeän maalaisjärjen valossa.Minusta KHO:n päätös on kunniallinen.
Itse asiassa olin odottanut, ettei KHO olisi ottanut tähän kysymykseen kantaa, mutta se otti ja siitä ei enää kannata eikä tarvitse kiistellä. KHO:lle olisi niukimmillaan riittänyt, että se olisi arvioinut Kovacin toimintaa suhteessa niihin ohjeisiin ja ohjaukseen, jota hän oli esimiehiltään saanut. Oletukseni on, että kun Kovacs oli itse tiukasti väittänyt, että hänen tuntemansa ja saamansa ohjeet olivat lainvastaisia, KHO päätyi arvioimaan sitäkin kysymystä. Se lisää nyt selkeyttä, mutta se ei ratkaise kirkon sisällä olevaa itse asiaa koskevaa ongelmaa, joka siis on edelleen kirkon sylissä ihan samanlaisena ja samassa lähtökuopassa ilman kunnon yritystä ratkaista sitä. kuin jo vuosien ajan. ”Lain henki” ei ole juridinen käsite ja lain kirjain ja ja lain henki voivat joutua ristiriitaan ja silloin lain henki yleensä jää juridiikassa kirjaimen jalkoihin.
Voipio. “Lain henki” ei ole juridinen käsite ja lain kirjain ja ja lain henki voivat joutua ristiriitaan ja silloin lain henki yleensä jää juridiikassa kirjaimen jalkoihin”.
Ymmärtänet kuitenkin, mitä tässä nimenomaisessa asiassa tarkoitan. Se että kirkko jätetään itse päättämään omasta ongelmastaan avioliiton olemuksen suhteen on oikein huolimatta siitä millaisiin vaikeuksiin se johtaa. Kirkko lakkaisi olemasta kirkko sanan hengellisessä merkityksessä jos maallinen tuomioistuin alkaisi tällaisessa asiassa tekemään vaikeita päätöksiä kirkon puolesta. Eiköhän nyt syntynyt tilanne lisää paineita ratkaisun hakuun. Selkeä lähtökohtahan ainakin nyt on, että kristillinen avioliitto kirkkomme käsityksen mukaan on miehen ja naisen välinen.
Arkkipiispa Paarma aikanaan kaukonäköisesti totesi että tässä asiassa Suomen tie ei ole samanlainen kuin Norjan ja Ruotsin. Tämä jäi minulle erityisesti mieleen. Paarma siis oli paimen joka tunisi laumansa.
Antti Hämäläinen, sellaista vaihtoehtoa, että jokin tuomioistuin määräisi kirkon vihkimään vastoin kirkon omia säännöksiä, ei missään vaiheessa ole ollut olemassa. Koko ajan on ollut kristallinkirkasta, että kirkon pitää itse hoitaa ja ratkaista asia. Kiistaa on ollut siitä, miten se on ratkaistu ja miten se pitäisi ratkaista. Ksikki muu puhe on ollut pelkkää suunpieksentää.
Voipio.” Koko ajan on ollut kristallinkirkasta, että kirkon pitää itse hoitaa ja ratkaista asia. Kiistaa on ollut siitä, miten se on ratkaistu ja miten se pitäisi ratkaista”.
Jos KHO olisi lähtenyt Kovacsin kapinallista toimintaa tukemaan olisi se tehnyt karhunpalveluksen kirkolle. Ei kristillisessä työssä koskaan päämäärä pyhitä keinoja. Kirkon 2000-vuotisessa historiassa muutama vuosikymmen ei ole pitkä aika. Nyt on tärkeää, että itse pääasiasta ei tarvitse kinata. Kirkon opin mukaan kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen. Kirkolliskokoushan voi kolmen neljäsosan äänen enemmistöllä muutta tämän. Vielä ei taida olla tällainen aika.
Miten on, jos eriuskoinen pariskunta haluaa kirkollisen avioliittoon vihkimyksen, eikö hänen pidä ensin kääntyä kristinuskoon.
Kirkollisessa vihkimyksessä on näin myös kulttiluontoinen puolensa, se on tarkoitettu vain kulttiin kuuluville. Ateistia ei kukaan erota joukosta, riittää jos hänet on kastettu ja hän on suorittanut rippikoulun, hänet katsotaan kristityksi.
Vai olenko väärässä ?
Ainakin aikoinaan on ollut sääntö, että pitää käydä rippikoulu ja ottaa ehtoollinen.
Rippikoulua on sanottukun naimaluvaksi.
Onko sitten avioliitto jota ei ole solmitty kirkollisesti, ikäänkuin mitätön, vaikka se olisi laillinen?
Tarja
Avioliitto on laillinen avioliitto ompa se sitten toimitettu kirkollisesti tai siviilivihkimisenä.
Siviilivihkimisen saaneet voivat sitten halutessaan saada kirkollisen siunauksen pyytääkseen Jumalan siunausta yhteiseen elämään.
Kirkolliseen järjestykseen kuuluu että ei voida tutkia ihmisten sydänten tilaa vaan tunnusmerkeiksi on pantava ulkoisia ja kaikille selkeitä kriteereitä.
Kamerunissa on käytössä ranskalainen järjestelmä.
Niinpä meidät vihittiin prinsessa Coletten kanssa ensiksi siviilivihkimisellä, jonka toimitti Yaounden pormestari kotonaan, jonne hän kutsui meitä vieraakseen toimitusta varten. Sitten meidän kirkkomme presidentti, arkkipiispaa vastaava, toimitti kirkollisen vihkimisen lähetysasemamme kirkossa.
Minä menin aikanaan maistraatissa naimisiin vaimoni kanssa joka ei kuulunut kirkkoon. Sitten hääjuhlamme pidettiin eräässä idyllisessä ravintolassa jossa vapaakristillinen pastori jolla ei silloin vielä ollut vihkioikeutta siunasi meidät häävieraiden läsnäollessa kristilliseen avioliittoon. Joku voi tietysti ajatella että tämä ei ole kunnon kristillinen avioliitto mutta minulla ei ole koskaan ollut epäilyksen häivää siitä, etteikö Jumala olisi siunannut liittoamme. En myöskään ole jäänyt kaipaamaan hienoja kirkkohäitä. Avioliitossa oleellista on sen substanssi. Jumala siunaa miehen ja naisen välisen suhteen.
Kiinnitin huomioni aikoinaan Katolista vihkimystä katsoessani, kysymys oli Monagon
Albertin häistä, että heidän piti vielä sitoutua kasvattamaan lapsensa Katoliseen uskoon.
En tiedä onko meidän kirkollisessa vihkikaavassa tällaista, vannottavaa pakotetta, mutta tämä kai se tavoite kuitenkin on.
Matias
Kysymykseni koski lähinnä sitä, että pitääkö olla kristitty ja rippikoulun käynyt ?